maanantai 29. maaliskuuta 2010

Viikonloppu galleriassa

Galleristi Orvokki Helin esittelee keltaista maalausta

Kävin viikonloppuna Turussa valokuvaamassa näyttelyä. Pitkän meinaamisen jälkeen olen saanut hankittua digijärkkärin ja tarkoitus on opetella kuvaamaan teoskuvia itse. Tähän asti olen käyttänyt ammattikuvaajaa virallisiin kuviin. Työhuonekuvat olen räpsinyt pikkupokkarilla, joka pysynee käytössä ainakin hurjimmissa action painting -kuvissa, on suuri riski, että kamera maalautuu siinä samalla. Maalisilla käsillä kun erehtyy painelemaan nappuloita, saattaa mennä kone pilalle. Läppäriä en uskalla edes viedä työhuoneelle. Kameran jalusta on muuttunut pilkulliseksi, samoin kännykkäni. Puhelin on pudonnut maalimömmöön muutaman kerran,  mikrofoni tukkeutunut välillä, mutta vielä tuo toimii.

Olin lukenut noin puolet kameran ohjekirjasta, mutta jonkin aikaa meni säätäessä ja ihmetellessä paikan päällä. Opettelemista riittää vielä.
Galleriassa kävi väkeä tasaisesti ja välillä jouduin myyntihommiinkin, kun galleristi ei kerinnyt kahtaalle. Vihreä kukkamaalaus tuli valituksi päättäväisesti. Violetteja pikkutauluja emmittiin isolla porukalla. Pari isoa maalausta jäi mietintään. Neljä punaista "myyty"-tarraa on seinillä nyt, saman verran kauppoja on auki. Orvokki-galleristi arveli, että joku kauppa lyödään lukkoon virallisen näyttelyajan loputtua, näyttelyhän on auki enää kaksi päivää: huomisen tiistain ja ylihuomisen 31.3. Osa töistäni jää Auran galleriaan jälkimyyntiin.






















tiistai 23. maaliskuuta 2010

Näyttely kevätauringossa


Kaksi Nimetöntä (35x30cm)

Gloria (200x170cm)  ja Sinikevät (130x170cm)
 
Käynyt kukkimaan (210x174cm) ja Toivo! (165x265cm)

Käynyt kukkimaan

"Maaria Oikarisen näyttely Toivo! pukee väreiksi tuon pakahduttavan tunteen, joka valtaa mielen ja antaa voimia jatkaa eteenpäin.  -- Omat suosikkini taisivat löytyä sarjasta "Kevät". Sarjan sinistä teosta katsellessani siirryin sieluni silmin toukokuiseen Puolalan puistoon, jossa heleät vaaleanvihreät lehmuksen oksat kurkottelivat kohti taivaan sineä. Lokit kirkuivat korkeuksissa varpaitteni haroessa rehevää tuoretta nurmea. --"

Näin kirjoitti Turun Tilda blogissaan viikko sitten. Voit lukea koko jutun  tästä. Postauksessa on pari oikein herkullista yksityiskohtakuvaa, oli kiva katsoa: ahaa, tuoltakin maalaukseni näyttää!

Tässä julkaisemani kuvat ovat kaikki Tildan kamerasta, kiitos! Valitsin kuvia gallerian yläkerrasta; näissä välittyy myös maaliskuun aurinkopäivän kirkkaus. Tilda vähän harmitteli, että kamera ei tunnu aina tavoittavan maalauksen värihehkua - niin tuttu juttu! Ainakin tuo Glitter-Gloria  (linkki vie työhuonekuviin maalauksesta, miten kimaltaa sivusta ja sieltä täältä) on varsinainen kameleontti, aion vielä ottaa haasteeksi sen kuvaamisen eri valaistuksissa; tuntuu että oikein kohdennettu spottivalo on tällaiselle maalaukselle parempi kuin tasainen päivänvalo.

