Niin siinä vain kävi. En maalannut akvarelleilla. Liidut ja kynät pysyivät laatikoissaan, iso paperisalkku jäi avaamatta.
Kuukauden annos Lapin kesää on huomenna ohi. Yöjuna ryskyttää etelän hämäriin.
Tunnustan nyt, että tullessa koin lievää kauhua. Junan ikkunasta oli näkynyt niitty- ja jokimaisemia, maalaistalojen pihapiirejä Tervolassa ja Muurolassa, ohut valo oli hyväillyt peltoja. Rovaniemen ja Napapiirin häpeällisen pukkilan (Santa Park, älä klikkaa) jälkeen taivas meni pilveen ja alkoi tuntematon. Tuijotin ankeaa talousmetsää. Rovajärven ampuma-alue jatkui ja jatkui. Poro seisoi tiellä. "Tulevat sääskiä karkuun", selitti taksikusksi, "niitä riittää. Kato kato kun ropisee!" Se, mitä olin luullut sateeksi, olikin sääskien liiskautumista tuulilasiin.
"Tässäpä tämä". Auto pysähtyi S-marketin parkkipaikalle.
Katselin asunnon ikkunasta, miten keltaiset liput liehuivat harmaata taivasta vasten. Vastapäätä oli ruma kerrostalo, joka vaikutti elottomalta. Postin ja viinakaupan valokyltit killittivät.
Mutta myöhemmin yöllä ilmestyi kumma puna: merkki auringosta.
Aamulla ruman talon takaa löytyi uimaranta. Uimarannan vierestä kirjasto. Aurinko kiersi yöllä bensa-aseman ja hautuumaan takaa, aamulla sillan ja sataman yli, keskipäivällä paistoi ruman talon päällä, läksi illaksi asemalle ja voimalan työmaalle.
Kuljin auringon perässä. Ei siinä maalaamaan kerennyt. Istua nyt talossa ja töpötellä väriä paperille, tuijottaa S-marketin parkkipaikkaa! Ei sentään. Aurinko määräsi. Ja mitä sitten tapahtui, on osittain nähtävillä blogin heinäkuun merkinnöissä.
