Puutarhassa ja lammella 1997

Jokin - varmaankin vihreä väri, ja pystysuora rytmi - uusissa maalauksissani sai minut muistamaan nämä opiskeluaikaiset öljypastellini. Etsin kuvia blogista enkä löytänyt, vaikka muistelin kuvanneeni nämä keväällä ja julkaiseenikin. Löytyivät sitten luonnosten puolelta, ja laitan nämä nyt tähän. Kuvat uusista maalauksista näyttävät ihmeen pliisuilta, kun näihin vertaa. Siinäpä haastetta: pärjätä parikymppiselle Maaria Korhoselle. Öljypastellit on kaikki tehty ulkona ja ne ovat kooltaan 70x100 cm

Kesän 1997 öljypastelleja

70 x 99,5  cm

 70 x 93 cm

  70 x 93 cm

Kreeta 1997

 

Heijastus (49,5 x 65)

Rauniot (Aamuhämärä)

Heijastus (Ilta-aurinko) (65 x49,5)

Keskipäivä (49,5 x 65)

Kuja (Hedelmäpuu) (65 x49,5)

Tässä sarja öljypastelleja Kreetalta, toukokuulta 1997. Olen näissä siirtymässä esittävästä abstraktioon, ja värit ovat saaneet uudenlaista voimaa. Suosikkipaikkani oli eräs kapea kuja erilaisine valotapahtumineen. Kaikki työt on siis maalattu ulkona, ja ehkä tuota toiseksi alimmaista lukuun ottamatta (jonka lähtökohtaa en muista) ne esittävät jotakin tiettyä paikkaa.

Autiotalo 1994

Mänty, kataja, pusikko 1994

 Mänty, Parkumäki (65x49,5cm)

 Suviyö, Simo (65x49,5cm)

Palava pensas, Simo (70x49.5cm)

Puut ovat aina olleet mielestäni kiintoisia tutkailtavia. Tässä muutama puuaihe kesältä 1994. Kahdessa ylimmässä työssä olen käyttänyt Cansonin värillisiä papereita (tummanharmaa ja vaaleanharmaa), jotka myöhemmin tulivat erityisen mieluisiksi. Alimpaan työhön, jonka lähtökohtana oli kataja, olen halunnut saada mukaan juhannusyön auringon palon, ehkä vähän onnistunutkin. Juuri tuossa työssä taitaa olla eniten viitteitä tulevaan tuotantooni.

Näkymä Pihlajavedelle 1994

(á 42x28,5 cm)

Keväällä 1994 olin Vapaan Taidekoulun karsintakurssilla Suomenlinnassa. Parin viikon pituisella kurssilla työskenneltiin ulkona, ensin hiilellä, sitten öljypastellilla. Öljypastellihan on monille jo ala-asteelta tuttu väline. Jokaisella oli pulpetissaan oma pieni laatikko värejä. Kovin laadukkaita nuo koulun värit eivät välttämättä olleet, mutta eivät vallan surkeitakaan. Muistatteko, kun eräs (melkeinpä tärkein) kriteeri työn tasolle oli se, oliko paperi väritetty reunasta reunaan. Taivaan ja maan välillä ei saanut olla tyhjää, koska "eihän siinä oikeastikaan ole, on horisontti, jossa toinen vaihtuu toiseksi", tämä tuli oppia. Muuallakaan paperilla valkoinen ei saanut näkyä, huolimattomasti väritetty työ oli kehno työ. Minä en ikinä saanut hinkattua koko pinta-alaa tunnin aikana valmiiksi. Jos opettaja oli kiltti, sai jäädä välitunniksi jatkamaan.

Karsiksella neuvottiin ostamaan hyvä valikoima laadukkaita liituja. Opin kuinka öljypastellilla voi hinkkauspiirtämisen ohella maalata: väri liukenee tärpättiin, ja sitä voi sitten levittää siveltimellä.

Löysin nyt karsiksella tekemäni työt, enkä ihmettele, etten tuolloin päässyt sisään. En ehtinyt oppia uutta tekniikkaa, ja värini olivat kumman sameita. Sen lisäksi olin kiinni kiemuraisessa piirustusviivassa, jonka oli omaksunut siihen aikaan ihailemastani jugend-tyylistä. En nyt edes kehtaa näyttää noita töitä tässä.

Harmittihan se, ettei päässyt sisään. Mutta samana kesänä aloin harjoitella ahkerasti ja pikku hiljaa tekniikka alkoi parantua ja jälki muuttua maalauksellisemmaksi. Käytin tekniikkaa myöhemminkin erityisesti matkoilla ja lupaan, että tulossa on ovielä tosi hienoja teoksia!

Nämä kaksi työtä on maalattu samasta maisemasta noin tunnin välein. Tein harjoituksen, jossa seurasin valon ja värin muuttumista useamman tunnin ajan. Moinen sarjallisuus on aika paljon käytetty mutta mielestäni aina kiintoisa idea. Kuuluisimmat tällä periaatteella maalatut työt ovat ehkä Claude Monet'n Rouenin katedraalista maalaamat kymmenet tutkielmat. Minunkin sarjassani on useampi työ, mutta laitan tähän nyt vain nämä kaksi, koska tekniikka on vielä näissäkin aika surkea (ja aijai kun sitä paperin valkoistakin näkyy siellä niin paljon!). (Kemijärven residenssissä muuten toteutin valokuvaamalla vastaavan sarjan rumasta kerrostalosta.)