Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. syyskuuta 2022

Mystiikkaa ja matematiikkaa



Siitä on aikaa, kun viimeksi olin niin innokas, että en malttanut pitää näppejäni irti pensseleistä viikonloppuna. Työ ja vapaa-aika ovat kuitenkin viime aikoina enemmän sekoittuneet, koska olen piirtänyt melkein kaikki illat. Sommittelu- ja väriharmoniakysymykset kiehtovat koko ajan; olen vissiin virkistynyt! Eilen piti tehdä "paperitöitä" kotona, joten tänään pyöräilin metsien ja peltojen halki Roihupeltoon, jossa punavioletit maalaukset odottivat. Kun olin huonommassa kunnossa, työmatka tuntui pitkältä ja lähteminen vähän raskaalta, menin sitten millä kulkupelillä tahansa, mutta nyt yhdeksän kilometriä taittui hujauksessa pyörän selässä, ja onhan reitillä hienot maisemat. 

Koska olin viimeksi käyttänyt rajuja värejä: fluoripinkkiä, liilaa ja lihaisaa vaaleanpunaista, käytin tänään lähinnä harmaan sävyjä. Sekoitin emerald greenistä, punaisesta ja valkoisesta tumman vihreänharmaan, Paynesin harmaasta ja valkoisesta siniharmaan ja valkoisesta ja hitusesta mustaa helmenharmaan, lisäksi käytin metallista harmaata eli hopeaa. Näille sitten etsin oikeat paikat kankaalta. Se vihreänharmaa oli erityisen ruma ja hieno väri!

Eilen pengoin vanhoja papereita ja löysin tekstin, joka on päivätty Salmelassa 29.5.2007. Olen kirjoittanut sen miettiessäni puhetta lehdistötilaisuutta varten. Pidin tekstistä, ja siksi lainaan sen suoraan tähän:

"Rakastan värejä. Olen maalannut abstrakteja töitä noin kymmenen vuoden ajan. Ensin abstrahoin maisemasta, maalasin paljon ulkona, istuin rannoilla, pelloilla, metsissä ja kukkuloilla. Nyttemmin maalauksillani ei ole tiettyä visuaalista lähtökohtaa; koen käyttäväni kaikkia aistejani, muistikuviani, koko kehoani, kun maalaan.

Maalaaminen on osa miltei kaikkea, mitä teen: usein kuljeskellessani ulkona tai tehdessäni karate-harjoituksia ratkon maalauksellisia kysymyksiä, saan ideoita. Ajattelen, että maalaaminen on yhtäältä mystiikkaa, toisaalta matematiikkaa. Se on inspiraatiota ja harkintaa vuorotellen.

Tärkein innoittajani on valo. Erityisesti talvella, kun auringonvaloa on vähän, seuraan mielelläni auringonnousuja ja -laskuja. Monina talviaamuina istuin työhuoneen ikkunan ääressä odottamassa, kuinka oranssi pallo pulpahti esiin männynlatvojen takaa. Illalla katsoin ateljeen ikkunasta länteen, taivas oli punainen, juoksin laiturille ihailemaan. Yöllä saatoin viipyä pihalla katse tähtitaivaalla. Kerran heräsin kuutamoon: katsoin ulos, kuinka kuu piirsi puitten varjot hangelle. Nämä ovat syitä elää ja maalata.

Kokemus valosta on vahva ja kokonaisvaltainen. Kun kesällä makaa rantahiekalla ja sulkee silmät, voi katsella punaista ja keltaista, voimakas valo tulee luomien läpi. Iho tuntee lämmön, ehkä hienoisen tuulen. Männyt tuoksuvat, kuuluu ilakoinnin ääniä, veden roisketta, hiekan kohinaa. Se voisi olla maalaus.

Näen joskus unta väristä, saatan nousta sekoittamaan sävyn kesken unen, sivellä ensimmäisen kerroksen kankaalle. Aamulla katson kangasta kauan ennen kuin teen mitään, kuvittelen erilaisia ratkaisuja työn jatkamiseksi, valitsen mielestäni parhaan. 