Sain muuten myös terveisiä henkilöltä, joka oli istunut bussissa, joka ajoi gallerian ohi. Kuulemma olivat maalaukset ehtineet tehdä vaikutuksen punaisissa valoissa.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Keltaisia maalauksia

Suvivirsi (160x210cm) 2008-2009

Viime aikoina käydessäni materiaalikaupassa olen melkein aina ostanut keltaisia värejä, niitä kuluu paljon. Myös valkoisia, oransseja ja punaisia on ostoskorissani - ja tietenkin kultaa. Pyrin pitämään värivalikoimani runsaana ja mahdollisimman täydellisenä, eli ostan toki silloin tällöin sinisiä, violetteja, mustia ja vihreitäkin. Ruskeat sitä vastoin eivät tunnu hupenevan lainkaan.

Vastikään minulta tiedusteltiin puhelimessa "jotain keltaista tai oranssia, mutta sellaista rauhallista, kun toiset työsi ovat niin rajuja". Aloin miettiä keltaista väriä ja sen taustaa ja merkitystä töissäni. Jos nyt ei mennä varhaislapsuuden kukkakedoille, vaan mielen säilömiin taidekokemuksiin, muistan Rafael Wardin tehneen lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten. Näin kelta-oransseja asetelmia ensi kerran Aineen taidemuseossa joskus 1980-luvun alussa. Sittemmin olen ihastellut Wardin kuumaa palettia monen monet kerrat. Olen ihaillut Wardin myöhempiä ihmiskuvia ja kukkamaalauksia, mutta edelleen pidän erityisen vaikuttavina noita lapsena näkemiäni 1960-luvun asetelmamaalauksia. Keltaisen värin käyttöön ovat rohkaisseet myös ainakin Pierre Bonnard ja Gustav Klimt ja suorastaan ajanut varsinkin Vincent van Gogh.

Esittelen tässä postauksessa muutaman keltaisen maalaukseni. Yläkuvan Suvivirsi on paraikaa esillä Auran galleriassa. Olen käyttänyt siinä enimmäkseen kylmiä keltaisia, joita aiemmin vierastin. Fluorikeltainen on melkoisen raju väri, liikennemerkkien ja huomioliivien väri on tehty näkymään ja kauas, se esiintyy usein tumman rinnalla ja pomppaa silmään hämärästä. Halusin esittää fluorikeltaisen mahdollisimman tavallisena värinä, jätin valöörikontrastit vähäisiksi. Ärtsykeltainen (fluorin lisäksi olen käyttänyt intiankeltaista ja sitruunankeltaisia) ja ruohonvihreä rinnastettuina sekä toisiinsa sekoitettuina ovat pääosassa. Onhan tuo oranssikin aika vahva, mutta muut värit ovat sitten kilttejä hempukoita. Noita sinisiä, oikeaa vaaleaa mutta vielä kylläistä, hain kauan sekoittamalla. Valmiiksi työ tuli sitten kun vaaleanvaaleanoransseja tipluja oli tarpeeksi.

Maalaus syntyi varsin pidäkkeettä, en asettanut prosessille raameja. Nimi tuli myöhemmin. Muuten, siinä on vähän ironiaa. Aina eivät kakarat niin suloisesti veisaa sitä "kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen", koulun piano on epävireessä, laulunopettajan mies hikoilee häpeissään. Mutta siunaustaan suopi ja uudeks luopi, kutsuu elohon! Eikö muuten siinä alkukesän vimmassa ole jotakin vallan röyhkeää? Niin rajuja asioita tuntuu tapahtuvan, lokitkin koko ajan huutavat ja vihreä räjähtää kaikkialle.

Soidin (160x375cm) 2008-2009

Triptyyki Soidin oli yksi Hekuma-näyttelyni tärkeimmistä ja pidetyimmistä teoksista. Olen maalannut tämän kolmesta (160x125cm) pohjasta koostuvan työn siten, että kankaat ovat puolet ajasta olleet kiinni toisissaan, puolet erillään. Teos on yksi, mutta halusin joka palan toimivan myös itsenäisenä maalauksena, niin että kankaat voidaan ripustaa yhtä hyvin erilleen kuin kuvan mukaisesti reuna reunaan. Tarkoituksella vain osa maalauksen elementeistä jatkuu kuin rajoja ei olisi. Maalasin tätä koko ajan nimen kanssa, varhaiskevään tunnelmassa  (vaikka olikin syksy ja talvi työtä tehdessä).

