Miten kirjoitan Irinan?

Käytin eilen 0,45% apurahasta ostamalla Irinalle tavaroita. Tiimarissa oli kaikenlaista hauskaa sälää 90% alennuksella! Kun Irina on maniassa, on yhtä aikaa joulu, vappu ja pääsiäinen.

Koska Irinaa ei oikeasti ole olemassa, minun täytyy keksiä Irina. Miten se tapahtuu?

Aiemmin syksyllä tein Irinaa näyttelevän Anna-Sofian kanssa vähän harjoituksia, joissa haimme tuntumaa siihen, millainen mania-Irina voisi olla. Olin tätä ennen keksinyt Irinalle ammatin: hän työskentelee kuntosalilla personal trainerina ja ryhmäliikuntatuntien vetäjänä. Keräsin kaapeistani pari laatikollista vaatteita, joita maaninen nainen saattaisi käyttää. Maanikko on usein överi ja kummallinen, joten laitoin Irinan yhdistelemään ja kerrostamaan erityylisiä ja -värisiä vaatteita. Meikkasin silmät vahvalla oranssin ja turkoosin yhdistelmällä. Mietimme Irinan puhetapaa, ilmeitä ja eleitä. Kehitin tilanteita: Irina jumppaa kotona yöllä, Irina on lenkillä, Irina on lähdössä bilettämään. Otin valokuvia, näitä joilla olen viime postauksia kuvittanut. Valokuvien tarkoitus oli myös näyttää apurahoista päättäville, mistä on kyse.

Päässäni on aika iso varanto bipomateriaalia. Olen lukenut aiheesta useamman kirjan ja tutustunut ja vähän osallistunutkin netin keskusteluforumeihin. Olen käynyt puolivuotisen oireidenhallintakurssin, jolle osallistui kymmenkunta bipopersoonaa. Saimme faktatietoa ja teimme erilaisia tehtäviä, joiden avulla opimme ymmärtämään omaa sairauttamme ja kehittämään keinoja bipon hallintaan. Kurssi oli samalla ryhmäterapiaa: kokemusten jakaminen oli tärkeässä osassa. Olen kuullut paljon tarinoita maniatempauksista ja masennuksen kamaluudesta. Myös sairaalassa olen tutustunut moniin bipoihin ja nähnyt häiriön kumpaakin laitaa. Kun laittaa monta maanikkoa yhteen, voi tulla aika hassua ja raisua menoa, (jonka hoitajat tosin helposti pilaavat, onneksi ne eivät aina joka paikkaan kerkiä eivätkä viitsi, kun pullakahvittelevat keskenään).

Taiteilijoiden joukossa on lukemattomia bipoja – välillä tuntuu, että ainakin joka toinen. Voi olla, että bipo on taiteilijalle helpompi kantaa, kuin säännöllisesti viisi päivää viikossa klo 8-16 työskentelevälle. Taiteilija saattaa pystyä suuntaamaan maniaenergian työhönsä ja välttymään täten liioilta törttöilyiltä. On mielenkiintoista, että taiteellinen prosessi sinällään noudattaa maanisdepressiivistä kaavaa. Luomisvaiheessa taiteilija laittaa työhönsä valtavasti energiaa, keskittyy ja pyrkii ylittämään itsensä. Kokemus voi olla huima, lennokas ja ekstaattinenkin. Teoksen valmistuttua tulee tyhjä olo. Mitäs minä nyt teen, kun olen antanut kaikkeni? Siinäkö se oli, muuttuiko maailma miksikään? Väsyttää. Tulee hiljainen vaihe, johon liittyy usein surua ja masennustakin. Amerikkalainen psykologi Kay Redfield Jamison, itsekin bipo, on tutkinut tätä aihetta ja kirjoittanut siitä erinomaisen kirjan Touched with Fire: Manic-depressive Illness and the Artistic Temperament.

