Tältä näyttää OOO Huudossa

Kaarina Haka ja Mia Saharla


Mia Saharla ja Maaria Oikarinen

Tapani Hyypiä

Panu Ruotsalo ja Maaria Oikarinen

Matti Rantanen

Kaarina Haka

Maaria Märkälä ja Matti Rantanen (takana)

Panu, Tapani, MaariaO, Matti

MaariaO, Mia, Kaarina

Mia ja MaariaO

MaariaM ja Panu

Panu Ruotsalo

Mia ja Kaarina

 Mia ja MaariaO

 MaariaO ja Tapani

 Tapani ja MaariaO

Huomenna on sunnuntaina 20.3. viimeinen mahdollisuus nähdä tämä OOOn näyttely Galleria Huudossa Jätkäsaaressa. Osoite Tyynemerenkatu 6, avoinna klo 12-17. Tervetuloa!

EDIT.
Alexandra Marila kirjoittaa näyttelystä blogissaan The Art Trail. Teksti on asiantuntevaa, analyyttistä ja eläytyvää, oikein hyvää julkisuutta meille :)

Juttu alkaa näin:
"Colors, splashes, smudges, bubbles, thick brush strokes and delicate lines reveal expressions of different worlds in Group OOO’s abstract painting exhibition at Galleria Huuto."...

OOO! Tänää duunii, huomen paardii!

Ripustimme näyttelymme Jätkäsaaren Huudossa tänään. Hieno tuli. Tervetuloa juhlimaan avajaisia kanssamme huomenna perjantaina klo 18-20! Tarkemmat tiedot edellisessä postauksessa.

Mikä on optimaalinen väli?

Lykkäsin tähän useamman kuvan oman sarjani ripustamisesta, kun oli niin hienoa seurata, miten taitavasti Tapani Hyypiä hoiti homman loppuun. Tapani oli ollut jo aamupäivällä ripustamassa toisen näyttelyn. Kuljetuspäivä oli eilen, ja silloin paikalla olleet tyypit olivat tehneet alustavaa suunnitelmaa, millä seinillä mitäkin tulisi olemaan. Minulla on näyttelyssä neljä teosta; aamulla kaikki vielä seisoivat rivissä peräkanaa. Totesimme, että sininen "Israel-maalaus" olisi paras siirtää toiseen huoneeseen. (Kunnon kuvia tulee joka suunnalta, sitten kun pääsen galleriaan oikean kameran kanssa rauhassa tiirailemaan.)

Yläreunan merkki

Alustavan suunnitelman iso visio toimi: minulla, Mia Saharlalla ja Kaarina Hakalla on yhteinen, iso tila. Katsokaa keltaista! Olemme olleet Mian kanssa jotenkin samalla levelillä: 

Vähän oikealle

Linja on objektiivisesti mitattuna suora (huom. tabletin kamera vääristää kulman)

Mutta mitä sanoo silmä? Katto ja lattia saattavat olla vinoja, seinä voi olla hieman kalteva, jolloin vatupassin suora näyttää "väärin"

Mia

Kaarina rakentaa installaatiotaan

"Jätkien puolta" mietitään

Täältä tulee OOO!

Matti Rantanen rakentaa isolle pientä. Kuva: Jari Kielosto

Helsingin Jätkäsaaren Huudossa avautuu 4.3. abstraktiryhmä OOO:n näyttely. 

Mikä OOO? Ryhmän tarina on sellainen, että olin pidemmän aikaa miettinyt ja harmitellut, että miksi ei voisi olla olemassa ajankohtaista abstraktin taiteen ryhmää, joka toisi abstraktia nykytaiteen keskiöön. No, sitten keksin, että minähän voisin perustaa sellaisen. Halusin, että mukana on mahdollisimman monipuolisesti abstraktin eri lajeja, ja lähetin sitten sopiville sähköpostia, että kiinnostaisiko. Näin saatiin kokoon seitsemän taiteilijan ryhmä, jossa on kuusi maalaria ja yksi tilataiteiteilija. Tarkoituksemme on toimia yhdessä pidempään ja järjestää useita näyttelyitä eri puolella Suomea.

