Auringonkukat ja silmälasit

 

Olen viime aikoina piirtänyt paljon. Hankin keväällä erilaisia tusseja ja käytin mallinani kukkia. Piirsin neilikoita, ruusuja ja Alepan kimpun valkoisia kukkia, joiden nimeä en tiedä. Sitten sain tuliaiseksi kolme auringonkukkaa ja tietenkin aloin piirtää niitä. Piirtäminen on kuvataiteilijan perustaito, jota on hyvä pitää yllä, ja joka auttaa muussa työssä, vaikka en koskaan käytä piirroksia luonnoksena. Kuljin puutarhoissa ja pientareilla kuvaten kukkia ja piirsin valokuvien pohjalta. Päivänvalossa on hyvää piirtää elävästä mallista, mutta sitten kun tarvitsee lamppuja, kukkakimpun värit sammuvat ja saattaakin olla parempi piirtää kännykälle räpsäistyn kuvan pohjalta. Kyllä ruusuissa on kauniit terälehdet! Mitkä vauhdikkaat muodot tuossa yksilössä! Miten tuon neilikan kerroksellisuuden parhaiten toisi esiin?  Auringonkukan kuihtuminen on kiinnostava prosessi ja samasta kukasta voikin tehdä useita piirroksia eri vaiheissa. Yleensä mikään kukka ei ole innostava ihan tuoreena ja symmetrisenä. Eläköön kuolevat kukat!

Elokuussa huomasin, että tarvitsen uudet silmälasit. Ne maksavat yli tonnin. Päätin yrittää myydä edullisia kukkia netissä. Olen onnistunut saamaan kukkakaupasta 46% silmälasien hinnasta. Kaikkein suosituimpia ovat olleet auringonkukat. Tämän postauksen kukista on myyty kaikki paitsi kaksi alinta. Ne maksavat 35€/kpl sisältäen postituksen. Piirustukset ovat kokoa A4. Muut kukat löytyvät avoimelta Facebook-sivultani.

Jatkan piirtämistä ja yritän saavuttaa tavoitteen. Yleensä kaksi kukkaa pystyy piirtämään illassa. Joskus piirtäminen yllättää. Eiliset vaaleat neilikat abstrahoituivat villisti - mikä ei välttämättä ollut huono juttu,  mutta tämän päivän tummat neilikat eivät onnistuneet ollenkaan. Kukat ovat kauniita, mutta piirustuksista tuli synkkiä ja jotenkin sottaisia. Myös vaalea tuore ruusu toissapäivänä sai hylkytuomion. Ei tämä liukuhihnalta onnistu. Mutta silloin kun onnistuu, saatan hämmästyä itsekin! Palaan vielä auringonkukkiinkin. 
 

Pikkuhuone

Otin eilen kuvia pikkuhuoneesta. Pikkuhuoneella oli ennen eri nimi. Sitä nimeä ei saa enää sanoa.

Pikkuhuone on kauan ollut paha huone. Edelleen se on paha aina pimeän aikaan, sinne ei voi mennä. Jos jostain syystä täytyy mennä, hengitys kiihtyy ja rintaa puristaa. On tultava nopeasti pois. Mutta päivällä pikkuhuoneeseen voi mennä. Olen ostanut pikkuhuoneeseen kasveja, yhteensä yli kymmenen. Käyn ihan mielelläni katselemassa ja kastelemassa niitä. Ripustin seinälle maalauksen Golden Spirit. Minulla on kuva, jossa tytön kanssa seisomme taulun edessä. Mutta sitä kuvaa ei voi katsoa. Tytön kuvaa ei voi katsoa.

Jääkaapin ovessa on kolme kuvaa, joita voi joskus katsoa, kolme kuvaa meistä yhdessä. On kuva ensikohtaamisesta. Tyttö on nostettu vatsastani, minulla on sairaalan suojamyssy päässä, vauva on tuotu käärönä rinnalleni. On kuva kesämökiltä, nelivuotias tyttö juoksee karkuun, kun jahtaan häntä vesipyssyn kanssa. Pitkä tukkaa viuhuu vauhdissa. Sitten on vielä hassuttelukuva Kiasmasta. Jostain syystä nämä kuvat voivat olla, ja niitä voi välillä vilkaista. Mutta ei voi olla mitään kehystettyä muistokuvaa lipaston päällä. Eikä kuvia tietenkään voi näyttää täällä.

