Pieniä maalauksia

Galleristi toivoi, että toisin joitakin pieniä töitä alakerran Studio U -myyntitilaan jo ennen avajaisia. Valitsin kymmenen taulun sarjan, vein taulut galleriaan viikonloppuna.

Kun ruusut puhkesivat puhumaan (2007-2008) 35x30 cm

Purppuraa (2007-2008) 60x50cm

Pienen taulun maalaaminen on monella tapaa erilaista kuin suuren. Minusta se on vaikeampaa. Liikekieli supistuu: metrinen lastanveto ei mahdu, raisu roiske osuu puoliksi lattiaan. Kuvapinta on kiinteästi näkökentässä, maalaaminen on käpertymistä ja hiljaisia eleitä. Olen maalannut joitakin pikkutauluja kolmekin vuotta.

Kun maalaan pieniä, ripustan parikymmentä taulua työhuoneen seinälle. Siirtelen, kääntelen, vuorottelen. Joku nousee joukosta kiinnostavaksi, sitä jatkan ja vaalin. Toiseen kyllästyn, hyvä, maalaan päälle ärhäkän värin.

Usein yksi väri hallitsee pientä. Joskus hallitsevana pysyy ensimmäisenä maalattu, vahva pohjaväri, toisinaan väri rakentuu ja muuntuu lasuurikerroksilla. Joskus ensimmäinen väri on vain jäämä taulun reunassa tai pieni, peittävän kerroksen alta raaputettu vihje. Ylimmässä ruusu-taulussa umpumaiset möntit nousevat pari senttiä kankaasta. Pinnassa oleva violetti pigmentti on juuri ja juuri kiinni alustassa, pigmentin samettinen ominaisluonne tulee esiin. Purppura-maalaus on aloitettu kirkkaalla kellanroosalla, joka kuultaa paikoin valona tummemmassa. Olen käyttänyt lasihelmien rykelmiä maalin tavoin muodostaakseni värialueita kirkkaan mediumin alle.

Vihreää kultaa maalatessani olin lumoutunut kullan ja hopean väriseoksesta. Katselin metallilaskoksissa siirtyilevää valoa enkä malttanut jatkaa. Vasta puolen vuoden kuluttua keksin oikeat värit, ohuen ohuena kuultavan kellanvihreän ja maltillisen kadmiumoranssin.

Vihreää kultaa (2008-2009) 60x41cm

Maalarin paletti

Viime viikolla ilmestyneen Taidemaalaus-lehden (1/2009) teemana on väri. Suosittelen lehteä kokonaisuudessaan. Värin maailma on laaja ja loputtoman kiehtova.

Väri on sähkömagneettista säteilyä, kuvaputken valoa ja painettuja pisteitä. Kulttuurit, uskonnot ja järjestelmät ovat antaneet väreille symbolisia merkityksiä ja tehtäviä. Esimerkiksi kuolemaan, valtaan, seksuaalisuuteen, sotaan ja rauhaan liittyy runsaasti erilaisia värikoodeja ja assosiaatioita.

Värin sävy, lämpötila ja kylläisyys ovat käsitteitä, joiden avulla väristä koetetaan puhua objektiivisesti. Peruskoulun kuvaamataidossa harjoitellaan sävyjen sekoittamista, valööri- ja kulöörikontrastien rakentamista, yleensä vesivärien avulla. Paletilla on kaksi keltaista, kaksi punaista, kaksi sinistä - kylmä ja lämmin kutakin. Opitaan, miten pääväreistä sekoitetaan välivärit. Väriä taitetaan lisäämällä valkoista ja murretaan sekoittamalla väriin sen vastaväriä.

Taidemaalarille väri on pigmenttien ja sideaineitten muodostamaa maalimateriaa. Peruskoulun väriteoria "pääväreistä voi sekoittaa kaikki värit" osoittautuu karkeaksi huijaukseksi. Pigmenttejä on olemassa ainakin satoja eikä aito pigmentti periaatteessa ole korvattavissa toisella saati sekoitettavissa muista. Käytännössä rikas koloristinen paletti voidaan rakentaa aika vähin värein, kaikki eivät halua pinkkiä tai puhdasta turkoosia. Mutta jos todella haluaa perehtyä väriin, on alkajaisiksikin hyvä hankkia muutamia kymmeniä tuubeja tai purnukoita. Taiteilijapigmenteille on olemassa kirjain-numero-koodit, jotka kelpo valmistaja ilmoittaa tuotteen kyljessä. Esimerkiksi Maimerin Bordeaux-niminen väri on tehty thioindigo-pigmentistä, jonka koodi on PR88 (PR = pigment red).

Koska väri on omassa taiteessani ensisijainen elementti, pigmentti- ja maalivalikoimani on varsin laaja. Mikä tahansa väri, jonka voin nähdä, pitäisi voida saada aikaan työhuoneella. Perinteisten väriympyrän värien lisäksi on olemassa fluori- ja helmiäisvärejä, joihin olen tätä nykyä ihastunut. Fluorivärit ovat arkikielessä neonvärejä, helmiäisvärien olemus on tuttu vaikkapa luomiväreistä ja silkin hohteesta. Luonnossa tällaisia värejä esiintyy ainakin kukissa, kaloissa ja linnuissa mutta myös maaperässä ja eri kivilaaduissa. Ja sitten ovat vielä metallivärit: pronssin, hopean ja kullan eri sävyt, nikkeli, teräs ja alumiini.

Värivaranto on ääretön. Aarre ei hupene. Typerä se, joka sanoo "punainen on jo maalattu".