Kaikesta yllä kertomastani on paljon hyötyä Irinan kirjoittamisessa. On silti hyvä tehdä vähän tutkivaa taustatyötä. Ensinnäkin on hyvä kerrata joitakin asioita ja miettiä teosta niiden valossa. Seuraavista linkeistä on hyötyä niille, joita aihe kiinnostaa enemmän.

Käyn läpi mielialahäiriökyselyn, jolla selvitetään, saattaisiko potilaalla olla kaksisuuntainen mieliahäiriö ennen tarkempia tutkimuksia ja Youngin mania-asteikon, jonka avulla hoitohenkilökunta arvioi, onko potilas maaninen ja missä määrin. Nämä toimivat ikään kuin muistilistana, jonka avulla kehittelen Irinan hahmoa, ja mietin, millä lailla mania juuri Irinalla ilmenee. Onko Irina vilkas ja levoton vai ihan hyperaktiivinen? (Sitten mietin millä tavalla tämä näkyy, miten kerrron sen elokuvallisesti.) Onko hänellä kyseenalaisia suunnitelmia vai peräti hallusinaatioita? Tuhlaako hän rahaa? Huuteleeko ihmisille? (Taitaa muuten huudella, mutta mitä, kenelle ja missä? Tähän voi keksiä vaikka mitä!)

Käypä hoito -suosituksesta löytyy lääketieteellinen tietopaketti, joka sisältää mm. diagnostiset kriteerit ja potilasohje, nekin on hyvä lukea ajatuksella läpi. Teos ei tule olemaan dokumentti eikä valistusvideo mutta on hyvä tietää laajemminkin, mistä puhuu.

Tällä viikolla olen lukenut kaksi uutta, tänä syksynä ilmestynyttä kirjaa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö: Opas sairastuneille ja heidän omaisilleen on oikein hyvä perusteos. Plussaa potilasesimerkeistä ja vivahteikkaasta ja konkreettisesta kielestä. Luku bipon historiasta olisi voinut olla laajempikin, enpäs tiennytkään, että "vanhimmat tekstit, joissa melankolia ja mania kuvataan selkeästi saman sairauden osina, ovat Aretaios Kappadokialaisen (30-150) laatimia".

Päivi Storgårdin romaani Keinulaudalla kertoo toimittaja-Outista, joka sairastuu bipoon. Kirja on ok, mutta ei mitenkään erinomainen. Mielestäni siinä kuvataan liikaa tuiki tavallista elämää, ei sillä etteikö sitäkin voisi tehdä kiinnostavasti, mutta miksipä ei irrottelisi sillä bipolla vähän enemmän, herkullinen aihe kuitenkin. Ehkä kirjoittaja ja kustannustoimittaja ovat ajatelleet, että kun kuvataan parisuhdetta, lasten saamista ja perhe-elämää, tavis tajuaa, että sairaus voi tulla kaiken sen tavallisen keskelle ja ehkä pystyy samastumaan päähenkilöön paremmin. Outin bipo on masennuspainotteista, jotenkin odotin koko ajan, että milloin sitä maniaa nyt oikein tulee. Masennus on tylsää, mania on kivaa! Tulihan sitä maniaakin sitten, oikein hurja seikkailu. Vaikka tietyt jutut, kuten korostunut itsetunto, kiireen tuntu, ja rahan tuhlaus, ovat aika tavallisia maniassa, ihmisaivot voivat tuossa tilassa keksiä mitä kummallisempia asioita ja tekemisiä. No, oikeasti mania on myös aika traagista, niin tässäkin kirjassa. Hesarin kriitikkoa häiritsi, että Outin elämä muistuttaa niin paljon kirjoittajan omia kokemuksia, joita tämä on jakanut haastatteluissa, olisi pitänyt etäännyttää enemmän. Minusta tämä ei ole kovin olennainen kysymys.

Näiden tutkimusten jälkeen onkin sitten aika hullutella. Mitä Irina voisi tehdä keltaisilla ja punaisilla cheerleader-huiskilla?

Kanneltalon avajaiset

Anna pitää puhetta ja katsokaa, minkä mahtavan kukkakimpun olen kohta saamassa Annelta!

