Sähköä ilmassa

Sähköä ilmassa (170x130cm) 2016

Minusta tuntuu välillä, että olen kävelevä säätutka ja ilmapuntari. Niin vahvasti säätila vaikuttaa mielialoihini. Nyt sää on hiostava ja epävakaa, ja minä olen levoton. Keskittymiskykyni on miinuksen puolella. Touhuan sitä tätä siksak, monta asiaa yhtä aikaa, kutakin vain hetken kerrallaan. Romaanin lukeminen on täydellisen mielenrauhan merkki, tykkään lukea iltaisin. Turha sanoa, että ei puhettakaan sellaisesta nyt. Joskus saatan lukea aamusta iltaan, jos ei ole menopakkoja, silloin sängyssäni on miehen paikalla kymmenen kirjaa. Nyt kirjaston osittain luettu metripinkka tönöttää jakkaralla kirjoituspöydän vieressä. Ja olohuoneen puolella sijaitsee toinen torni (tämä sijainti merkitsee, että kirjat ovat menossa takaisin kirjastoon). Torni sisältää tietokirjoja, natsikirjoja; en aio avata niitä enää. Luin puolet, koska olin keväällä natsikurssilla (sen täsmällinen nimi oli ”Holokaustin jälkivaikutukset israelilaisessa yhteiskunnassa”).

Päätän katsoa leffaa. Areenalta löytyy kehuttu ranskalainen. Katson alkutekstit, ei tässä enempää kylmiltään jaksa. Pause. Haen pesukoneesta muutaman märän vaatteen, ripustan ne kuivaustelineelle, joka on olohuoneessa, puolentoista metrin päässä natseista. Räps, leopardimekon saumat suoraksi! Myöhemmin ripustan taas vähän, jos muistan. Pikkupyykit ovat rasittavimmat, ne pitää napsutella roikkotelineeseen (mikä sellaisen nimi on? Varmaan joku perkeleen pyykkikaruselli.)

Elokuva kertoo vanhasta pariskunnasta. Jätän ne aamuteelle ja otan pari valokuvaa fb-kirpparikamoista, keitän kahvia. Laitan joogamaton lattialle ja jatkan leffaa. Teen tasapainoharjoituksia, toinen jalka varpaillaan, toinen ilmassa, keikun ja huojun. Ärsyttää, miksi en voi olla trapetsitaiteilija. Iso vehka täytyy kastella, vien sen suihkuun. Pause. Kirjahyllyssä on muutama kirja vinossa, ärsyynnyn ja suoristan. Istun jumppapallolle. Leffa play. Kattovalo pistää silmiin. Sammutan sen ja sytyvän laavalampun. Toistelen leffan ranskarepliikkejä.

Aurinko on laskenut, luoteistaivas on oranssi.

Teen vatsalihasliikkeitä pallon päällä. Jos elokuvassa on viipyilevä kohtaus, taivutan selkää siltaan. Kämmenet pitäisi saada lattiaan, paino käsille, ojennus ja pallo tietenkin pois perseen alta. Vielä ei onnistu. Lisää habaa, lisää notkeutta. Mä aion tehdä sen. Koska musta tulee syyskuussa cheerleader! Joo joo, Golden Spiritiin on perustettu aikuisten joukkue Dinosaurs (niinku isoja ja kömpelöitä vai?) Harjoittelin kärrynpyörää puistossa mun koutsin kaa. Cheertyylissä on ihan omat kommervenkkinsä, käsien pitää olla ”donitsiasennossa” ennen kuin lähdetään mihinkään. Opin, mutta suoritukseni ei ollut vielä kovin sulava. Koutsi oli silti ylpee. Se käski harjoitella myös käsillä seisontaa seinää vasten. Yritin salilla zumban jälkeen. No, ensin en uskaltanut ottaa tarpeeksi vauhtia. Sitten pääsin suoraksi, mutta jalat eivät osuneet seinään, joten jäi lyhyeksi se seisonta. Vika kerralla sain jalat seinään, ja kroppa luuli kai ettei tässä mitään muuta tartte tehdä, joten putosin ja löin pääni seinään.

Nyt alataivaalla on vaalenpunaisia raitoja. En näe horisonttiin, koska vastapäinen talo on edessä. Sen voisi räjäyttää. Tai tähän voisi rakentaa kymmenen kerrosta lisää, muuttaisin sinne ylimpään.

Unohdin sen kahvin. Pannussa on jotain, mikä näyttää likavedeltä; suodatinpussi on ollut rytyssä. Asettelen pussin kunnolla ja kaadan litkun uudestaan suodattimeen. Rymäytän puhtaat, kuivuneet aterimet laatikkoon, en jaksa lajitella niitä lokeroihin. Tiedän, että tytär nalkuttaa asiasta myöhemmin. Nyt se on Weekendissä. Onneksi siellä on viinaratsia. Ellei se sitten tehnyt kossutissejä. Kohtalaisen yleinen naiskikka kuulemma, mutta menee huonosti läpi, muijavartijat kopeloivat. 

Ikkunalaudalla on lehtiä, kasa on epäsiisti. Selaan sen läpi. Otan luetut lehdet ja vien ne eteiseen paperinkeräyskoriin. Samalla nostan Kirkko ja kaupungin eteismatolta ja työnnän sekaan. Se ei koskaan pääse siitä edemmäksi.

Onko sulla mania? tytär kysyi eilen, koska puhuin sen mielestä outoja. Kielsin ehdottomasti. (Ja miten niin muka, koko ajanhan tässäkin toimin erinomaisen järjestelmällisesti!) Pohdin, mikä olisi sellainen rikollisuuden laji, josta tienaisi hyvin, mutta kiinnijäämisriski olisi pieni. No, autojen varastaminen, tytär vastasi. Se on vähän huono, totesin, eihän mulla ole ajokorttia. Oisko jotain muuta? Oot hullu, tytär sanoi. En ole, kunhan tässä eläydyn erilaisiin tilanteisiin. Eläydytkö vankilaan saakka? Olisihan se kokemus sekin, aloin miettiä.

Nyt sininen harmaa vaaleanpunainen turkoosi, olen näkevinäni katon siluetin takana myös himpun verran keltaista.

Pieni nälkä. Parempi syödä vähän ennen kuin muuttuu isoksi. Pilkon tomaattia ja kurkkua israelilaistyyppisesti. Laitan sekaan kikherneitä ja kastikkeeksi pestoa. Tulee hirvittävä ikävä Israeliin, salaatissa kuuluisi ehdottomasti olla tahinia ja vähän hummusta reunalla. Aih, kaipaan merta, Tel Avivin yökerhoja, Palestiinan Muhammedia (se ei puhunut mulle vähään aikaan chatissa, kun sanoin että deittailen nykyään vain alle 35vee miehiä, sitten tajusin että se oli just täyttänyt 36 ja korjasin erheen). Kaipaan Jerusalemin vihreäsilmäisiä boitsuja, swarmaa ja kuutamouintia Kuolleessa meressä. Haluaisin mennä Vanhaan kaupunkiin huivishoppailemaan, moikata bedueeni-Belalia ja opiskella kielioppia 70vee Arien kanssa. Harifa-maustekin on melkein loppu.

Olen unohtanut klo 19 lääkkeen. Otan sen samalla kun klo 21 lääkkeet. Otan tuplat, niin kuin siksak-vaiheessa kuuluu. Saan ehkä paremmin nukuttua, neljän tunnin yöunet ei hyvä. Vien oranssit vauhtilääkkeet piiloon, etten vahingossa nappaa niitä aamulla, niitä syödään silloin kun on liian hidasta, ei missään tapauksessa silloin kun on nopeaa.

Elokuvan nainen halvaantuu epäonnistuneen leikkauksen tuloksena. En tykkää, miksi piti epäonnea kirjoittaa? Mies tuo naisen pyörätuolissa kotiin. Lupaa, et enää ikinä vie minua sairaalaan, nainen vaatii.

Jostain tulee paha haju. Nuuhkin ympäriinsä. Keittiön lattia. Sulatin pakastimen päivällä ja lattialle on kuivunut raikasta sulatusvettä. Suihkin mäntysuopaa ja rättiluistelen.

Somppunumerosta soitetaan. En voi tietää, kuka se on, koska ne jättävät puhelimia junaan ja soittavat kaverin numerosta ja vaihtavat numeroa koko ajan. Yhden nimi on Muhis, kuinkas muutenkaan. Ryyppäsin niitten kanssa pari viikkoa sitten, ja puheluista päätellen ne ovat jatkaneet menoa siitä saakka joka päivä. Näin sen laihan Alepan kulmilla pari päivää sitten, kun olin menossa salille. Siinä se huojui paljain jaloin Karjala-tölkin kanssa. ”Mihin sä meet babygirl? Millon sä tuut? Nainen, mä haluun nähä sua. Mihin sä meet, millon sä tuut? En oo kännissä, kaks kaljaa vaan join. Millon sä tuut? Mä oon sonni.” Vastaan puhelimeen. En saa selvää, kuka niistä se on. Laiha soitti päivällä, tämä on joku muu. Se puhuu suomea huonosti, joten se ei ole laihan kalju kämppiskään. Laihalla on somppuaksentti, sellainen, että sanojen loppuvokaalit venyvät. Kaljulla ei ole aksenttia, mutta sillä on tyhmemmät jutut kuin laihalla. Tämä on ehkä joku niitten kaveri tai sukulainen. Se haluaa tulla mun luokse juomaan kaljaa. Sanon että ei käy, mä en juo. Se ihmettelee, että mitä mä muka sitten teen. Muistutan että lainasin niille kakskybää, voit kyllä tulla maksamaan sen. Joo huomenna, se sanoo, Partajätkä tulee ja maksaa velan, ja sitten mä maksan sulle. Mitä sä teet, se kysyy uudestaan. Sanon että töitä, on tässä pari kirjoitushommaa. En saa selvää, mitä muuta se sanoo. Sitten luurista ei kuulu mitään, vaikka linja on auki. Se varmaan pudotti kännykän tai jotain.

