Muutama kadonnut sielu

Olen tässä selannut kameraani. Vuosi sitten kuvasin muutamia töitä, joita en muista kuvanneeni aiemmin. on mahdollista, että ne piileskelevät blogissa jossakin, mutta tallennan ne kuitenkin tähän.

Maisema (punaharmaa) 2008 89x180cm

Maisema (sininen) 2008  92x180cm

Tämä maalauspari on toteutettu paksulla maalilla. Olen ensin antanut maalin valua, sitten käyttänyt kampalastoja ja hyvin leveää lastaa. Jonkun kannattaisi ehdottomasti ostaa nämä. Mutta nämä eivät oikein ole olleet tarjolla. Ne eivät ole olleet näyttelyissä eivätkä edes Taidelainaamon sivulla. Tänään lähetin lainaamoon sähköpostia, jossa pyysin lisäämään nämä. Näin typerä olen.

 

Olen muistaakseni kertonut viiden tonnin jutun, mutta jotenkin tekee mieli kertoa se uudestaan.  Alempi teos oli toinen, jota viiden tonnin mies havitteli. Sen lisäksi hän halusi ison Juhlat-teoksen, jonka hinta yksinään oli 4000€, joten en ollut halukas suostumaan. Haluatko nähdä, hän kysyi. Rahat olivat kuulemma taskussa. En halunnut. Sanoin , että saat kolme pikkutyötä. Hänellä oli mukana seuralainen, joka sanoi, että pienet eivät kosketa. Niinkin tinkimätön olin, että kun viiden tonnin mies ehdotti erästä keltaista työtä, sanoin, että en oikein voi myydä sitä vielä, koska en ole varma, onko se valmis.

Kotimatkalla tarvoin hangessa ja puhuin äidilleni puhelimeen. Olinko ollut täysin järkeä vailla, nyt saattaisi olla setelipino taskussa. 

Halki punaisen meren 92x180cm 2008

Tämä työ on niitä harvoja, joissa olen käyttänyt öljyväriä. (Siis maalasin öljyllä koko kouluajan, mutta valmistuttuani aloin kokeilla akryyliä ja se alkoi viehättää koko ajan enemmän). Laitoin tälle ison raamatullisen nimen, koska mielestäni teos hurjuudessaan ansaitsee sellaisen! Ja ansaitsisi päästä seinälle tämäkin. Miten hyvältä tuntuukaan katsoa hyviä maalauksia, jotka olen ihan itse maalannut, hohoo. Tänään olen markkinatuulella. Lähetä minulle sähköpostia, niin saat teoksen edullisesti. Taidelainaamon kautta saat sen myös, mutta kalliimmalla. 

Jotenkin tuo punainen vain aina kiehtoo, Niin paljon eri punaisia tässäkin taulussa! Ja niin monta muuta punaista vielä on olemassa. Olen maalannut niitä, mutta niitä täytyy taas maalata! Maalata lisää ja eri tavalla, monta kertaa ja paljon maalata! Kiitos, kun kutsut minua, punainen!

EDIT. Hups! Unohdin että olinkin antanut nimen Halki punaisen meren toiselle maalaukselle. Antaa niitten kinastella keskenään. Linkistä voit lukea, miten Raamatun tarina meni. 

Kristus ja räkäkukat

Kuvan kukat eivät liity tapaukseen

Kehotan vakavasti käymään Taidehallilla ja Korjaamon galleriassa. Siellä menee Heikki Marilan retrospektiivi.

Kävin katsomassa näyttelyn kollegani K:n kanssa. On kivaa käydä näyttelyssä kollegan kanssa, koska se tietää yleensä perusteellista keskustelua taiteilijan ilmaisusta, tekniikasta, tematiikasta ja kehityksestä, näyttelyn ripustuksesta ja lopuksi myös itselle ajankohtaisista tekemisisen kysymyksistä, jotka näyttely tuo esiin.

