Melankolian maalauksia

Sarjasta Melankolia (á 35x30cm) 2010

Suosikit

Sarastus (2007-2009) 240x380cm

On kiehtovaa, miten katsoja valitsee lempiteoksensa näyttelyssä. Moni näyttelyvieras, jonka kanssa olen jutellut, on osoittanut yhden ehdottoman suosikin, toisilla on kaksi tai kolme lempparia. Teoslistalla on 22 taulua ja melkein jokainen on tullut mainituksi jonkun rakkaimpana.

"Mistä sinä pidät eniten?" kysyttiin minultakin. "Tietenkin pidän kaikista", sanoin ensin, mutta nimesin sitten kuitenkin kaksi maalausta.

Kyllä rakkain taitaa olla Sarastus, joka on suurin koskaan maalaamani työ. Oikeastaan koko näyttely alkoi ison maalauksen ideasta. Syksyllä 2007, kun näyttelystä oli sovittu, kävin mittaamassa seinän, kuvittelemassa maalauksen siihen. Halusin hyödyntää tilan mahdollisuudet: pitkän katseluetäisyyden ja yhtenäisen, korkean seinän.

Teos on käytännön syistä toteutettu kahdesta 240x190cm kokoisesta osasta. Syitä ovat: oviaukot, käytävät ja rappuset (isompi voisi jäädä jossain logistisessa kohdassa jumiin, esim gallerian ovi ei ole aivan valtava), autot (ei mahdu nytkään tavan pakuun) ja kangaspuut (maalaukseen valitsemani tiivis belgialainen pellava on muistaakseni 213cm leveää).

Pohjustin pellavan pelkällä liimalla, sillä halusin kankaan kauniin värin yhdeksi maalauksen väriksi. Puhdasta kangasta näkyy paikoin siellä täällä, suurempana alueena työn oikeassa laidassa. Taulu on maalattu tikkaita apuna käyttäen, pohja oli lähes koko ajan naulojen varassa seinässä kiinni. Piirsin aika paljon luonnoksia värikenttien kulusta työn eri vaiheissa, väärä kokeilu olisi tuhonnut aamunkoin herkkyyden.

Taulussa on paljon paljon läpikuultavia kerroksia. Olen käyttänyt enemmän siveltimiä kuin tavallisesti, mutta tietyissä vaiheissa isot lastat ja telat olivat tarpeen. Joitakin tanssahtelevia pursotuksia voi myös erottaa. Jäänomaiset kalvot ovat väritöntä mediumia. Värien lempeänvaloisa hohde on paljolti helmiäispigmentin ansiota.

Itku (2008-2009) 210x160cm

Toista lempilastani nimitin tekovaiheessa Siniseksi. Taulu sai nimen Itku. Ja nyt en osaa kovin hyvin selittää, miksi. Olkoon liikutuksen, onnen ja ilon kyynelten vuo, ei raskaan sydämen yksin.
P.s. Kumpikin taulu esiintyy useassa blogin kuvassa ja näyttää kaikissa vähän erilaiselta. Paras nähdä paikan päällä. Tervetuloa, jos et ole vielä käynyt!
P.p.s. Sinä, joka jo kävit näyttelyssä: Mikä oli sinun suosikkisi? Miksi?

Möykkyjä ja metallia

Jatkan sinistä. Se näyttää nyt tästä kohden tältä. Lisäsin eilen noin litran harmaata mömmöä, jonka pitäisi kuivua sinertävän tummaksi, läpikuultavaksi. Mömmö on peräisin syksyltä enkä tarkkaan muista sen koostumusta, arvelen käyttäneeni indigo-pigmenttiä ja hippusen mustaa. Vanhentuminen tekee mediumista sitkasta, purkkamaista, mikä sopi tarkoitukseen tässä kohden.

Kangas on kooltaan 210x160. Sitkomömmön alue on siis aika pieni kokonaisuudessa. Nostan taulun pystyyn ja keskityn katsomaan.

Taulu on aloitettu valutuksin, siinä on voimakkaat vertikaalilinjat. Olisiko turhan raidallinen, hajanainen? Värien kanssa kannattaa myös varoa sateenkaaripalettia, sellaista, jossa on kaikkia kirkkaita värejä yhtä paljon.

