Tänään olen Fatima

Hei hei mitä kuuluu? Nyt taas kuuluu! Eilen pato murtui ja koski alkoi räyhätä. Nyt on ehkä 77 ja 7 ideaa! Mutta en kerro vielä lällällää.

Tässä on ollut se tavanomainen näyttelynjälkeinen emmätiiä emmämitään emmäjaksa emmäosaa -olo. Näin siis näin taidemaalarina. Kirjoittajana on ollut erilainen olo, että vallanpas osaankin ja tärkeitä juttuja tuli kirjoitettua, kun on sinne tänne haastateltu ja kuvattu. Mutta en minä tällä hetkellä ajattele että jaahas tässä kirjailijan ura urkenee. Kunhan räpätän pärpätän näitäni. 

Pieni ihminen on tilannut illallisen klo 21.20. Laitan kanabulguria. Afrikkalaisella jäbäkaverilla on erikoinen kikka: se ruttaa muovisen hedelmäpussin melkein valmiin riisin päälle ja väittää että liika vesi haihtuu sillä lailla, on se haihtunutkin. Kokeilen, mutta poppaskonsti ei toimi ilman poppamiestä. 21.22 Pieni ihminen tulee, aika tarkalleen, koska minä tilasin Fazerin sinistä, niin aikataulu muuttui 2 minaa. Laitan sapuskaan marokkolaista maustetta. Ei voi tietää, mitä maustetta se on, koska pussista on nimilappu irronnut; voi olla kanamauste tai kalamauste tai couscous-mauste. Kaikki tosin näyttävät ja haisevat samalta, taitoi beduiini Agadirin torilla huijata. Ei se mitään, sillä mössöstäni tulee maukasta. Pieni ihminen ottaa lisää. (Tavallaan Pieni ihminen on jo iso ihminen, sehän täytti jo 18vee, mutta kun se on niin pieni (168cm). Minua taas haukutaan tässä talossa joskus Kirahviksi (174cm).)

Pieni ihminen on kauan sitten kehottanut minua luomaan Instagram-tilin. No en ole ymmärtänyt. Minä luulin että siellä joutuu vaan katselemaan fb-kavereitten voileipäkuvia. Ja vastaavasti kiusaamaan samoja fb-kavereita huonoilla selfiellä, ja tietenkin tätä varten alvariinsa ottamaan niitä huonoja selfieitä. No, kuten näkyy, tänään otin huonon selfien. Tai minusta selfie on tosi hyvä, mutta laadultaan se on huono, koska Pienen ihmisen ex-puhelimen (aifounnelone) etukamera ottaa paskoja kuvia. Lienen kertonutkin että musliminimeni on Fatima, minusta ihmisellä on hyvä olla kaikkien kolmen Kirjan uskonnon mukaiset nimet. Someraivoaja käski minun pari päivää sitten vetää burkhan päälle. Fatima ei käytä burkhaa, mutta pienen silkkihuivin (#marjakurki) se voi hyvin sitaista päähänsä. Koska huivi on cool. Fatima löysi myös gettouskottavan takin, että tyyli on kuvassa kaikin puolin kohdallaan (#swag).

Someraivoajat ovat raivostuttavia, ne ovat niin helvetin tyhmiä. Tämä someraivo liittyi siis muslimihuiviin. Kangaskaistale alistaa saatana. Heitin siihen huvikseni että jaa, kun Jerusalemissa laitan huivin juutalaisesti päähän, tekeekö se minusta hupsis vaan uskonnon ja miesten uhrin. Vastaus tuli heti. Kyllä se tekee. No pohdin sitten siinä, että tulee vaikea tilanne, kun hengaan Jerusalemissa palestiinalaisen poikaystävän kanssa juutalaishuivi päässä, silloinhan olen ”väärin alistettu”. Someraivoaja ei ihan hiffannut vaan käski minun pitää turpani kiinni poikaystävistä ja tosiaan vetää sen burkhan päälle. Tein vielä pienen tekstianalyyttisen huomion someraivoajan kielenkäytöstä ja heikosta argumentaatiosta. Arvaatte varmaan, että tämä huomio sai someraivoajan vaihtamaan intelligenttiselle linjalle.