En halua enää elää, elokuvan nainen sanoo.

Taivas on koboltinsininen, ei, nyt se muuttuu yhtäkkiä tummanharmaaksi.

Mitä jos hyppäisin pyörän selkään ja surraisin töihin? Ei hyvä, sitten en nuku ikinä. Ja miksi mennä tummanharmaaseen? Sitä paitsi mähän olin tänään jo kerran töissä. Jotain oranssia maalasin ja jotain punaista ja keltaista ja pinkkiä. Lopetin hyvän sään aikana (kirjaimellisesti), muuten olisi tullut sotkua. Sitten haahuilin Arabian myymälässä ja vittuunnuin Angry Birds -mukeista. Onneksi nyt on tullut se Pokemon Go, ehkä se tappaa paskalinnut.

Naisen tila huononee, tietenkin. Mies pitää huolta. Mutta ei tämä tästä iloksi muutu, vaikka leffan nimi on Rakkaus. Ei fiilaa. Valitsen toisen Areena-leffan, koska siinä on Keira Knightley. Tämä kertoo intialaisesta jalkapallomuijasta, joka haluaa Beckhamiksi Beckhamin paikalle. Hetken jo pelkäsin että Keira esittää intialaista jalkapallomuijaa. Ei sentään.

Tsekkaan onko kukaan varannut mun feissikirppisjuttuja. No ei, mutta X on lähettänyt kymmenen naamakuvaa ja kaksi videota. Aina niin kiva katsoa sen jättinenää.

Keiran blondimutsi on huolissaan kun Keiralla ei ole jäbää. Keira on semiblondi, mutta ei se halua jäbää, se haluu pelaa. Intialaismuijalla ei ole nappulakenkiä. Keiralla ei ole paitaa, se pelaa adidastopissa. Tää on vaikeuksien kautta voittoon -leffa, selvä peli. Ei tartte kattoo enempää.

Pam! Pam! Ilotulitus idässä. Menen makuuhuoneeseen katsomaan. Oho, Weekendin huipennusnumero. Osa tähtisyöksyistä sinkoaa kirkon tornin viereen. Aika boring. Ei jaksa kattoo enempää.

Keitän lisää kahvia, enemmän kahvia.

Jos lähetän vielä 2000 kuvaa, saanko lähestymiskiellon, X kysyy. Vastaan että lähetä enemmän. Jotain tekemistä sillekin. No nyt se soittaa ja ehehhehhehhehhetttelee. Oota, laitan vähän lisää volaa! Ai niin, tuuthan säki sinne Dinosaurs-joukkueeseen! Ehehhheh. Voisit vaikka oppia kuperkeikan, ehehheheh. 

Pampam loppuu. Itätaivas on musta. Länsitaivas on tummansininen. Otavasta puuttuu yksi tähti. Kahvi on mustaa. Alan kirjoittaa tätä.

Kuseta, kuseta, bimbo ei käsitä

 Lällällää mullon vanhaa rahaa!

Meikänaista on helppo kusettaa. Tervetuloa vaan. Ihan sinisilmäinen en ole, sillä lapsensilmiini tuli aikuisena vihreät rinkulat (olenko siis muuttumassa noidaksi – haa!). Minulla ei ole tapana suhtautua toisiin epäluuloisesti. Yleensä ajattelen ihmisistä hyvää, ellei sitten tapaamani ihminen käyttäydy todella huonosti tai epämiellyttävästi.

Suora ilkeys on helpompi havaita kuin kieroilu, varsinkin jos ei ole itse kohteena. Joissakin arkitilanteissa puutun epäasialliseen käytökseen. Näin tapahtui viimeksi Lidlissä, kun kiivastunut (känni)herra sätti kassatyttöä jonon pituudesta: ”Perkele täällä monta tuntia pitää seisoa.” Sanoin, että kauankohan olet odottanut, ehkä kaksi minuuttia, ja varmaan hyvin joudat odottaa kaksi lisää. Mutta isojen korstojen kahinat ja piripäiden sekoilut on paras kiertää kaukaa. Lasten kiusaamistilanteita nähdessäni puutun aina. Toisinaan yritän myös kasvattaa teini-ikäisiä; tämä ei ole välttämättä kovin hyvä idea! Kerran työhuonekulmilla hengaili iso porukka 12-17v jätkiä. Polttivat tupakkaa. Totesin, että taidatte olla vähän liian nuoria. ”Et sä oo meidän mutsi!” Kyllä mä vähän niin kuin olen, intin, ja rööki on kuulkaa huono homma.”No et oo, ja etkö muka ite oo ikinä nuorena kokeillu mitään? Minkä väriset stringit sulla on? Taitaa olla punaset.”

Sitten on sellaista mukamas perusteltua vinoilua ja vapaamatkustelua. Tapaus lapseni ala-asteen leirikouluun liittyen. Tiedättehän, kun suuri osa vanhemmista näkee suunnattomasti vaivaa kauppaamalla vessapaperia, kaakkua, karamelleja (ai faan, miten monta laatikkoa meille jäi niitä tahmatoffeita ja kolakiekuroita!), sukkia, kalsareita ja huuhteluainetta. Ja jonkun täytyy kysellä tarjouksia leiripaikoista ja bussifirmoista. Sitten on vanhempia, jotka kritisoivat kaikkea, mitä muut yrittävät. No, pari luokan iskää kyseli sähköpostilistalla että eikös nyt voisi jotain värillistä vertailuesitettä saada niistä leiripaikoista. Minä siihen, että mahtavaa hei, Kimmo ja Pekka, jos teette väriesitteet ja tilastot! Voitte arvata, että Kimmo ja Pekka vaikenivat. Mutta meikänaisen täytyy vielä opetella puolustautumaan muillakin miekoilla, pelkällä sanan säilällä ei aina pärjää. Voi X, nyt mä kadun sitä etten lähteny sun kanssa ampumaradalle vuonna 1995!

Lällällää, mullon kaks rahaa!

Heti luuli kumihuuli, siinä on kaks puolta!

En esitä hyvää ihmistä. En anna Helsingin kerjäläisille rahaa. Mitä mieltä te olette, tulisiko antaa?Olen kuitenkin  päättänyt ostaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän  Ison numeron, ostan sen mieluiten joltakulta nuorelta naiselta. Minusta lehden idea on varsin mielekäs: työtön saa itselleen suurimman osan myyntihinnasta, ja lehden sisältökin on ihan kiinnostava. Mutta teenkö väärin, kun en pudota kolikkoa maassa istuvan mummon kuppiin? Tuskin hän tietää mistään Isosta numerosta. Mitä jos ostaisin hänelle karjalanpiirakoita?

Muutama päivä sittten kohtasin Postitalon kulmalla nuoren miehen ja naisen, jotka pyysivät rahaa, koska ”please madam, we are hungry”. Sanoivat olevansa Unkarista. Ihan söpöjäkin olivat. Heltyneenä kaivelin lompakkoani. Siellä oli 20 euron seteli. Söpöjä tai ei – en halunnut antaa niin paljon. Niinpä sanoin että hei, mennään tuohon K-kauppaan, ostan teille voileivät. Ei, ei, madame, anna meille rahaa, anna 20 euroa (oliko niillä läpivalaisunäkö?) me ei tiedetä missä me nukutaan. Suutuin. Jos ei olekaan nälkä, niin moido. 

Pam pam Pamela, seksipanee haluaa

Kun muijalle juottaa kuoharia, se alkaa anteliaaksi

(Väliotsikko ekaluokkalaisten rallatuksesta, kun olivat saaneet selville jotain jännittävää.)

 Minulle on jokusen kerran käynyt niin, että mieshenkilö haluaa lähestyä minua – sanotaan nyt suoraan – panoaikeissa, mutta esittää aikovansa ostaa minulta maalauksen. Eräskin Ville-Kalle oikein vakuuttavasti, kun juuri oli uutta taloa rakentamassa ja sisustusarkkitehtikin oli meikäläisen duuneja suositellut, että tulisitko paikan päälle katsomaan olohuonetta. No justiinpa joo. Oli sillä se talo joo, ihan hieno olikin. Kävin katsomassa ja viiniä juotiin ja homejuustoa syötiin. Mutta saisiko hän alennusta jos ruvetaan olemaan yhdessä. Ovela ajatus: sisustus kuntoon ja muija taloon. Plääni jai kuitenkin toteutumatta.