Tunteeni ovat vahvasti mukana, kun maalaan. Yleensä rakastan ja hellin maalauksiani, joskus äyskin ja huudan niille, riitelen niiden kanssa. Kuitenkaan valmiit maalaukset eivät esitä yksittäisiä tunnetiloja, en maalaa ilmaistakseni tunteita, vaan tunteet ovat yksi välinen työstää teosta. Tarkka värisilmä ja sommittelutaito ovat vahvuuksiani taiteilijana. Olen utelias, kokeilen mielelläni vaikeita asioita: osaanko ratkaista tämän?

Tavoittelen harmoniaa, mutta myös yllätyksellisyyttä. Maalauksen pitää olla kiinnostava, innostava, mielellään lumoava, taianomainen, pysäyttävä. Toivon, että maalaus olisi katsojalle maailma, jossa viipyä ja viihtyä, nähdä ja tuntea."  

Olenpas ollut hurmioitunut. Salmela oli minulle hyvin erityinen paikka ja haaveeni olisi päästä sinne vielä joskus uudestaan työskentelemään. Ateljee oli suoraan kynnyksen takana, siksi oli mahdollista totella yöllä univärin kutsua. Luonto ja kokemus vuodenajoista on Mäntyharjussa erityinen ja se innoitti minua valtavasti. Oli sopivan rauhallista, että mieli ei kuitenkaan lähtenyt vimmaisille ylikierroksille, mitä minulle tapahtui usein myöhempinä vuosina Helsingissä, kun työskentelin Arabian ateljeessa. Sairastettuani monta maniaa olen nykyään varovaisempi. En voi työskennellä yötä päivää tai päädyn Auroraan. Ehkä se mystiikka maalaamisesta on vähentynyt, matematiikka lisääntynyt. Ei kai viisikymppisenä voi muutenkaan tuntea samoin kuin kolmekymmentäviisivuotiaana. Silti aion hieman muunnellen käyttää tuota kirjoitusta, kun seuraavan kerran pitää jotakin tahoa varten tuottaa tekstiä omasta työskentelystä. 

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pikkuhuone


Otin eilen kuvia pikkuhuoneesta. Pikkuhuoneella oli ennen eri nimi. Sitä nimeä ei saa enää sanoa.

Pikkuhuone on kauan ollut paha huone. Edelleen se on paha aina pimeän aikaan, sinne ei voi mennä. Jos jostain syystä täytyy mennä, hengitys kiihtyy ja rintaa puristaa. On tultava nopeasti pois. Mutta päivällä pikkuhuoneeseen voi mennä. Olen ostanut pikkuhuoneeseen kasveja, yhteensä yli kymmenen. Käyn ihan mielelläni katselemassa ja kastelemassa niitä. Ripustin seinälle maalauksen Golden Spirit. Minulla on kuva, jossa tytön kanssa seisomme taulun edessä. Mutta sitä kuvaa ei voi katsoa. Tytön kuvaa ei voi katsoa.

Jääkaapin ovessa on kolme kuvaa, joita voi joskus katsoa, kolme kuvaa meistä yhdessä. On kuva ensikohtaamisesta. Tyttö on nostettu vatsastani, minulla on sairaalan suojamyssy päässä, vauva on tuotu käärönä rinnalleni. On kuva kesämökiltä, nelivuotias tyttö juoksee karkuun, kun jahtaan häntä vesipyssyn kanssa. Pitkä tukkaa viuhuu vauhdissa. Sitten on vielä hassuttelukuva Kiasmasta. Jostain syystä nämä kuvat voivat olla, ja niitä voi välillä vilkaista. Mutta ei voi olla mitään kehystettyä muistokuvaa lipaston päällä. Eikä kuvia tietenkään voi näyttää täällä.

Pikkuhuoneessa on hylly täynnä palapelejä. Yhden pinon alla on kirja, valokuvakirja tytöstä. Sen on oltava piilossa. Kirjassa on kauneimmat kuvat ikinä. Mutta vielä niitä ei voi katsoa.