Oli muuten sillä hilkulla ettei Soidin tullut Toivo!-näyttelyyn Suvivirren kumppaniksi. Hurjaksi olisi äitynyt, jotain tosi hienoa siinä oli, mutta olisi jonkun mielestä taatusti mennyt liioittelun ja mauttomuudenkin, ei rohkeuden ja huikeuden piikkiin. Laitettiin sille paikalle vähän pienempi maalaus sarjasta Kevät (keltaoranssi).

Siunaus (160x200cm) 2006-2008
Sitten on Siunaus, jossa on kultaa, keltaista ja valkoista vaikka kuinka.  Onko tämä nyt sellainen rauhallisempi, jos Suvivirsi oli raju? Omasta mielestäni tärkeää ja onnistunutta työssä on se, että 2006 maalatut pigmenttipurskahdukset ja muutamat hienonhienon ohuet kohdat ovat säilyneet uudempien kultapuserrusten, telahinkkausten ja lastarapsutusten kanssa samassa työssä ja kokonaisuus on jotenkin ihanan ilmava.
 
Maalaus (180x170cm) 2007

Löysinpäs vielä kaksi vähän vanhempaa kuvaa! Maalaus on samaa uudelleen maalattujen sarjaa kuin aiemmin esittelemäni Roihu ja Kehtolaulu. Paitsi että tätä ei ole maalattu uudelleen, eikä maalata. Teos on löytänyt hyvän kodin niin kuin on tämän tarun viimeinenkin, Kuume. Siinä keltainen ilmaantuu kalvoina tumman päälle. Oikeasti olin korkeassa kuumeessa loppuratkaisun keksiessäni. Houre voi olla kaunis tai kivulias, kumpaakin voi maalauksesta lukea.

Kuume (120x180cm) 2006-2007

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kehtolaulu

Kehtolaulu (180x170cm) 2007-2009

Maanantaisesssa Turun Sanomien kuvassa huidon ja selitän kahden maalauksen välissä. Tauluista toinen on aiemmin esittelemäni Roihu ja toinen, joka näkyy lehtikuvassa puoliksi, on tämä, Kehtolauluksi nimeämäni teos. (Maalaus on viuhahtanut blogissa aiemminkin, se esiintyy ikään kuin taiteilijan mielenmaisemana elokuun postauksessa Jumalan kasvot ) Roihu ja Kehtolaulu on ripustettu pariksi gallerian alakertaan. Tarkalleen ottaen niitä ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä ripustettu, taulut eivät roiku seinällä, vaan seisovat lattialla seinään nojaten. Tällaisella esillepanolla on nimikin: ranskalainen ripustus. Halusin tämän tavan olla juuri näille kahdelle työlle, en muille, se tuntui ja näytti oikealta. Maalaus seisoo samalla lattialla kuin katsoja, se on katsojan kokoinen, se tulee lähelle, se painaa, se ei leiju.

Gallerian alakerran tila on matalahko, huonekorkeus on vain 220cm (vrt. katutason 3,5m) . Tila on kuitenkin melko suuri. Portaista alas tullessa näkymä oikealle puolelle on tällainen


Sinistä ja oranssia maalausta voi katsoa matkan päästä ensin. Ne seisovat siinä vastassa.


Vasemmalla Rääkyvä rakkaus. Taulujen yläreuna asettuu samaan linjaan. 



Oikeanpuoleisen seinän taulut on ripustettu langoilla katosta. Yläreuna noudatti ensin muiden linjaa, mutta tarkasti katsottuani halusin laskea tauluja vähän, ettei kattoputkia peittävä lista peittäisi myös maalausten yläosaa kaukaa katsovalta, pitkältä ihmiseltä.