Huutokauppakaveri

Mutta mistä tämä käytös- ja kusetusmietintäni lähti? Muuan tuttavan tuttava, olkoon hänen nimensä vaikka Igor, osti minulta ajat sitten maalauksen. Tyyppi valitteli rahatilanteensa niin vakuuttavasti, että annoin vanhemman (mutta ei mitenkään huonomman!) työn puoli-ilmaiseksi – kun nyt kavereita ollaan ja tälleen. Mies itse valitsi työn hillitynharmaaseen sisustukseensa sopivaksi. Kävin ripustamassa työn, ja totesimme yhdessä, että mainio on. En silloin edes tajunnut ihmetellä epäsuhtaa: jättitelkku, kallis matto ja äänentoistolaitteissa huippumageet kajarit, mutta tauluun ei oikein olisi ollut varaa. Riittäähän näitä selittäjiä: kaikki rahat meni huonekaluihin, täytyy nyt vaan ostaa joku Ikean juliste tai askarrella sisustustaulu, jossei sulta nyt jotain halvempaa löydy, onhan sulla noita varasto täynnä, anna nyt joku. Igor oli kuitenkin tietoinen taidehankkija, hän ei olisi ripustanut seinälleen askarrus-paskarrusta, eikä halpajulistetta, hän halusi huippulaatua pikkurahalla.

Törmäsin Igoriin silloin tälloin kadulla, ja juttelimme niitä näitä, opiskelua, duunia, urheilua, juutalaisjuttuja. Hän kertoi seurailevansa blogiani ja kävi myös näyttelyissäni. Lupaili ostaa myöhemmin isolla rahalla, kunhan biznekset pyörähtävät kunnolla käyntiin." Kuule Maria, mulla on rikkaita venäläisiä tuttuja, ehkä tehdään joskus biznestä yhdessä, mä tuon sulle asiakkaita."

Sibbe, sä oot niiiin ihana. Mä tiedän että säki tykkäät musta. Nää kynsilakat on sua varten kerta säki oot vihree. Eikä ne otsarypyt haittaa, onhan mullaki jo yks. Ai että ku sut vois monistaa!

Kerran mulla oli yks Elias. Yritin Andersiakin mutta en mä ikinä saanu. 

Ketä kiinnostaa jotku Paavot ja Jalmarit?

Igor kävi toisenkin kerran ostoksilla, tällä kertaa tyttöystävänsä Natalian (nimi muutettu) kanssa.

Taas oli haussa isompi maalaus ja varastoa käytiin hartaudella läpi. Pariskunta valitsi suosikin, ja seurasi kiivas tinkiminen. Igorilla oli muutama seteli povitaskussa. Tällä on lähdettävä, se oli päättänyt. "Kuule Maria, tää on iso raha, enempää mulla ei oo. - - Ei mua kiinnosta mikä sun galleriahinta on. - - Vittu, ok, mä lähden nyt tosta ovesta etkä sä enää ikinä näe mua!" Ei haittaa, minä sanoin ja nauraa räkätin sen vouhkaamiselle. Olen kehittynyt bisneshommissa! Natalia yritti rauhoitella miestään, selvästi häpesi sen aggressiivista tyyliä. Annoin ihan hitusen periksi (kuitenkin ”frendihintaan” taas meni), ja pariskunta piipahti pankkiautomaatilla. Silti – jotain vielä oli saatava, Igorin silmät kiiluivat. Natalia oli ihaillut pikkupikkumaalauksiani, ja kilttinä eleenä annoin yhden hänelle lahjaksi.

Lypsylehmänä, ammuu

Kuinkas sitten kävikään? Tuossa syksyllä kysyin Rabbi Googelilta, onko sillä uusia tietoja minusta. Olipa hyvinkin! Kas tässä:

Kuvakaappaus 3.7.2015

Lahjatauluni oli myyty  Hagelstamin huutokaupassa hintaan 160€, lähtöhinta 100€. Se oli matkalla muuttunut öljymaalaukseksi ja saanut nimekseen Korppi. Arvokkaampi ja menee paremmin kaupaksi, myyjä oli kaiketi ajatellut. (Ja kukas muu myyjä olisi ollut, ellei frendini Igor?) Hagelstam pahoitteli asiavirhettä kovasti, ja korjasi tiedot heti oltuani sinne yhteydessä. Tietenkin otin yhteyttä Igoriin. Että jopas on röyhkeää toimintaa, annoin lahjan, sinä teit siitä bisnesesineen. ”Maria, hei ku mulla oli vittu kaikki rahat loppu, mulla on vittu kallis kämpä ja kukaan ei lainaa rahaa, frendit kääntää selän, mä jouduin myymään vaikka mitä, Dalin grafiikat ja kaikki, mun oli pakko.” Kysymykseni tietojen väärentämisestä jäi paasauksen alle. ”Mutta se sun iso taulu on mulla, en mä sitä ikinä myy! Ja se toinen iso taulu, se on Natalialla, se tykkää siitä tosi paljon.”

Kuukausien kuluessa suuttumukseni laantui. Ajattelin, että voihan noin käydä, rahat loppuu, ja mistä vaan pitää yrittää repiä. Pidin Igorin kutsulistallani ja toki se tuli seuraavaan näyttelyyn, toi suklaatakin. Ja tiukkaan tyyliinsä ilmoitti, että kuule Maria, sä oot kyllä tän näyttelyn paras taiteilija.

Hitsi mä en muista, mikä eläin mä oon? Ainaki mun nouseva merkki on neitsyt. 
Mutta oonko mä kisu vai lehmä vai pupu? Eiks kaikilla oo utareet paitsi pässillä?

Piti muuten antaa noi oranssit rintsut Afrikan lapsille, koska boobsit kasvaa 38-vuotiaana, 
jos vaan muistaa syödä kunnolla.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Kesäkuun alussa Igor oli yllättäen yrittänyt soitella moneen kertaan ja jättänyt sitten viestin, että soita Maria, tärkeää asiaa. Soitin, ja sain sättimistä. Olin juuri kirjoittanut postauksen tummista maalauksista. ”Myit mulle huonon maalauksen!” Mitä hemmettiä? Kaikki ihmiset eivät osaa lukea, ja koska henkilö oli ulkomaalaistaustainen, ajattelin, että hänellä on ehkä enemmänkin lukuvaikeuksia. Yritin selittää, että enhän minä kirjoittanut tummien olevien huonoja, sanoin vain että yksi galleristi oli ”kieltänyt” mustan värin, koska oli sitä mieltä, että hänen asiakkaansa eivät tykkää, mitä ihmettä sä oikeen vouhkaat. 

Taas tapahtui. Igor muutti uuteen, pienempään asuntoon ja soitti uudemman kerran, että voi harmi, kun ei nyt tuo vanha taulu enää mahdu seinälle, voisinko mahdollisesti vaihtaa sen pienempään. Kiva Maria, kun uusi asunto on ihan ateljeesi lähellä, voisinko tulla käymään? Ajattelin, että ei kai tuossa mitään, nähdään ja katellaan.

Köyhällä on halvat kyyneleet.

Onko se perkele kännisä, silmät harottaa ja nenä punottaa, ei köyhällä saa olla rahaa alkoholiin!

Kun mies pääsi varastooni hääräämään, tajusin, että olen hankalassa tilanteessa. Tässä menee aikaa, ja luultavasti joudun jälleen ikävään verbaalivääntöön. ”Ai ku kiva tää ja tää, mä oon ihan sun fani”. Joka ikinen taulu oli taas käännettävä nurin. ”Onko sulla toinen varasto jossain?”  >Mitä vittuu?< (litteraatio teinikielen mukainen, lausutaan siis hyvin nopeasti, erityisesti vokaalit lyhenevät äännettäessä). Etten vain ollut piilottanut jotain arvokasta. Siinähän säätää, ajattelin ja yritin aloitella päivän töitäni. Jonkin ajan kuluttua Igor tuli ilmoittamaan, että tämän tästä ottaisin. Kyllä vaan, hän tästä ottaa tämän. Ei käy, sanoin, se on puoliksi varattu, on olemassa asiakas, joka ehkä ostaa sen ihan oikeaan hintaan, en voi antaa sitä noin vaan ilmatteeks. (Mutta pointsit vaan hyvästä valinnasta, teos on keskikokoisesta sarjasta, josta moni asiakas on ollut kiinnostunut. Myin puolet sarjasta heti sen valmistuttua.)