Otin valokuvia pikkuhuoneesta, koska siellä näytti mukavalta. Siellä näytti mukavalta, koska kasvit ovat kauniita, ja ennen muuta siksi, että sinne on tullut työn merkkejä. Tuolilla on vasara, lattialla niittipyssy, kiilapuita ja kankaita.      

Olen kirjoittanut kolmeen eri paikkaan. Minulla on Aamukirja, joka on pehmeäkantinen muistikirja, jonka etupuolella on paljetteja. Kannessa lukee Think happy. Kirjasta tulee mieleen kahdeksanvuotias tyttö. Sitten minulla on Päiväkirja, joka on tiedosto koneella. Toisen tiedoston nimeä en voi sanoa, mutta siitä saattaisi tulla romaani. Kirjoitan tuota tekstiä harvoin, koska kirjoittaminen sattuu. Ja nyt kun aloin taas päivittää Hekumaa, mietin, mitä kaikkea kerron täällä. Olen aina kokenut, että taide liittyy elämään, ja että elämä liittyy taiteeseen, jopa niin, että taide on elämää, ja elämä on taidetta. Ja se näkyy monissa teoksissani täällä blogissa. Olen kirjoittanut paljon elämäni vaikeista asioista, niin kuin iloistakin.

Kysyin Xltä, voisiko surusta kirjoittaa blogissa. Voi, hän vastasi. Mutta eikö se ole liian henkilökohtaista? minä kysyin. No eipä se sun blogi ennenkään kovin epähenkilökohtainen ole ollut, X tuumasi.

Jos Googleen laittaa tyttäreni nimen, se ehdottaa hakua ”kuolinsyy”. En halua, että minulta kysellään tällaisia. Pelkään, että saan ilkeitä kommentteja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on ilkeää. Heti tytön kuoleman jälkeen sain useita viestejä, joissa kysyttiin, mihin hän kuoli, osa puolitutuilta tai tuntemattomilta. Ei osanottoa. Vain tunkeileva kysymys.

Löysin tyttäreni huoneestaan kuolleena 6.11.2019. Senkin kertominen on vaikeaa. On kauheaa kirjoittaa tuollainen lause. Kysymykset musertavat. (EDIT. Kirjoitin ensin vuosiluvun väärin, 2020, en huomannut vaikka kävin tekstin useasti läpi. Luultavasti kirjoitin väärin, koska se päivä on joka päivä, koko ajan se tapahtuu uudelleen. Se tapahtui silloin, eilen ja tänään ja huomenna.)

Olen yrittänyt tehdä pikkuhuoneesta muun huoneen. Halusin ottaa valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena. Kun otin valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena, ryömin lattialla saadakseni oikean kuvakulman, saalistin ikkunan valoa, siirsin vihreää tuolia vähän, että se näyttäisi sommitelmassa kivemmalta. Kun teen pikkuhuoneessa pikkuasioita, iso suru on hetken vähän pienempi suru.   

perjantai 6. tammikuuta 2017

Haifa

Haifa (100x150cm) 2016-2017

Koin ihanan onnistumisen tunteen tänään, kun tulin töihin ja näin viimeksi kuivumaan jääneet työni. Vihdoin valmiit! Usein minulta kysytään, kuinka kauan yhden maalauksen valmistumiseen menee. Kysymys on mahdoton. Joku voi valmistua muutamassa tunnissa, toisen kanssa prosessi kestää kuukausia, jopa vuosia. Tässä työssä kesti kuutisen kuukautta ja yksittäisiä maalaussessioita oli lukemattomia. Lähellä on, totesin monta kertaa. Mutta kun ihan ei ollut. Oli liikaa tai liian vähän ja väärässä paikassa tai väärällä tavalla. Nyt on oikein ja sopivasti.