(Uskallan nyt parempien puutteessa julkaista nämä kehnohkot kiireräpsäykset tästä näyttelyn kolmanneksesta; tilan olemus ja tunnelma välittynee, ja tekstin ripustustekniset seikat ilmenevät. Maalausten värit kärsivät näissä, spotti puhkoo ja hämärä kätkee, mutta maalauksista on parempia kuvia muualla blogissa. Kunnon ripustuskuvat ovat vielä ottamatta.)

Kehtolaulusta piti kertomani. Sininen väri taisi olla ensimmäinen asia, jonka koin ja maalasin vuonna 2007. Olin tullut Salmelan residenssiin uudenvuodenyönä. Aamulla heräsin siniseen maisemaan. 

Roihun tavoin Kehtolaulu on maalattu kahdesti. Toinen kierros kesällä 2009 toi tauluun turkoosia ja vähän kellanvihreää, tunnelmaan se lisäsi ehkä keinutusta ja hyräilyä.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Rääkyvä rakkaus

Rääkyvä rakkaus (130x180cm) 2008-2009

Toivo!-näyttelyyn muodostui kolme erilaista teoskokonaisuutta. Yläkerrassa on huikeutta, keveyttä, valoa: lumikristallien kimmeltäessä voi aistia kevään ensi tuoksun.. Alakerran toisella puolella puhkeaa kesä: joutsenet ovat palanneet ja suvivirsi raikaa.

Kolmatta kokonaisuutta on moni luonnehtinut sanoin "vahvat työt". Tämä, painava punainen maalaus kuuluu näihin. Tämä on ollut työläs ja merkittävä työ, mutta koska se on äänekäs työ, se jäi edellisen näyttelyn ripustuksesta pois. Nyt maalaus saa melskata ihan omalla seinällään.

Sanoin painava kahdessa merkityksessä. Taululla on massaa puoli senttiä-sentti kankaan pinnassa ja se todella painaa paljon. Myös taulun sisältö painaa. Tämän 130x180cm kokoisen työn nimi on Rääkyvä rakkaus. Sanat tyssäsivät, kun kerroin maalauksesta lehtihaastattelussa. Tässä on helmiryppäitä ja roiskekurvailua. Tässä on paksuja palluroita ja nauhajuoksutuksia. Tässä on

Tässä on sydän.

Tunnelmia Turusta


Avajaisaamu. Antaa tyttären nukkua vielä vähän. Näyttelyä ripustettiin eilen iltamyöhään. Yöllä pulikoitiin kylvyssä ja litkittiin limua. Aamun valo on lupaava, vaaleanpunaisessa huoneessa on nähty auvoisia unia. Nyt ehtii loikoilla tässä ja siemailla kahvia kaikessa rauhassa. Työpäivä alkaa vasta yhdeltätoista, Turun Sanomista tulevat haastattelemaan taiteilijaa galleriaan.

Eilen vielä taiteilija on huutanut Helsingin Arabian käytävillä "hermoni eivät kestä". Taulut ovat uhanneet puhjeta tuulessa. Pakettiauto on ollut ilmoitettua lyhyempi, vaikka kuinka on yhdeksän kuutiota kuten kuului, pituus ei täsmää.Taiteilija on itkenyt Aalto-yliopiston edessä kadulla ja taulut ovat kaatuilleet toisiaan vasten. Oranssi hattu on pudonnut kuraan. Pisin taulu on täytynyt asetella hankalasti vinottain ja puolet tauluista on meinannut olla mahtumatta autoon ja taiteilijan avaruusgeometrinen hahmotuskyky on sumentunut, motoriikka herpaantunut, ja kaikki on ollut aivan pilalla ja colajuoma on puuttunut. Taiteilija on huutanut ja itkenyt vielä lisää mutta auto on kuin onkin pakkautunut. Lähtö on viivästynyt kaksi tuntia mutta taulut ovat jostain syystä mahtuneet vääränlaiseen autoon, laukutkin ovat mahtuneet. Auto on startannut ja jokin kolissut: ovathan taulut menneet nyt rikki? Eivät ole.Taiteilija on saanut colansa ja taulut ovat pysyneet 200km paikoillaan ja galleriassa on oltu hymyillen vastassa ja maalaukset on kannettu reippaasti sisään. Mikään ei ole ollut pielessä.

