Yellow Hello! 2

 '
Tässä uusia pikkumaalauksia (35x30cm) Yellow Hello -sarjasta.

Oranssiöverit

 Poikkeus 4 (61x50cm) 2017

 Poikkeus 5 (61x50cm) 2017

 Poikkeus 6 (61x50cm) 2017

Poikkeus 7 (61x50cm) 2017

Huh huh ja OMG. Sain tänään yliannostuksen oranssia ja muita värejä, tuli tärinä ja päänsärky, ja piti äkkiä lähteä kotiin rauhoitttumaan. Silloin kun työvire uupuu ja masennus painaa, toivoisin usein asuvani ateljeeasunnossa; voisin tehdä edes jotain pientä, vaikka en pääsisi talosta ulosta. Nyt taas on erinomaisen hyvä, että koti ja ateljee ovat erikseen, muuten lähtisi homma lapasesta, ja olisin jo maalaamassa lisää, keittäisin lisää kahvia ja maalaisin vielä lisää. Huh niitä öisiä maalauskohtauksia joskus nuorempana, silloinkin oli oranssi riivaamassa! 

Tässä uusimmat maalaukset Poikkeus-sarjasta. Jatkan näitä ja Yellow hello! -sarjaa nyt. Siis ei nyt tällä sekunnilla, vaan huomenna ja lähiviikkoina.

Yellow Hello!

 Yellow Hello! 1 (35x30cm) 2017


Yellow Hello! 2 (35x30cm) 2017

Sunnuntaisin cheerleading-treenit ovat aikaisin aamulla (eli klo 11-13, lol). Olen jaksanut herätä joka kerta, koska cheer on tärkeää hommaa, varsinkin nyt kun treenataan oikein kisoihin – ja jengiä ei jätetä! Tänään sää ei ollut mikään morsian, mutta popsittuani lounaan hoksasin, että ehtisin vielä valoisan aikaan vaikkapa duuniin. Jonkin aikaa työstämäni keltainen sarja saattaisi olla kuvausvalmis.  

Sielläpä ne pikkuiset iloisina odottivat. Maali oli muhkeaa ja sävyt intensiiviset. Tuomaroin kaksi valmiiksi, neljä muuta jää vielä tarkkailtavaksi/ viimeisteltäväksi. Yhden unohdin kuvata, mutta hyvä niin, se jo houkuttaa menemään seuraavalla kerralla töihin. Taisin kertoakin joskus, että kerran suurieleisesti tilasin kiilapuut sataan pikkupohjaan. Vuosien varrella olen tehnyt ja myynytkin kymmeniä, mutta vielä näkyi olevat puut pariinkymmeneen kehykseen. Seuraavaksi siis pingotan näille kavereita. 

Lisää tulossa...

Golden Spirit -näyttely, Galleria Katariina

Jerusalem (100x150cm) 2017 

Golden Spirit 4 (125x160) 2016

Tumma puhuu 1 (100x150cm) 2016

Tumma puhuu 1 (100x150cm) 2016

Tel Aviv (100x150cm) 2016

Tulivuoret (150x300cm)2015

(Erillisinä teoksina täällä)

Huhtikuun lumi 1 (125x160cm) 2015

Heräävä (120x180cm) 2016

Näyttely loppui tänään nyyh. Ne menevät aina niin nopeasti. En ole edes ehtinyt tehdä kunnollista avajaiskuvakoostetta; tulkoon se sitten vähän myöhemmin. En myöskään muistanut/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt käydä kuvaamassa ripustusta aiemmin, että olisin voinut näyttää: menkää tuonne. No tähän on nyt tallennettu että tällainen se oli. Jokaisesta teoksesta on oma erillinen kuvansa, esim tuo viimeinen tumma työ ei näytä seinäkuvassa yhtään miltään. Tulivuori-sarjan teokset ovat itsenäisinä toimivia maalauksia, ks linkki kuvan alla.

