tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tänään olen Fatima


Hei hei mitä kuuluu? Nyt taas kuuluu! Eilen pato murtui ja koski alkoi räyhätä. Nyt on ehkä 77 ja 7 ideaa! Mutta en kerro vielä lällällää.

Tässä on ollut se tavanomainen näyttelynjälkeinen emmätiiä emmämitään emmäjaksa emmäosaa -olo. Näin siis näin taidemaalarina. Kirjoittajana on ollut erilainen olo, että vallanpas osaankin ja tärkeitä juttuja tuli kirjoitettua, kun on sinne tänne haastateltu ja kuvattu. Mutta en minä tällä hetkellä ajattele että jaahas tässä kirjailijan ura urkenee. Kunhan räpätän pärpätän näitäni. 

Pieni ihminen on tilannut illallisen klo 21.20. Laitan kanabulguria. Afrikkalaisella jäbäkaverilla on erikoinen kikka: se ruttaa muovisen hedelmäpussin melkein valmiin riisin päälle ja väittää että liika vesi haihtuu sillä lailla, on se haihtunutkin. Kokeilen, mutta poppaskonsti ei toimi ilman poppamiestä. 21.22 Pieni ihminen tulee, aika tarkalleen, koska minä tilasin Fazerin sinistä, niin aikataulu muuttui 2 minaa. Laitan sapuskaan marokkolaista maustetta. Ei voi tietää, mitä maustetta se on, koska pussista on nimilappu irronnut; voi olla kanamauste tai kalamauste tai couscous-mauste. Kaikki tosin näyttävät ja haisevat samalta, taitoi beduiini Agadirin torilla huijata. Ei se mitään, sillä mössöstäni tulee maukasta. Pieni ihminen ottaa lisää. (Tavallaan Pieni ihminen on jo iso ihminen, sehän täytti jo 18vee, mutta kun se on niin pieni (168cm). Minua taas haukutaan tässä talossa joskus Kirahviksi (174cm).)

Pieni ihminen on kauan sitten kehottanut minua luomaan Instagram-tilin. No en ole ymmärtänyt. Minä luulin että siellä joutuu vaan katselemaan fb-kavereitten voileipäkuvia. Ja vastaavasti kiusaamaan samoja fb-kavereita huonoilla selfiellä, ja tietenkin tätä varten alvariinsa ottamaan niitä huonoja selfieitä. No, kuten näkyy, tänään otin huonon selfien. Tai minusta selfie on tosi hyvä, mutta laadultaan se on huono, koska Pienen ihmisen ex-puhelimen (aifounnelone) etukamera ottaa paskoja kuvia. Lienen kertonutkin että musliminimeni on Fatima, minusta ihmisellä on hyvä olla kaikkien kolmen Kirjan uskonnon mukaiset nimet. Someraivoaja käski minun pari päivää sitten vetää burkhan päälle. Fatima ei käytä burkhaa, mutta pienen silkkihuivin (#marjakurki) se voi hyvin sitaista päähänsä. Koska huivi on cool. Fatima löysi myös gettouskottavan takin, että tyyli on kuvassa kaikin puolin kohdallaan (#swag).

Someraivoajat ovat raivostuttavia, ne ovat niin helvetin tyhmiä. Tämä someraivo liittyi siis muslimihuiviin. Kangaskaistale alistaa saatana. Heitin siihen huvikseni että jaa, kun Jerusalemissa laitan huivin juutalaisesti päähän, tekeekö se minusta hupsis vaan uskonnon ja miesten uhrin. Vastaus tuli heti. Kyllä se tekee. No pohdin sitten siinä, että tulee vaikea tilanne, kun hengaan Jerusalemissa palestiinalaisen poikaystävän kanssa juutalaishuivi päässä, silloinhan olen ”väärin alistettu”. Someraivoaja ei ihan hiffannut vaan käski minun pitää turpani kiinni poikaystävistä ja tosiaan vetää sen burkhan päälle. Tein vielä pienen tekstianalyyttisen huomion someraivoajan kielenkäytöstä ja heikosta argumentaatiosta. Arvaatte varmaan, että tämä huomio sai someraivoajan vaihtamaan intelligenttiselle linjalle.

Oo, Apulanta laulaa Lähetyssaarnaajaa! Voiko paljon parempaa olla? Lannoitettua Dingoa!
Apulantaa tulee nappikuulokkeista, koska Pieni ihminen kielsi metelin, koska iltamania voi tulla. (Meillä saa vitsailla maanisdepressiivikoista ja neekereistä, koska täällä hengaa paljon molempia.) En ole varma, kenen nappikuulokkeet ovat, Pieni ihminen ei kumma kyllä ominut niitä, joten ne ovat jonkun Ruskean ihmisen ehkä.

Nyt on kai alkanut olla muotia lähteä mäkeen somesta? Juuri kun älysin mennä sinne Instaan. Minulle on vissiinkin jossain määrin ammatillisesti fiksua ”tuottaa laadukasta somesisältöä” eli mm. ladata maalauskuvia Instaan – ainakaan haittaa ei ole siitä, että follaajissa on ulkomaisia gallerioita ja kuraattoreita ja nyt heti myös lontoolainen sisustustoimisto, kun älysin hästägätä #artandinteriordesign. Vastaavasti olen hoksannut, että kuva-avaruudesta voi hakea ihan mitä ikinä tahansa. Perseitä tai persialaisia mattoja esimerkiksi. Mutta että hysteerisesti koko ajan tsekkailee, kuka tykkää ja kuka seuraa ja miksi ton kuvasta tykkää 31 ja mun vaan 22 = häiriintynyttä käytöstä. Nytkin, kun kirjoitan tätä, olen käynyt pari kertaa kommentoimassa fb-kommentteihin ja tarkistanut, kuka instaseuraaja nro 120 on. Ja toki hitusen mesettelen että kokkaillaanko huomenna jollof-riisiä, bankua vai pinaattipataa. Kanaa on aina oltava, sitä ei tarvitse erikseen mainita. Afrikkalaisen jäbäkaverin puhelimen kansikuvana on kanankoipitaivas! Ja nyt tuli 121. instafollaaja. Mutta snapchattia mulla ei vielä ole. Ei Maarialla eikä Batshevalla eikä Fatimalla. Mutta vlogi! Miriamilla olisi asiaa. Ja sitten on vielä se räppimuija, Sanna Mania.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti