Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Golden Spirit -näyttely, Galleria Katariina



Jerusalem (100x150cm) 2017 


Golden Spirit 4 (125x160) 2016


Tumma puhuu 1 (100x150cm) 2016


Tumma puhuu 1 (100x150cm) 2016

Tel Aviv (100x150cm) 2016


Tulivuoret (150x300cm)2015
(Erillisinä teoksina täällä)


Huhtikuun lumi 1 (125x160cm) 2015

Heräävä (120x180cm) 2016

Näyttely loppui tänään nyyh. Ne menevät aina niin nopeasti. En ole edes ehtinyt tehdä kunnollista avajaiskuvakoostetta; tulkoon se sitten vähän myöhemmin. En myöskään muistanut/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt käydä kuvaamassa ripustusta aiemmin, että olisin voinut näyttää: menkää tuonne. No tähän on nyt tallennettu että tällainen se oli. Jokaisesta teoksesta on oma erillinen kuvansa, esim tuo viimeinen tumma työ ei näytä seinäkuvassa yhtään miltään. Tulivuori-sarjan teokset ovat itsenäisinä toimivia maalauksia, ks linkki kuvan alla.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

551

IbrahimIbrahim NabilNidam TalaTawfeeq Iyad
FatimaFatimaFatima AmeenAya DinaDina
Ayyoob
(174 x 200cm) 2015

lauantai 9. toukokuuta 2015

Huhtikuun lumi

Huhtikuun lumi 1 (125x160cm) 2015

Huhtikuun lumi 3 (125x160cm) 2015

Näytin aiemmin maalauksen, joka on näitten kolmoissisko. Maalasin nämä periaatteessa triptyykinä, siis niin että kolme pohjaa oli vierekkäin lattialla reuna reunassa kiinni. Sain työskennellä niin kuin eniten tykkään - häärätä isolla alueella. Loppuvaiheessa kuitenkin varmistin, että eivät ole siamilaisia kolmosia, pakotettu kiinni toisiinsa.

Hyllylläni on seisonut monta vuotta useita purkkeja koristehiekkaa. "Nyt noita!" ajattelin. Ajatukseni oli tehdä maalauksia, jotka perustuisivat ennen muuta pintastruktuuriin. Päätin olla käyttämättä "väri-värejä". Keräsin kaikki kaikki valkoiset maalisävyt. Koristehiekkapurkeista valitsin mattavalkoista ja lasimaista valkoista sekä mustaa. Vaalean- ja tummanharmaata sain mikropalloista. Lisäksi kelpuutin hopeavärin ja kultapigmentin. Ja ennen muuta tarvitsin litrakaupalla sideaineita. 

Näitä oli kiva, jopa kepeä tehdä. Vähän kuin hiekkalinnaa rantaviivaan, rahisevaa ja solisevaa. Ei "väärinmaalaamista" eikä kuumeista suherrusta väärän päälle. Heittelyä, lotraamista, käsin kauhomista, sirottelua ja tökkimistä.

Kuten sanoin, en käyttänyt lainkaan värillisiä värejä. Maalauksiin on kuitenkin ilmestynyt vihreää sävyä. Se on syntynyt kultajauheen ja nesteen kohtaamisesta. Jos nyt jotain kemiasta ymmärrän, tätä kutsutaan hapettumisreaktioksi. Aika hieno sävy!

Sitten vähän pikkukuvia.









sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kevät toi vaaleaa

Huhtikuun lumi 2 (125x160cm) 2015

Kuten olette huomanneet, en ole vähään aikaan tehnyt töitä. Olen opiskellut, totta, mutta olen myös pelännyt ja vitkastellut. Olisin hyvinkin pelännyt ja vitkastellut viikon pari lisää, mutta tiistaina satuin Töölössä liikkuessani kulkemaan roskalavan ohi. Lavalla oli ehjät keittiötikkaat. Sellaisia tarvitsee töissä. Nappaanpa mukaan ratikkaan, ajattelin. Nappaaminen oli hitusen hankalaa, tuntui, että olisin kaivannut muutaman lisäsentin yltääkseni tikkaisiin. Onnistuin kuitenkin kiipeämään ja reunalla roikkuen saamaan otteen tikkaista, ja läksin uuden kaverini kanssa kasin pysäkille. Ratikassa sitten olin jo painamassa stoppia kotipysäkin kohdalla. Vähän vastustelin ajatusta, että olisi paljon fiksumpaa ajaa päättärille ja vielä tikkaat työhuoneelle. Jotain mörköjähän siellä töissä voi olla, ja mitä jos menee töihin, pitääkö silloin myös tehdä töitä? Selvä. Ajan päättärille. Selvä. Pitää tehdä töitä, edes vähän. Vaikka tunti.

Tein töitä aika monta tuntia. Niin myös seuraavana päivänä ja sitä sitä ja sitä seuraavana. Tällä vaalealla on kaksi kaveria ja sitten on ihan toisenlainen, punaistakin punaisempi sarja. 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusruusut



 Juhannusruusu 1 ja 2 40x40cm) 2012

tiistai 13. marraskuuta 2012

Innokas lennokas




Maalasin viime viikolla nämä kaksi vaaleaa työtä. Varastossani oli kaksi samankokoista pohjaa, joista toisessa oli keskipunainen aloitussävy (yllä), toisessa vaaleanvihreä. Olivat siellä odottaneet oikeaa hetkeä. On mukavaa, kun työhuoneella on erilaisia mahdollisuuksia käden ulottuvilla: kangasta, kiilapuita, valmiita pohjia, keskeneräisiä maalauksia ja tietenkin täysi väriarsenaali. Ei tarvitse koko ajan juosta materiaalien perässä. Eilen tein viisi kappaletta uusia pohjia kokoa 75x150cm; luulen että tämänkaltainen valoisa maailma jatkuu niissäkin.

Maalaukset syntyivät iloisena purkauksena. Molemmissä käytin pohjaväriä hyväkseni; alemmassa se on "taustana" näkyvissä, ylemmässä jää vaalean alle melkein kokonaan, mutta on paikoin tuomassa siihen sävyä. Vähän täytyy taas valitella sitä, että valokuva ei kykene tuomaan maalauksen kaikkia puolia esiin, etenkin tämmöiset vaaleat työt kärsivät, kun materiaalisuus, kiillot, helmiäisen hehku ja kolmiulotteisuus jäävät puuttumaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Uusia unia

Tyttären unet 1. (100x100 cm) 2011

Tyttären unet 2. (100x100 cm) 2011

Lainasin uudelle sarjalle nimen tyttäreni syntymävuodelta. Osallistuin tuolloin yhteisnäyttelyyn silloisessa Into-galleriassa ja ehdin juuri juuri saada kevään aikana kaksi maalausta valmiiksi. Maalasin silloin ensimmäisiä akryylitöitäni, joissa käytin väriä akvarellimaisen ohuina kerroksina. Tämä kaksikko toi nuo maalaukset ja tuon onnellisen ajan elävästi mieleeni.

Taidanpa lainata myös tekstiäni tuolta kesältä.

"Minulla on kaunis tytär. Pieni orvokkisilmä, kultatukka, ruususuu. Hän nukkuu sylissäni jalat minun jalkojeni päällä, pää sydämelläni.

Tytär syntyi tammikuussa. Helmikuussa minä naputtelin kiilapuut yhteen kippuraisen uneksuessa sohvannurkassa. Maalasin hitaasti, värin ja kerroksen kerrallaan; maalaushetkiä ei ollut paljon. Vauva sylissäni katselin kirjahyllyyn nojaavaa työtäni, suunnittelin seuraavaa vetoa. Juoksin sisälle sekoittamaan väriä, kun äkäpussi hetkeksi rauhoittui vaunuihinsa. Joskus, harvoin, nousin kuudelta tuhisijan imettyä aamumaitonsa. Useimmiten käperryimme yhteisiin uniin. Kesäkuussa olin kuitenkin saanut kaksi maalausta valmiiksi.