Haifa

Haifa (100x150cm) 2016-2017

Koin ihanan onnistumisen tunteen tänään, kun tulin töihin ja näin viimeksi kuivumaan jääneet työni. Vihdoin valmiit! Usein minulta kysytään, kuinka kauan yhden maalauksen valmistumiseen menee. Kysymys on mahdoton. Joku voi valmistua muutamassa tunnissa, toisen kanssa prosessi kestää kuukausia, jopa vuosia. Tässä työssä kesti kuutisen kuukautta ja yksittäisiä maalaussessioita oli lukemattomia. Lähellä on, totesin monta kertaa. Mutta kun ihan ei ollut. Oli liikaa tai liian vähän ja väärässä paikassa tai väärällä tavalla. Nyt on oikein ja sopivasti.

[Kuva on vähän huonolaatuinen, sillä järkkärini meni yhtäkkiä rikki ja tämä on kuvattu vanhalla pokkarilla. Vaihdan tähän kunnollisen kuvan, heti kun käytössäni on taas kunnon kamera.]

Murhaaja on rakastaja

Kultasiiven päivä
(100x150cm) 2014
Nokkela kollegani Pasi tosin antoi tälle paremman nimen: Berocca tupla-amfetamiini 

!!! K-18, tuhmasana-, huume- ja väkivaltavaroitus

Nielaistaan Diapam 5mg, Ketipinor 25mg x 2, kulautetaan kerralla litra laittikolaa ja sen päälle puoli litraa mustaa kahvia. Saadaan hermot kihisemään, tapposähkö päälle. Leikitään murhaajaa! Vihataan! Paskat mitään leikitään; murhataan! Viuh viuh nyrkit – turpaan, nenä irti ja leuka hajalle! Meitsi on ollut mestarinyrkkeilijän opissa. Täysillä lähtee. Mitäs auoit rumaa naamaasi. Potkitaan. Meitsi on vittu karateka, täältä tulee edestä, sivusta ja takaa, et ehdi torjua! Otsaan ja takaraivoon, saatana. Mitäs kyyläsit, kusipää. Rikotaan koko talo ärjyräpillä ja räyhäpunkilla. Tapetaan vittu kaikki. Listitään ja lahdataan. Helvetti! Mitäs vittuilit. Mitäs kerjäsit. Hytkytään, silmät kiinni retuutetaan kroppaa, pää ja kädet viskoutuvat ympäriinsä, niska rutisee. Tässä vasta lämmitellään. Varo vaan, olen fucking dangerous killerimuija. Baaad bitch! Olen kovempi kuin Mossad, vahvempi kuin Kainuun prikaati! Tsekkaa mun astalot: kiilapuu, puukko ja palettiveitsi; rätkin perseesi tunnottomaksi, isken rintasi palkeenkielille. Voit samalla miettiä, mitä teen tällä sahalla. Jumalauta! Kärsi! Kofeiinin yliannostus syö lääkeiden aliannostuksen vaikutuksen, mutta eihän tänne rauhoittumaan tultu. Täristetään, ravistetetaan; syöksytään. Hypätään katolta ja vedetään ranteet auki. Euforinen aggressio.

Tällaisissa tunnelmissa töissä. Mitä mahdankaan maalata? Ette ehkä usko, mutta maalan kiltin ja iloisen oloista kivakivaa, näitä kuvissa olevia. Moni luulee, että maalaukset heijastavat maalarin maalaushetken tunnetiloja. Ei pidä paikkaansa. Minä maalaan aivan rauhallisesti. En ollenkaan tappajan elkein. Täsmällisesti ja suunnitelmallisesti. Vai olenko nautiskeleva perverssi murhaaja, hitaasti kiduttava raiskaaja? En, mielentilani ei siirry tekoihin. Kosketan kangasta kuin maailman paras rakastaja, tiedättehän, sellainen, joka hivelee ihoa kevyesti, nostattaa suloisen odotuksen (ei se, joka hinkkaa hermostuneesti, koska luulee että niin kuuluu tehdä hetken, että pääsee pesälle). Ja sitten taas riehun holtitonta vihaa.

Kirsikkaperhosen päivä

(100x150cm) 2014

Miksi vihaan? Ihmisen luonto on sellainen(kin). Meissä kaikissa piilee aggressio. Ajattelen pahoja, mutta oikeasti en satuta ketään, täällä minä riehun neljän seinän sisällä, edes maalauksia en kurita. Voi olla, että vihaan vähän itseäni. Olen nimittäin voinut jotensakin huonosti viime aikoina. Päivässä on muutama energinen, ”tavallinen” tunti; luen vähän lehtiä, lähetän duunimeilin, käyn kaupassa ja laitan ruokaa (juu juu, munakasta tai pussikeittoa), ehkä jopa tiskaan (kaksi lautasta), pesen pyykkiä (ja ruttaan kuivaustelineen viereen) tai imuroin (en sohvan alta). Vien roskat, koska kotieläimet (pikkukärpäset) yrittävät pesiytyä, mutta muuten asunnosta poistuminen on vaikeaa ja vastentahtoista. Välillä kykenen käymään salilla, pistäytymään työhuoneella, menemään deiteille (ou jee vetreät 30vee miehet) tai kahville ystävän kanssa (leivoksia ja juoruja!); nämä onneksi tuottavat hyvää mieltä. Mutta lopun aikaa olen väsynyt tai ahdistunut. Mikään ei huvita. Väkisin vähän syyllistän itseäni. On kyllä pari ihan realististakin syytä ahdistella, mutta ei mitään suuren suurta.

Mutta sitten on myös se yksi suuri. Ne, joitten on tarvis tietää, tietävät: juhannus. Olen joskus puhunut siitä, miten aikakokemukseni muuttuu välillä lineaarisesta spiraalimaiseksi. Menneet vuodet ovat spiraalissa pienempiä kuin lähivuodet, mutta silti samassa kohden spiraalia olevat asiat tunkevat läpi, lähemmäksi kuin se linjan eilinen tai huominen päivä. Vaikka kesäkuu on minusta vuoden kaunein kuukausi, kesäkuun alku on ikään kuin lähtölaskentä siihen kauheaan, en ole pystynyt välttämään tätä tunnetta yhtenäkään vuonna, vaikka siitä juhannuksesta on jo kauan aikaa.

Sitruunaperhosen päivä

(100x150cm) 2016

Muutun raskasmieliseksi, tunnen vanhan, salpaavan kauhun. Siksi tarvitsen Diapamia ja Ketipinoria, ne lievittävät vähän. Menen peiton alle. Täytyy maata selällä aivan paikallaan, yrittää avata jännittyneet kädet nyrkistä. Kroppaan sattuu, ei saa liikahtaa ollenkaan. Avoimesta ikkunasta kuuluu meteliä. Se vasta sattuukin. Nousen sulkemaan ikkunan. Palaan piilopaikkaani, yritän hengittää. Jos hyvin käy, nukahdan, ja päivä nytkähtää muutaman tunnin eteenpäin. Kun herään, harkitsen kirjan lukemista, mutta kirjaimet saattavat tunkeutua silmiini, en voi. Harkitsen elokuvan katsomista, mutta äänet ja värit saattavat puristaa, en voi.

Viha nostaa minut ylös uhkaavasta masennuksesta, siksi se on hyvä. Sen kautta voin siirtyä parempiin tunteisiin, rakkauteenkin, sillä oikeastihan minä rakastan näitä maalauksia. Minä rakastan tätä työhuonetta ja rakastan kesää, kultapilviä ja valoöitä, rakastan elämäni ihmisiä, sillä olen vihdoin oppinut rajaamaan ympäriltäni ne pahaa tekevät tyypit. Rakastan niin monia asioita, mutta masennuksen turruttama ei jaksa tuntea yhtään mitään – ei hyviä eikä pahoja tunteita. Masentunut on irallinen, tyhjyyten koteloitunut. Masentunut kokee kovaa kipua, usein myös piinaavaa ahdistusta ja loputonta kauhua. Mikään ei liikahda, sillä aika on pysähtynyt. Raivokiehunta on siis hyvä alku normaaliin, se auttaa rakkautta nousemaan. Kuulostaako kummalta? Minusta ei.

