Jerusalemin veri

Eeli Eeli, lama sabaktani?

Oletko jo kuullut Ryhmä OOOsta? Tulet kuulemaan aivan pian, sillä OOO on nyky-abstraktin ykkönen. Ihan kohta voit myös nähdä OOOn, merkitse muistiin avajaispäivä 4.3. ja tule silloin Jätkäsaaren Huutoon! (Näyttely on auki 20.3. saakka.) Hekuma esittelee OOOn taiteilijat kohtapuoliin ja kukin kertoo jokusen sanan siitä, miten työskentelee ja mitä on tuomassa näyttelyyn. Tänään minä kerron vähän enemmän omasta osuudestani.

Esitän Huudon näyttelyssä teoksia sarjastani 

  The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood
היפים שבהורגים, היקר שבדמים
أجمل القتلة، أغلى الدماء

Toisin kuin tavallisesti, teoksillani on reaalimaailmaan kiinteästi liittyvä sisältö. Epätavanomaista on myös, että nimi ei ole suomenkielinen, nyt ei liikuskella Lapin Luonnottaren helmoissa eikä korpien kuiskinnoissa. Ollaan Israelissa ja Palestiinassa, tarvitaan heprean ja arabian kieliä. Olen näyttänyt sarjan maalauksia aiemmin blogissa ja nimennut ne vihjaamaan sisällöstä, mutta fb-testaukseni osoitti, että nimet eivät riitä nostamaan esiin haluamiani kysymyksiä. Kirjoitan niistä nyt. (HUOM: silti edelleen ja aina katsojalla on katsojan/kokijan oikeus! Nimiä ei tarvitse vilkaista, eikä tekstejä tarvitse lukea, punaisen saa nähdä sinisenä ja rekka-auton voi kuulla heinäsirkkana. Ja jos maalaus on huono, maalaus on huono, vaikka taiteilija miten sanoilla kiekurtelisi.)

Syksyllä 2015 aloittamani sarja sai alkunsa Jerusalemissa, jossa opiskelin kesällä kaksi kuukautta. Työllä on historiallisia, poliittisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia, viittaan Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin, holokaustiin ja kertomukseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Kuukausien ajan Israelista on kantautunut lähes joka päivä väkivaltaisia uutisia: kivityksiä, puukotuksia, ampumisia. Sekä palestiinalaisia että juutalaisia on kuollut yhteenotoissa. Jotkut journalistit ovat jo kutsuneet tilannetta kolmenneksi intifadaksi. Tuleeko taas sota niin kuin kesällä 2014? Tuolloin Gazassa kuoli yli 2000 ihmistä, suurin osa siviilejä, ja näistä 551 oli lapsia. Näiden lasten muistoksi olen maalannut teoksen, jossa olen käyttänyt Palestiinan lipun värejä, punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. 

551

IbrahimIbrahim NabilNidam TalaTawfeeq Iyad

FatimaFatimaFatima AmeenAya DinaDina

Ayyoob

Maalauksen nimeksi olen poiminut tapettujen lasten nimilistasta nämä nimet kuin runoksi. Samalla nimien alkukirjaimet muodostavat sanan intifada.

Toinen, sinivalkoinen maalaus, näyttää kauniilta kuin poutataivas. Nimen kautta vien taas tulkinnan vähän toiseen suuntaan.

We will always protect you!

Love,

XOXO

Idit, Dalia, Fanni

Suojelijanaisten nimikirjaimet viittaavat Israelin armeijaan IDF, Israeli Defence Forces. Ajattelin, että on tavallaan irvokasta laittaa nimeen nuorison suosima viaton nettisymboli: X tarkoittaa suudelmaa, O halausta. Armeija kun suutelee ampumalla. Valkoiset pilvet sinisellä taivaalla voivat viitata myös palestiinalaisten ampumiin raketteihin: kun Israelin Iron Dome-järjestelmä tuhosi raketin ilmassa, syntyi pieni valkoinen pilvi, kaunis näky, jos ei tietäisi mistä on kyse, jos ei kuulisi jyrinää Gazasta.