Pohdimme maalin olemusta. Mitäs kun tässä on noin raju paksu musta? En taida tykätä, K sanoi. Jaa, minä tykkään, minä sanoin. Siihen tuli kollega M:kin pohtimaan. Hmm, taitaa olla pelastus, kun tässä on tuo läpikuultava punakirkastumma kohta. Joo, kaikki äänestimme kuultavankiiltävän puolesta. Ja sommittelu on huisin rohkea, miten tuo musta juttu tuossa jääräpäisesti on. Mutta onko se musta vai sekoitemusta, ehkä on punaista seassa, K arveli. Käänneltiin päätä ja väänneltiin kroppaa, miltäs se tästä alavasemmelta näyttää? K vähän lievensi dissaamistaan, minä vahvistin tykkäämistäni.

Muutamiin töihin värit on vedetty räävisti sormin. Kankaiden päällä on kävelty kengät jalassa. Yksi on nimeltään Jumalan vitutus. M piti nimeä mainiona, sillä on jotain seurakuntakytkentöjä sukupuussa. (Minullakin on lähestyssaarnaaja- ja pappisukulaisia, ja enkö muka ole ikinä julistanut, että taiteilija on vähän tai ihan niinkuin profeetta? Vanhan testamentin profeetat tekivät Jumalan käskystä performanssihommia.) K ei tykännyt, miksi tätä uskonnollisuutta? Nimi on nimi, ei siitä kannata välittää, minä sanoin. Paitsi jos nimi on kirjoitettu isolla näkyviin itse maalaukseen? Silloin sitä on vaikea olla huomioimatta, saattaa vituttaa, tajuunsua.

Ihmettelimme vähän raitamaalausta, joka tulee Jumalan ja Marian jälkeen, se oli toteutukseltaan niin erilainen, mitä tämä tässä tekee? On muuten aika samanlainen kuin ne sinun raitatyösi, K sanoi viitaten viime kevään Liaani-sarjaani. Totta hitsivie. Onneksi maalasin ne ennen kuin Marila tämän, en siis edes tietämättäni matkinut.

Sitten on moniosainen Luther-sarja. Osa tarkkoja, tunnistettavia muotokuvia, toiset hajotettuja naamoja. Minulla meni taas tykkääminen värin mukaan, parhaita olivat ne, joissa on turkoosia. K, joka itsekin maalaa ihmisiä, piti eniten Francis Bacon -maisista rujokasvoista, niissä sattui olemaan myös K:ta miellyttävä ceruleum-tausta. On varmaankin mentävä vielä uudelleen tapaamaan niitä Martteja ja muita.

Minulle jäi vahvasti mieleen kaksi Jeesusta, orjantappuravapahtajaa, punaisine vetoineen. Tykkään uskontojutuista, niistä mietteistä, että mitä uskonto ihmiselle merkitsee, miksi ihminen tarvitsee uskontoa, miksi ihminen inhoaa uskontoa, mitä hyvää ja mitä pahaa uskonnoissa on. Jeesuksen tarina on vaikuttava, vaikka en kannatakaan Lahkoa; Messiaan henkilöllisyys jääköön avoimeksi kysymykseksi. (Katso Sukkahousu-uskonto, jos haluat kuulla enemmän mietteitäni tästä tematiikasta.)

Sitten ihastuimme räkään! Klimppiräkää, valuvaa visvaa, kirkasta eritettä ja mattakerrostumaa. Räkä valui kukkamaalauksissa, jotka olivat mielestämme yksiselitteisen hienoja. Teosten taustalla vaikuttaa 1600-luvun hollantilainen astelmamaalaus. Hypertarkka yhdistyy raisun ekspressiiviseen. Rää'än olemuksesta emme kuitenkaan päässeet tietämykseen, arvailimme hartsia, mehiläisvahaa tai venelakkaa. Mutta tekniikka hyvä, kaikki hyvä.

Tällaista ja muunlaista tarjolla Kukkia ja perkeleitä -näyttelyssä Helsingin Taidehallilla ja Korjaamo Galleriassa 10.8.14 asti.