Kielikommervenkkejä

Jekku (30x35cm) 2008

Tästä maalauksesta on tehty myös postimerkki

Lucian silmät toi eteeni monenlaisia kielipulmia. Hankalimmaksi osoittautui, miten kirjoittaa sujuvaa dialogia.

Kirjassa on aika paljon vuoropuhelua. Janna puhuu mm. miehensä, tyttärensä ja ystävänsä Riikan kanssa; nämä kohtaukset olen kirjoittanut puhekielenomaisiksi. Mutta Stokkalla, kampaajalla, iltapukuliikkeessä ja lääkärissä Janna puhuu kirjakieltä ja odottaa puhekumppaniltaan teitittelyä – onhan hän korkearvoinen Rouva Kuningatar. 

Minähän olen ollut töissä Kotimaisten kielten keskuksen ja Helsingin yliopiston puhekielihankkeissa litteroimassa aineistoa. Olen siis herkistynyt kuulemaan puheen pienet sävyt hönkäyksiä myöten. Aluksi kirjoitin kaiken puheen niin kuin nyt oikeasti puhutaan – totta kai. Sitä paitsi onhan olemassa vaikka hurumykke slangiksi ja murteilla kirjoitettua proosaa. Mutta minun oli myönnettävä, että Jannan frendipuhe ja hieno rouva -puhe olivat kerta kaikkiaan liian kaukana toisistaan. Monikaan esilukija ei kiinnittänyt tähän asiaan huomiota, mutta muuan tarkka lukija sanoi aika suorat sanat, että ihan oikeesti hei – ei. Ja erään kustantamon hylkäys perustui palautteen perusteella osin juuri dialogin kieleen, joka oli kustannustoimittajan mielestä ”teennäistä”. Ok, jossain mätti, mutta teennäistä helvetti! Minähän olin nimenomaan kirjoittanut oikein. En meinannut pystyä antamaan periksi ”puhdasoppisuudesta”.

Vasta kolmantena vuonna, ties kuinka monennella luku- ja kirjoituskierroksella tajusin, mistä on kyse. Jos puhe kirjoitetaan, kyseessä on puheen kuva. Lingvistin litteraatiokirjoitus pyrkii olemaan matemaattisen tarkka, realistinen kuva. Tärkein huomio siis: en kirjoita romaania kielitieteilijöille, en siis voi suoraan kopioida autenttista puhekieltä, minun on luotava puhekielen kuva, vaikutelma puhekielestä.

Näitä pohtiessani tutkin paljon uutta suomalaista proosaa, esim Anna-Leena Härköstä, jonka on sanottu olevan dialogin mestari. Paljastui, että hyvin usein dialogin lähes ainoa puhekielinen piirre olivat pronominit: mä, mulle, sä, sulle, se (hän), sille (hänelle). Sitten ehkä sanottiin ”me mennään” eikä ”menemme”. Ihan tähän en halunnut mennä.

Aloin siis miettiä, minkä verran puhekielisyyttä säilytän ja missä kielen piirteisessä. Pohdin, pyörittelin ja kuulostelin. Ja nyt oli tietenkin oltava johdonmukainen.Tein taulukoita. Alla muutama pohdinnan kohde. Päädyin käyttämään tähdellä merkittyä muotoa.

*vihree, kauhee, oikeestaan – vihreä, kauhea, oikeastaan

punanen – *punainen

*ollaan – olemme

kato, kattomaan – *katso, katsomaan

ite – *itse

tullu, nähny – *tullut, nähnyt

tuu, meet, oon – *tule, menet, olen

kahelta, lähetään – *kahdelta, lähdetään

*uus, viis – uusi, viisi

(jne... mutta tämä riittänee)

Tällaista on siis Jannan arkipuhe. Nuorempien henkilöiden puheessa on vähän enemmän puhekielisyyksiä. Lisäksi kirjaan ilmaantuu hahmoja, jotka puhuvat murretta: Oulusta kotoisin oleva Pelle Hermanni ja kainuulainen Jeesus-mummo. Näitten annoin lasketella ihan kunnolla, mielestäni teksti kestää sen, ja vähän piristyykin, kunhan henkilöt eivät puhu kovin pitkään. Näin tarinoi Pelle Hermanni äidistään:

Voi Eerikin henkselit! Se kun kävi markkinoilla niin heleppoheikitki ne hilijeni. Niin se komenti ku kasarmin kenraali. Että mitä laitetaan ja palijoko maksaa: ”Raavilohi seittemän markkaa, puoli kilua, pottua kolome kappaa, markalla mukkaan, muuretterit sammaan syssyyn, roppavoita kaks kilua, piimälimppu ja rettiisit kaupan päälle!”

Yellow Power

Voima (180x200cm) 2015

Okei hei. Sorbits englanninkielinen otsikko. Joo, moni laittaa enkkulaisia nimiä teoksilleen, mutta minä en fennistinä saata. Toki nimi pitää tarvittaessa kääntää tai keksiä uudelleen toiselle kielelle, mutta se on sitten spesiaalikeissi. Ja minulla on tänään ylipäätään otsikointivaikeus, toinen vaihtari olisi ollut My big fat butt. Joo, mania liehittelee mua, joten tehdäänkö silleen, että laitan tähän kuvia, joten ne jotka tykkää kuvista, voi katsoa kuvia, ja ne, jotka tykkää mun outomoodeista, voi lukea shittiä kuvien välistä? (Luetutin tekstin 16veellä: "Ei vittu mitä paskaa, oikeesti, ketä kiinnostaa, ota toi tamponijuttu pois, ota kaikki pois! Et sä voi tälleen avautuu! Toi ei oo normaalii! Ajattele sun julkisuuskuvaa!" En ajatellut, paitsi että julkisuuskuvani saakin olla hieman hullu.) 

Tämä keltainen hanipupu onkin tämän vuoden eka duuni! Aloitin sen kyllä jo aika kauan sitten - viime vuoden syyskuussa - mutta piti laittaa levolle, kun en osannut jatkaa hetsamantien. Harmillisesti vain tämä on niitä tyyppejä, jotka eivät oikein tykkää kamerasta. Vähän auttoi, että ylivalotin kuvaa hiukkasen, mutta ei tuo vaan anna sitä vahvaa vaikutelmaa, mikä livenä on taattu. Pitkästä aikaa olen käyttänyt myös glittereitä, ja se ei tule teoskuvassa mitenkään esiin. Siksi sarja pikkuvia, joissa kimmellys suostuu hieman näyttäytymään:

Niin, se big fat butt -juttu tuli siitä, että tänään olin salilla ja kyykkäsin oikein huolella (joku on ehkä hogannut että viljelen välillä piruuttani näitä inhasanoja). Ja sitten yksi mun fb-frendi, dancehall-mimmi postaa koko ajan kaikkia booty-picsejä, twerkkii ja sheikkii. Muuan nyrkkeilyjäbäope laittoi kerrran muijalauman lämpässä tekemään saamaristi askelkyykkyjä isojen painojengaa (tämä oli estonismi, virossa on näpsäkkä komitatiivi) luvaten että jätkien silmät putoo. Ja mitä kaikkea sen tunnilla pitikään, tempoa ihan saatanallisia painoja; yritin vikistä, että hei me ollaan naisia, mihin jäbä, että hänen treeni on treeni eikä mitään sukupuolierottelua. En tänään huomannut silmien putoamisia, mutta yksi ristiverinen vähän tsiigaili, panin merkille. 16vee neuvoo mulle välillä, miten miehiä isketään, mutta en nyt lähtenyt kuitenkaan siihen hommaan. Katotaan ens kerralla.

Ärtsysanoista lisää askaa. Voimaannuttava. What the fuck ja ei helvetti oikeesti ja ihan aikuisten oikeesti. Ihan on voimaannuttava tämä mun uusi työ, eikö? Mutta mitä vikaa on sellaisessa suomenkielisessä sanassa kuin vahvistava, tai sitten voimistava? Voimaantuminen on joku naisjuttu, joku luomusynnytys- ja semmoinen hommajuttu. Yritin kyllä oleilla ammeessa synnytyksen keskipaikkeilla, mutta sitten alkoi yrjöttää ja tulin pois. Yrjösin ainakin sata kertaa. Ja X - se luki päivän Hesaria. Hammashoitaja sanoi viime viikolla, että ilokaasu oli hyvä, mutta ei vaikuttanut mitenkään, kerron tässä. Ja hammaslääkäripetteri kiskaisi mun ylänelosen veke, vaikka oli luvannut että juurihoidolla selvitään. Että en diggaa voimaantumista.