Avaan teossarjani sisältöä ja nimeä, The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood, hieman lisää. Sotilas, joka puolustaa maataan, kuten juuri IDF:n sotilas, ajattelee kaiketi toimivansa oikein ja moraalisesti. Israelissa koetaan yleisesti, että eurooppalainen media vääristelee asioita. Mieluusti myös vedotaan antisemitismiin: juutalaisia on aina vainottu ja tullaan aina vainoamaan. Mutta uusi juutalainen on vahva, eikä suostu vainoon. Koska palestiinalaiset ärhentelevät, miehittäjällä on oikeus koviin toimiin. Jos yksi israelilainen kuolee, tuhat palestiinalaista ansaitsee kuoleman. Näenkö väärin? Sen varmasti näen oikein, että jokainen kuolema tässä on konfliktissa on tragedia. Jokainen ihmishenki on yhtä kallisarvoinen.

Milloin toisen ihmisen tappaminen on oikeutettua? Voiko olla? Puolustustarkoituksessa on, yleensä ajatellaan. Omasta historiastamme tiedämme, että monet maatamme puolustaneet veteraanit vammautuivat sodassa henkisesti, puhutaan sukupolvien taakasta. Psyyke joutui koville, koska kuoleman uhka oli jatkuva ja todellinen, vierestä kuoli tovereita. Yhtä lailla monen oli vaikea kestää ajatusta siitä, että oli itse tappanut. Lähitaistelussa kuolleen venäläisen kasvot jäivät kummittelemaan vuosikymmeniksi. Tilanne oli ”tapa tai tule tapetuksi”, mutta silti syyllisyys saattoi jäädä kalvamaan sotilasta, joka näki, että että oli tappanut ihmisen, itsensä kaltaisen, olkoonkin ryssä ja vihollinen.

Ihmiset ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja hirmutekoihin kyseenalaistamatta koneistoa, jonka osana toimivat; näin tapahtui natsi-Saksassa. Moni natsisotilas välitti perheestään, oli seuraelämässä ja tuttaviaan kohtaan kohtelias ja mukava, lähipiirissään rakastettu. Kaunis tappaja. Jos Eva Braun rakasti Adolf Hitleriä, eikö se tarkoita, että Führerissä oli jotain hyvää? (EDIT. Sain tähän hyvän kommentin psykologian ammattilaiselta. Jos Eva Braun rakasti, se tarkoittaa, että Eva Braunissa oli jotain hyvää, sillä ihminen voi rakastaa psykopaattia ja kuvitella tälle ominaisuuksia, joita ei oikeasti ole.)

Israelissa kuolemaantuomittu Adolf Eichmann totesi oikeudenkäynnissä: tein vain työtäni, tottelin käskyjä. Eichmannia vartioinut vanginvartija on kertonut, että vanki oli oikein kohtelias ja hyvätapainen. Eichmann todettiin henkisesti terveeksi, hän ei ollut psykopaatti, hänessä ei ollut mitään poikkevaa. Tämä on hyvin häiritsevä fakta, emme saa tätä henkilöä tökättyä ”toiseksi”. Hannah Arendt on kirjoittanut aiheesta ”pahan banaalisuutena”. Näin joudumme kysymään: asuuko minussakin tappaja, joka joissain olosuhteissa nousee toimimaan?

Sulamith

Margarete

Holokaustin historaa esittelevä Yad Vashem – museo Jerusalemissa teki minuun suuren vaikutuksen. Aloitettuani mustanpuhuvan maalauksen, jonka nimeksi myöhemmin tuli Sulamith, koin mieleni tuoneen museossa näkemiäni ja kokemiani asoita maalaukseen. Nimi Sulamith on viittaus Anselm Kieferiin, joka maalasi 80-luvulta lähtien lähes loputtomasti teoksia nimeltä Sulamith ja Margarete, lähtökohtanaan Paul Celanin runo Todesfuge, jossa nämä nimet edustavat arjalaista ja juutalaista naista: ”dein aschnes Haar, Sulamith, dein goldenes Haar Margarete”. Sulamithin hiukset ovat tuhkaa, Margareten kultaa. Niinpä maalasin myös Margareten; toteutin hänet mustakeltaisena teoksena.

