Jerusalemin veri

Eeli Eeli, lama sabaktani?

Oletko jo kuullut Ryhmä OOOsta? Tulet kuulemaan aivan pian, sillä OOO on nyky-abstraktin ykkönen. Ihan kohta voit myös nähdä OOOn, merkitse muistiin avajaispäivä 4.3. ja tule silloin Jätkäsaaren Huutoon! (Näyttely on auki 20.3. saakka.) Hekuma esittelee OOOn taiteilijat kohtapuoliin ja kukin kertoo jokusen sanan siitä, miten työskentelee ja mitä on tuomassa näyttelyyn. Tänään minä kerron vähän enemmän omasta osuudestani.

Esitän Huudon näyttelyssä teoksia sarjastani 

  The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood
היפים שבהורגים, היקר שבדמים
أجمل القتلة، أغلى الدماء

Toisin kuin tavallisesti, teoksillani on reaalimaailmaan kiinteästi liittyvä sisältö. Epätavanomaista on myös, että nimi ei ole suomenkielinen, nyt ei liikuskella Lapin Luonnottaren helmoissa eikä korpien kuiskinnoissa. Ollaan Israelissa ja Palestiinassa, tarvitaan heprean ja arabian kieliä. Olen näyttänyt sarjan maalauksia aiemmin blogissa ja nimennut ne vihjaamaan sisällöstä, mutta fb-testaukseni osoitti, että nimet eivät riitä nostamaan esiin haluamiani kysymyksiä. Kirjoitan niistä nyt. (HUOM: silti edelleen ja aina katsojalla on katsojan/kokijan oikeus! Nimiä ei tarvitse vilkaista, eikä tekstejä tarvitse lukea, punaisen saa nähdä sinisenä ja rekka-auton voi kuulla heinäsirkkana. Ja jos maalaus on huono, maalaus on huono, vaikka taiteilija miten sanoilla kiekurtelisi.)

Syksyllä 2015 aloittamani sarja sai alkunsa Jerusalemissa, jossa opiskelin kesällä kaksi kuukautta. Työllä on historiallisia, poliittisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia, viittaan Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin, holokaustiin ja kertomukseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Kuukausien ajan Israelista on kantautunut lähes joka päivä väkivaltaisia uutisia: kivityksiä, puukotuksia, ampumisia. Sekä palestiinalaisia että juutalaisia on kuollut yhteenotoissa. Jotkut journalistit ovat jo kutsuneet tilannetta kolmenneksi intifadaksi. Tuleeko taas sota niin kuin kesällä 2014? Tuolloin Gazassa kuoli yli 2000 ihmistä, suurin osa siviilejä, ja näistä 551 oli lapsia. Näiden lasten muistoksi olen maalannut teoksen, jossa olen käyttänyt Palestiinan lipun värejä, punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. 

551

IbrahimIbrahim NabilNidam TalaTawfeeq Iyad

FatimaFatimaFatima AmeenAya DinaDina

Ayyoob

Maalauksen nimeksi olen poiminut tapettujen lasten nimilistasta nämä nimet kuin runoksi. Samalla nimien alkukirjaimet muodostavat sanan intifada.

Toinen, sinivalkoinen maalaus, näyttää kauniilta kuin poutataivas. Nimen kautta vien taas tulkinnan vähän toiseen suuntaan.

We will always protect you!

Love,

XOXO

Idit, Dalia, Fanni

Suojelijanaisten nimikirjaimet viittaavat Israelin armeijaan IDF, Israeli Defence Forces. Ajattelin, että on tavallaan irvokasta laittaa nimeen nuorison suosima viaton nettisymboli: X tarkoittaa suudelmaa, O halausta. Armeija kun suutelee ampumalla. Valkoiset pilvet sinisellä taivaalla voivat viitata myös palestiinalaisten ampumiin raketteihin: kun Israelin Iron Dome-järjestelmä tuhosi raketin ilmassa, syntyi pieni valkoinen pilvi, kaunis näky, jos ei tietäisi mistä on kyse, jos ei kuulisi jyrinää Gazasta.

Avaan teossarjani sisältöä ja nimeä, The Most Beautiful Killers – The Most Precious Blood, hieman lisää. Sotilas, joka puolustaa maataan, kuten juuri IDF:n sotilas, ajattelee kaiketi toimivansa oikein ja moraalisesti. Israelissa koetaan yleisesti, että eurooppalainen media vääristelee asioita. Mieluusti myös vedotaan antisemitismiin: juutalaisia on aina vainottu ja tullaan aina vainoamaan. Mutta uusi juutalainen on vahva, eikä suostu vainoon. Koska palestiinalaiset ärhentelevät, miehittäjällä on oikeus koviin toimiin. Jos yksi israelilainen kuolee, tuhat palestiinalaista ansaitsee kuoleman. Näenkö väärin? Sen varmasti näen oikein, että jokainen kuolema tässä on konfliktissa on tragedia. Jokainen ihmishenki on yhtä kallisarvoinen.