Ajatten harmaan kumppaniksi hopeaa. Päätän uskaltaa lisätä massaa edelleen. Vatkaan polymeeripaksunninta kiilto-mediumiin kolmen litran astiassa, tarvitsen ainetta ehkä kaksikin satsia. Lasken taulua loivempaan kulmaan, kiipeän tikkaille ja kaadan valkoista kiisseliä suoraan ämpäristä kankaalle. Kiisseli valuu hieman, ohjailen sen kulkua lastalla, työnnän takaisin ylös, vähän sivuille.







Nyt otan käteen purtilon alumiiniväriä, puristan sitä voimakkaasti ja suuntaan suihkun valkoisen kiisselin sekaan. Raidoitan valkoista muillakin metalliväreillä. Peiton alla on punaisia ja keltaisia. Värien päälle pitäisi nyt muodostua lasimainen massa, jonka sisällä kulkee vanoja tummaa ja vaaleampaa kultaa, terästä ja hopeaa.

Lasken taulun vaakatasoon. Vedän metallikiisseliin muutaman uran haarukalla. Ripottelen kiisselin sekaan hyppysellisen paljetteja.

Huimaus

Tämä 160x120cm kokoinen työ alkaa lammikosta. Olen ravistanut purkisssa useita punaisia, heitän seoksen lattialla makaavalle maalauspohjalle. On toimittava nopeasti, sillä kankaan kastuminen liikaa yhdestä kohden saattaa aiheuttaa puiden vääntymisen, diagonaaliset nurkat pongahtavat ylös kankaan pingottuessa epätasaisesti ja taulu muuttuu käyräksi suunnikkaaksi.

Välineet ovat valmiina: leveitä lastoja, sileitä ja urallisia, kaapimia, kampoja, pensseleitä. Työnnän maalimassaa lastalla, nostelen ja kallistan taulua ohjaten vuon kulkua. Olen sekoittanut osan tarvitsemistani väreistä jo edellisenä päivänä. Akryyliväri ohennetaan mediumilla, joka kanisterissa on valkoista, kuivuessaan kirkasta. Mitä läpikuultavamman värin haluaa, sitä enemmän mediumia, vähemmän väriä. Toiset pigmentit ovat niin voimakkaita, että muutama pisara tai lusikallinen maalia litraan mediumia riittää saamaan aikaan intensiivisen värin. Tässä on opettelemista, sillä seokset näyttävät aina paljon vaalemmilta kuin lopullinen kuiva väri. Etukäteen sekoittaminen auttaa arvioinnissa: kaadan hieman seosta kuivumaan purkin kannelle ennen kuin painan sen kiinni. Seuraavana päivänä tämä jälki kertoo, miten vahva väri purkissa on.

Pursotan punaisen viereen kirkasta oranssia ja kullan ja harmaan sävyjä, läjäytän lusikalla kahta sinistä ja kolmea vihreää. Liikuttelen, vedän ja pyöritän värejä lastoilla paikoin hakien, toisin varoen sävyjen sekoittumista. Noin tunnin kuluttua lopetan tältä päivältä. Kangasta peittää nyt vaalea massa.

Seuraavana aamuna avaan työhuoneen oven, juoksen takki päällä katsomaan. Punainen on kirkastunut, mutta väri on vielä märkää ja liikkuvaa. Nyt voin tökkiä massaa palettiveitsellä, rujontaa ja möyhentää, tarvittaessa irrottaa liikoja sekä pursottaa päälle ja väliin uutta väriä. Sininen, hyytelömäinen kohta tulee näköjään halkeilemaan. Se ei ehkä ollut tarkoitus, mutta se on käännettävä tarkoitukseksi.

Lätäkön kuivuminen kestää pari vuorokautta. Välillä huolestun, sillä märkä kangas vetää pidemmän sivun puita kohti keskustaa, mittaan, puu on antanut pari senttiä myöten. Odotan. Huojennun, puu palautuu lähes suoraksi. Viimeistelen taulun keltaoransseilla ja viileänvihreillä.

Huimaus valmistui noin viikossa. Siitä tuli vauhdikas, aika hurjakin.