Porukan taiteilijat ovat Kaarina Haka, Tapani Hyypiä, Maaria Oikarinen, Maaria Märkälä, Matti Rantanen, Panu Ruotsalo ja Mia Saharla

Kirjoitin ryhmästämme lennokkaan tekstin, jota Mia Saharla vähän järkevöitti, kun meitsi oli liikaa vauhdissa:

"Me maalaamme kaikilla aisteillamme, muistoillamme ja tunteillamme. Maalaus on vapaa tila, huone, maanosa ja galaksi. Mitä tahansa voi tapahtua. Abstrakti kumoaa näkyvän maailman rajat ja lainalaisuudet. Väri räjähtää. Soinnuttelemme ja sävellämme. Maalaus puhuu kielillä, me juoksemme kankaiden yli. Kirjoitamme tuokiokuvia ohuella ja paksulla maalilla. Veistämme väriä. Raaputamme pois. Annamme laajojen liikkeiden viedä. Olemme millimetrin tarkkoja ja maanisen vauhkoja.

Kimmoke maalaamiseen voi olla liikennemerkin fluorinkeltainen, vanhojen c-kasettien nauhaserpentiinit, rakennustyömaa, myrsky, aamiaisavokado. Lumisokeus. Taidehistorian vuosituhannet.

Ryhmä OOO syntyi maalaamiskeskusteluista, maalaamisen ympärille, kiteytyen abstraktiin ja sen merkitykseen kullekin maalarille. Ryhmän taiteilijat lähestyvät kukin maalausta omalla tavallaan, kiertäen abstraktin maalauksen reunoilla ja ytimessä, tuoden yhteen maalaamisen tarpeellisuuden ja maalauksen kyvyn puhua ilman sanoja. Kuvaviitteen kadotessa maalauksessa korostuvat eleet, värit ja tunne. Tätä on pakko tehdä. Tämä on tärkeää. Maalaus ei lopu ja maalattava ei lopu. Se minkä näkee, mitä ei näe. Minkä tuntee, hengittää ja maistaa. Minkä väristä on?"

Tervetuloa avajaisiin 4.3.2016 klo 18-20!

Näyttely on avoinna 5.3. -20.3. ti-su klo 12-17

Tyynenmerenkatu 6, Jätkäsaari, Helsinki

Kaarina Haka

”Teokseni on viivalla leikittelevä installaatio, joka rakentuu verkoista, rautalangasta ja varjoista.”

Tapani Hyypiä

”Uupuneen mielen karkailu, vanhan maalauksen antama elämys tai havainnot luonnosta antavat sattuman lailla alun. Useimmin riittää, että vaan on halu levitää sitä väriä, ihmetellä sitä miten kaksi yhdessä on enemmän kuin ne kaksi.”

Maaria Märkälä

”Koettelen abstraktin rajoja Georg Baselitzin hengessä.”

Maaria Oikarinen
”Kookkaat maalaukseni viittaavat holokaustiin sekä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Teemat nousivat esiin opiskellessani Jerusalemissa kesällä 2015". Ks.tarkemmin täältä. (Kuvan "pienet" teokset aiemmasta sarjasta.)

Matti Rantanen

"Maalauksissani olen halunnut tehdä kaksiulotteiselle pinnal le illuusion kolmiulotteisuudesta abstraktin kuvakielen keinoin." Kuva: Jari Kielosto

Panu Ruotsalo

”Rakennan töissäni siltaa esittävän ja abstraktin ilmaisun välille, koettaen selittää, miksi abstrakti on tarkempi tapa kertoa, kuin esittävä. Minulle.”

Mia Saharla

”Maalaukseni ovat havaintojen ja luonnosten kollaaseja. Tavoitteeni on päästä kiinni maalaukseen ilman tiukkoja lähtökohtia ja raameja, selkeän kuvallisen viitteen taakse.” (Maalaukset Tree, 2014)

Lue enemmän OOOsta täällä. Kukin taiteilija kertoo enemmän työskentelystään.

Jerusalemin veri

Eeli Eeli, lama sabaktani?

Oletko jo kuullut Ryhmä OOOsta? Tulet kuulemaan aivan pian, sillä OOO on nyky-abstraktin ykkönen. Ihan kohta voit myös nähdä OOOn, merkitse muistiin avajaispäivä 4.3. ja tule silloin Jätkäsaaren Huutoon! (Näyttely on auki 20.3. saakka.) Hekuma esittelee OOOn taiteilijat kohtapuoliin ja kukin kertoo jokusen sanan siitä, miten työskentelee ja mitä on tuomassa näyttelyyn. Tänään minä kerron vähän enemmän omasta osuudestani.