Pikkuhuoneessa on hylly täynnä palapelejä. Yhden pinon alla on kirja, valokuvakirja tytöstä. Sen on oltava piilossa. Kirjassa on kauneimmat kuvat ikinä. Mutta vielä niitä ei voi katsoa.

Otin valokuvia pikkuhuoneesta, koska siellä näytti mukavalta. Siellä näytti mukavalta, koska kasvit ovat kauniita, ja ennen muuta siksi, että sinne on tullut työn merkkejä. Tuolilla on vasara, lattialla niittipyssy, kiilapuita ja kankaita.      

Olen kirjoittanut kolmeen eri paikkaan. Minulla on Aamukirja, joka on pehmeäkantinen muistikirja, jonka etupuolella on paljetteja. Kannessa lukee Think happy. Kirjasta tulee mieleen kahdeksanvuotias tyttö. Sitten minulla on Päiväkirja, joka on tiedosto koneella. Toisen tiedoston nimeä en voi sanoa, mutta siitä saattaisi tulla romaani. Kirjoitan tuota tekstiä harvoin, koska kirjoittaminen sattuu. Ja nyt kun aloin taas päivittää Hekumaa, mietin, mitä kaikkea kerron täällä. Olen aina kokenut, että taide liittyy elämään, ja että elämä liittyy taiteeseen, jopa niin, että taide on elämää, ja elämä on taidetta. Ja se näkyy monissa teoksissani täällä blogissa. Olen kirjoittanut paljon elämäni vaikeista asioista, niin kuin iloistakin.

Kysyin Xltä, voisiko surusta kirjoittaa blogissa. Voi, hän vastasi. Mutta eikö se ole liian henkilökohtaista? minä kysyin. No eipä se sun blogi ennenkään kovin epähenkilökohtainen ole ollut, X tuumasi.

Jos Googleen laittaa tyttäreni nimen, se ehdottaa hakua ”kuolinsyy”. En halua, että minulta kysellään tällaisia. Pelkään, että saan ilkeitä kommentteja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on ilkeää. Heti tytön kuoleman jälkeen sain useita viestejä, joissa kysyttiin, mihin hän kuoli, osa puolitutuilta tai tuntemattomilta. Ei osanottoa. Vain tunkeileva kysymys.

Löysin tyttäreni huoneestaan kuolleena 6.11.2019. Senkin kertominen on vaikeaa. On kauheaa kirjoittaa tuollainen lause. Kysymykset musertavat. (EDIT. Kirjoitin ensin vuosiluvun väärin, 2020, en huomannut vaikka kävin tekstin useasti läpi. Luultavasti kirjoitin väärin, koska se päivä on joka päivä, koko ajan se tapahtuu uudelleen. Se tapahtui silloin, eilen ja tänään ja huomenna.)

Olen yrittänyt tehdä pikkuhuoneesta muun huoneen. Halusin ottaa valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena. Kun otin valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena, ryömin lattialla saadakseni oikean kuvakulman, saalistin ikkunan valoa, siirsin vihreää tuolia vähän, että se näyttäisi sommitelmassa kivemmalta. Kun teen pikkuhuoneessa pikkuasioita, iso suru on hetken vähän pienempi suru.   

Sinipunainen orkidea

Orkideahuone 6 (170x130) 2014

Orkideahuone kukkii taas. Keväällä aloittamastani sarjasta jäi muutama maalaus tauolle, ja nyt oli tämän sinipunaisen aika.

Tältä näyttää "maalausväyläni". Pyrin pitämään maalit ja roippeet vähän sivummalla, että mahdun liikkumaan ees taas. Oikeasti purkit kuitenkin usein kertyvät työstettävän maalauksen eteen, ja saatan peruutus- tai sivuaskeleella kaataa mömmöjä lattialle. Väri roiskuu ja valuu maalausten reunojen yli ja kulkeutuu kengissä joskus käytävään saakka. Silti en ihan tiedä, miten tuo suojamuovi on muuttunut noin värikkääksi.