Sitten pääsemme parhaaseen osaan! Mitä paljastuukaan! ”Kuule Maria, miksi sä kirjotit niin negatiivisesti niistä tummista maalauksista. Mä olin viemässä sitä taulua huutokauppaan ja sanoin että kunnon lähtöhinta tuhat euroa pitää olla kun tämä on mun ystävän maalaus. Mutta sitten ne luki sen artikkelin [blogikirjoitus] eikä kukaan halua sitä ostaa.” Onko tässä raivostumisen paikka? Minusta on. Että kappas vaan. Jos mä olen sun ystävä niin oisitko sä ehkä voinut vaikka kertoa mulle, että aiot myydä mun työn huutokaupassa ja niinku minkä takia? No, rahantienuutarkoituksessa tietenkin, ja mitäs tuollaisia mainitsemaan. Mutta meikäläisen naiiviaivoihin ei vain ole ulottunut tällainen ”taide sijoituskohteena” -asenne. Eikä ainakaan mikään ”frenditaide”-luikuribiznes. Mies oli jo vastaamassa raivooni samalla mitalla, minähän olin myynyt hänelle huonon kauppatavaran! Silmänräpäyksessä hän tajusi virheen, ja arvioi parhaaksi peliliikkeeksi lieventelyn. ”No joo, kirjoitus sattui vähän pahaan aikaan kun huutokauppa oli siinä just kolmen päivän päästä. Ethän sä tietenkään voinu sitä tietää.” Mutta kun sitten kävi ilmeiseksi, että ei, en ole antamassa ilmaiseksi uutta 2500 euron työtä paremmaksi myyntiartikkeliksi, niin miten kello kilkattikaan? ”Vittu, se taulu on mun omaisuutta ja mä saan tehdä sillä mitä mä haluan. Tehdään sitten niin että mä tuon sen takas ja sä annat ne huntit mitä mä sulle maksoin.” HAH! Tämä keskustelu loppui tähän, minä totesin. Pelistrategia vaihtui uhkailuksi: ”No, se on sun päätös. Mä laitan sen sitten kaupaksi ilman lähtöhintaa, sullehan se on huonoa mainetta, kun kaikki näkee internetistä. Sun päätös.” Häivy, minä vastasin.

Iternetistä näkyy tällä hetkellä näin:

Kuvakaappaus 3.7.2015, virheellistä tekniikkatietoa ei ole pyynnöstäni huolimatta vielä korjattu.

Teos on ollut huutokaupassa lähtöhinnalla tuhat euroa.Tekniikaksi on taas merkitty "frendini" valehtelun takia öljy. Tällä sivulla näkyy mahdollisuus antaa maalauksesta ennakkotarjous, mutta päivämääriä ei mainita. Numerokoodilla löytyy kyseisen, toteutuneen huutokaupan tiedot. Teos ei ole myytyjen listalla. Merkille pantavaa on, että lähtöhinta on kohtalaisen korkea, kun vertaa yleiseen hintatasoon, samalla lähtöhinnalla on ollu tarjolla esim. Venny Soldan-Brofeldtin nimeämätön maisemamaalaus (öljy), jonka vasarahinnaksikin on tullut juuri tuo tuhat euroa. Kallein myyty taide-esine on Sigrid Schaumanin öljymaalaus  Gård, jonka hinnaksi on tullut 2000 euroa. Lähtöhinta sillä oli ollut vasarahintaa korkeampi, 2500 euroa.

Kyselin näistä kuvioista vähän Hagelstamilta. Nopea sähköpostivastaus kertoi:

”Kyseinen [Maaria Oikarisen] teos on ollut myynnissä kesäkuun kuukausihuutokaupassamme 9.6. - -Teoksen lähtöhintaan en valitettavasti voi ottaa kantaa, sillä en itse ole vastaanottanut työtä, enkä ole luetteloinut sitä. Hinta on todennäköisesti arvioitu linjassa mm. taidegallerioissa maksettuihin, sekä työn kokoon ja näyttävyyteen nähden.

Teoksia ja esineitä voidaan myydä myös lähtöhintaa alemmalla hinnalla, mikäli kohteessa ei ole ns. valvottua hintaa, tai se sallii työn myymisen. Valvottu hinta on myyjän ja meidän välinen sopimus alimmasta mahdollisesta hinnasta.

Teos on sijainnut toimipisteessämme Tehtaankadulla, mutta se tosiaan jäi myymättä. Mikäli se ei tule uudelleen seuraavaan huutokauppaamme elokuussa, on omistaja jo noutanut työn pois.

Ystävällisin terveisin

Johanna Lindfors

Intendentti

Hagelstam & Co"

Täytyy kysäistä Kuukkelilta uudestaan sitten loppukesästä, että missä päin menee Maria Oikarisen öljymaalaus. Jotainhan luikurin on keksittävä.

Igorille terveiset tässä:

Seuraavat kuvatekstit taas on suunnattu  muille lukijoille – ikään kuin loppukevennykseksi.

Tiukoissa farkuissa ei saa kuulemma kyykätä, joku muija oli joutunu sairaalaan! 

Sille tuli joku verenkiertohäiriö tai jotain. Mulle tuli vissiin joku tasapainohäiriö, ku toi toinen lihas kasvo enemmän ku toinen. Voi ei, näkyykö tossa jotain venymäarpiaki, no ne tuli siinä samalla ku se tolleen räjähti! Muuten mä oon kyllä kunnossa enkä aio luopua harrastuksesta. Niinhän ne sanoo, että köyhät kyykkyyn, sopii sillee. Laitan ens kerralla sortsit.

Miks muuten Suomessa ei oo niitä Miss Bum Bum -kisoja? Kyllä mä ainaki kolmanneks tulisin.

(Meinasin vielä kirjottaa tähän että voisitsä X laittaa tän kuun elarit ennakkoon, että mä saan uudet farkut, mutta se ois ollu vähä mautonta. Ja mä luulen että se mun tuolla ylhäällä esitelty rakas tykkää näista farkuista.)

Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 2.

II

Banaali totuus

Jaahas saamari, taas yksi pensseli kuivunut pilalle. Aina jotain jää: purkki auki, maali kuivumaan, välineitä pesemättä.

Kahvia. Pikakahvia. Kovettunut perkele. No, ruuvimeisselillä lohkeaa.

Jassoo, sinä siinä. Aika raju olet. Ainakaan ei voi kaupalliseksi täsmätuotteeksi sanoa. Let mii sii.

Oliko liian räväkkä ratkaisu? Ei kai. Tiukka paikka tempaista tuo keltainen. Oikein meni: sävy, koostumus, liike.

Naps. Vedenkeitin.

Vaatteet. Yhden eksän paita ja toisen eksän housut. Isojen miesten vaatteet ovat parhaita työvaatteita. Vyö, muuten putoavat.

Seksi. Oli kivan reipasta viimeksi.

Missä iso kahvimuki on? Siinä. Ei hometta. Ei saa jättää jämiä pohjalle, kamalat möhnät tulee. Ziisööz. Pohojalaaseet sanovat Ristus, mutta ei vapahtajaa saa käyttää kirosanana. Kristus on sama kuin Messias, se, joka saattaa tulla tai olla tullut tai olla tulematta.

Musaa. Mitä musaa? Ikuista Ismoa. mullon hullun paperit..jumalat jalassa ja housut mielessä..ekstaasiin.. Ei tänään – vielä. Radio. Saamari kun täällä on huono kuuluvuus. Sputnik-kanava, helluntaikanava, ei käy kumpikaan. Mikä tämä on? Ruotsia puhuvat. Ei varsinkaan.

Aika mustaa kahvia. Jossain oli joskus sitä maidon korviketta, mitä se teki kuin vähän valkoisti väriä? Musta on hyvä. Sekoitan ruuvimeisselillä.

Valokuva. Olisi syytä ostaa tukevampi jalusta. Onhan kädet puhtaat? Objektiivi pitää vaihtaa. Muistikortti. Etsimen keskikohta duunin keskikohta. Vinossa vielä. Tämä jalka alemmas. Yykaakoo–kymppi, zum.

Feeniks ja toinen Feeniks. Miten se juttu menikään? Lintu rakentaa pesän, polttaa sen ja samalla itsensä. Sitten tuhkasta nousee uusi Feeniks. Onko jompikumpi teistä alku ja toinen loppu? Ei, koko juttu perustuu siihen alkuun, palaa aina alkuun, palamisen jälkeen palaa palaakseen palatakseen, luuppina. Ikarokselle kävi huonommin, siivet sulivat, kun se lensi aurinkoon. Se putosi ja kuoli. Janatarina eikä kehätarina. Pasi on joskus maalannut Ikaroksen.

Kuuluuko tässä olla harmaata, että olisi tuhkaa? Onhan siinä. Ja tulta on. Vihreä, mikäs se on? Riikinkukon sulat, joku on arvellut Feeniksin riikinkukon kaltaiseksi. Mutta ei saa olla liikaa vihreää. Oi, ne Madeiran puutarhat! Papukaijojakin. Ja madeira-viini, mitä sitä oli 5 eri kuivuus-makeusastetta, oliko? Miehet tummia, tarjoilivat pikkulaseja matkamuistomyymälöissä, usein vihreät silmät, kiva yhdistelmä, mutta ihmeen pidättyväisiä, kun on tottunut eteläroikaleisiin. Saati nyt se alakerran bläkki, joka aina mankuu saunaseuraksi ”tuun peseen sun selän”, oikein päivystää ovella. Hotellin vieressä oli se 24/7 ostoskeskus. Ei ihan yötunneilla tullut mentyä, montako asiakasta siellä on klo 3 yöllä, hä?

Seksi. Pitäisikö heti tilata?