Nyt lainaan suosittelemaani lehteä. Taidemaalari Tuomo Saali kertoo väripaletistaan:

"Väriajatteluni tärkein työväline on maalauspalettini värilajitelma. Kutsun palettia maalarin soittimeksi. Maalarin täytyy ennen maalaamista rakentaa itse soitin ja virittää se tilannetta ja henkistä vireyttä vastaavaksi. Paletilla täytyy olla valmiiksi sekoitettuna riittävä määrä "värisointuja".

Värien on oltava myös erilaisissa olomuodoissa, eri tavoin sekoitettuna erilaisia tarpeita varten. Olomuodoilla tarkoitan värin paksuutta ja kuultavuutta sekä peittävyyttä. Vaikka tämä tieto on materiaalioppia, se on keskeisintä maalatessa tarvittavaa tietoa." (Taidemaalaus 1/2009, s. 14)

Olennaista on valita äärettömästä. Saali maalaa öljyväreillä, mutta akryylimaalaukseen pätevät aivan samat ajatukset. Ainoastaan itse paletti fyysisenä esineenä on erilainen. En tiedä, käyttääkö kollega perinteistä puupalettia, paperilautasia vai voipaperia työpöydällä. Luultavimmin hän kuitenkin puristaa maaleja tuubeista alustalle, sekoittaa palettiveitsellä ja ryhmittelee värejä sävyperheiksi. Oma palettini voi olla rykelmä muovipurkkeja vaikkapa näin:

Olen sekoittanut purkeissa viisi väriä tekeillä olevaa maalausta varten. Metallioranssi on paletilla sellaisenaan, sekoitan sitä muihin, hyytelömäistä mediumia sisältäviin väreihin suoraan maalauksen pinnassa.

Toinen kuva on viime syksyltä. Se näyttää laajemman paletin, joka on ryhmittynyt lattialle. Maalausvuorossa on punainen taulu, joka sai tammikuussa nimekseen Rääkyvä rakkaus. Työ on lähitarkastelussa, koska ruskea tuoli on noin lähellä maalausta. Maalauksen edessä on termoksen kahvikuppi. Olen käyttänyt tuolin ympärillä olevia värejä edellisinä päivinä. Nyt väripurkit ovat kiinni, olen siis miettimässä, miten jatkaa. Oikealla puolen kuvassa näyttäisi olevan toinen paletti, olen maalannut lattialla seinään nojaavaa työtä Kuohu, jossa on paljon kultaa ja oransseja. Kuvan ulkopuolella ne värit, jotka eivät ole akuutissa käytössä, seisovat siisteissä riveissä hyllyssä.

Silloin kun tarvitsen pienemmän määrän väriä, sekoitusalustaksi käy hyvin purkin kansi, tällä tavoin:

Huimaus

Tämä 160x120cm kokoinen työ alkaa lammikosta. Olen ravistanut purkisssa useita punaisia, heitän seoksen lattialla makaavalle maalauspohjalle. On toimittava nopeasti, sillä kankaan kastuminen liikaa yhdestä kohden saattaa aiheuttaa puiden vääntymisen, diagonaaliset nurkat pongahtavat ylös kankaan pingottuessa epätasaisesti ja taulu muuttuu käyräksi suunnikkaaksi.

Välineet ovat valmiina: leveitä lastoja, sileitä ja urallisia, kaapimia, kampoja, pensseleitä. Työnnän maalimassaa lastalla, nostelen ja kallistan taulua ohjaten vuon kulkua. Olen sekoittanut osan tarvitsemistani väreistä jo edellisenä päivänä. Akryyliväri ohennetaan mediumilla, joka kanisterissa on valkoista, kuivuessaan kirkasta. Mitä läpikuultavamman värin haluaa, sitä enemmän mediumia, vähemmän väriä. Toiset pigmentit ovat niin voimakkaita, että muutama pisara tai lusikallinen maalia litraan mediumia riittää saamaan aikaan intensiivisen värin. Tässä on opettelemista, sillä seokset näyttävät aina paljon vaalemmilta kuin lopullinen kuiva väri. Etukäteen sekoittaminen auttaa arvioinnissa: kaadan hieman seosta kuivumaan purkin kannelle ennen kuin painan sen kiinni. Seuraavana päivänä tämä jälki kertoo, miten vahva väri purkissa on.

Pursotan punaisen viereen kirkasta oranssia ja kullan ja harmaan sävyjä, läjäytän lusikalla kahta sinistä ja kolmea vihreää. Liikuttelen, vedän ja pyöritän värejä lastoilla paikoin hakien, toisin varoen sävyjen sekoittumista. Noin tunnin kuluttua lopetan tältä päivältä. Kangasta peittää nyt vaalea massa.

Seuraavana aamuna avaan työhuoneen oven, juoksen takki päällä katsomaan. Punainen on kirkastunut, mutta väri on vielä märkää ja liikkuvaa. Nyt voin tökkiä massaa palettiveitsellä, rujontaa ja möyhentää, tarvittaessa irrottaa liikoja sekä pursottaa päälle ja väliin uutta väriä. Sininen, hyytelömäinen kohta tulee näköjään halkeilemaan. Se ei ehkä ollut tarkoitus, mutta se on käännettävä tarkoitukseksi.

Lätäkön kuivuminen kestää pari vuorokautta. Välillä huolestun, sillä märkä kangas vetää pidemmän sivun puita kohti keskustaa, mittaan, puu on antanut pari senttiä myöten. Odotan. Huojennun, puu palautuu lähes suoraksi. Viimeistelen taulun keltaoransseilla ja viileänvihreillä.

Huimaus valmistui noin viikossa. Siitä tuli vauhdikas, aika hurjakin.