Olen viettänyt öitä huonoissa paikoissa. Kenkäpaikoissa, netttikaupoissa. Ja tällä viikolla minulle tullee (tämä on siis tässä tulla-verbin potentiaali, ei murrekahdennusindikatiivimuoto) paketteja. Ihanuuksia juu, mutta järki hoi! Haaveilen heprean kesäkurssista, viime kesän Haifan kuukausi oli niin hieno juttu. Mutta kallis lysti. Miksi sitten laitan isoja rahoja korkeisiin korkoihin? Ei logiikkaa.

Oho, hei moi, kävin nukkumassa klo 22:05-2:32. Suloinen äkkiväsy. Sitten maaninen pompsylös. Tulin kahville ja leiville ja munille.
Hitto hei, en keksi mitään pölvästiä kirjoitettavaa! Olenko kuluttanut pölvästivarantoni?

Mutta voisin kirjoittaa Marokosta! Kävin Marokossa voimaantumassa. חחחחחח eli hepreaksi LOL. Ne laittaa tuota het-kirjainta eli kurkkuhoota noinikkää silläviisii riviin, pitäisi kai suomeksi litteroida hahahaha. Muuten, naurupartikkeleidenkin litteroiminen on kielitieteellisessä keskusteluntutkimuksessa tarkkaa, litteroija kirjaa hekotukset tarkalleen kuten kuulee hihi tai höh höh höh. Eikös lintujen lauluja myös kirjoiteta hassusti kuulemuksen mukaisesti krääk, ttsiu tsiu tsiu tai sinne suuntaan?

Miriam Mariam, sun piti kirjoittaa Marokosta. Jalla. Siis joo, olin Agadirissa 16:n (silloin vielä 15) kanssa viikon verran ennen joulua. Kyllä meidän kelpasi. Joka päivä aurinkoa. Oltiin niin turistia niin turistia. Saatiin silti uudet nimet: Fatima ja Aisha. 

Marokossa puhutaan arabiaa, berberiä (matkaopas Nilsille sana toi jotain tuhmaa mieleen, koska se kertoi bussissa että kielellä on myös toinen, kauniimpi nimi) sekä ranskaa. Englantia eivät tavan ihmiset välttämättä osaa. Olen lukenut ranskan alkeet, ja harmitti, etten älynnyt kerrata. Ja ne arabian kirjaimet alkoivat riivata ihan samalla lailla kuin heprean aikanaan: kiukuttaa, kun en osaa lukea tuota! Hepreassa sentään erotetaan kirjaimet toisistaan, mutta arabia on "kaunokirjoitusta", perehtymätön ei tiedä edes, missä kirjainten raja menee. Vielä on se homma selvitettävä, vähintään ne kirjaimet.

Oli tamponiepisodi. Ei pitänyt tulla menkkoja, enkä ollut varautunut. No tuli kuitenkin. Miten  islamimaassa ostetaan naisasioita? Hotellin lähellä oli pikkukauppoja, joissa myytiin elintarvikkeita ja myös sampoon ja saippuan tyyppisiä artikkeleita. Mutta ei niitä. Ei helvetti, muistatteko miten noloja nämä askat olivat Suomessakin vielä kasarilla? Telkusta kyllä tuli "onks kellään?" - mainoksia, mutta silloin kun tuli, koko perhe jähmettyi ja häpesi. Tampaxin imukykyä demonstroitiin sinisellä nesteellä. Joku huolestunut kysyi Suosikin Bees&Honey-palstalla, että onko epänormaalia, kun kuukautiset ovatkin punaiset.  Kuudennen luokan bilsan kirjassa oli luku "Ihmisen lisääntyminen". Luetaan sivu 86, pojat huutelivat aina tunnilla. Moni opettaja jätti kappaleen käsittelemättä. Meidän kutosen hormonihirmut katsoivat oikeudekseen puristella tyttöjen tissinalkuja. Kerroimme tästä opettajalle. "Voi voi poikia, tulkaa opettajan tisseille, täältä löytyy", Asta Virkki totesi. Eipä pervoa.