Miten se antenni alun perin vääntyi ja irtosi? Ehkä pikkulapsi asialla, taisi olla aika pieni lapsi minulla tämän hankkimisaikoihin. Mikä siinä kenkien laittamisessa oli niin vastustettavaa? Kerran se huusi ja potki oikosenaan lattialla, kun olisi pitänyt päiväkotiin. Huuda siinä sitten, minä sanoin. Huuto loppui. ”Miks sä noin sanoit?” Ei ollut ironia tuttu käsite.

Rautalankaa. Jep, kuuluu paremmin. Voice. Paskanjauhantakanava. 

Se yksi dancetunnin ohjaajajäbä. Kyllä menivät dantsut perseelleen kun sillä olise hihaton paita. Hauikset! En kestä. Seksi.

Hesarissa sanottiin, että seksi kuluttaa 250 kaloria puolessa tunnissa. Mutta jos toinen tekee enemmän duunia kuin toinen, miten ne kalorit sitten jakautuvat? Onhan näitä miehiä, jotka sanovat että ei tartte harrastaa liikuntaa, kun on niin paljon seksiä. Hah. Mul on kolmen minuutin muna, kenen biisi se nyt oli, meneehän siinä 25 kaloria.

Mitä ne sanovat, miten usein miehet ajattelevat seksiä? Viiden minuutin välein, ei, viiden sekunnin, taisi olla. Doupeinta settii. Oho, sanotaanko noin vielä. Sikasalee, että jos kysyn teiniltä niin ei tod. Ikäluokkakysymyksiä. 35veet sanovat varmaan vieläkin ihan helmee, ihan liekeissä, se oli muotia, kun ne oli 20vee. Entäs kuuminta hottia? Ei ole hottia enää eikä kaikki muumit laaksossa - out. ei välii mis päin oot, beibi meilloin bileet 

jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen?  Miten päin se on tuon ajatellut, että tietää: kohta kuolen, vai ei tiedä? Jos tietää kohta kuolevansa, niin pystyykö siinä enää olemaan onnellinen? 

Kuinkahan monta maalausta voin vielä tappaa? Kun tulee tämä tappofiilis, sitä tekisi mieli ottaa kaikki vanhat maalaukset, joku sellainen ihme vimmavamma. Nytkin tuossa on parit puut isoon duuniin, mutta kun sen pohjan pitää olla hetipaikallatässänyt. Jos olisin varakas menestystaiteilija, palkkaisin hottis-apulaisen laittamaan tällaiset asiat kuntoon.

Epäterveelliset eväät tänään, fetapasteija ja tomaattipasteija. Illalla sentään body combat. Siinä menee jtn 700 kaloria. kuka muu muka, luukuta

Puntari näytti eilen enemmän kuin viimeksi. Tissit on isommat, kumpi parempi? Möhömaha ei käy. Pömppömaha? Menkkaturbomaha pahamaha. Pitää olla pikkasen pläski pläski, niinhän se oli. Iso peba hyvä peba. Onneksi ne on lopettaneet sen noille mä kyllä tarjoon kuoharit -mainoksen. Mutta jos sanoisi hottikselle salilla että sun sikspäkille mä tarjoon sikspäkin? Ei skulaa, skumppa sopii paremmin hottistilanteeseen. Meitsi on kuoharikuningatar eikä mikään siideri- tai bissepissis.  vain sinusta oon selvästi päihtynyt  

twenty dollars in my pocket... this is fuckin awesome tässä tehtiin se money walk.. that motherfucker... 50 dollars for a t-shirt... Ja lopuksi baby freeze, en olisi ikinä uskonut että sellainen menee. Sillä kertaa hottiksella oli t-paidassa hihat, ehkä siksi.
Hottiksia hottiksia! Kuntopyörästä on hyvä tarkkailla hottiksia. Kun käy yliopiston salilla on iso mahdollisuus että ulkonäköhottis on myös älyhottis. 

Miten 40veen kuuluu nimittää hottiksia? Miehiä ja naisia. Kundei ja mimmei.

Jannuja ja mirkkuja, sanovat 50veet stadin murteella. Jäbä on hyvä, jäbä toimii aina. Paitsi nainen ei perkele ole jäbä! 15veet sanovat muijii ja jätkii. Ennen muija oli vanha ja kulahtanut. Kun olin 18veenä kielikurssilla, oli muuten synttärit siinä niin sain ostaa kaikille loppuvuoden lapsille kaupasta viinaa. Kivoja ne pebbles-kivet ja pier (mikä se voi olla suomeksi, eihän niitä ole Suomessa? Laituri jossa on kauppoja ja pubi) ja aallonmurtajat ja niitä kalkkikivijyrkänteitä oli. 

girl i want to make you sweat ..Keravalaiset, olevinaan stadilaisia, sanoivat muuten muija, mutta miksi ne mieshenkilöitä sanoivat? Ehkä eivät puhuneet miehistä, kun en muista. Vaasassa sanottiin likka ja jätkä. Sen muistan kun telkkarista tuli Headbanger's Ball (Keravalla tykättiin kovasta hevistä) ja nukahdin poikakaverivirityksen kanssa sohvalle sitä katsoessa. Aamulla landlady tuli imurin kanssa olkkarin ovesta ja huusi getout. Oli muuten vihainen. Juttu vääntyi niin, että naapurihuoneen ruotsalaiskaksoset kertoivat meidän olleen alasti siinä sohvalla. Keravalaisilla oli myös sellainen verbi kuin 'kehittää', tarkoitti että yrittää iskeä.
helsinkiä pakoon soudan hankoon

Puhelin. Tuleekohan sieltä seksiä? Ei. X. Joo ei. Kehuskele itteäs ittekses vaan. Tämä sen viimeisin juttu oli, että pitää juosta maraton päiväntasaajalla keskipäivällä. Selvästi oli jäänyt kaivelemaan, kun kerran mainitsin, että maailmassa on yksi tosi kova heebo, joka on juossut maratonin kaikilla mantereilla, vain Antarktis puuttui.

On havaittu että äidinmaito on erinomainen juoma bodareille 
Ei helvetti. Tuo äidinmaitopannukakkujuttu on kuultu, onko se niitä urbaanilegendoja kuten se mummon matkalipun syönyt punkkari? Pikemmin kai ruraalilegenda, tapahtumapaikaksi sopii joku Raahe tai Oulunsalo. Oikein hyvää pannaria oli ollut. Mutta totuuden paljastuttua oli vessa varattuna sitten loppuillan. Se yksi äidinvihaaja oli aina sekoittanut jiddishe maman sapuskaan sianlihaa. Mama ei yrjönnyt kun ei tiennyt. Mutta ilkeä temppu kyllä. 

Onko tämä nyt Marilan matkimista kun näitä klimppejä laittelen? Ei voi olla yksinoikeutta klimppeihin.
what doesn't kill you makes you stronger. Epätosi.  jos ei se tapa niin se todellakin hajottaa

Puhelin. Mutsi. En vastaa. Sen asia on, että miten se teiniliini, eikös se nyt tulisi mummeliinin luokse viikonloppuna. Teiniltä pöllittiin puhelin salaisella öisellä limunhakureissulla, niin että teiniasiat hoidetaan jonkin aikaa minun puhelimeni kautta. Kuten päivällä kello kolme, kun teinifrendi soitti että tiedänkö teinin olinpaikasta jotain, hän on tässä ovella eikä kukaan avaa eikä se vastaa whatsappiin eikä  mihinkään. Sanoin että pimputtele siinä vielä, ja huuda postiluukusta, saattaa nukkua.

mietin mitä jää kun mä lähden täältä, se päivä ei oo vielä tänään
Onko kuolema muotia? Kaikissa biiseissä kuolemaläppää. Mistä vetoa, kohta surua kyynelin kastella täytyy.

En ole muistanut pelätä kuolemaa pitkään aikaan. Joskus pelkään koko ajan, yöllä varsinkin. Voiko pelkäämisen lopettaa?

Hassua, että muistan kaikkien eka- ja tokaluokan luokkakavereiden etu- ja sukunimet, ainakin melkein. that big fat but Kuulin, että S oli tehnyt itsemurhan, en tiedä, miten. Pikkuisen pullukka poika, ehkä silmälasit, siihen aikaan silmälaseista monesti kiusattiin. Sillä oli usein jussi-paita päällä, mutta puolella pojista oli, Etelä-Pohjanmaalla kun oltiin. Kerran oli bileet sen himassa, oltiin vissiin kutosella, ja se K, johon kaikki ihastuivat jo tarhassa, oli tavallista kiltimpi, tarjosi minulle sipsejä ja limua. Sitten mentiin makuuhuoneeseen pussailemaan. Ja seuraavana päivänä se ei tuntenut minua koulussa.
 we'll be counting stars

Shiit, nyt pöllähti pigmentit kengille.

Seiskalla olin ihastunut yhteen, jonka serkku oli olevinaan ystäväni. Kieroserkku järjesti "treffit" tämän ysiluokkalaisen jäbän kanssa.

Pyöräilin sitten siinä jäbän talon tietämillä. Jäbää ei näkynyt. Kiertelin tienoota ja ohitin talon uudelleen, toisen, kolmennen, ehkä neljännenkin kerran. Sitten sen pikkuveli tuli pihalle että mitä sä etit. En mitään, minä sanoin ja häivyin häpeissäni. 