Näiden teemojen jälkeen vien katsojan Via Dolorosalle, Jeesuksen kärsimystielle. Tämä reitti kulkee Jerusalemin Vanhassa kaupungissa, ja tarinan mukaan juuri tätä tietä Jeesus on kulkenut ristiään kantaen kuolemaannsa kohti. Reitillä on 14 pysähdyspaikkaa, jotka kaikki edustavat jotakin tapahtumaa tarinasta, mm. Jeesuksen kerrotaan nojanneen tiettyyn kohtaan seinässä, ja tähän kohtaan on kulunut syvä jälki pyhiinvaeltajien kosketuksista. Kenties vaikuttavin kohta kärsimyskertomuksessa on epätoivon hetki, jonka Jeesus kokee juuri ennen kuolemaansa huutaessaan ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Kuuma hitti 2000-luvulta

... kaikki alkoi Tel Avivissa, kauan sitten, tunnustan sen nyt. Hunajamelonin mehu oli makea, hän oli tuonut hedelmäkorin pöydälleni...

..Mutta ei, en minä mieheen rakastunut. Esinahka, partavedet ja päähineet ovat toissijaisia seikkoja. Minä rakastuin mereen ja kulmikkaaseen kirjoitukseen...

...Tuuli hulmutti tarjoilijattaren tukkaa, kiharat koskettivat kasvojani, kun hän toi kahvin pöytään... Illalla kiipesimme hotellin katolle ja hän luki ääneen kaikkien valomainosten kirjaimet...  

...Avioeron jälkeen odotin Messiasta kolme vuotta. Viidesti erehdyin henkilöstä, haksahdin valemessiaisiin, jotka puhuivat yhtä, tekivät toista, joitten lupaukset paljastuivat valheiksi. Hetkittäin luovuin uskosta, keskityin nautintoon. Mutta nyt, arvelen hänen saapuvan pian..

... Niin, juutalainen mies huusi puhelimeen, intohimo, tuskan ja täyteyden ykseys!

...Heprean opettajan ääni koskettaa lattiaa, matalat kurkkuäänteet kulkevat varpaitten kautta, lauseet kiipeävät sukkaverkkoa pitkin, sillä tavoin kielioppi painuu muistiin saakka...

Millainen sinun Jumalasi on? hän kysyy. Onko hän taivaallinen tappaja vai taivaallinen tapettu? Oletko koskaan ajatellut: antisemitismin uhkan huomioon ottaen loogisinta olisi ollut, että Jeesus olisi itse tappanut itsensä.

...Karhea äänesi piirtää nimen iholleni, pyhän. Kunpa voisitkin uskotella minut uskomaan. Ajelisin hiukseni vuoksesi, Nimen vuoksi, jos vain voisin uskoa...

...Tällä kertaa juutalainen mies on nuori ja punatukkainen. Vain tarkkasilmäinen tunnistaa hänet juutalaiseksi. Liian nuori, ajattelen ensin, kaksitoista vuotta minua nuorempi, pelkkä poikanen!

...Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi, teologi mesoi. Vodkaa sen kunniaksi, suoraan Moskovasta, orjantappuravodkaa, Jumalanäidin kuolonuneennukkumisen vodkaa, tyhjän haudan vodkaa, ylösnousemuksen vodkaa!

Kuinka monta väärää messiasta historia on kirjoittanut? Kuinka monta jättänyt kirjoittamatta?

...Sitten hän kertoi Amsterdamista ja Vincentin auringonkukkamaalauksista...

Voisitko sitoa käteni sukkahousuillasi? teologi kysyi seuraavana päivänä. Tarvitsen katumusharjoitusta ja syntien anteeksiantamusta.

...Tel Aviviin, auringonnousuun, oliivi-ihon huumaan...

Entäs huomenna? minä kysyin. Mitä siitä, nyt on nyt, mies sanoi. Selkääni hyväilevät sormet kulkivat paidan alle. Onko Jumala huomenna olemassa?

Otteita videosta Sukkahousu-uskonto (2004)

Teksti: Maaria Oikarinen

Kuva: Mika J. Ripatti

Teoslainat:

Boaz Arad Marcel Marcel

Timo Korhonen Arktinen ristiinnaulittu

Sukkahousu-uskontoni

Nainen etsii Messiasta. Hän haluaa ratkaista heprean kielen arvoituksen ja keskustella juutalaisen miehen kanssa kärsimyksen ongelmasta. Heprean opettajan ääni vie Tel Aviviin, mustasilmäisen Sharonin luokse. Luterilainen teologi rallattelee tukevassa pitkäperjantaituiskeessa. Mikä on totuus? Pontius Pilatus kysyy. Nainen haluaa rabbin sitovan silmänsä sukkahousuilla ja pyytää kuulla taivaallisia. Mistä Messiaan tunnistaa?