Aishan meikkipussista löytyi pari tampsua. Näytin puikkoa siivoojalle ja yritin kysyä, että mistäköhän moisia voisi ostaa. Emme ymmärtäneet toisiamme sitten ollenkaan. En ollut varma, tiesikö 55vee nainen edes mikä objekti oli kyseessä.

Markkinoilla oli vauvan peppupyyhettä, pumpulia, korvapuikkoja ja vessapaperia. Kaikki myyjät ovat miehiä, että kysy nyt siinä sitten jotain pillujuttuja. Noo, kelasin että supermarketissa on pakko olla. Olimme tulleet torille taksilla, eikä ollut oikein hajua supermarketeista. Muuan Muhis, senhetkinen seuraanlyöttäytyjä lupasi neuvoa. Mutta oliko sen pakko änkeä mukaamme kauppaan asti? Näköjään. No, sanoin sitten Aisha15:lle että sun pitää jotenkin kiinnittää tän jätkän huomio. Ihan ihme tilanne. A15 ei osannut olla tarpeeksi päättäväinen, joten F42 sanoi Muhikselle että I need some women things, jolloin se kauhistuen perääntyi. Mutta miten sitten löytää ne women thingsit? Kysyin nuorelta huivipäänaiselta (melkein kaikki ovat huivipäitä, no can do), mutta se ei älynnyt. Hikoilin ja punastelin, kun ystävällinen miespuoliso käänsi asiani naiselle. Löytyihän ne asiat sitten, paitsi että siinä hämmennyksessä ostin jotain jättimegatampsuja ja siteitten sijaan minisuojia.

Ei, muistin justiinsa duuniasian, joka piti hoitaa eilen! "4 riviä aanelkulle, kuvaus itsestäsi taiteilijana." Aina näitä.  No tota.

"Olen Maaria 42vee maalari. Tykkään väreistä ja siksi ajattelin värjätä tukkani kokopurppuraksi ja tilata Myooxista Giuseppe Zanottin papukaijakorkkarit 295€. Tulkaa katsomaan minua avajaisiin. Laitan jotain killerikirkasta huulipunaa ja superglitter-kynsilakkaa. Olen giuseppet jalassa 190cm pitkä."
Hemmetti. Jotain tylsempää pitää vissiin olla.

"Olen helsinkiläinen taidemaalari, syntyisin Kemistä (1972). Vahvat värit ovat tunnusomaisia työskentelylleni. Haluan luoda elämyksiä ja herätellä tunteita, viedä sinut matkalle yllättävään ja tuntemattomaan. Saan innoitusta luonnosta: valoilmiöistä taivaalla ja vedessä, metsistä ja puutarhoista, tuulen liikkeestä ja auringon lämmöstä iholla. Tällä kertaa olen maalannut viitteellisiä kukkia; Galleria Foggassa on esillä kolme maalausta sarjasta Orkideahuone." 

Boring! Taidepuhe on.

Pitäisi olla kamelikuva tähän. Mutta tuohan onkin 3veen piirtämä kameli. Turistituristeina kävimme istumassa berberimiehen kameleitten selässä, mun kameli oli Mustafa ja Aishan Abu, mies talutti elukoita 20 metriä ja saimme ottaa valokuvia. 100 dirham for too (10€) kiitos. Olisi ollut 150 mutta koska meillä oli familyä eli paikallinen mies mukana, saimme alea. Ystävällinen Yaqub näytti meille paikkoja, mm. vei katsomaan 1500-luvun portugalilaislinnoitusta.

Torilla "berberdoctor" Jaweed möi meille ylihintaisia mausteita, kaunistusaineita ja kaikkiin vaivoihin tehoavia yrttejä. Aivan hirvittävän ovela junailija. Tarjosi minttuteetä, ei vaan this is better, mixture berber, very nice ja jutusteli niitä näitä. Kutsui kotiinsa syömään kanaa (next time inshallah). Mausteiden hinnat nyt pystyy jotenkin arvioimaan, mutta paljonko maksaa puunpalasista, joilla lähtee viikossa viisi kiloa vyötärörasvaa? Yeh right ja silti ostin. Olen muuten unohtanut kokeilla, keppejä pitää liottaa vuorokauden verran ja nauttia sitten lasillinen taikavettä aamuisin. "Natural vicks" mitä lie kiteitä on kyllä stydiä tavaraa, sillä aukeaa nenätukko, jäbä ilmoitti jonkin aivan tähtitaivaallisen hinnan, joten sanoin että pannaan vain hippunen.