Milloin toisen ihmisen tappaminen on oikeutettua? Voiko olla? Puolustustarkoituksessa on, yleensä ajatellaan. Omasta historiastamme tiedämme, että monet maatamme puolustaneet veteraanit vammautuivat sodassa henkisesti, puhutaan sukupolvien taakasta. Psyyke joutui koville, koska kuoleman uhka oli jatkuva ja todellinen, vierestä kuoli tovereita. Yhtä lailla monen oli vaikea kestää ajatusta siitä, että oli itse tappanut. Lähitaistelussa kuolleen venäläisen kasvot jäivät kummittelemaan vuosikymmeniksi. Tilanne oli ”tapa tai tule tapetuksi”, mutta silti syyllisyys saattoi jäädä kalvamaan sotilasta, joka näki, että että oli tappanut ihmisen, itsensä kaltaisen, olkoonkin ryssä ja vihollinen.

Ihmiset ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja hirmutekoihin kyseenalaistamatta koneistoa, jonka osana toimivat; näin tapahtui natsi-Saksassa. Moni natsisotilas välitti perheestään, oli seuraelämässä ja tuttaviaan kohtaan kohtelias ja mukava, lähipiirissään rakastettu. Kaunis tappaja. Jos Eva Braun rakasti Adolf Hitleriä, eikö se tarkoita, että Führerissä oli jotain hyvää? (EDIT. Sain tähän hyvän kommentin psykologian ammattilaiselta. Jos Eva Braun rakasti, se tarkoittaa, että Eva Braunissa oli jotain hyvää, sillä ihminen voi rakastaa psykopaattia ja kuvitella tälle ominaisuuksia, joita ei oikeasti ole.)

Israelissa kuolemaantuomittu Adolf Eichmann totesi oikeudenkäynnissä: tein vain työtäni, tottelin käskyjä. Eichmannia vartioinut vanginvartija on kertonut, että vanki oli oikein kohtelias ja hyvätapainen. Eichmann todettiin henkisesti terveeksi, hän ei ollut psykopaatti, hänessä ei ollut mitään poikkevaa. Tämä on hyvin häiritsevä fakta, emme saa tätä henkilöä tökättyä ”toiseksi”. Hannah Arendt on kirjoittanut aiheesta ”pahan banaalisuutena”. Näin joudumme kysymään: asuuko minussakin tappaja, joka joissain olosuhteissa nousee toimimaan?

Sulamith

Margarete

Holokaustin historaa esittelevä Yad Vashem – museo Jerusalemissa teki minuun suuren vaikutuksen. Aloitettuani mustanpuhuvan maalauksen, jonka nimeksi myöhemmin tuli Sulamith, koin mieleni tuoneen museossa näkemiäni ja kokemiani asoita maalaukseen. Nimi Sulamith on viittaus Anselm Kieferiin, joka maalasi 80-luvulta lähtien lähes loputtomasti teoksia nimeltä Sulamith ja Margarete, lähtökohtanaan Paul Celanin runo Todesfuge, jossa nämä nimet edustavat arjalaista ja juutalaista naista: ”dein aschnes Haar, Sulamith, dein goldenes Haar Margarete”. Sulamithin hiukset ovat tuhkaa, Margareten kultaa. Niinpä maalasin myös Margareten; toteutin hänet mustakeltaisena teoksena.

Näiden teemojen jälkeen vien katsojan Via Dolorosalle, Jeesuksen kärsimystielle. Tämä reitti kulkee Jerusalemin Vanhassa kaupungissa, ja tarinan mukaan juuri tätä tietä Jeesus on kulkenut ristiään kantaen kuolemaannsa kohti. Reitillä on 14 pysähdyspaikkaa, jotka kaikki edustavat jotakin tapahtumaa tarinasta, mm. Jeesuksen kerrotaan nojanneen tiettyyn kohtaan seinässä, ja tähän kohtaan on kulunut syvä jälki pyhiinvaeltajien kosketuksista. Kenties vaikuttavin kohta kärsimyskertomuksessa on epätoivon hetki, jonka Jeesus kokee juuri ennen kuolemaansa huutaessaan ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”