Esitän Huudon näyttelyssä teoksia sarjastani 

  The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood
היפים שבהורגים, היקר שבדמים
أجمل القتلة، أغلى الدماء

Toisin kuin tavallisesti, teoksillani on reaalimaailmaan kiinteästi liittyvä sisältö. Epätavanomaista on myös, että nimi ei ole suomenkielinen, nyt ei liikuskella Lapin Luonnottaren helmoissa eikä korpien kuiskinnoissa. Ollaan Israelissa ja Palestiinassa, tarvitaan heprean ja arabian kieliä. Olen näyttänyt sarjan maalauksia aiemmin blogissa ja nimennut ne vihjaamaan sisällöstä, mutta fb-testaukseni osoitti, että nimet eivät riitä nostamaan esiin haluamiani kysymyksiä. Kirjoitan niistä nyt. (HUOM: silti edelleen ja aina katsojalla on katsojan/kokijan oikeus! Nimiä ei tarvitse vilkaista, eikä tekstejä tarvitse lukea, punaisen saa nähdä sinisenä ja rekka-auton voi kuulla heinäsirkkana. Ja jos maalaus on huono, maalaus on huono, vaikka taiteilija miten sanoilla kiekurtelisi.)

Syksyllä 2015 aloittamani sarja sai alkunsa Jerusalemissa, jossa opiskelin kesällä kaksi kuukautta. Työllä on historiallisia, poliittisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia, viittaan Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin, holokaustiin ja kertomukseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Kuukausien ajan Israelista on kantautunut lähes joka päivä väkivaltaisia uutisia: kivityksiä, puukotuksia, ampumisia. Sekä palestiinalaisia että juutalaisia on kuollut yhteenotoissa. Jotkut journalistit ovat jo kutsuneet tilannetta kolmenneksi intifadaksi. Tuleeko taas sota niin kuin kesällä 2014? Tuolloin Gazassa kuoli yli 2000 ihmistä, suurin osa siviilejä, ja näistä 551 oli lapsia. Näiden lasten muistoksi olen maalannut teoksen, jossa olen käyttänyt Palestiinan lipun värejä, punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. 

551

IbrahimIbrahim NabilNidam TalaTawfeeq Iyad

FatimaFatimaFatima AmeenAya DinaDina

Ayyoob

Maalauksen nimeksi olen poiminut tapettujen lasten nimilistasta nämä nimet kuin runoksi. Samalla nimien alkukirjaimet muodostavat sanan intifada.

Toinen, sinivalkoinen maalaus, näyttää kauniilta kuin poutataivas. Nimen kautta vien taas tulkinnan vähän toiseen suuntaan.

We will always protect you!

Love,

XOXO

Idit, Dalia, Fanni

Suojelijanaisten nimikirjaimet viittaavat Israelin armeijaan IDF, Israeli Defence Forces. Ajattelin, että on tavallaan irvokasta laittaa nimeen nuorison suosima viaton nettisymboli: X tarkoittaa suudelmaa, O halausta. Armeija kun suutelee ampumalla. Valkoiset pilvet sinisellä taivaalla voivat viitata myös palestiinalaisten ampumiin raketteihin: kun Israelin Iron Dome-järjestelmä tuhosi raketin ilmassa, syntyi pieni valkoinen pilvi, kaunis näky, jos ei tietäisi mistä on kyse, jos ei kuulisi jyrinää Gazasta.

Avaan teossarjani sisältöä ja nimeä, The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood, hieman lisää. Sotilas, joka puolustaa maataan, kuten juuri IDF:n sotilas, ajattelee kaiketi toimivansa oikein ja moraalisesti. Israelissa koetaan yleisesti, että eurooppalainen media vääristelee asioita. Mieluusti myös vedotaan antisemitismiin: juutalaisia on aina vainottu ja tullaan aina vainoamaan. Mutta uusi juutalainen on vahva, eikä suostu vainoon. Koska palestiinalaiset ärhentelevät, miehittäjällä on oikeus koviin toimiin. Jos yksi israelilainen kuolee, tuhat palestiinalaista ansaitsee kuoleman. Näenkö väärin? Sen varmasti näen oikein, että jokainen kuolema tässä on konfliktissa on tragedia. Jokainen ihmishenki on yhtä kallisarvoinen.