Kun kauppakassiin oli vielä saatu pullo naturalveribest arganöljyä, heebo lupasi ilmaisen hieronnan. No okei, jalkamassage, mutta huh huh kun se yritteli ylemmäs. Järkyttyneinä juoksimme soukin portista ulos ja pissahätäkin oli kamala. Menimme ensimmäiseen vastaantulleeseen kahvilaan ja kysyimme toilettia. Olihan siellä, reikä lattiassa. Ei kyllä, A15 totesi. Seuraavassa paikassa onneksi oli tavan eurooppalainen wc. Sitten istuimme terdelle, ja suloinen hammasrautatyttö toi kahvit pöytään. Ihalimme ostossaalistamme: violetti ja pinkki kamelinnahkalaukku, huiveja huiveja huiveja ja tuhannen ja yhden yön helmipaljettilipokkaat.

Liian täydellinen

Kuvat paloja isosta täydellisestä

Nyt on paha ongelma. Olen maalannut täydellisen alun. Miten kummassa siitä voi jatkaa? Tässä istun ja ihmettelen. Pienen pieni kissa istuu aatoksissa. Missä on se suuri puu, jossa niin kuin omenoita kasvaa hiirenpenikoita? (Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu) Muistan ulkoa kaikenlaisia loruja ja runoja. Maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen.. Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä, Aleksis Kivi: Suomenmaa. Ala-asteen opettajani Asta Virkki laittoi minut lausumaan runon juhlasalissa joka ikisessä itsenäisyysjuhlassa. Lopuksi piti niiata. Onko sellaisia juhlia edes enää? Vieläkö kiltit tytöt niiaavat?

Joka vuosi rehtorimme, jonka sukunimi oli Finne, ja etunimi jokin muu kuin Jalmari, piti saman puheen, jonka ydinlause oli ”On lottovoitto syntyä suomalaiseksi”. Nyt tietenkin kuuluisi tiedostavasti pajattaa yhteiskuntamme epäkohdista, mutta tässä yhteydessä en pane Finnelle vastaan. Virkille panen. Tapahtui näet niin, että kutosella keksin erään tuhman kaverini kanssa hauskan vapaa-ajan huvin. Kiipesimme Alkon katolle, ja huutelimme sieltä ihmisille: ”Jaahas, viinakauppaan ollaan menossa!” Seuraava koulupäivä alkoikin ankaralla kurinpidollisella tuokiolla, "niin hävyttömiä tyttöjä, minun luokallani!" (Arvoitukseksi jäi, kuka opettaja meni huomaamattamme jaahas viinakauppaan). Tämän käytöshäiriön vuoksi minä menetin stipendin, näin Asta nuhdellen kertoi, jonka niin lahjakkaana runonlausujana olisin muuten saanut. Mutta sitäpä se ei tiennyt, että neonvihreä kynsilakkamme oli pöllitty Koulukadun kempparista. Sitä ei hähhää voinut pestä pois, niin kuin se pakotti silmämeikille tekemään joka päivä.

Käteni saattavat vähän täristä. Olin näet eilen bilettämässä. Työhuonenaapuri sai ison taidepalkinnon, ja sitä sitten juhlittiin porukalla. Kuohuviiniä! Ja sitten pogosimme Aatteet aatteet on mun vaatteet ja muutuimme nuoriksi punkkareiksi. (Mitäs mieltä muuten olette sanasta jorata? Eikö siinä ole vähän savolainen kaiku? Ymmärrän kielitieteen näkökulmasta, että kainuun murre lasketaan savolaismurteisiin, mutta älkää ihmeessä sanoko kainuulaista savolaiseksi! Mutta ei, joraus onkin ehkä Tampereelta.) Minulla oli tupeerattu yläponnari, jota oli magee ravistella hyppiessä. Mutta koska minulla ei ollut henkivartijaa, jouduin aamuyöstä juoksemaan pakoon mustaa miestä. Mies, jolla oli kannabislehden kuva sormuksessa, olisi väkisin repinyt minut aaftöpaardiin, se ei ummartanut kieltosanoja. (Muistatte varmaan, kun ala-asteella (taasko me sinne jouduttiin?) leikittiin Kuka pelkää mustaa miestä? Ja sitten juostiin ja huudettiin En minä ainakaan. No, nykyään sitä ei saa leikkiä, vaan pitää pelätä kummitusta. Mutta kummitukset eivät tunge iholle niin kuin afrikkalaiset miehet: ”Oletko koskaan ollut mustan miehen kanssa? Ai, taidat olla rasisti.” Ja sitten voitkin kuvitella, millaista itsekehua seuraa, paitsi jos olet nainen, ei tarvitse kuvitella, been there.)