Mutta kaikki ne itsemurhat. Lukion O:kin teki päälle parikymppisenä. ratatatataa Myöhemmin joku tiesi, että O oli ollut useamman kerran hullujenhuoneella. Masennusko? Psykoosi, harhat, mitä nyt voi olla. Sitten on näitä että taloudellinen ahdinko, pahimmillaan tappavat koko perheen siinä samalla. Entäs se morsian hääpäivän aattona?

niin selvin sanoin sain mä kuulla sen nyt että oisin vain se entinen

Kiiltopasta, missä olet? Missä? En jaksa teitä hukkautujia.

Hajuvesitesti. Tänään Anna Suin sininen. Aika ok. Toiset ovat menneet pilalle, mikä se Versacen hedelmämetsäinen punainen oli. oot mun brand uus ihanuus

Äiti ei koskaan käyttänyt hajuvesiä. Aina joskus nousin vessanpöntön kannelle ja otin pullot ylähyllyltä, nuuhkin vuorotellen. Se oli saanut ne papalta lahjaksi.

Puhelin. X. Pitäisi laittaa äänettömälle, mutta liikaa maalia käsissä. Kerran mikrofoni tukkeutui, piti parsinneulalla kaivella akryylit ulos. X soittaa kerran päivässä. Ainakin. Tai niin monta kertaa että vastaan kerran. Tai kuitenkin lisää. X on kyllä hyvä tietotoimisto, jos ihmettelen historiaa tai maailmanpolitiikkaa, sieltä saa faktaa ja analyysiä. Eilen ihmettelin Irania. Se tykkää; oliko vielä muuta, kysyi avuliaasti. Kiitos tällä kertaa, hyvä palvelu.

Seksi! Kuinkas näin unohdin. Parempaa kuin seksi, maalaminen, nyt. Suklaa on muka naisten mielestä parempaa kuin seksi. Kuka sanoo että pitää valita vain toinen? Paskaradio, loppui nyt. mä heitän punaviinit tapettiin

Taas puhelin. Antakaa nyt mun tehdä töitä! Hullupellefrendikaveri. Se on teinin asentama nimi. Ja siellä soittaa teini itse koska se limukeikka. "Mis oot? Millo tuut himaa? Osta mehuu ja nuudeleit. Ja jtn hyvää." Mahdollisesti: "Mikset oo himas? Vittu mullei oo avaimii." Soitan myöhemmin, kun olen pessyt kädet. 

Hakemaan vettä. Moi. Kollega P. Sekin tykkää työskennellä iltaisin. Eipä tästä kauan ole, kun piti neljältä lähteä äidiksi. Tai on siitä muuten aika kauan. Teini ei enää suostu mihinkään kello viiden ruoka-aikaan, kunhan huitelee menemään. Syödään sitten etelämaalaisittain ysiltä tai kympiltä. rappiolla on hyvä olla
Jos kirjoittaisi Hekumaan jutun "tätä ajattelin maalatessa" Äh hitto, nyt en voi ajatella rauhassa!

Miten kuvata ajattelua kirjoittamalla? Miten aistit ajatteluttavat, mikä on tietoista, mitä taustalla tapahtuu? Jos kirjoitan siitä, mitä ajattelen, ajattelen, mitä ajattelin, ajateltu on jo kadonnut, muuntunut. Ajatuksen muisto synnyttää uusia ajatuksia kuin säteitä ja kehiä, miten sitä kuvaisi, verkostoa, edestakaista liikettä, singahtelua, kimppuja, junnaamista, irrallisia pilkkuja ja katkonaisia viivoja. Toiset ajatukset häivähtävät ja katoavat, ehkä nousevat jossain uudestaan esiin, kenties eivät ikinä. Monet palaavat ja jatkuvat.

Puhelin. Jess! Seksi!

Everydayhappyday

Olen ollut viime viikot varsin iloinen ja onnellinen. Pakkanen piristää, aurinko tulee jo aamiaispöytään ja viipyy iltapäiväkahvilla. Punakeltainen orkidea kukkii, ja viisi muuta aikoo kohta. Irinasta on tullut mitä eläväisin olento, hänellä oma omituisensa tapa pukeutua, liikkua ja puhua. Jammailen Irinan kanssa voimazumbapallojumppaa ja koristelen turkoosia joulukuusta pääsiäismunilla. Hekuma on saanut uusia lukijoita, tässä kuussa täällä on käyty yli 1700 kertaa! Ja minä olen saanut jokusen fanikirjeen.

Muuan komea mies soittelee melkein joka viikko, haluaa tavata heti aamutuimaan (no LOL, se on yhden koulun seksikäs reksi, joka pyytää minua töihin). (Olikohan tuon kirjoittaminen nyt niin viisasta? Vaan minkäs minä asialle mahdan. Soittelee se - ja on tod. hot.)

Olen syönyt joka päivä vaniljajäätelöä suolapähkinöiden ja kinuskikastikkeen kanssa ja laihtunut kilon, tämän herkkuvinkin minulle kertoi ystävänikollegani PT. (Asiantuntijakalorilausunto: älä syö mitään muuta, kahvia saat aamulla juoda, toisten mielestä mustana, mutta itse suosin maitotilkkaa, olikohan se espanjaksi cafe cortado, niin luulen, siis minä olen yleensä aivan tiukkatarkka lähdeviitteiden kanssa, nyt näin vain heitän ihan tarkistamatta, mutta jos joku huomaa korjaamisen tarpeen, niin please do); toinen hyvä väliaikaisdieetti on laittikola (ihan on ok se Rainwow, Pepsi Maxiin voi sijoittaa ja luottaa, jos olet ihan romuna) ja valkosuklaalevy.

Uudet maalausaiheet heräilevät, ihan muutama päivä enää, sitten ne alkavat ryöpsähdellä kankaalle.

10 litraa sukkahousuja; näin järjestelmällinen henkilö järjestää sen jonkun maanikon ostokset.

Minulla on tunne, että saattaisin pystyä välttämään perinteisen kevätmanian. Joku voisi sanoa, että hei beibi, tää sun puheryöppy vihjaa vähän muuta. Not. Tytärkin epäili, kun menin sen eteen onnellistelemaan, ilmehtimään ja tekemään hassumuuveja. Esitti vastatodisteita: et sä voi olla onnellinen, sä asut kaupungin asunnossa, sulla on kapinoiva teinitytär ja ammatti, josta ei saa mitään rahaa. Mitäs onnen esteitä ne tuommoiset on? Sanoin vielä että kuule, kun tämän kirjeen tästä lähetän, niin heti tulee kahdeksan tonnia. Sillä oli hetken sellainen ooh-ilme, sitten se älysi että niin varmaan joo. Ja sen jälkeen testasi: mennäänkö shoppailemaan? Maniamutsi nimittäin lähtisi siltä seisomalta. Sanoin ei, se on vaarallista. Ei kun mennään vaan halpoihin kauppoihin, koklasi. Ei käy ei. En lähde.

No miten se mania sitten estetään? Pointti on siinä, että pää ei saa lähteä kierroksille. Keinoja on kolme. Se shoppailukeino, eli ei mitään shoppailua. Ei yhtään tun mitään. En käy missään muussa kaupassa kuin ruoka- rauta- ja maalikaupassa. En klikkaa sitä fb:n kyljessä huutavaa nettikauppamainosta (tämä on kyllä toooosi vaikeaa). En juo alkoholia. Siitä kun tulee niin huisin kivaa, että mitäs tuota heti lopettelemaan; bileet! Lepään paljon, jos päässä surisee, menen heti pötköttämään, laitan päähän sen, mikä sen nimi on, millä täsmäpimennetään silmät, niitä mitä joissain lentokoneissa jaetaan, joku silmikko tai tai naamio, paitsi noita pidetään jossain karnevaaleissa ja niissä on silmäreiät, ja on hurjan jännittävää, kun ei tiedä, kuka kukin on, mikä sen reiättömän nimi on hä? Minulla on henkkiksenmaukkiksen paljettipäällysteinen musta, siinä on kuningattaren hyvä pikkuisen levähdellä. Sitten: jätän keittiön siivoamatta (teini voi vapaavalintaisesti halutessaan tiskata ja luutuilla, näistä saattaa mutsin mielialasta riippuen tienata jtn tai sitten tulee vain sellainen sanominen että voi kuule, minä en voi sulle pikku euroiksi muuttua, ikäisesi ihmisen kuuluu ihan osallistua kodin asioihin, aina ei ole höyryävä annos kivalla puhtaalla lautasella sopivan juoman kanssa (voisko olla jälkiruokakin?) odottamassa neidin tullessa kotiin).

Muistan vielä: En pukeudu superwoman-asuun enkä tehotyttöile. Olen ihan härskisti laiska.

En tiedä tämän orkidean nimeä, mutta kauniit ovat kukat, harvinaisempaa lajia kuin ne takuuvarmat kämmekät. Vaikeampi saada kukkimaan kuulemma. 