Oo, Apulanta laulaa Lähetyssaarnaajaa! Voiko paljon parempaa olla? Lannoitettua Dingoa!

Apulantaa tulee nappikuulokkeista, koska Pieni ihminen kielsi metelin, koska iltamania voi tulla. (Meillä saa vitsailla maanisdepressiivikoista ja neekereistä, koska täällä hengaa paljon molempia.) En ole varma, kenen nappikuulokkeet ovat, Pieni ihminen ei kumma kyllä ominut niitä, joten ne ovat jonkun Ruskean ihmisen ehkä.

Nyt on kai alkanut olla muotia lähteä mäkeen somesta? Juuri kun älysin mennä sinne Instaan. Minulle on vissiinkin jossain määrin ammatillisesti fiksua ”tuottaa laadukasta somesisältöä” eli mm. ladata maalauskuvia Instaan – ainakaan haittaa ei ole siitä, että follaajissa on ulkomaisia gallerioita ja kuraattoreita ja nyt heti myös lontoolainen sisustustoimisto, kun älysin hästägätä #artandinteriordesign. Vastaavasti olen hoksannut, että kuva-avaruudesta voi hakea ihan mitä ikinä tahansa. Perseitä tai persialaisia mattoja esimerkiksi. Mutta että hysteerisesti koko ajan tsekkailee, kuka tykkää ja kuka seuraa ja miksi ton kuvasta tykkää 31 ja mun vaan 22 = häiriintynyttä käytöstä. Nytkin, kun kirjoitan tätä, olen käynyt pari kertaa kommentoimassa fb-kommentteihin ja tarkistanut, kuka instaseuraaja nro 120 on. Ja toki hitusen mesettelen että kokkaillaanko huomenna jollof-riisiä, bankua vai pinaattipataa. Kanaa on aina oltava, sitä ei tarvitse erikseen mainita. Afrikkalaisen jäbäkaverin puhelimen kansikuvana on kanankoipitaivas! Ja nyt tuli 121. instafollaaja. Mutta snapchattia mulla ei vielä ole. Ei Maarialla eikä Batshevalla eikä Fatimalla. Mutta vlogi! Miriamilla olisi asiaa. Ja sitten on vielä se räppimuija, Sanna Mania.

Älä lyö, äitipuoli!

Olen siideritauolla. Huh huh hikikuuma ja ah aah klunk klunk. Pantakoon sen piikkiin jos höpisen levottomia. No ei vaan, olen muuten vain levoton. Olen ehkä pikkuisessa maniassa. Pikkumania on nimeltään hypomania. Se on taiteilijoilla paljon tunnettua yleisempää. Luomisvimmaa ja ideavirtausta, parhaimmmillaan aivan mahtavaa menoa ja kaikkea uutta synnyttävää, vaivaa myös tiedeihmisiä. Hienoja keksintöjä, huipputeorioita ja luomuksia, kaikilla taiteen ja tieteen aloilla! Maniassa ajatukset rientelevät ja pompsahtelevat, humpelipumpeli. Kiihkosekohöpömenovimmamania voi olla hankala ja vaarallinenkin tila, jossa ihminen kuvittelee olevansa Jeesus tai koko maailman Kuningatar, mutta tämä minun on vain mielen ja kropan selviytymiskeino tiukassa tilanteessa. On pakko puskea, joten on oltava virtaa. Olen töissä töissä töissä. Ja nyt olen tauolla, ja ajattelen pompsahtelevia. Jos olet tiukka taidelukija, en tiedä, onko tässä mitään kovin kiinnostavaa. En nyt laita kuvaakaan niin on vähemmän houkutteleva juttu.