No pikkuisen juttua tämän postauksen töistä. Tein kaksi ensimmäistä valmiiksi jo pari vuotta sitten, ne vilahtavat vähän joissain työhuonekuvissa, mutta halusin viimeistellä koko sarjan ennen kuin varsinaisesti julkaisen. Ongelmalapsi oli tuo vihreä, sen sain nyt raivopuuskassa valmiiksi. Ei mitään isoja juttuja. Tarkkoja sekoituksia vihreän ja punaisen eri sävyjä, vähän terästystä sinne tänne, ei sen kummempi resepti. Nyt se pärjää ilman äitiä. Vaikka vaikutin Medeialta, olin oikeasti viaton Batsheva ja Jumalanäiti, pyhä Maaria.

Afrikan aurinko

Golden Spirit 6 (125x160cm) 2016

Aika harvoin tulee tällaista ongelmaa eteen, olisiko tullut koskaan. Nimittäin jouduin miettimään, onko tämä maalaus liian kirkas. Olen maalannut tämän kadmium- ja fluoriväreillä (aika monta sävyä keltainen-punainen -akselilla) ja hippusella sitruunankeltaista. Minähän pidän värin hehkusta ja kirkkaudesta. Usein haen tehoja kerrostamalla värejä (mitä tein toki tässäkin), ja joskus viimeistelen teoksen vielä lisäämällä loistoa pikkupikkupensselillä. Värin valovoima syntyy pikkuhiljaa rakentaen ja harkiten. Mutta tämä päätti ihan itse ryhtyä Afrikan auringoksi (pitäisikö vaihtaa nimi, olisi kiinnostavampi kuin sarja yy kaa koo nee vii kuu?). Mikäpä minä oikeastaan olen aurinkoa laimentelemaan. Antaa helottaa. Tarvittaessa voi laittaa Ray Banit silmille.

Margarete

Margarete (200x174) 2015

Schwarze Milch der Frühe wir trinken sie abends
wir trinken sie mittags und morgens wir trinken sie nachts
wir trinken und trinken
wir schaufeln ein Grab in den Lüften da liegt man nicht eng
Ein Mann wohnt im Haus der spielt mit den Schlangen der schreibt
der schreibt wenn es dunkelt nach Deutschland dein goldenes Haar Margarete
er schreibt es und tritt vor das Haus und es blitzen die Sterne er pfeift seine Rüden herbei
er pfeift seine Juden hervor läßt schaufeln ein Grab in der Erde
er befiehlt uns spielt auf nun zum Tanz

Schwarze Milch der Frühe wir trinken dich nachts
wir trinken dich morgens und mittags wir trinken dich abends
wir trinken und trinken
Ein Mann wohnt im Haus der spielt mit den Schlangen der schreibt
der schreibt wenn es dunkelt nach Deutschland dein goldenes Haar Margarete
Dein aschenes Haar Sulamith wir schaufeln ein Grab in den Lüften da liegt man nicht eng

Er ruft stecht tiefer ins Erdreich ihr einen ihr andern singet und spielt
er greift nach dem Eisen im Gurt er schwingts seine Augen sind blau
stecht tiefer die Spaten ihr einen ihr andern spielt weiter zum Tanz auf

Schwarze Milch der Frühe wir trinken dich nachts
wir trinken dich mittags und morgens wir trinken dich abends
wir trinken und trinken
ein Mann wohnt im Haus dein goldenes Haar Margarete
dein aschenes Haar Sulamith er spielt mit den Schlangen

Er ruft spielt süßer den Tod der Tod ist ein Meister aus Deutschland
er ruft streicht dunkler die Geigen dann steigt ihr als Rauch in die Luft
dann habt ihr ein Grab in den Wolken da liegt man nicht eng