Juhannusruusut

 Juhannusruusu 1 ja 2 40x40cm) 2012

Orkideahuone (5_14)

Orkideahuone 5 (170x130cm) 2014

Maalasin tämän orkidean keväällä samaan syssyyn kuin neljä muuta. Mutta siinä missä totesin  muut iloisin ja varmoin mielin valmiiksi, käskin tämän nurkkaan odottamaan. En oikein ollut varma värimaailmasta, minun oli vaikea nähdä, minkä värinen työ itse asiassa on. Miksi? Katsotaan lähempää:

Näissä kuvissa voi nähdä pieniä violetteja alueita. Olen maalanut valkoisen gessopohjan päälle ensin ohuen violetin. Väri on huolellisen pohjustuksen ansiosta vaalea ja puhdas. (Lienen maininnutkin, että kangas on näissä Orkideoissa paksua pellavaa, jossa on erottuvampi tekstuuri kuin yleensä käyttämässäni Cotton Duckissa, jonka kudos muodostuu hieman ohuemmista langoista.) Tämä ensimmäinen väri on jäänyt näkyviin ihan pieninä alueina, ylimmässä kuvassa sitä ei erota kuin parissa reunakohdassa. Tässä kolmannessa kuvassa violetti on säilynyt riekaleiden suojemana. Olen laittanut pohjalle sinne tänne muutaman riekaleen ja sitten maalannut pinnan kauttaaltaan keltaisella. Kun violetti ja keltainen ovat päällekkäin, syntyy murrettua keltaista, joka on paikoin hieman vihertävää, paikoin okran tai oranssin suuntaan. Mutta jostain syystä minä näen ne kaksi väriä, joista yhdistelmä syntyy, edelleen erillisinä, enkä meinaa tajuta, minkä värinen maalaus nyt on.

 Mattaa

 Kiiltävää

Paitsi että olin värisokea, minua arvelutti se, että maalaus on paikoin aivan samean matta ja toisin paikoin hyvin kiiltävän muovimainen. Sopivatko nämä kaksi samaan maalaukseen, ja onko matta-alue suorastaan kuollutta maastoa, jollaista maalauksessa ei pitäisi olla lainkaan? Miksi sitten matta on niin mattaa? Olen tehnyt värin ilman mediumia, sekoittamalla kadmiumkeltaista ja vettä, ja alle jääneiden riekaleiden kiilto on muisto vain. Tälllaisessa tapauksessa kiiltoa voi halutessaan lisätä sivelemällä (sopivaksi ohennettua) mediumia kuin vernissaksi maalin päälle. Jäin siis miettimään pitäisikö tehdä näin vaiko eikö.

Tässä näkyy enemmän kerroksia. Olen laittanut mattapinnan päälle uusia riekaleita ja sitten taas maalannut näitten päälle uutta mattaa. Eipä tuo hullummalta näytä.

Tästä kuvasta tykkään kovasti; se näyttää, että maalauksessa on matta-kiiltävä kontrastin lisäksi läpikuultavan ja peittävän rinnakkaiseloa. Ja kultakohta on kiva, skulaa hyvin oranssin kanssa. Ja haa, on siellä pieniä violettipilkkujakin!

Sain tällä kertaa kollegalta arviointiapua. L kävi th:lla ja näki tämän seinään nojailemassa, oli jostain syystä kääntynyt naamapuoli ylöspäin. Hieno, L sanoi ihan spontaanisti, onpas valo! Ai. Jaa. Seuraavana päivänä tarkastelin työtä läheltä ja kaukaa, pitkään. totesin, että L taisi olla oikeassa ja signeerasin maalauksen.

Joulukaktus

Tapanani on käydä kukkakaupassa melko usein. Katselen ja ihastelen. Toisinaan vain piipahdan, joskus jään maleksimaan. Silloin tällöin ostan kimpun tai kukkivan viherkasvin. Tapa alkoi jo lapsuudessa. Saatoin käydä Vakkurin kukkakaupassa monta kertaa viikossa ja viettää siellä pitkiä aikoja. Viihdyin vehreässä tunnelmassa niin hyvin, että monesti myöhästyin bussista. Tiesin kaikkien kasvien nimet, ja viikkorahanikin menivät kukkakauppaan. Lainasin kirjastosta kasvikirjoja ja opettelin hoito-ohjeet.