Heräsin viideltä. Niin hullu en ollut, että olisin siitä pompannut pyörän selkään ja hommiin. Vääntelehdinnän jälkeen onnistuin jatkamaan unia. Eilen pomppasin seiskalta, vaikka yleensä olen armottoman aamu-uninen. Kävin töissä kolme kertaa. En turhaan, totesin tänä aamuna, ja olin huomattavasti toiveikkaampi kuin eilen. Paniikki leijuu koko ajan ilmassa, ja stressi yrittelee ottaa valtaansa. Häilyn.

Kaupassa myytiin satuhäitä, Neumannin petosta ja mäkihyppääjä-Matin synttäreitä. Vesimeloni maksoi 0,89 kilo, kokonainen, se tarkoittaa että kappale maksaa noin kolme euroa, sillä ne painavat suunnilleen vauvan verran. Tosin jotkut vauvat painavat jopa 5 kiloa, kauhistuttaisi synnyttää niin iso, jos ei leikkattaisi niin kuin keisarilta. Miksi ihmeessä keisarinleikkaus, synnyttävätkö keisarit, kysyn vaan, keisarinnanleikkaus sen kuuluisi olla!

No mutta, jos melonin tunkee paidan alle, näyttää suunnilleen siltä kuin olisi raskaana. Mikä säästövinkki! Minulla on yksi jääkaapissa, ihan rehellisesti hankin, se maksoi enemmän, vaikka samasta Alepasta ostin, 0,99 kilo, enkä ole vielä syönyt palaakaan. Tiesittekö, että vesimeloni on kurkun sukulainen, ei hedelmä, vaan vihannes! Sitä kasvaa mm. Israelissa. Minä haluaisin mennä Israeliin, mutta toiset juutalaiset ovat sitä mieltä, että sinne ei missään tapauksessa saa mennä, ennen kuin Messias on tullut. Jotenkin uskon heihin. Tulisi jo!

Minä ostin kaksi Rainbow Applea ja yhden Rainbow kaffen. Juon kahvia aamulla kaksi kuppia. Muuten en. Edessä istui pikkupoika ostoskärryssä, no siinä missä on pikkulapsille se istumispaikka. Kertoi menevänsä omaan kotiin, kysyi menenkö minäkin, vastasin meneväni. Sulla on kypärä, poika sanoi. Joo, pitää olla kun ajaa pyörällä. En sanonut että jaa sinulla on angrybirds-paita, en pysty sanomaan sellaista kivasti niin kuin lapsille kuuluu sanoa, minä vihaan niitä typeriä tunkeutujalintuja, kuolkaa! En tiedä, voinko enää mennä edes Iittalan tehtaanmyymälään, kun siellä on sellaisia hirviömukeja.

Kaupassa haisi hedelmän ja pesuaineen sekoitus, oli viileää. Minä haisen akryylilta, en osaa maalata tulematta akryyliseksi, haalareita ei voi käyttää näillä säillä ja kengät putoavat aina jalasta. Maalaan vanhassa mekossa, (Vero moda, pinkki, hihaton, trikoota, noin vuodelta 2003). Tuuletus ei toimi, säästävät vissiin kesälomien takia. Työhuoneessa on sankka maalikatku, melkein oksettava.

Kuulen ikkunasta kirkulintuja, itsekin olen eläin. Olen alaspäin katsova koira, joka punnertaa kankaan päällä, olen kobra ja sipsutteleva, kiipeilevä kissa, olen karhukävelijä, viheliäinen tuhotorakka ja myyrä, joka haluaisi vetäytyä pesäänsä.

Olen löytöretkeilijä kaikkien purkkieni välissä, olen painonnostaja kanistereineni ja raskaine kankaineni. Yritän olla johtaja ja kapellimestari, sotapäällikkö ja presidentti.

En pysty syömään, paitsi aamulla kupin mysliä ja illalla jotain roskaa. Vitut lounaista ja välipaloista. Koska olen yksin kotona, en osta ruokaa.

Ai niin, tuli vähän raflaava otsikko. Otsikkohan on kuin lööppi, tarkoitettu houkuttelemaan. Minulla ei ole ollut hakkaavaa eikä muunkaanlaista äitipuolta, enkä itsekään ole äitipuolena harkinnut lapsipuolten hakkaamista.