Schwarze Milch der Frühe wir trinken dich nachts
wir trinken dich mittags der Tod ist ein Meister aus Deutschland
wir trinken dich abends und morgens wir trinken und trinken
der Tod ist ein Meister aus Deutschland sein Auge ist blau
er trifft dich mit bleierner Kugel er trifft dich genau
ein Mann wohnt im Haus dein goldenes Haar Margarete
er hetzt seine Rüden auf uns er schenkt uns ein Grab in der Luft
er spielt mit den Schlangen und träumet der Tod ist ein Meister aus Deutschland

dein goldenes Haar Margarete
dein aschenes Haar Sulamith

Paul Celan: Todesfuge (1948)

Vapauden valtakunta -näyttely

Golden Spirit 2 (125x160cm) 2016

Ensi viikolla aukeaa galleria 4-kuudessa ryhmänäyttely Vapauden valtakunta. Näyttelyssä on mukana peräti 19 taiteilijaa, joten ripustus tulee olemaan haastava tehtävä, mutta uskon että lopputulos on varsin mielenkiintoinen. Minulta tulee esille kaksi Golden Spirit -maalausta, ylläoleva ja tämä. Kuraattori Hannele Salminen on hoksannut näyttelylle ajankohtaisen teeman, josta hän kirjoittaa näin:

"Vapauden valtakunnassa ei ole vapautta ilman vastuuta – omien tekojensa seurauksista on vastattava. Mutta vaikka vastuu onkin ohjenuora, kalan selkäruoto, se tarvitsee ympärilleen lihaa: iloa, luovuutta – ja vapautta. Taide on vapauden valtakunta, maailma, jossa mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Unelmilla on siivet ja joskus ne kantavat, muuttuvat todeksi. Näyttelymme on osaltaan mukana rakentamassa parempaa maailmaa, vapauden valtakuntaa, joka tuntee vastuunsa.

Taiteilijat: Tuula Ahvenvaara, Raimo Granberg, Matti Hyyrynen, Marileea Järnefelt, Jari Järnström, Olof Kangas, Otto Kasvio, Seppo Niiranen, Antti Nylén, Maaria Oikarinen, Matti Paatelainen, Simo, Rista, Hannele Salminen, Irja Salminen, Jaakko Sipilä, Kirsti Tuokko, Jouko Vatanen, Jaana Vestergren, Nina Wiskari.

Jokaisella meistä on oma käsityksemme vapaudesta, mutta jotain yhteistäkin löytyy. Monille näyttelyyn osallistuville taiteen tekeminen on vapauttavaa, terapeuttista ja kuten Antti Nylén toteaa, sanojen ammattilaiselle kuvien tekeminen on autuaallinen vapauden vyöhyke. Kuvien avulla voi välittää tunnetta ja rakkautta, luoda harmoniaa ja iloa. Aihe ei taiteessa ole olennaisinta, yhtälailla omaa sanomaansa katsojalle välittävät Kirsti Tuokon maalausten muoti ja pukeutuminen kuin Irja Salmisen hiljaista rauhaa henkivät asetelmat.

Jotain uutta voi syntyä vain vapaudessa. Taidetta ei voi luoda käskystä eikä se nouse lentoon kahlittuna. Mutta jo vanha kreikkalainen taru siipensä polttaneesta Ikaroksesta muistutti, että vapauteen liittyy aina vastuu, jota ei voi paeta. Muuten voi käydä huonosti. Diktatuurit vihaavat taidetta juuri sen vapauden vuoksi. Läpi vuosisatojen kirjaroviot ja taideteosten tuhoaminen ovat kuuluneet hirmuhallitsijoiden ensimmäisiin sortotoimiin. Nyt maailma elää murrosvaihetta, kun suuret ihmisjoukot pakenevat kotimaansa julmuuksia ja etsivät vapauden valtakuntaa. Vaikka meillä ei heidän kanssaan ole yhteistä kieltä, taide välittää sanomaansa ilman sanoja, tunteen välityksellä. Näyttelyn taiteilijat haluavat välittää rauhan sanomaa, tervetuloa Vapauden valtakuntaan!"