Olen aina ajatellut myös maalaukset lapsinani, rakkaina, joiden ihoa sivelen. Niin kuin lapsella, myös maalauksella on tahtonsa ja luontonsa; se on sukua minulle, mutta omalla olemuksellaan se yllättää minut, tuottaa minulle iloa."

Valkoista valkoisella. Hyvältä näyttää puhtaalla seinällä.



tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ruumi naasmine

Tallinnan Taidehallilla toteutettiin taannoin projekti nimeltään Ruumi naasmine/ The Revival of Space. Sveitsiläinen taiteilija George Steinmann sai vuonna 1992 idean, joka pitkän prosessin jälkeen johti näyttelyyn vuonna 1995. Näyttelyssä esitettiin tyhjä, remontoitu tila. Pahoin rapistunut rakennus oli kokonaisuudessaan korjattu. Tilan ennallistaminen sai erilaisia tulkintoja; sitä pidettiin mm. performanssina, käsitteellisenä teoksena, installaationa ja kulttuuripoliittisena kannanottona.

90-luvulla, kun opiskelin viron kieltä, minulla oli tapana käydä Tallinnassa usein. Ruumi naasmine on jäänyt mieleen. Tunnustan, että ensin ajatus tyhjästä näyttelystä tuntui kummalliselta. Mutta mentyäni sisään huomasin pian, että käynnin anti oli paljon suurempi kuin tehtyjen muutosten toteaminen. Tuntui ylelliseltä ja juhlavalta kokea puhdas, tyhjä 1930-lukua henkivä tila ja liikkua, pysähdellä, tuntea ja ajatella siinä. Tyhjä tila innostaa kuvittelemaan erilaisia teoksia, tilaisuuksia, väkimääriä, kohtaamisia, näyttelyitä ja ripustuksia. Valkoiset seinät odottavat ja kätkevät yhtä aikaa. Läsnä on muistoja menneistä ja aavistuksia tulevista.

Tyhjyys fyysisenä ja mentaalisena tilana on taitelijalle tärkeä. Jos sielu on raskas ja mieli kovin kuormitettu, on vaikea tehdä taidetta. Hektinen ympäristö ja kiireinen elämäntapa on usein taiteelle pahaksi. Olen taipuvainen ajattelemaan, että jopa suoranainen tylsyys on välillä tarpeen; se pakottaa ennen pitkää keksimään jotain ei-tylsää, tekemään hyvän teoksen.

Entäpä sitten työympäristö? Jos työhuone on pieni, sotkuinen koppi? Monella on, vaikka kuinka kivaa olisi omistaa jenkkileffoista tuttu loft-ateljee, jossa on tilaa vaikka rullaluistella. Moni osaa ignoroida fyysiset olosuhteet silloin kun ideat virtaavat ja teoksia syntyy. Hiljaisempana aikana on hyvä järjestellä purnukoita ja raivata lattiaa.

Onkohan tämä nyt heppoinen aasinsilta, kun meinaan verrata työhuoneen seinän maalausta monivuotiseen museoremonttiin? No, jos sanon, että työhuoneella toteutettiin pienimuotoinen, osittainen ruumi naasmine?  Maalausseinäni oli reilussa vuodessa muuttunut melkoisen kirjavaksi, ja nyt, kun työn alla on valkoinen sarja, tuntui tärkeältä voida tarkastella hienoisia sävyeroja puhdasta taustaa vasten.

Seinä sai kaksi kerrosta maalia. Pieni aavistus valumista ja roiskeista kuultaa maalin alta, mutta aika hyvä siitä tuli. Saapas nähdä, kauanko pysyy valkoisena.

Seinä maalautui eniten työstäessäni Hukkumista. Rantuja ja valumia ei voi estää kun kangas on niitattu seinään kiinni. Paikoin myös kankaan läpi tuli väriä.


