Täältä tulee OOO!

Matti Rantanen rakentaa isolle pientä. Kuva: Jari Kielosto

Helsingin Jätkäsaaren Huudossa avautuu 4.3. abstraktiryhmä OOO:n näyttely. 

Mikä OOO? Ryhmän tarina on sellainen, että olin pidemmän aikaa miettinyt ja harmitellut, että miksi ei voisi olla olemassa ajankohtaista abstraktin taiteen ryhmää, joka toisi abstraktia nykytaiteen keskiöön. No, sitten keksin, että minähän voisin perustaa sellaisen. Halusin, että mukana on mahdollisimman monipuolisesti abstraktin eri lajeja, ja lähetin sitten sopiville sähköpostia, että kiinnostaisiko. Näin saatiin kokoon seitsemän taiteilijan ryhmä, jossa on kuusi maalaria ja yksi tilataiteiteilija. Tarkoituksemme on toimia yhdessä pidempään ja järjestää useita näyttelyitä eri puolella Suomea.

Porukan taiteilijat ovat Kaarina Haka, Tapani Hyypiä, Maaria Oikarinen, Maaria Märkälä, Matti Rantanen, Panu Ruotsalo ja Mia Saharla

Kirjoitin ryhmästämme lennokkaan tekstin, jota Mia Saharla vähän järkevöitti, kun meitsi oli liikaa vauhdissa:

"Me maalaamme kaikilla aisteillamme, muistoillamme ja tunteillamme. Maalaus on vapaa tila, huone, maanosa ja galaksi. Mitä tahansa voi tapahtua. Abstrakti kumoaa näkyvän maailman rajat ja lainalaisuudet. Väri räjähtää. Soinnuttelemme ja sävellämme. Maalaus puhuu kielillä, me juoksemme kankaiden yli. Kirjoitamme tuokiokuvia ohuella ja paksulla maalilla. Veistämme väriä. Raaputamme pois. Annamme laajojen liikkeiden viedä. Olemme millimetrin tarkkoja ja maanisen vauhkoja.

Kimmoke maalaamiseen voi olla liikennemerkin fluorinkeltainen, vanhojen c-kasettien nauhaserpentiinit, rakennustyömaa, myrsky, aamiaisavokado. Lumisokeus. Taidehistorian vuosituhannet.

Ryhmä OOO syntyi maalaamiskeskusteluista, maalaamisen ympärille, kiteytyen abstraktiin ja sen merkitykseen kullekin maalarille. Ryhmän taiteilijat lähestyvät kukin maalausta omalla tavallaan, kiertäen abstraktin maalauksen reunoilla ja ytimessä, tuoden yhteen maalaamisen tarpeellisuuden ja maalauksen kyvyn puhua ilman sanoja. Kuvaviitteen kadotessa maalauksessa korostuvat eleet, värit ja tunne. Tätä on pakko tehdä. Tämä on tärkeää. Maalaus ei lopu ja maalattava ei lopu. Se minkä näkee, mitä ei näe. Minkä tuntee, hengittää ja maistaa. Minkä väristä on?"

Tervetuloa avajaisiin 4.3.2016 klo 18-20!

Näyttely on avoinna 5.3. -20.3. ti-su klo 12-17

Tyynenmerenkatu 6, Jätkäsaari, Helsinki

Kaarina Haka

”Teokseni on viivalla leikittelevä installaatio, joka rakentuu verkoista, rautalangasta ja varjoista.”

Tapani Hyypiä

”Uupuneen mielen karkailu, vanhan maalauksen antama elämys tai havainnot luonnosta antavat sattuman lailla alun. Useimmin riittää, että vaan on halu levitää sitä väriä, ihmetellä sitä miten kaksi yhdessä on enemmän kuin ne kaksi.”

Maaria Märkälä

”Koettelen abstraktin rajoja Georg Baselitzin hengessä.”

Maaria Oikarinen
”Kookkaat maalaukseni viittaavat holokaustiin sekä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Teemat nousivat esiin opiskellessani Jerusalemissa kesällä 2015". Ks.tarkemmin täältä. (Kuvan "pienet" teokset aiemmasta sarjasta.)

Matti Rantanen

"Maalauksissani olen halunnut tehdä kaksiulotteiselle pinnal le illuusion kolmiulotteisuudesta abstraktin kuvakielen keinoin." Kuva: Jari Kielosto

Panu Ruotsalo

”Rakennan töissäni siltaa esittävän ja abstraktin ilmaisun välille, koettaen selittää, miksi abstrakti on tarkempi tapa kertoa, kuin esittävä. Minulle.”

Mia Saharla

”Maalaukseni ovat havaintojen ja luonnosten kollaaseja. Tavoitteeni on päästä kiinni maalaukseen ilman tiukkoja lähtökohtia ja raameja, selkeän kuvallisen viitteen taakse.” (Maalaukset Tree, 2014)

Lue enemmän OOOsta täällä. Kukin taiteilija kertoo enemmän työskentelystään.

Anteeksi, Marianna!