Näyttely on esillä 3.-26.2.2016

Galleria 4-kuus, Uudenmaankatu 4-6

avoinna ti-pe 10.30-16.30, la,su 12-16

Golden Spirit

Golden Spirit 3 (125x160cm) 2016

Olen varastanut uusien maalausteni nimen urheiluseuralta, jota fanitan. Golden Spirit on helsinkiläinen cheerleading-seura, jossa tyttäreni harjoittelee. Ihailen näiden nuorten sinnikkyyttä, omistautumista, iloa, voimaa, rytmitajua ja taitoja. Ihan samoja asioita taiteilija tarvitsee. Hmm, mikä olisi akrobatian vastinpari kuvataiteessa? Miten tehdään maalauksellinen flikki (puolivoltti takaperin) arabialainen tai kierrevoltti? Oli mikä oli, pelkkä temppu ei riitä, täytyy hallita koko ohjelma, työstää harmoninen, moniulotteinen kokonaisuus, joka erottuu joukosta. Cheerleading on joukkuelaji, maalaus yksilölaji, mutta ajattelen tässä, että maalari on ikään kuin valmentaja, joka on vastuussa kokonaisuudesta. Joukkue muodostuu väreistä ja välineistä, jotka tarvitsevat toisiaan ja valmentajaa, jolla on tarvittava vankka taito, näkemys ja kokemus.

Ja sitten se henki, kultainen sielu, se on jotain, mitä ei voi määritellä. Aika ajoin sen voi tuntea oman sydämen sykkeessä, toisen ihmisen kosketuksessa, se tulee liki, kun kohtaat kauneutta, se on aarre, jota kannat sisälläsi, siunaus, lämpö, itse elämä. Golden Spirit -maalaukseni hehkuvat keltaista ja oranssia, sydämen sammumatonta valoa.

Jumalat piipahtivat

Golden Spirit 4 (125x160) 2016

Wauu, huuuiii, henkäisin, kun astuin tänään työhuoneeseen. Mitä täällä on tapahtunut? Toissapäivänä maalatessa oli sellainen olo, että nyt sujuu hyvin, Apollon ja Afrodite ovat suosiollisia. Pitkään etsittyäni olin löytänyt juuri oikeat keltaiset ja oranssit sävyt, maali alkoi kerrostuessaan hehkua kankaalla. Tuli hiki. Tulihiki.

Mutta aina on mahdollista, että jumalat vain kiusoittelevat, häipyvät kohta, ja silloin maalin hehku himmenee. Yrität tavoittaa auringon uudelleen, mutta et onnistu millään. Tuli hiiltyy, ja roihu, jonka luulit vanginneesi, muuttuu tuhovoimaksi. Seppo Ilmarinen käkättää vahingoniloisena. Mutta nyt jumalat olivat jääneet poistuttuani ilakoimaan, Suomi-Seppo takonut kuin sampoa konsanaan. En voinut kuin häikäistyä.

Kehtasinkin signeerata Mestareiden työn!

Oranssia Uutta vuotta!

Golden Spirit 1 (125x160) 2016

Uusi vuosi työhuoneella on alkanut aurinkoisesti. Tässä alkupala kuusiosaisesta sarjasta, jota nyt työstän. Haluan maalata kylläisen, ahmaisevan värin ilman turhia yksityiskohtia. Ei roiskeita, pursotuksia, isoja kontrasteja eikä pieniä piperryksiä. Haluan intensiteettiä, sykkivää energiaa ja magiaa.