Onneksi muistin viedä roskat. Pari hedelmäkärpästä keittiössä silti lentelee (huomasin hakiessani sen toisen siiderin). Ja tiskitkin huuhtelin niin ettei siellä pitäisi olla mitään eliöitä kiinnostavaa. Mutta eteisessä on emmityttävä roska. Kudoin kerran pitkän maton, sinivihreävalkokeltaisen. Mutta. Siinä on kummallinen harmaa osio, johtui varmaankin depressiosta. Niinpä olen viemässä mattoa roskikseen mutta kuitenkin harkitsen, veisinkö sittenkin pyykkitupaan. Pidin sitä viime kesänä parvekkeella. Tänä kesänä pidän keltaisia, jotka kuvittelin laittavani keittiöön. Miten typerä idea! Lattialle kaatuu maitoa ja mehua ja ketsuppia ja soijakastiketta ja teetä ja kahvinpuruja ja liiskaantuu herneitä, tomaatteja, sano vaan, mitä ei. Pese siinä sitten keltainen matto joka saamarin viikko.

Vihdoin lopettivat rakennusremuamisen. Naapuriin tulee uusi kerrostalo, en tykkää yhtään, avara näköala menee. Ja parvekenautinto on mahdollista vain ilta-aikaan. Kiva sentään että partsi on länteen päin. Minä vain pelkään aurinkoa niin paljon etten voi mennä sinne ilman 50-suojakerrointa, vaikka alkaisi iltaantua. Miksiköhän rusketus on edelleen muotia, vaikka kaikki tietävät sen olevan vaarallista? Kuntosalilla oli kerran suihkuruskettaja. Se homma ei ole vaarallista mutta kallista se on. Vähän niin kuin hiustenpidennykset. Naistenlehdessä kerrottiin että intialaisten jumalille uhraamat hiukset lennätetään Angelina Jolien tuuheuttamiseksi.

Kasvit tykkäävät auringosta, olen laittanut yrtit ja mehikasvit parvekkeelle. Minulla on yksi iso joulukaktus ja kaksi pientä, kaikki näyttävät diggailevan, näin myös pääsiäiskaktus, jonka olin viime kesänä viittä vaille heittämässä hittoon. Mutta persiljaa ei juuri huvita kasvaa. Nimetön yrtti, jonka sain lahjaksi, voi ihan kivasti, mutta se ei maistu miltään! Viime kesänä kasvatin jopa tomaatteja, kyllä siitä urakasta jokunen pikkupallero syntyi. Nyt en ole ostanyt edes mitään orvokkeja enkä pelargonioita, ehkä sitten loman jälkeen, elokuun alussa. Mites on, saako orkideoja laittaa ulos? Olen jossain määrin orkideahullu. Mutta en kuitenkaan osannut maalata kukkia vesiväreillä, vaan turhauduin kolmessa päivässä.

Istun tässä himasohvalla ja pälätän vain siksi, että maalaus kuivuu työhuoneen lattialla ja vie kaiken tilan, joten en voi tehdä siellä mitään. Kaikki kaikki on nyt maalaus, maalaus on kaikki. Sitten kun tyyppi on vähän kuivunut, eikä valu, voin siirtää sen loppukuivumaan aulaan, ja tehdä työhuoneen puolella seuraavaa. Laitan anteeksi-lapun ja puhelinnumeron. Tuskin se ketään häiritsee. Joku saattaa tuhahdella, mikäs tuokin tuossa on olevinaan. Kiinni jäit, negatiivinen ajatus. Joku tietenkin ajattelee että wautsiwau! Apua jos varastaa, arvotaidetta sentään. (Kalliiksi on nimittäin tullut, kilokaupalla ahminut maalia, kuin olisin ravintolassa syöttänyt juottanut kaksi viikkoa).