Näitä joku maanikko osti urakalla, oliko se nyt viime keväänä tai toissa-. Ensin mentiin poikaystävän kanssa Ikeaan, ja minä puolustauduin vahvasti, kun tuo jotenkin toppuutteli, kukat maksoivat ehkä 9,90, (halpoja! halpoja on ostettava monta tai tulee paha mieli!) tsibale (sanoisin abalttiarallaa , mutta hyi h:tti mikä sana, kuka noita imakoita ihanuuksia keksii, varmaan joku kielelläkiusaamiskomitea). Sitten arvelin että PY ei välttis lähde maanikon kanssa shoppisreissulle uudestaan heti seuraavana päivänä, ja ihan pokena sanoin ohimennen X:lle että käytäiskö vähä kattelee Ikeast kaikkee.. Xllä oli akateeminen opinnnäyte kesken ja viikon yövalvomisten jälkeen se ajatteli pitää pienen breikin ja lähti megeen ilomielin; ja Xäähän ei niin kiinnosta miten ex-muija rahojaan käyttelee, niin tuli siinä kaikkia orkideoja ja kaktuksia laitettua ikkunalaudat täyteen.

Alepassa on uutta tummaa Rainbow-kahvia, 2,49€ ja se on hyvää. Vaatekaapissani on kaikkia ihania juttuja. Tosin olin aivan kauhuissani ja häpeissäni, kun suoritin sukkahoususavotan, ja mitä niitä nyt oli, sukkahousuja, kaikenlaisia, vähintään sata paria, siis kenellä on sadat sukkahousut! Kysyn vaan. Kurvissa on toosi hyvä sushipaikka, ja lehdessä luki tänään että sushia saa syödä sormin. Minä en osaa syödä hienosti. Minkä hiton takia haarukkaa täytyy pitää vasemmassa kädessä jos ei ole vasenkätinen? En. Koti on muuttunut niin kaoottiseksi että se on jo kodikasta (onkos tämäkin joku ilon aihe sitten, olkoon). Viime perjantaina kävin huippuhyvän lyhytelokuvan ensi-illassa Jee, tilaisuus kävelyttää Pura Lopezeja, nyt ei tule kuvaa, joku raja, avajaisraja, mutta voin antaa verbaalikuvan: pitkät, mustaa mokkaa, karvasisus, käännettävä varsi, saappaista saa siis normikohtuut tai pitkät ”lutkasaappaat” (tällä kertaa en kääntänyt varsia), korkeat, tietty, korokepohjassa pienet niittikoristeet. Niin, se leffa, se oli Paratiisin avaimet, suosittelen.

14 litraa sukkahousuja. Minigrippussit on tällaseen hyvii.

Oo, ja kuntosali: puolessa vuodessa olen pystynyt lisäämään painoja eri vekottimiin kahteen kertaan, että mä olen vahva! No kai te tiedätte tän, että vahva on uus laiha.

Joku varmasti luulee että mä olen leuhka blondibimbobitch, mutta osaan kehua muitakin kuin itseäni. Kehunpa sen, että se kapinoiva teinitytär vasta onkin vahva, se on cheerleader base, ja niitten pitää vetää kunnon punnerruksia siellä ihan sikana, se varmaan antais pojille turpaan tosta vaan, varmaan on antanutkin, ei kai sellaisia mutsille kerrota, öö olikos tuo turpaananto nyt oikein kehuttava juttu, tässä nyt vaan on vilkkaat sormet mielenjatkeena. Kehun vielä pari kollegaa. Kaarina Haka ja Mia Saharla, checkthemout. Jotain vielä voisin kehua. Vaikka mun serkkuja, no sen yhden Sysserin te tiedättekin, mutta niitä on aika paljon myös Korhos-nimisiä, Anna-Reetta teki huippisgradun ja vähän se osaa espanjaa hyvin.

X:ää en kehu, koska kukaan ei kehu itseään yhtä pajon kuin se. Siis se soittaa minulle kertoakseen ”minä tuossa juoksin maratonin iltalenkiksi” ja mitä näitä kaikkia onkaan. ”Juoksin 50 kilometriä. Juoksin 70 kilometriä. Juoksin 100 kilometriä”. Ja nyt se on taas niin mielissään kun minä hänestä kirjotan, eli ottaa kehuna kuitenkin, sanoo työkavereilleen että kahtokaahan sitä eksän blogia. No oli se opettanut jollekin kapiaiskamulleen abstraktin taiteen beisikkejä, että vissiin se sitten taiteenkin vuoksi käskee tätä kahtomaan välillä. Mutta kyllä ihminen saa itseäänkin kehua ja olla ylpeä suorituksistaan. Vaan jos on niin ylpeä, että omassa erinomaisuudessaan julistaa kaikki muut luusereiksi, ei hyvä, ja näitähän on, ei kovin kivoja kavereita.

Täs o vaa kaheksa litraa, mitäs noilla. Litraan menee vaan jtn tyyliin 12 ehk.

Vielä on lisääkin häpihäpi-asiaa, tai se on samalla sellaista vakavaa elämänvalinnat-asiaa, säästetään ensi kertaan.

Älä lyö, äitipuoli!

Olen siideritauolla. Huh huh hikikuuma ja ah aah klunk klunk. Pantakoon sen piikkiin jos höpisen levottomia. No ei vaan, olen muuten vain levoton. Olen ehkä pikkuisessa maniassa. Pikkumania on nimeltään hypomania. Se on taiteilijoilla paljon tunnettua yleisempää. Luomisvimmaa ja ideavirtausta, parhaimmmillaan aivan mahtavaa menoa ja kaikkea uutta synnyttävää, vaivaa myös tiedeihmisiä. Hienoja keksintöjä, huipputeorioita ja luomuksia, kaikilla taiteen ja tieteen aloilla! Maniassa ajatukset rientelevät ja pompsahtelevat, humpelipumpeli. Kiihkosekohöpömenovimmamania voi olla hankala ja vaarallinenkin tila, jossa ihminen kuvittelee olevansa Jeesus tai koko maailman Kuningatar, mutta tämä minun on vain mielen ja kropan selviytymiskeino tiukassa tilanteessa. On pakko puskea, joten on oltava virtaa. Olen töissä töissä töissä. Ja nyt olen tauolla, ja ajattelen pompsahtelevia. Jos olet tiukka taidelukija, en tiedä, onko tässä mitään kovin kiinnostavaa. En nyt laita kuvaakaan niin on vähemmän houkutteleva juttu.

Heräsin viideltä. Niin hullu en ollut, että olisin siitä pompannut pyörän selkään ja hommiin. Vääntelehdinnän jälkeen onnistuin jatkamaan unia. Eilen pomppasin seiskalta, vaikka yleensä olen armottoman aamu-uninen. Kävin töissä kolme kertaa. En turhaan, totesin tänä aamuna, ja olin huomattavasti toiveikkaampi kuin eilen. Paniikki leijuu koko ajan ilmassa, ja stressi yrittelee ottaa valtaansa. Häilyn.

Kaupassa myytiin satuhäitä, Neumannin petosta ja mäkihyppääjä-Matin synttäreitä. Vesimeloni maksoi 0,89 kilo, kokonainen, se tarkoittaa että kappale maksaa noin kolme euroa, sillä ne painavat suunnilleen vauvan verran. Tosin jotkut vauvat painavat jopa 5 kiloa, kauhistuttaisi synnyttää niin iso, jos ei leikkattaisi niin kuin keisarilta. Miksi ihmeessä keisarinleikkaus, synnyttävätkö keisarit, kysyn vaan, keisarinnanleikkaus sen kuuluisi olla!

No mutta, jos melonin tunkee paidan alle, näyttää suunnilleen siltä kuin olisi raskaana. Mikä säästövinkki! Minulla on yksi jääkaapissa, ihan rehellisesti hankin, se maksoi enemmän, vaikka samasta Alepasta ostin, 0,99 kilo, enkä ole vielä syönyt palaakaan. Tiesittekö, että vesimeloni on kurkun sukulainen, ei hedelmä, vaan vihannes! Sitä kasvaa mm. Israelissa. Minä haluaisin mennä Israeliin, mutta toiset juutalaiset ovat sitä mieltä, että sinne ei missään tapauksessa saa mennä, ennen kuin Messias on tullut. Jotenkin uskon heihin. Tulisi jo!

Minä ostin kaksi Rainbow Applea ja yhden Rainbow kaffen. Juon kahvia aamulla kaksi kuppia. Muuten en. Edessä istui pikkupoika ostoskärryssä, no siinä missä on pikkulapsille se istumispaikka. Kertoi menevänsä omaan kotiin, kysyi menenkö minäkin, vastasin meneväni. Sulla on kypärä, poika sanoi. Joo, pitää olla kun ajaa pyörällä. En sanonut että jaa sinulla on angrybirds-paita, en pysty sanomaan sellaista kivasti niin kuin lapsille kuuluu sanoa, minä vihaan niitä typeriä tunkeutujalintuja, kuolkaa! En tiedä, voinko enää mennä edes Iittalan tehtaanmyymälään, kun siellä on sellaisia hirviömukeja.

Kaupassa haisi hedelmän ja pesuaineen sekoitus, oli viileää. Minä haisen akryylilta, en osaa maalata tulematta akryyliseksi, haalareita ei voi käyttää näillä säillä ja kengät putoavat aina jalasta. Maalaan vanhassa mekossa, (Vero moda, pinkki, hihaton, trikoota, noin vuodelta 2003). Tuuletus ei toimi, säästävät vissiin kesälomien takia. Työhuoneessa on sankka maalikatku, melkein oksettava.