Nimeämätön (140x180cm)

Voi hemputti. Nyt tuli matkittua pahemman kerran. Vai mitä sanotte tästä maalauksesta? Olen ainakin pari kertaa maininnut, että Marianna Uutinen on minulle tärkeä taiteilija. Hänen tuotannossaan on kausia ja teoksia, jotka saavat minut huohottamaan, joskin on myös vaiheita, joista en tykkää yhtään. Minusta on ollut huippukiinnostavaa kokeilla Mariannan kalvotekniikkaa ja hyödyntää sitä omissa teoksissani. Mutta tämän kuvan työ tuntuu jotenkin pahemmalta matkinnalta kuin mikään ikinä koskaan. Johtunee pinkistä väristä sekä siitä, että en ole oikeastaan tuonut maalaukseen mitään omaa (vai pelastavatko keltainen, kulta ja vihreä pinteestä?) Pinkki on Mariannan väri. Mutta eihän kukaan voi omistaa väriä? Suomessa on kirjoitettu 90-luvulla nousseesta ”tyttömaalauksesta”, jossa vaaleanpunaista ja pinkkiä käytettiin paljon, tähän lajiin kuuluvat mm. Katja Tukiainen ja Eeva-Leena Eklund, mutta eivät hekään pinkkiä keksineet. Neonvärit olivat vaatemuodissa kovaa huutoa 80-luvulla ja nyt ne ovat taas muotia, hot-pinkiksi kutsuttu fluoripinkki etunenässä. Väriä näkee teinien farkuissa ja kaikenikäisten tennareissa sekä urheiluvaatteissa. 

Aiempi vaihe

Sanotaan (Saarnaajan kirja, Vanha Testamentti), että auringon alla ei ole mitään uutta. No, ei kai kamalasti. Sitä Saarnaaja ei kuitenkan tiennyt, että 1900-luvulla jaa.oli tuleva akryylimaali. Sanotaan myös, että samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa (Herakleitos). Täysin vastakkaiset viisaudet – toisen mukaan ei ole mahdollista keksiä tai kokea mitään, mikä ei olisi jo keksitty ja koettu, kun taas toisen mukaan kaikki muuttuu, vaihtuu ja uudistuu, joka hetki. Tykkään jälkimmäisestä enemmän. Saarnaajan kirja on kielellisesti kaunista luettavaa, mutta sisältö tiivistyy aika hyvin kirjan ensimmäisessä lauseessa: ”Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”. Että hirteenkö sitten vaan? Ei sentään. Turhuuden pohdinta vie Saarnaajan päätelmään, että on hyvä iloita, syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista kaiken murheen ja vaivan keskellä.

Muistan, miten I tuli kerran opiskelukaverinsa työhuoneelta suuttumusta puhisten: ”L on laittanut töihinsä neliöitä!” I oli käyttänyt neliöitä uusien teostensa elementteinä, ja nyt häntä vaivasi paha epäilys, että kollega oli varastanut neliöt. No mutta hei, minä sanoin, et sinä tainnut neliötä keksiä.

Aku Ankka ja veljenpojat löysivät joskus keskeltä viidakkoa hyvin hyvin vanhoja kuution muotoisia munia. Taisivat tehdä arkeologisista löydöksistä munakkaankin. Mutta kuka keksi kuution? Tai neliön? Äkkihakemalta löydän Googelista viitteitä lähinna Rubikin kuutioon ja isoäidin virkkausneliöihin. --- Eipäs, löytyi sieltä muutakin. Neliön käsite on ollut olemassa ainakin babylonialaisessa matematiikassa 3000-500 eaa (ei nyt Kukkeli kovin tarkasti tiennyt). (Kuitenkin jos ajatellaan käytännön asioita, niin esim kulmikasta arkkitehtuuria ei ole monessa maailmankolkassa edelleenkään nähty.)

Siis neliön”matkiminen” ei ole matkimista, minusta se on aivan selvää, koska neliö on ollut olemassa maailman sivu. Mutta kuten todettu, akryylimaalin historia on vielä melkoisen lyhyt. Tarkoittaako se sitten, että akryylitekniikan matkiminen on pahempaa matkimista? Ajatellaanpa vanhempaa tekniikkaa eli öljymaalausta. Matkiiko laseeraaja jotakuta? Entäs se, joka sekoittaa värit vasta kankaalla eikä paletilla? Kumpikin tekniikka tuo mieleen aika liudan maalareita. Entäs sitten maalausaiheet. Miksi ”kaikki” maalavat asetelmia, maisemia ja alastonmalleja? Aivan järkyttävää matkimista, eikö muka? En ole saanut selville, kuka ensimmäisenä kalvoili, myöhemmin tekniikkaa on hyödyntänyt minun lisäkseni ainakin Kaarina Haka. Itse "keksin" tekniikan ihan vahingossa. Olin sekoittanut väriä muovipurkin kannella. Kun väri oli kuivunut, huomasin, että se irtoaa alustasta kalvona, ja aloin kokeilla yhä suurempia kalvoja, ohuitaja paksuja, tasaisen läpikuultavia ja paksun möykkyisiä.

Orkidea-sarjaa varten tein aika rutosti kalvoja. Niitä maalatessa en kuitenkaan kokenut kovasti matkivani, luultavasti siksi, että maalauksista ensiksi pomppaava asia oli värimaailma eikä niinkään se, miten taulu oli teknisesti toteutettu. Tämän postauksen teos ei ole kovin koloristinen tekele, väritys perustuu aika yksinkertaiseen vastavarikontrastiin. Niinpä minun spesiaaliteettini ei niin pääse tässä esille. Kivalta se silti minusta näyttää. Silti en ole varma, miltä näyttää vaikkapa lokakuussa.