Mummulassa oli vanhan ajan kasveja, joita ei yleensä kukkakaupasta saanut: kärsimyskukka, enkelinsiipi ja posliinikukka. Kuinka iloinen olinkaan, kun sain pistokkaasta juurruttamani posliinikukan kukkimaan! Ja pienen pienet siemenestä kasvattamani kaktukset olivat aivan suloisia. Kesällä kasvatin kukkia parvekkeella: malvaa, mustasilmäsusannaa, hajuhernettä ja auringonkukkia; nekin onnistuivat hyvin. Mutta sitten tapahtui jotain ikävää. Menin reiluksi viikoksi mummulaan ja uskoin kukkien kastelun isälle. Laitoin joka ruukun kylkeen kasteluohjeet: päivittäin, kun multa on kuivahtanut, kun multa on ihan kuivaa. Puhelimessa sitten muistutin isää joka kerta kukista. Ja isähän kasteli! Kun palasin, kaikki kukat rönsyliljasta kaktuksiin olivat likomärkiä ja aluslautaset lainehtivat. Melkein kaikki kasvini olivat tukehtuneet ja mädäntyneet.

Pitkään aikaan en ostanut minkäänlaisia kukkia. Jos sain viherkasvin lahjaksi, unohdin sen kuolemaan. Ei vain kiinnostanut. Sitä paitsi en enää tykännyt vihreästä väristä.

Paljon myöhemmin sitten innostuin uudelleen. Kasvien muodot ovat kiehtovia tutkailtavia, niitä on mukava piirtää. Rakastuin puutarhoihin ja torien kukkakojuihin. Muistan selvästi, kuinka pitkästä masennuksesta toivuttuani eräänä kevätpäivänä kiertelin Hakaniemen torilla. Katselin kukkien väriloistoa aivan hurmaantuneena. Ja mikäs sen ihanampaa kuin saada kukkakimppu rakkaalta ihmiseltä!

Joskus olen piirtänyt kukkia puuväreillä. Maalauksiin olen löytänyt kukista värejä ja rytmiä. Välillä ostan työhuoneelle kukkia iloksi ja inpiraatioksi.

Tämän viikon alussa pengoin työhuoneen varastoa. Olin hinkannut keltaista "maisemaa" päiväkausia, epäonnistunut joka päivä ja turhautunut. (Sanon maalausta maisemaksi, koska pohjan mittasuhteet ovat 1:2, jonka silmä mieltää helposti maisemaksi, vrt. Kolme maisemaa). Toinen taulu samaa formaattia odotti vieressä. Ei huvittanut tarttua siihenkään. Arvelin kuitenkin pilaavani hyvän alun.

Mihin ryhtyä, mietin. Vastaan tuli magentanvärinen maalauksenalku, ties koska yritetty ja hylätty. Takana luki 2005-2006. Olin siis silloin tehnyt ensimmäisen version kyseiselle pohjalle, signeerannutkin. Myöhemmin olin sitten päättänyt, että työtä ei kannata säästää, aloittanut jotain ja jättänyt taas kesken. Kaikkien kerrosten jäljiltä työhön oli muodostunut kiinnostava pintarakenne. Väri oli melko tasasävyinen, lukuunottamatta muutamaa vaaleanpunaista ja oranssihtavaa siveltimenvetoa. Tuosta voisi saada jotain, ajattelin.

Päätin työpäivän ja jätin asian hautumaan. Seuraavana päivänä poikkesin Arabian kauppakeskukseen ostamaan eväitä. Puntti-kukkakaupan edustalle oli ilmestynyt upeasti kukkivia joulukaktuksia. Kukat helottivat purppuraa, pinkkiä ja vaaleanpunaista. Siinä! hoksasin. Jatkoin töihin kukkapaketin ja mikrosapuskan kanssa.

Otin magentapohjan varastosta ja asetin joulukaktuksen sen viereen. Tutkailin aikani, sitten tartuin toimeen. Kohta olinkin sekoittanut vaalean kellanvihreän värin ja maalannut pilkkuja sinne tänne punaiseen. Käytin myös räikeämpää ruohonvihreää; en siis yrittänyt jäljitellä kaktuksen tummahkoa paikallisväriä. Valikoivuudestani huolimatta maalasin värit periaatteessa realistisesti. Kuten kasvin kuvasta näkyy, valo tekee vihreään aika vaaleitakin alueita, ja etenkin kukintojen tyvessä vihreä taittuu keltaiseen. Seuraavaksi sekoitin sinisiä ja violetteja. Äkkiseltään katsoen voi tuntua, että aikuisten oikeasti kukassa ei ole mitään violettia eikä varsinkaan sinistä, mutta maalarin oikeasti kukan valkoiset osat saavat varjopuolella näitä sävyjä. Tämänkin voi kyllä todeta valokuvasta. (Vielä lisää sävyjä löytyy, jos tarkastelee terälehtien hiussuonistoa aivan läheltä.) Viimeisenä sitten tärkein väri, punainen, josta tein erilaisia versioita useampaan purkkiin. Värit olivat paksuja ja täyteläisiä. Maalaus oli koko ajan pystyssä nojaamassa seinää vasten, joten koostumuksen oli oltava tarpeeksi kiinteä, ettei maali valuisi. Apua, apua, ajattelin työstäessäni. Punaisen ja vihreän ärhäkkä kontrasti arvelutti. Pelkäsin saavani aikaan riitasointua ja liikaa levottomuutta. Pestessäni pensseleitä en ollut yhtään varma, olinko tehnyt kehnon vai kelvollisen maalauksen.