Tällaisista aineksista kirjoitin tarinan nimeltään Sukkahousu-uskonto vuonna 2004. Myöhemmin tein tekstistä videon yhdessä Mika J. Ripatin kanssa.

Uskonto ja seksuaalisuus kietoutuvat yhteen, kun nainen etsii Messiastaan, rakastajaa ja pelastajaa. Juutalainen mies käskee olla lukematta holokaustikirjoja, toinen miettii, olisiko antisemitismi jäänyt vähemmälle, jos Jeesus olisi tehnyt itsemurhan.

Videotarina oli pitkään unohduksissa, kunnes vastikään kaivoin sen esille. Teos on runollinen ja hauska, kuten muistinkin. Mutta sitä en muistanut, kuinka vakavamielisiä ajatuskulkuja se samalla sisältää. Olen kai tullut pinnallisemmaksi, sillä en ole aikoihin harrastanut filosofis-uskonnollista pohdintaa. Sukkahousuja sen sijaan harrastan edelleen. Ja kaipaan Tel Aviviin.

Teen tässä samalla innolla jo toista postausta aiheesta: houkuttelen kuvin ja tekstikatkelmin. Kolmannessa saat katsoa itse videon.

Pietà

Helmassa äitinsä armahan (2008-2009) 120x160cm

Galleria Uusitalo on suljettu tänään Pitkäperjantaina mutta viikonloppuna auki normaalisti. Esittelin aiemmin Hekuma-näyttelyn pääsiäisaiheisia töitä. Tämä keltavoittoinen taulu kuuluu samaan ryhmään. Maalauksen voi nähdä gallerian alakerrassa pyydettäessä. Taulun nimen sanamuoto tulee tutusta joululaulusta, joka on yhtä lailla pääsiäisen laulu. Tässä säkeistöt 4 ja 2.

Ristillä rinnalla ryövärin
nukkuu uhri puhtahin.
Enkelparven tie kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan.

Helmassa äitinsä armahan
nukkuu Poika Jumalan.
Enkelparven tie kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan.

Pietà on kuvataiteen aihe, jossa Maria pitelee poikansa ruumista sylissään. Jumalasta emme tiedä, mutta äidinrakkaus lävistää maailman.

Kärsimys ja kirkkaus

Löysin ikkunalaudalta palan sanomalehteä. Siinä lukee "Kannattaa muistaa sufimystikko Rumin sanat: Älä käännä katsettasi. Katso sidottua haavaa. Sieltä valo tulee sinuun."

Paperinpala on ajelehtinut tärkeiden aanelosten, kirjeiden, kuvien ja muun joukossa; olen repäissyt ajatteluttavan kohdan puolihuolimatta tai ehkä riemastuneen suunnitelmallisesti, en muista tilannetta. Ajatus liittyy maalaukseeni Väite haavoista ja timanteista, olen aikonut liimata lehdenpalan taulun takalautaan.

Teokseni nimi oli ensin Haavoista pursuaa timantteja. Koin väitteen julkeaksi, enkä sitten halunnutkaan väittää, vaan nostaa väitteen tarkasteltavaksi. Jalostaako tuska, hioutuvatko särmät, kirkastaako kipu?

Väite iskeytyi tajuntaani ensi kerran syytöksen muodossa. Urkuharmoni säesti virttä: Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen... Viaton Jeesus kärsi, ai, kuinka Jeesukseen sattui, kun naulat lyötiin kämmenten läpi! Anteeksi Jeesus kiltti!

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, opin myöhemmin. Mutta miksi on nälkää ja sotaa? Koska tulee uusi maailma, jossa Viimeiset tulevat ensimmäiseksi, ensimmäiset viimeiseksi. Kärsivällisyyttä, sillä Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan. Myöhemmin istutaan valtaistuimella!

Mikä on totuus? Pontius Pilatus kysyi. Eeli Eeli, lama sabaktani? huusi Jeshua ristillä. Ajankohtaista.