[Kuva on vähän huonolaatuinen, sillä järkkärini meni yhtäkkiä rikki ja tämä on kuvattu vanhalla pokkarilla. Vaihdan tähän kunnollisen kuvan, heti kun käytössäni on taas kunnon kamera.]

tiistai 20. tammikuuta 2015

Loiston luona


Kelpaa köllötellä
Maalaus Loisto (200x240cm) 2007-2008

Oli synkkä ja myrskyinen ilta, sumua ja kamalan liukasta. Ei se mitään, minulla oli lämmintä ja mukavaa, kun pääsin kylään katsomaan kahta maalaustani. Loisto ja Orkideahuone 1 löysivät viime keväänä kodin Minervan uudesta asunnosta, ja nyt minulla oli tilaisuus nähdä, kuinka nuo tätä nykyä elelevät. Makoisasti, sanoisin. Loisto viihtyy olohuoneen  tummanharmaalla seinällä tummanharmaan sohvan takana. Ja jotain telepatiaa tässä nyt on oltava, koska nuo maalauksen sävyjä toistavat tyynyt ja viltit olivat olemassa jo ennen kuin Minerva oli nähnyt Loiston. Ja aivan kuin hän olisi maalauttanut seinätkin juuri Loistoa varten! Ja antanut arkkitehdille seinän mitat!
Oikeanpuoleisella seinällä on Teemu Korpelan maalaus.

Siellä se kukkii

Asunnossa on paljon yhtenäistä, avaraa tilaa. Tässä olohuone jatkuu ruokailuhuoneeksi, jonka takana ovet ovat auki kirjastoon. Kirjastossa majailee Orkideahuone 1. Käydään katsomassa:

Kotoisaa ja persoonallista. Rohkeasti uutta ja vanhaa, ties miten monta tyyliä -  ja ihanasti värejä. Antaa maalauksellekin melkoisen haasteen.

Ei ole ihan valmista, Minerva selitti. Kattolamppua on tarkoitus siirtää niin ettei se olisi maalauksen edessä. Nyt pitää tosiaan vähän lilliputteilla että näkee taulun kokonaan:

Maalaus Orkideahuone 1 (170x130cm) 2014


Kurkkaamme vähän keittiöön, mutta emme mene enempää urkkimaan (paljastan kuitenkin, että siellä oli mm pinkki ja oranssi leikkuulauta).  Loisto vetää taas puoleensa toisella puolen:


Kävisin mielelläni kuvaamassa tässä kodissa  uudestaan vaikkapa keväisessä päivänvalossa, jolloin esim tuo maton punainen näyttäisi varmasti kylläisemmältä eikä maalaus kaipaisi keinovaloa. Mutta jotain ihan omanlaistaan taikaa tässä pimeän tunnelmassakin on.




Makeasti neitokainen... meinasi ihan unohtua talviunille.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Glitter



Kimmeltävät hiukkaset, glitterit, tulivat maalauksiini pari vuotta sitten.  Irtohippusia voi ripotella märän maalauksen pintaan tai sekoittaa väriiin ja mediumiin. Ensin olin innostunut heijastavista fluoriväreistä, sitten metalliväreistä ja hohtavista helmiäisistä. Fluoripunainen on huikeampi kuin kadmium, fluorikeltainen räikeämpi kuin sitruuna, pronssi peittoaa toki ruskean ja hopea on kiinnostavampi kuin harmaa. Kyse on valosta ja sen liikkeestä.

Glitterissä valo tuntuu olevan jatkuvassa liikkeessä, se kertautuu, säkenöi ja hurmaa.





 

Olen hankkinut parhaat glitterini kalliolaisesta automaalikaupasta. Muutamat kimmeltävät kaikissa spektrin väreissä, kuten kuvien hopeinen ja violetti. Kun glitterin sitten siirtää purkista maalin sekaan tai päälle, sen väri muuntuu huomattavasti pohjavärin ja ympäristön mukaan. Allaoleva maalaus kertoo tästä: vaalea glitter kimaltaa vihreänä mustan päällä, vaalealla se on vaalea, vihreä tai vaaleanpunainen vuorotellen.


Sarjasta Romanssi (35x30cm) 2009

Juuri nyt työstän isoa maalausta, jossa glitteriä on paljon paljon, tarkoitus on maalata miltei yksinomaan eri värisillä kimalteilla vaalealle pohjalle. Olen melkoisissa vaikeuksissa sen kanssa. Yksityiskohtien säihkekasaumat ovat hienoja, mutta kokonaisuuden hallinta tällaisessa hillittömyydessä - mahtaako onnistua?