Seuraavana päivänä ryntäsin työhuoneelle jännittyneenä. Ovelta näytti hyvältä. Ja istuttuani maalauksen ääressä hyvän tovin, työ tuntui edelleen onnistuneelta.

Tässä yksi tarina siitä, miten jokin asia voi kiinnittää huomion ja innostaa maalaamaan. Joulukaktus-maalauksessa yhteys lähtökohdan ja maalauksen välillä on harvinaisen suora. Voi ihan hyvin sanoa, että käytin kasvia mallina. Kaikki värit ovat peräisin kukasta, vaikka muuntelin niiden keskinäistä suhdetta ja intensiteettiä. Käytin roimasti punaisia, ja jätin vihreän vähälle. Jostain suunnasta katsoen vihreä jääkin melkein kokonaan runsaiden kukintojen alle. Aivan ihana kukka! Saas nähdä, tuleeko kukkamaalauksia pian lisää. Olen katsellut kelta-violettia iiristä vähän sillä silmällä.

Helmikuussa Vihdin Nummelaan

Tajusin juuri, että seuraavaan näyttelyyni on enää aika vähän aikaa. Minut on kutsuttu pitämään yksityisnäyttely Vihdin 1988 perustettuun galleria Pictoriin. Ajankohta on helmikuu 2011. Pictorissa on vuosien mittaan esiintynyt vaikuttava lista Suomen parhaita taiteilijoita, joten on kunnia päästä joukon jatkoksi. Galleriatila on entinen paloasema, jossa on neliöitä noin sata.  Kuvani (yllä) Pictorista ovat viime keväältä, kahden näyttelyn välistä. Tilaan mahtuu hyvin isojakin maalauksia ja kokonaisuuden rakentaminen on haastava tehtävä.

Olin ajatellut näyttelyn nimeksi Tumma kevään samannimisen teosparin ja syksyn Melankolia-sarjan henkeen. Nyt kuitenkin alkoi tuntua, että en halua käyttää kokonaista näyttelyä synkistelyyn. Miten olisi Tummaa ja kirkasta?

Luulen, että ehdin hyvin tehdä vielä muutaman uuden suuren maalauksen. Työhuoneella on valmiina kiilapuita kokoa 210x174cm ja vielä yhdet isommat, 210x200cm. Tekisi mieli jotain punaista ja sitten vielä jotain vaaleaa, häikäisevää.

Nyt on tekeillä maalaus, jonka värit ovat peräisin kukkakimpusta, jonka sain viime viikolla.

Maalaus on kokoa 210x174cm. Alla kuva taulusta ensimmäisessä vaiheessa. Mainittakoon, että maalaustapahtuma oli varsin iloinen ja vapautunut.

Kukka, jota toinen lohdutti

Olin kesäkuussa sairaana enkä päässyt tavalliseen tapaan töihin huhkimaan. Harmitti. Mieli oli levoton ja kädet toimetonna. Sitten keksin ottaa esiin puuvärit ja tarkastella kukkia. Aika kului paremmin, ja vaikka krysanteemi kettuili ja valkoinen ruusu oli hankala, auringonkukka ilahdutti.

Paavali tuli kylään ja tarttui kyniin hänkin. Kohta jo keksi "pidetään yhdessä kukkanäyttely"; ja näin päätimme, mutta missä ja milloin, saapas nähdä. Täytyy malttaa harjoitella, että saisin piirtämisen letkeäksi mutta tarkaksi.

Nämä ovat kokoa A3. Lisää kukkia täällä (huomaa muutkin yläpalkin linkit).