sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pikkuhuone


Otin eilen kuvia pikkuhuoneesta. Pikkuhuoneella oli ennen eri nimi. Sitä nimeä ei saa enää sanoa.

Pikkuhuone on kauan ollut paha huone. Edelleen se on paha aina pimeän aikaan, sinne ei voi mennä. Jos jostain syystä täytyy mennä, hengitys kiihtyy ja rintaa puristaa. On tultava nopeasti pois. Mutta päivällä pikkuhuoneeseen voi mennä. Olen ostanut pikkuhuoneeseen kasveja, yhteensä yli kymmenen. Käyn ihan mielelläni katselemassa ja kastelemassa niitä. Ripustin seinälle maalauksen Golden Spirit. Minulla on kuva, jossa tytön kanssa seisomme taulun edessä. Mutta sitä kuvaa ei voi katsoa. Tytön kuvaa ei voi katsoa.

Jääkaapin ovessa on kolme kuvaa, joita voi joskus katsoa, kolme kuvaa meistä yhdessä. On kuva ensikohtaamisesta. Tyttö on nostettu vatsastani, minulla on sairaalan suojamyssy päässä, vauva on tuotu käärönä rinnalleni. On kuva kesämökiltä, nelivuotias tyttö juoksee karkuun, kun jahtaan häntä vesipyssyn kanssa. Pitkä tukkaa viuhuu vauhdissa. Sitten on vielä hassuttelukuva Kiasmasta. Jostain syystä nämä kuvat voivat olla, ja niitä voi välillä vilkaista. Mutta ei voi olla mitään kehystettyä muistokuvaa lipaston päällä. Eikä kuvia tietenkään voi näyttää täällä.

Pikkuhuoneessa on hylly täynnä palapelejä. Yhden pinon alla on kirja, valokuvakirja tytöstä. Sen on oltava piilossa. Kirjassa on kauneimmat kuvat ikinä. Mutta vielä niitä ei voi katsoa.

Otin valokuvia pikkuhuoneesta, koska siellä näytti mukavalta. Siellä näytti mukavalta, koska kasvit ovat kauniita, ja ennen muuta siksi, että sinne on tullut työn merkkejä. Tuolilla on vasara, lattialla niittipyssy, kiilapuita ja kankaita.      

Olen kirjoittanut kolmeen eri paikkaan. Minulla on Aamukirja, joka on pehmeäkantinen muistikirja, jonka etupuolella on paljetteja. Kannessa lukee Think happy. Kirjasta tulee mieleen kahdeksanvuotias tyttö. Sitten minulla on Päiväkirja, joka on tiedosto koneella. Toisen tiedoston nimeä en voi sanoa, mutta siitä saattaisi tulla romaani. Kirjoitan tuota tekstiä harvoin, koska kirjoittaminen sattuu. Ja nyt kun aloin taas päivittää Hekumaa, mietin, mitä kaikkea kerron täällä. Olen aina kokenut, että taide liittyy elämään, ja että elämä liittyy taiteeseen, jopa niin, että taide on elämää, ja elämä on taidetta. Ja se näkyy monissa teoksissani täällä blogissa. Olen kirjoittanut paljon elämäni vaikeista asioista, niin kuin iloistakin.

Kysyin Xltä, voisiko surusta kirjoittaa blogissa. Voi, hän vastasi. Mutta eikö se ole liian henkilökohtaista? minä kysyin. No eipä se sun blogi ennenkään kovin epähenkilökohtainen ole ollut, X tuumasi.

Jos Googleen laittaa tyttäreni nimen, se ehdottaa hakua ”kuolinsyy”. En halua, että minulta kysellään tällaisia. Pelkään, että saan ilkeitä kommentteja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on ilkeää. Heti tytön kuoleman jälkeen sain useita viestejä, joissa kysyttiin, mihin hän kuoli, osa puolitutuilta tai tuntemattomilta. Ei osanottoa. Vain tunkeileva kysymys.

Löysin tyttäreni huoneestaan kuolleena 6.11.2019. Senkin kertominen on vaikeaa. On kauheaa kirjoittaa tuollainen lause. Kysymykset musertavat. (EDIT. Kirjoitin ensin vuosiluvun väärin, 2020, en huomannut vaikka kävin tekstin useasti läpi. Luultavasti kirjoitin väärin, koska se päivä on joka päivä, koko ajan se tapahtuu uudelleen. Se tapahtui silloin, eilen ja tänään ja huomenna.)

Olen yrittänyt tehdä pikkuhuoneesta muun huoneen. Halusin ottaa valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena. Kun otin valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena, ryömin lattialla saadakseni oikean kuvakulman, saalistin ikkunan valoa, siirsin vihreää tuolia vähän, että se näyttäisi sommitelmassa kivemmalta. Kun teen pikkuhuoneessa pikkuasioita, iso suru on hetken vähän pienempi suru.   

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Teoksia TAIKO:on

 



Suvilumi (35x30cm) 2009

Päivitin yläpalkkiin verkkonäyttelyn Pieniä maalauksia,; siellä on tämä ja monta muuta. Olen tehnyt näitä paljon vuosien varrella, ehkä yhdeksänkymmentä. Ostin nimittäin reilu kymmenen vuotta sitten mahtipontisesti kiilapuut sataan tällaiseen, ja puita on enää kassillinen jäljellä. Näköjään maalauksia on paljon myös lähtenyt maailmalle. (Ja taas huomaan, miten huolimaton boheemi olen, sillä en tiedä läheskään kaikkien sijaintia.) Mutta nämä nyt julkaisemani ovat siis vielä saatavilla. Muutaman lisää löydät hakemalla Yellow hellow!

Olen nyt väsännyt TAIKO:n sivuani. Siellä pitää kirjoittaa yli 200 merkin selitys kustakin teoksesta, suomeksi ja englanniksi, että siinä on vähän runoilemista. Monilla töilläni ei ole edes ollut nimiä, ei tälläkään tyypillä, josta kirjoitin näin: "Tässä maalauksessa lumi on satanut kesäisten värien päälle. Halusin tehdä jotain yllättävää, joten maalasin valkoisen kerroksen, joka osittain peittää alemmat värit. Lopputulos on herkkä ja unenomainen." 

TAIKO:ssa suositeltiin myös laittamaan useampia kuvia teoksesta, esim sivusta, yksityiskohdista ja takaa. Tomerana kuvailin toissapäivänä. 

Tässä muutamia muita otoksia:










Ehkä siis vielä ostan puita lisää, sitten kun olen käyttänyt kaikki sata.