No jopas

Osa isosta

Toinen osa

Maalasin tämän ennen kuin lähdin Israeliin. Nyt en oikein tykkää siitä, koska maailma on toinen. Maalaus on ”kaikkea roppakaupalla jouluvappupääsiäinen” -tyyliä, jota olen joskus aiemmin harrastanut. Esimerkiksi Väite haavoista ja timanteista kuuluu tähän luokkaan, vaikka onkin olevinaan vakava maalaus; taitaa sitä paitsi olla parempi kuin tämä, (vaikkei kukaan olekaan sitä ostanut; joskus ostaminen tarkoittaa, että työ on hyvä ja ostamattomuus, että se ei ole, mutta usein se ei tarkoita mitään). Itse asiassa maalasin tämän vanhan päälle. Dissasin vanhaa, koska siinä tuntui olevan liikaa kamaa, ja sitten kokeilin, mitä tapahtuu, jos lisään vielä enemmän kamaa. Torppasin lelutimantteja, helmiä ja glittereitä. Kuten näkyy, tavaraa ja turhaketta piisaa. Kuvassa työ näyttää oikeastaan pelkältä kaatopaikalta, lupaan että se on livenä vähän parempi - keltaiset ja ylipäätään vaaleammat maalaukset ovat vaikeita kuvata, kun minulla ei ole mitään erikoiskalustoa, kuten kuvausvalaisimia. Toisekseen pieneksi tiivistettynä tällaisestä vyörytysteoksesta on vaikea saada käsitystä. Mutta olkoon tuossa kuitenkin (alakuva). Meinasin laittaa nimeksi Jerusalem, mutta ei tämä sitä ansaitse. No, tykkään kyllä vähän, mutta tämä ei ole maailma, missä nyt matkan jälkeen olen. Eli tämä tästä. Kohta tulee muuta.

Koko sirkus 

Värikylpyjä A_C Galleriassa

Näyttely Fade in! Fade Out! aukesi torstaina. 

Näyttely on auki 21.3.2015 asti, aukioloajat ma-pe 10-17, la-su 12-16. Galleria A_C, Merikatu 3. Tervetuloa nauttimaan ja saamaan energiaa!

Tässä kuvakooste avajaisillalta. Suurin osa kuvista on omasta kamerastani ja kuvaajana on ollut Martta Oikarinen tai minä itse, satunnaisesti joku muu. Osan kuvista sain käyttööni kuraattori Canal Cheong Jagerroossilta. Kiitos kaikille.

Keltaisessa. Vasemmalla veljeni Antti Korhonen, oikealla heprean opettajani, israelilainen runoilija, kääntäjä, kielitieteilijä ja kirjallisuuskriitikko Rami Saari. Melkein vaarallista tulla näyttelyyni tuollaisessa paidassa, mitä jos katoaa maalauksen ja jää sinne ikiajoiksi!? Maalaukseni Voima, 2015 (180x200cm).

Oksan takana (osa Erkki Kannoston veistoksesta). Ramin selän takana Maaria Märkälän vihreää.

Markuskin surffaa suoraan väriin.

Oho, oli aika monta, vaihdetaan värejä:

Martta ja Mailis. Maalaukseni Rento (180x200cm) 2014

Ystäväni Tirppa tuli anoppinsa Liisan kanssa.

 Leenalla oli oli paljettivillis

Erkki Kannoston veistos Maljakko 2


16vee kummien kanssa


Illan sankarit. Kuraattori Canal Cheong Jagerroos, Maaria Märkälä, kuraattori Sari Tenni, minämaaria ja Topi Ruotsalainen. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto oli ehtinyt livahtaa.

...ja tässä on meidän jalat

A_C:n galleristi Jarmo Haapalainen ja kollegansa Marjukka Uusitalo. Maalaukseni Sarastus A (2009)

Canalin ja kaiman takana Maarian työ Syyspäivä puistossa


Kollega Kirsti Tuokko. Jos me ei puhuta maalauksista, me puhutaan vaatteista. Ihan harmi, ettei Kirstin trendikkäät lahkeet näy kuvassa.


Topi Ruotsalainen ja maalauksensa Going down (osa)

Hattuherra esittäytyi keskustelussa salaperäisesti mentorikseni. Sitäkin - setäni Timo Korhonen. Maalaus Topi Ruotsalainen.

Henri Hagman ajatuksissaan varsin kiintoisassa väri-valo-tilassa

 Janne Kaitalan teoksia tulee gallerian seuraavaan näyttelyyn. Janne on yksi työhuonanaapureistani Arabiassa.

Toinen työhuonenaapuri Köysti Pärkinen. Ootko sä Kyösti vihanen vai oisko uncool näyttää siltä ettei ole vihanen, vanha bommaajajäbä, jäbä?

Janne, Canal ja graafikko Beata Joutsen perheensä kanssa.

 Ihanaa oli! Jatkoille Sea Horseen. Silakat tai Marskin kuha!