Lattia on oikeasti harmaa, mutta sitä peittää suojamuovi, jonka voisi kyllä kohta vaihtaa.

Ensimmäinen kerros maalattu

...ja toinen.

Valmis.

 Näistä lattiaan muodostuineista kuvioista voisi vaikka saada idean oikeaan maalaukseen.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

50 x 50 cm




Valkoinen metri kertaa metri -sarja jatkuu vielä; aion tehdä siitä 12-osaisen. Tässä välissä kuitenkin otin työstääkseni pienempiä töitä, näitä on tulossa seitsemän. Tiedättekö, kun joskus on sellainen oikein levoton tekemisen himo? Ei huvita hienosäätää keskeneräisiä, vaan tekee mieli aloittaa monta uutta.

Seitsemäs valkoinen

7. valkoinen (100x100cm) 

Saattaisi olla nyt valmis tämä sarjan värikkäin tyyppi. Kai sen kuitenkin voi vielä valkoiseksi laskea?

torstai 24. maaliskuuta 2011

Onko sielu vihreä?

Olipahan työhuoneen kahvikerhossa puhetta eräästä meneillään olevasta näyttelystä. Sanoin boitsuille, että puolet maalauksista oli hyviä, puolet ei. "Mikäs se nyt niin radikaalin eron aiheuttaa, että jos ei ole hyvä, on huono?" kollega terävästi kysäisi. "No, niissä hyvissä oli jotenkin vaan asiat kohdallaan, jälki oli varmaa ja sujuvaa. Huonot taas vaikuttivat suttuisilta, puuttui ryhti. Yksi työ oli kyllä semmoinen, että kauan piti katsella, oliko hyvä vai huono; kai se sitten hyvä oli kuitenkin", selitin.

Palasin töihin jääden miettimään aina ajankohtaista, toistaiseksi ratkaisematonta, kysymystä: mikä tekee taideteoksesta hyvän? Taiteilijan kannalta kai kyse on vastuusta ja rehellisyydestä. Ei tule laittaa esille muuta kuin teoksia, jotka itse hyväksyy ja joista voi olla ylpeä. Ei siis tuoda näytille "ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa" (sitaatti Alastomalta kriitikolta, joka kävi Taidemaalariliiton teosvälityksessä). Aina ei katsoja älyä taiteilijan hikeä ja kyyneleitä (taikka krokotiilinkyyneleitä!). Yhden sydänverellä maalattu ei vain kosketa toista. Muistan joitakin vuosia sitten kirjoittaneeni Taiteeseen myönteisen kritiikin otsikolla Sitruuna ja sielu. Maalauksella pitää olla sielu! Mutta sielun paikantaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos katsoja kokee sielunyhteyttä maalauksen kanssa, kokemus on arvokas, vaikka toinen katsoja ei samaa saavuttaisi.

Sielu ei ollut mielessä, kun lisäsin 7. valkoiseen punaisen viereen mintunvihreää. Ajattelinpahan vastavärin raikastavan ja vähän sähköistävän työtä. Peitin paljetit paksulla binder-mediumilla, jotta ne jäivät kirkkaan kalvon alle. Sekoitin myös kauniin lämpimän valkoisen kullasta ja titaanivalkoisesta. Värin voi paikantaa siellä täällä paljettien ympärillä. Työ on parantunut. Mutta alimmainen "kolmio" on ihan kökkö vielä, epävarmaa suttua. Työvälineiden jäljet erottuvat liikaa ja vaalea punainen taitaa olla sävyltään väärä. Mutta se vihreä on kyllä hyvä.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maalari maalasi valkoista

 1.

Ryhdyin Seitsemän valkoisen maalaamiseen vähän hatarasti keskittyen ja siksi ahnehtien. On helpompi jättää yksi kesken ja aloittaa toinen kuin viedä maalaus järjestelmällisesti loppuun sivuille vilkuilematta. Toisaalta, sarjan ollessa kyseessä, on ihan hyväkin rakentaa kokonaisuutta ajatellen maalauksia suhteessa toisiinsa, seinälle ripustettuna, järjestystä vaihdellen.