Milloin toisen ihmisen tappaminen on oikeutettua? Voiko olla? Puolustustarkoituksessa on, yleensä ajatellaan. Omasta historiastamme tiedämme, että monet maatamme puolustaneet veteraanit vammautuivat sodassa henkisesti, puhutaan sukupolvien taakasta. Psyyke joutui koville, koska kuoleman uhka oli jatkuva ja todellinen, vierestä kuoli tovereita. Yhtä lailla monen oli vaikea kestää ajatusta siitä, että oli itse tappanut. Lähitaistelussa kuolleen venäläisen kasvot jäivät kummittelemaan vuosikymmeniksi. Tilanne oli ”tapa tai tule tapetuksi”, mutta silti syyllisyys saattoi jäädä kalvamaan sotilasta, joka näki, että että oli tappanut ihmisen, itsensä kaltaisen, olkoonkin ryssä ja vihollinen.

Ihmiset ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja hirmutekoihin kyseenalaistamatta koneistoa, jonka osana toimivat; näin tapahtui natsi-Saksassa. Moni natsisotilas välitti perheestään, oli seuraelämässä ja tuttaviaan kohtaan kohtelias ja mukava, lähipiirissään rakastettu. Kaunis tappaja. Jos Eva Braun rakasti Adolf Hitleriä, eikö se tarkoita, että Führerissä oli jotain hyvää? (EDIT. Sain tähän hyvän kommentin psykologian ammattilaiselta. Jos Eva Braun rakasti, se tarkoittaa, että Eva Braunissa oli jotain hyvää, sillä ihminen voi rakastaa psykopaattia ja kuvitella tälle ominaisuuksia, joita ei oikeasti ole.)

Israelissa kuolemaantuomittu Adolf Eichmann totesi oikeudenkäynnissä: tein vain työtäni, tottelin käskyjä. Eichmannia vartioinut vanginvartija on kertonut, että vanki oli oikein kohtelias ja hyvätapainen. Eichmann todettiin henkisesti terveeksi, hän ei ollut psykopaatti, hänessä ei ollut mitään poikkevaa. Tämä on hyvin häiritsevä fakta, emme saa tätä henkilöä tökättyä ”toiseksi”. Hannah Arendt on kirjoittanut aiheesta ”pahan banaalisuutena”. Näin joudumme kysymään: asuuko minussakin tappaja, joka joissain olosuhteissa nousee toimimaan?

Sulamith

Margarete

Holokaustin historaa esittelevä Yad Vashem – museo Jerusalemissa teki minuun suuren vaikutuksen. Aloitettuani mustanpuhuvan maalauksen, jonka nimeksi myöhemmin tuli Sulamith, koin mieleni tuoneen museossa näkemiäni ja kokemiani asoita maalaukseen. Nimi Sulamith on viittaus Anselm Kieferiin, joka maalasi 80-luvulta lähtien lähes loputtomasti teoksia nimeltä Sulamith ja Margarete, lähtökohtanaan Paul Celanin runo Todesfuge, jossa nämä nimet edustavat arjalaista ja juutalaista naista: ”dein aschnes Haar, Sulamith, dein goldenes Haar Margarete”. Sulamithin hiukset ovat tuhkaa, Margareten kultaa. Niinpä maalasin myös Margareten; toteutin hänet mustakeltaisena teoksena.

Näiden teemojen jälkeen vien katsojan Via Dolorosalle, Jeesuksen kärsimystielle. Tämä reitti kulkee Jerusalemin Vanhassa kaupungissa, ja tarinan mukaan juuri tätä tietä Jeesus on kulkenut ristiään kantaen kuolemaannsa kohti. Reitillä on 14 pysähdyspaikkaa, jotka kaikki edustavat jotakin tapahtumaa tarinasta, mm. Jeesuksen kerrotaan nojanneen tiettyyn kohtaan seinässä, ja tähän kohtaan on kulunut syvä jälki pyhiinvaeltajien kosketuksista. Kenties vaikuttavin kohta kärsimyskertomuksessa on epätoivon hetki, jonka Jeesus kokee juuri ennen kuolemaansa huutaessaan ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”