Niin siis. En uskalla koskea hienoon alkuun krapulakäsillä. Ei saa sohia. Aloitin työn vaaleanturkoosilla pohjamaalauksella. Sitten olen miettinyt pitkään ja hiljaa. En kuuntele metelirokkipunkkihooceeräppimusiikkia, niin kuin usein teen, koska tykkään riehuntafiiliksestä ja monesti riehumaalaan. En tätä. Harvoin tulee tällainen lähes harras lämpimän tyytyväinen olo keskeneräisen työn äärellä. Tavallisempi on sellainen kirraava sähkö, työssä on virheitä, jotka täytyy korjata. 

Hassua tässä täydellisyydessä on, että maalasin sen aika pika pikaa, tilanteessa, jossa keskittyminen saattaisi olla niin ja näin. Olin tullut duuniin iltapäiväkolmen maissa. Käynyt ensin Kipsarissa syömässä salaattilounaan (siellä saa muuten lounasta kuuteen saakka ja salaattikastikkeet ovat ennenmaistamattoman hyviä). Kollega K siinä houkutteli, että etkös nyt lähtisi avajaiskierrokselle. Sanoin, että ajattelin juuri käydä uuden pohjan kimppuun. Noo, kuules jos laitat jonkun litkun siihen, siinähän se kuivuskelee, sitten mennään. Pysyin vahvana, työ nyt, ei huvi.

Ihmettelin nättiä vaaleanturkoosia pohjaani, mikä olisi sopiva aloitus. Piti miettiä pitkään. Kultaa ja magentaa, mieleni sitten vastasi. Näitä sitten pyöräyttelin pohjalle telalla ja palettiveitsellä, paikoin annoin värien liukua toisiinsa. Ok, vaihe hyvä, päätin, ei saa enää koskea, ja laitoin K:lle koodia. Ehdin Galleria Amaan Arto Väisäsen avajaisiin heti viiden pintaan, koska tapasin käytävällä kollega P:n, joka oli menossa samaan suuntaan taksilla urheilukassin ja piirtoheittimen kanssa, ja pääsin kyytiin. Naukkailimme taksissa siideriä, se osti minullekin pikkujoululahjaksi, kun oli itse vähän huonossa hapessa jostain edellisillan toiminnasta.

Aman omistaja on vaihtunut, mitä en tiennytkään. Ennenhän paikkaa piti Virpi Wuori-Valtaoja, ja puoliso Esko Valtaoja oli usein paikalla kaatamassa vieraille viiniä. Olisi ollut hauska nähdä parraton Esko V. Eskoltahan lähti parta vähän aikan sitten Nenäpäiväkeräyksen kolmen miljoonan euron tuoton kunniaksi.

Reitillä seuraavana oli Forsblom. Minulle tuli pikkuisen ahdistava olo Charles Sandisonin seinällä hyppivistä sanoista, vaikka juomana oli kuoharia. Sen sijaan on jännä tarkkailla, millaisia ihmisiä missäkin galleriassa liikkuu. F-blomilla on vanhempia naisia kuohkeissa kampauksissa, pukuherroja sekä erikoisesti pukeutunutta 20-30vee porukkaa, esim se yksi hamemies, varmaankin taideopiskelijoita. Taideopiskelijat jatkavat matkaa Galleria Anhavalle, jossa on myös astetta rönttäisempiä taideopiskelijoita.