Kohta menen. Tosiaan, muistapas ottaa hiustenkuivaaja, se on hyvä apu ja hommien pikaistaja. Ennen th:lla oli vakivarusteena vanha kuivaaja, kasarikuivaaja, pieni violetti, mutta sitten kotikuivaaja meni rikki, ja pitkätukkainen tyttäreni oli vailla vekotinta. (Miksi se suoristaa sitä ihanan kiharaa tukkaa? Ja miksi kaikilla miehilläni on ollut kihara tukka, eikös sellainen ole vallan harvinaista tässä maassa? Kutsuin erästä valkoiseksi neekeriksi, anteeksi vaan, minusta neekeri voisi olla ihan neutraali sana edelleen. Näin ensimmäisen mustan miehen Vaasan Sokoksen liukuportaissa vuonna 1978, ja se oli neekeri. Kerran näin Hakaniemessä neekeritappelun ja anteeksi nyt vaan taas, mutta kun ne koko ajan huusivat toisilleen että vitun neekeri niin pitääkö sitä silti korrektisti sanoa musta-tappeluksi vai kuinka.

Oletttekos huomanneet, että somalimiesten yleisin nimi on Muhammed, siitä on erilaisia kirjoitusmuotoja kuten Mohammed ja Mahamud, jos en väärin muista niin se nimi kuuluu antaa esikoispojalle. Niitten lempinimi on usein kavereitten kesken Muhis. Niin miksi Suomessa Jeesus on kielletty nimi, eikös se olisi vallan kunniakasta luterilaiselle lapselle? Jos minulla olisi poika, se olisi ehkä Joosef. Paitsi kun olin raskaana, isäni kysyi, että jos se on poika, tuleeko sen nimeksi Erkki, ja se valkoinen neekeri -mieheni, joo se on siis lapseni isä, mutta nykyään sillä ei ole afrotukkaa, vaikka huulista ei voi erehtyä, niin se sanoi, että Joosef on aisankannattaja, että sellaista nimeä ei saa laittaa. Ja sitten vielä sellainen juttu, että se X-mieheni on äkkipikainen mutta ei pitkävihainen, joten kerran se oli Kurvissa sanonut bussirahaa pyytävällä miehelle vitun neekeri, mutta sekunnin päästä pyytänyt anteeksi ja antanut viisi euroa. Mihinkähän tämäkin liittyy? Ehkä rasismikysymykseen, ja liittyy tietenkin, koska epärasismi ja ihmistykkääminen on rakkautta ja minähän maalaan sitä rakkautta paraikaa, vaikka olikin puhe hiustenkuivaajasta alun perin.)

Niin, onko köyhällä varaa ostaa uusia koneita? Ei tietenkään. – Voisitteko tulla ostamaan maalauksia, ne niin ilahtuisivat päästessään kotiin! Saatte alennusta ja osamaksukin passaa. Mutta voi hyvänen aika sitä yhtä rouvaa, joka maksoi ajat sitten eikä ole vieläkään noutanut töitä, mitä jos se on kuollut, pitäisi soittaa.– Ja siitä hiustenkuivaajasta tuli vielä mieleen, että minulla oli kasarilla Dingo-tukka, ihan sairaasti geeliä, hiuslakkaa ja tupeerausta ja värjäystä. Olikos Neumannilla joskus puoli tukkaa musta ja puoli valkoinen, täytyi olla, sillä minullakin oli. En kyllä oikein sovi blondiksi, vaikka joskus on niin nimitelty, kun olen vähän hurjalla päällä pikkujouluissa ollut.

Öö joo, sori, en vieläkään kertonut tuosta otsikosta. Siis tämä lattialla makoileva, minua toivon mukaan kovasti odotteleva maalaus on nimeltään Äitipuoli. Niin, tuli idea laittaa maalausten nimiksi rakkauden erilaisia rooleja. Äitipuolen rooli on harvoin helppo, se on ristiriitainen ja monenlaisia tunteita herättävä, niin kuin tuo keskeneräinen maalauskin.

Seuraavaksi postaan Sulhasen, ja yritän vannoa, että en sitten jorise tällä lailla, näytän maalauksen ja kehun vähän Miestä ja siinä se. Se Äitipuoli tulee myöhemmin, pälätyksellä tai ilman. Muitten nimiä en vielä kerrokaan.