 2.

Olen siis aloittanut seitsemän työtä. Tässä ne ovat esillä aloitusjärjestyksessä. Toiset ovat valmiimpia kuin toiset. Toiset ovat hankalampia, toiset maalautuvat luontevammin. Voiko maalaus olla valmis, jos maalarin suhde työhön on etäinen? Luulen, ettei. Tämä 2. on maalaus, josta itse pidän paljon. Se ei taida enää paljon, jos mitään tarvitakaan.

 3.

Olen käyttänyt mm. mikropalloja ja koristehiekkaa saadakseni maalaukseen pintarakennetta. Tähän kolmoseen täytyy vielä paneutua tarkemmin. Tulee mieleen vauvoja noista tyttö-poika-pastelliväreistä. Mutta en kyllä aloittaessani ajatellut maalaavani mitään vauvoihin liittyvää. Jos lopettaessa sitten ajattelenkin?

4. eli Litium-aurinko 

Nelonen on toinen suosikkini sarjasta. Maalauksessa tulee esiin yksi ajatukseni valkoiseen liittyen. Väri edustaa minulle nyt elpymistä ja toipumista, hidasta alkua polttavan manian jälkeen. Maalatessani Yön jälkeen rakkaus -näyttelyn isoja töitä mieli yltyi aivan hurjaksi ja väri sen myötä.

Nyt värit ovat ikään kuin hävinneet, mieli on valkoinen. Muistellessani toipumista mistä tahansa, vaikkapa kuumetaudista tai sektiosta, mielikuvat ovat valkoisia. Kivun lientyminen epiduraaliin, unen ja valveen sekoittuminen houreessa, nukutuksesta herääminen - valkoista. Sairauden, lääkkeiden ja hoitojen aiheuttama heikkouden tunne mieltyy ajatuksissani värien katoamisena. Sairaus on uhka menettää värit, toipuminen merkitsee värien paluuta - siksi valkoiset neliöni eivät ole yksivärisiä. 

Maalauksen pinnalla on valkoisia pillereitä. Maniaan liittyen olen nimennyt maalauksen Litium-auringoksi. Litium on lääke, jota käytetään "taiteilijoiden ammattitaudin", bipolaarihäiriön (ent. maanisdepressiivisyys), hoidossa, ja sen väitetään olevan tehokas. Lääkkeellä on kuitenkin pahoja sivuvaikutuksia, ja myrkyllisen ja hoitavan annoksen raja on hiuksenhieno, jos vaikka potilas hikoilee pahoin. Aika pelottava lääke siis. Sopii paremmin maalaukseen kuin elimistöön.

5. eli Twinkle Twinkle Prolong

Tämän maalauksen pinnalla on mm. sinisiä ja turkooseja foliopaloja. Pohdinnassa on, onko keltainen vielä liian voimakas. Näistä töistä useassa valkoisen alla piilee jokin voimakas väri, jota olen sitten pikkuhiljaa peittänyt vaaleammilla maalikerroksilla. Olen hakenut tähän työhön jonkinlaista häiritsevää levottomuutta, sellaista, minkä esimerkiksi kevään kirkas valo saattaa aiheuttaa.

6.

7.

6. ja 7. ovat vailla ideaa vielä, kaikkein keskeneräisimmät. Kuutoseen olen ehtinyt hinkata useita kerroksia, mutta vielä ei ole syntynyt kunnon tuntumaa maalaukseen. Seiskan aloitin sekoittamalla mediumiin punaista koristehiekkaa. Toisena päivänä ripottelin punasävyisiä paljetteja tähtimäistä muotoa korostaakseni. Tuli kyllä kova halu käyttää enemmänkin punaista!

EDIT. Voit katsoa maalauksia valmiina täällä.