Minä ja K liu'umme sulavasti paikasta toiseen, meillä nyt vain on sellainen presenssi. K oli käynyt vaihtamassa vaatteet, minä en tietenkään ehtinyt. Sillä oli Acnen nilkkurit. Nuorilla muotibloggarinaisillakin on Acnen nilkkureita, sellaisia, joita kuvaillaan sanalla rouhea. Minulla oli revityt farkut, nuoret muotibloggarinaiset käyttävät usein sellaisiakin, kas vähän rokkia, kun käsilaukku on Chanel. Minun käsilaukkuni on musta niittikoristeinen Lumi, ja minulla erilaisia, erivärisiä, -mallisia, ja -kokoisia Lumi-laukkuja ehkä kymmenen, onkos teillä muijat kymmentä Chanelia? Jalassa minulla oli teinin hylkäämät talvi-Converset, nauhat huolellisen huolettomasti auki. Ehkä rouheaa, ja yllättäjänä kaulassa Marja Kurjen geometrinen silkkihuivi. Kirkkaanpinkin, silmälasien kaveri -huulipunan pidän aina mukanani, että siinä mielessä olin ehdottomasti chic. Ja hei, nuoret muotibloggarinaiset, miksei teitä näy näyttelyavajaisissa? Voisitte laittaa yhdet Chanel-rahat taideteokseen.

Anhava on uusi, muuttanut Sanomatalosta Lönkalle. Aika sokkeloinen tila, huonompi kuin vanha, en ihan tykkää. Luonnonvalottomat alakerrat ovat aina ongelmallisia. Anna Tuorin näyttely ei sekään ollut minusta aiempien veroinen. Galleriassa haisee rööki, kuten ennenkin, Ilona salatupakoi kellarin uumenissa. Kymmenen vuotta sitten kaikki röökasivat galleriassa. Oli niin sakea sumu, että hädin tuskin näki niitä teoksia, joita varten sinne avajaisiin kuitenkin oli ikään kuin oli tultu – ikään kuin, sillä oikeastihan sinne tullaan ilmaisen viinan vuoksi, sori vaan kaikki tärkeät kutsuihmiset.

Näin Anhavalla Maija Vilkkumaan, sillä oli vihreä laukku (merkki tuntematon) ja kiva tukka. Hymyilin, ja varovasti nyökkäsin, mutta en uskaltanut mennä juttelemaan. Hyvin olisin voinut. Opiskelin Maijan kanssa samaan aikaan yliopiston suomen laitoksella, kävimme samoilla kursseilla. Kerran Maija lainasi kirjallisuustieteen muistiinpanojani, mahtoiko saada vauhdikkaasta käsialastani mitään selkoa. Meistä kumpikin jätti opinnot pitkäksi aikaa kesken, Maija musiikin, minä maalauksen vuoksi. Maija kuitenkin palasi yliopistolle, kirjoitti gradun - aiheena oli muistaakseni jokin suomen kielen a:lla alkava sijamuoto - ja valmistui, ei tuosta kauan ole. Olisin voinut sanoa, että kiitos innoituksesta, olen tekemässä samaa juttua. Ja sitä paitsi kuuntelen sun musaa usein töissä. Mutta olin suomalainen ujopää.

Kävimme lopuksi vielä galleria Korjaamolla, mutta se ei ansaitse mitään mainintaa, koska kuohari oli loppu jo puoli tuntia ennen avajaisten loppumista. Ei noin voi vakava galleria toimia. Paitsi että Katri Kuparinen oli tehnyt tod hienoja paperileikkaustöitä, kehun. Tuskin se oli niitä kuohareita kumonnut. Tässä on hankala logistinen ongelma, kun muut näyttelyavajaiset kestävät 17-19 ja ovat keskustassa, mutta Korjaamon avajaiset ovat 18-20 Töölössä, miten voi hyödyntää kaikki valkkarit ja kuoharit?

On varmaan parempi laittaa maalaus tauolle. Miten olisi sellainen mahdollisuus, että se olisikin valmis tällaisenaan? Ennen kuin aloin sen magentan ja kullan kanssa, olin päättänyt, että tulen käyttämään myös kirkasta vihreää ja violettia. Kunhan keksin millä tavalla ja minne.

P.S. Tule kokemaan K:n ja M:n huikea presenssi 9.12. klo 17-19 galleria Katariinassa, katso seuraava postaus.