Kuulen ikkunasta kirkulintuja, itsekin olen eläin. Olen alaspäin katsova koira, joka punnertaa kankaan päällä, olen kobra ja sipsutteleva, kiipeilevä kissa, olen karhukävelijä, viheliäinen tuhotorakka ja myyrä, joka haluaisi vetäytyä pesäänsä.

Olen löytöretkeilijä kaikkien purkkieni välissä, olen painonnostaja kanistereineni ja raskaine kankaineni. Yritän olla johtaja ja kapellimestari, sotapäällikkö ja presidentti.

En pysty syömään, paitsi aamulla kupin mysliä ja illalla jotain roskaa. Vitut lounaista ja välipaloista. Koska olen yksin kotona, en osta ruokaa.

Ai niin, tuli vähän raflaava otsikko. Otsikkohan on kuin lööppi, tarkoitettu houkuttelemaan. Minulla ei ole ollut hakkaavaa eikä muunkaanlaista äitipuolta, enkä itsekään ole äitipuolena harkinnut lapsipuolten hakkaamista.

Onneksi muistin viedä roskat. Pari hedelmäkärpästä keittiössä silti lentelee (huomasin hakiessani sen toisen siiderin). Ja tiskitkin huuhtelin niin ettei siellä pitäisi olla mitään eliöitä kiinnostavaa. Mutta eteisessä on emmityttävä roska. Kudoin kerran pitkän maton, sinivihreävalkokeltaisen. Mutta. Siinä on kummallinen harmaa osio, johtui varmaankin depressiosta. Niinpä olen viemässä mattoa roskikseen mutta kuitenkin harkitsen, veisinkö sittenkin pyykkitupaan. Pidin sitä viime kesänä parvekkeella. Tänä kesänä pidän keltaisia, jotka kuvittelin laittavani keittiöön. Miten typerä idea! Lattialle kaatuu maitoa ja mehua ja ketsuppia ja soijakastiketta ja teetä ja kahvinpuruja ja liiskaantuu herneitä, tomaatteja, sano vaan, mitä ei. Pese siinä sitten keltainen matto joka saamarin viikko.

Vihdoin lopettivat rakennusremuamisen. Naapuriin tulee uusi kerrostalo, en tykkää yhtään, avara näköala menee. Ja parvekenautinto on mahdollista vain ilta-aikaan. Kiva sentään että partsi on länteen päin. Minä vain pelkään aurinkoa niin paljon etten voi mennä sinne ilman 50-suojakerrointa, vaikka alkaisi iltaantua. Miksiköhän rusketus on edelleen muotia, vaikka kaikki tietävät sen olevan vaarallista? Kuntosalilla oli kerran suihkuruskettaja. Se homma ei ole vaarallista mutta kallista se on. Vähän niin kuin hiustenpidennykset. Naistenlehdessä kerrottiin että intialaisten jumalille uhraamat hiukset lennätetään Angelina Jolien tuuheuttamiseksi.

Kasvit tykkäävät auringosta, olen laittanut yrtit ja mehikasvit parvekkeelle. Minulla on yksi iso joulukaktus ja kaksi pientä, kaikki näyttävät diggailevan, näin myös pääsiäiskaktus, jonka olin viime kesänä viittä vaille heittämässä hittoon. Mutta persiljaa ei juuri huvita kasvaa. Nimetön yrtti, jonka sain lahjaksi, voi ihan kivasti, mutta se ei maistu miltään! Viime kesänä kasvatin jopa tomaatteja, kyllä siitä urakasta jokunen pikkupallero syntyi. Nyt en ole ostanyt edes mitään orvokkeja enkä pelargonioita, ehkä sitten loman jälkeen, elokuun alussa. Mites on, saako orkideoja laittaa ulos? Olen jossain määrin orkideahullu. Mutta en kuitenkaan osannut maalata kukkia vesiväreillä, vaan turhauduin kolmessa päivässä.

Istun tässä himasohvalla ja pälätän vain siksi, että maalaus kuivuu työhuoneen lattialla ja vie kaiken tilan, joten en voi tehdä siellä mitään. Kaikki kaikki on nyt maalaus, maalaus on kaikki. Sitten kun tyyppi on vähän kuivunut, eikä valu, voin siirtää sen loppukuivumaan aulaan, ja tehdä työhuoneen puolella seuraavaa. Laitan anteeksi-lapun ja puhelinnumeron. Tuskin se ketään häiritsee. Joku saattaa tuhahdella, mikäs tuokin tuossa on olevinaan. Kiinni jäit, negatiivinen ajatus. Joku tietenkin ajattelee että wautsiwau! Apua jos varastaa, arvotaidetta sentään. (Kalliiksi on nimittäin tullut, kilokaupalla ahminut maalia, kuin olisin ravintolassa syöttänyt juottanut kaksi viikkoa).

Kohta menen. Tosiaan, muistapas ottaa hiustenkuivaaja, se on hyvä apu ja hommien pikaistaja. Ennen th:lla oli vakivarusteena vanha kuivaaja, kasarikuivaaja, pieni violetti, mutta sitten kotikuivaaja meni rikki, ja pitkätukkainen tyttäreni oli vailla vekotinta. (Miksi se suoristaa sitä ihanan kiharaa tukkaa? Ja miksi kaikilla miehilläni on ollut kihara tukka, eikös sellainen ole vallan harvinaista tässä maassa? Kutsuin erästä valkoiseksi neekeriksi, anteeksi vaan, minusta neekeri voisi olla ihan neutraali sana edelleen. Näin ensimmäisen mustan miehen Vaasan Sokoksen liukuportaissa vuonna 1978, ja se oli neekeri. Kerran näin Hakaniemessä neekeritappelun ja anteeksi nyt vaan taas, mutta kun ne koko ajan huusivat toisilleen että vitun neekeri niin pitääkö sitä silti korrektisti sanoa musta-tappeluksi vai kuinka.

Oletttekos huomanneet, että somalimiesten yleisin nimi on Muhammed, siitä on erilaisia kirjoitusmuotoja kuten Mohammed ja Mahamud, jos en väärin muista niin se nimi kuuluu antaa esikoispojalle. Niitten lempinimi on usein kavereitten kesken Muhis. Niin miksi Suomessa Jeesus on kielletty nimi, eikös se olisi vallan kunniakasta luterilaiselle lapselle? Jos minulla olisi poika, se olisi ehkä Joosef. Paitsi kun olin raskaana, isäni kysyi, että jos se on poika, tuleeko sen nimeksi Erkki, ja se valkoinen neekeri -mieheni, joo se on siis lapseni isä, mutta nykyään sillä ei ole afrotukkaa, vaikka huulista ei voi erehtyä, niin se sanoi, että Joosef on aisankannattaja, että sellaista nimeä ei saa laittaa. Ja sitten vielä sellainen juttu, että se X-mieheni on äkkipikainen mutta ei pitkävihainen, joten kerran se oli Kurvissa sanonut bussirahaa pyytävällä miehelle vitun neekeri, mutta sekunnin päästä pyytänyt anteeksi ja antanut viisi euroa. Mihinkähän tämäkin liittyy? Ehkä rasismikysymykseen, ja liittyy tietenkin, koska epärasismi ja ihmistykkääminen on rakkautta ja minähän maalaan sitä rakkautta paraikaa, vaikka olikin puhe hiustenkuivaajasta alun perin.)

Niin, onko köyhällä varaa ostaa uusia koneita? Ei tietenkään. – Voisitteko tulla ostamaan maalauksia, ne niin ilahtuisivat päästessään kotiin! Saatte alennusta ja osamaksukin passaa. Mutta voi hyvänen aika sitä yhtä rouvaa, joka maksoi ajat sitten eikä ole vieläkään noutanut töitä, mitä jos se on kuollut, pitäisi soittaa.– Ja siitä hiustenkuivaajasta tuli vielä mieleen, että minulla oli kasarilla Dingo-tukka, ihan sairaasti geeliä, hiuslakkaa ja tupeerausta ja värjäystä. Olikos Neumannilla joskus puoli tukkaa musta ja puoli valkoinen, täytyi olla, sillä minullakin oli. En kyllä oikein sovi blondiksi, vaikka joskus on niin nimitelty, kun olen vähän hurjalla päällä pikkujouluissa ollut.

Öö joo, sori, en vieläkään kertonut tuosta otsikosta. Siis tämä lattialla makoileva, minua toivon mukaan kovasti odotteleva maalaus on nimeltään Äitipuoli. Niin, tuli idea laittaa maalausten nimiksi rakkauden erilaisia rooleja. Äitipuolen rooli on harvoin helppo, se on ristiriitainen ja monenlaisia tunteita herättävä, niin kuin tuo keskeneräinen maalauskin.

Seuraavaksi postaan Sulhasen, ja yritän vannoa, että en sitten jorise tällä lailla, näytän maalauksen ja kehun vähän Miestä ja siinä se. Se Äitipuoli tulee myöhemmin, pälätyksellä tai ilman. Muitten nimiä en vielä kerrokaan.