Toimiva tiimi: Anna Martikainen, MaariaOi ja Anne Euramaa. Kannelmäen porukka oli todella ystävällistä ja avuliasta ja järjestelyt sujuivat niin kuin pitää. (Mutta miks mun beibe ottaa näitä vinoja kuvia vaikka se on ihan streitti?)

Timo tervehtii Risto Oikarisen runolla. (Ja kyllä se insinööri hallitsee myös suorat linjat; vatupasssi oli kiva kaveri ripustuksessa.)

Katri ja ihana pikku-Anna 1v.

Suski ja Hanna

Tätini Elsa, Mikko ja Anna

 Serkkuhali.Seuraavaksi Mikkohali Esitystaiteilija Anna-Sofia Sysserin yllätysnumero nähdään kohtapuoliin.


Pinkki on paras! Ja punainen! Ja purppura!

Ja Pura Lopez!

Nämä kengät eivät petä! Jalat eivät edes muistaneet korkeita korkoja. Ei onnistu halpakorkkareilla kahden tunnin seisominen ilman kivistyksiä.

 Ihanat pikku kultamussukat Hailey ja Martta

Nyt se alkaa! Superlative Red - Esitystutkielma 35:lle huulipunalle. Esitystaiteilija on rento ja energinen. Anna-Sofia aloittaa kertomalla lapsuuden rakkaudestaan: kaikki vaaleanpunainen oli niin ihanaa. Mistä rakkaus väriin oikein syntyy?

Se on ruusunpunainen, lohenpunainen, verenpunainen. Punainen on onnen suudelma, kielletty suudelma, käärmeensuudelma, Juudas Iskariotin suudelma. Paavi suutelee maata saapuessaan lentokoneesta, Brezhnev ja Honecker kielisuutelevat. Punainen on laulu: "a kiss maybe grand but it won't pay the rental" 

(Kuvatekstit muokattu Anna-Sofian omasta tekstistä.)

Ken on heistä kaunehin?

Kun serkkuni oli pieni, hän tuli välillä meille hoitoon, jos äidillä oli matka tai iltameno. Anna-Sofiasta oli mukavaa leikkiä huulipunillani. Hän antoi punille kauniita nimiä kuten Rebekka ja Anastasia. Huulipunien missikisat oli erityisen mieluinen leikki, siinä punat kävelivät ja pyörähtelivät esitellen muotojaan. Tällä kertaa voittajaksi selviytyi keskimmäinen kaunotar: Parfyms Christian Dior - 75008 Paris, Diorific 022 Rouge Gipsy.

Mikko sai pusun!

 Ja mäkin sain pusun!

Valmis huulipunasydän. Emmätajuu... kenellä voi olla noin monta huulipunaa?
(Hmm, beibe kallisti kameraa nyt toiseen suuntaan.)

Tässä käydään taidekeskustelua Kainuun kielellä. Minä tulin tähän koska tämä auringonkukka mätsää niin hyvin tuon X:n teepaidan kanssa.


Oi, ruusuja!

Sami uskaltaa mennä noin lähelle!

Hurmaavat kollegat Jouko Vatanen ja Erkki Päivärinta

Siis näin mä niinku maalaan. Näyttäisin molemmilla käsillä mutta toi viini vois roiskua.

Pasi ja Susa

Luukas ja Matteus. Pojat löysivät metkat istuimet.

No jopas! Näyttely purettiin maanantaina ja vasta nyt taiteilija sai avajaispostauksen julkaistua. Värkkäsin tätä monena päivänä tuntikaupalla, kun kuvia oli vaikka kuinka ja jotenkin oudosti eri kansioissa ja halusin tehdä mahdollisimman hienon postauksen. Ilmassa oli myös melkoista taisteluväsymystä. Mutta avajaisissa oli todella mukava tunnelma! Projektini Anna minulle nimi sai katsojat innostumaan ja Anna-Sofia Sysserin huulipunaesitys oli ihana. Ai niin, ja sain paljon kukkia!