Nimeämisestä

Alla armon, auringon (190x230cm) 2006

Edellisen yksityisnäyttelyni teoslista oli hieman monotoninen: Maalaus, Maalaus, Maalaus , Alla armon, auringon, Kuume, Tuonen tarha, Maalaus, Maalaus, Maalaus... Esillä oli yhdeksäntoista teosta, joista vain kolmella oli muu nimi kuin Maalaus.

Pahemmaksi meni Taidekeskus Salmelan näyttelyssä samana vuonna 2007: koko salillinen Maalauksia. Miksi näin?

Koska. "Maalaus on maalaus eikä se ole mikään muu. Maalaus ei esitä mitään, se ei kuvaa mitään. Maalaus on abstrakti." Kyllä. Vastustin määrittelyä ja luokittelua. Vastustin selittelyä. "Maalarin kieli on maalaaminen ja on tuon kielen halveksimista kuitata koko kielioppi yhdellä proprilla!" Kysymyksiin, mitä töissäni on, tapasin vastata kysymällä "mitä sinä näet?" Katsojalla oli vastuu ja valta. Kömpelökielinen taiteilija ei saanut määrätä tulkitsijaa.

Paitsi että. Omiin muistivihkoihini olin listannut maalaukset numeraalein, vaikkapa 23/2005. Saman numeron olin sitten kirjoittanut kyseisen maalauksen taakse signeerauksen alle. Jotenkinhan piti tietää, mitkä maalaukset oli myyty, mitä tarjottu näyttelyihin, mikä hylätty. Tai mistä työstä on kyse, kun joku on kiinnostunut punaisesta maalauksesta. Oli hankalaa palauttaa mieleen, oliko 17 se keltainen ja 18 punainen vai toisin päin.

Vaihtelun vuoksi vuoden 2006 tuotanto on merkitty heprean kielen aakkosin. Lamed personoitui paremmin kuin 15 mutta aakkoset loppuivat äkkiä kesken, mikä eteen?

Sitä paitsi. Aloin luottaa maalaukseen enemmän. Ei se kutistu eikä latistu eikä varsinkaa katoa tai mitöidy, jos se on hyvä maalaus. Sillä voi olla nimi; sen nimi voi olla propri, adverbi, appellatiivi, adjektiivi, verbi, lause, partikkeli, tavu, tarina.

Niinpä näyttelyni nimi on Hekuma eikä Maalauksia. Voin melkein luvata että teolistassa ei ole taulua nimeltä Maalaus.