Taulut ovat löytäneet paikkansa, sininenkin. Galleristin tytär on laittanut kahvia ja voileipiä ja taiteilijan serkku on pitänyt taiteilijan tyttärelle seuraa. Galleristin poika ei ole pudonnut tikkailta vaikka niin on pelätty. Työ on kestänyt kauan ja taiteilijan hermotkin ovat kestäneet ja näyttelystä on tulossa hyvä.


Taiteilija ja tytär ovat kipittäneet galleriaan kirkkaassa kevätvalossa ja Toivo! on loistanut kadulle. Taitelijan kädet ovat huitoneet ja suusta on pulpunnut puhetta on ja toimittaja on ilmeisesti saanut puheesta selvän ja ehtinyt kirjoittaa lehtiöönsä taiteilijan maalauspuheen ja juttu on tulossa maanantain Turun Sanomiin värikuvin.

Vielä on täytynyt porata, naulata, hilata vaijereita, nostaa maalauksen vasenta laitaa, siirtää viisi senttiä oikealle, kääntää ylösalaisin joutunut taulu, säätää valoja, signeerata pikkutauluja, tarkistaa vuosilukuja, liimata seinään numerotarroja, listata teokset täsmäämään numerointiin. Näyttelystä on tullut hyvä.


Taiteilija on ehtinyt vaihtaa vaatteet ja maalata luomilleen liikaa glitteriä ja saada kenkien remmit kiinni. Teosluettelo on tulostunut oikein ja kirkkaisiin ikkunoihin on ilmestynyt taiteilijan nimi. Galleristi on pessyt lattiankin ja pöydällä on karamelleja, jääteetä, viiniä ja tulppaaneita. Avajaiset ovat alkaneet.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Roihu

Roihu (180x170) 2009

Maalaus (180x170) 2007

Tässä kuussa Hekuma keskittyy esittelemään Turun Toivo!-näyttelyäni ja sen teoksia. Nyt kun avajaisiin on vielä pari päivää, ei voi tarkkaan tietää, millainen ripustus tulee olemaan. Kävin toissaviikolla Turussa silmäilemässä seiniä, ja muutaman maalauksen paikka tuntui selvältä, mutta muuten teosten järjestys ja lukumäärä tilassa on auki. Homma hoituu niin, että iso pakettiauto pakataan täyteen tauluja, ja paikan päällä sitten rakennetaan yläkerran ripustus nimimaalauksen ympärille. Alakertaan tulee toisenlainen kokonaisuus ja tunnelma.

Blogia seurannut on huomannut, että otan välillä vanhoja tauluja uuteen käsittelyyn, siis maalaan uutta vanhan päälle. Niin nytkin. Joskus työ muuttuu melkein tunnistamattomaksi, mutta tässä Roihu-maalauksessa olen säilyttänyt kaikki alkuperäiset elementit näkyvissä. Maalaus on kuitenkin saanut lisää syvyyttä ja ulottuvuutta, minusta se on parantunut roimasti.

Oranssi Maalaus vuodelta 2007 oli esillä tm-galleriassa, se on samaa sarjaa kuin joulukuussa esittelemäni keltainen työ, josta tuli sitten Kultaa ja mirhamia. Oranssiin liittyy vahva muisto öisestä himosta: väri pakotti heräämään puoliunesta, nousin keskellä yötä maalaamaan taulun pohjavärin. Työskentelin tuolloin Taidekeskus Salmelassa ja asuinhuone oli työhuoneen vieressä. Melko usein tuli maalattua ilta- ja yömyöhään.

Vuodelta 2006

 
Maalaus (130x170cm) 2006
 
 
Maalaus (170x130cm) 2006

Maalaus (130x170cm) 2006

Tekstissä Parit olin asettanut rinnakkain upouuden ja muutaman vuoden takaisen maalauksen. Kehotin lukijoita arvaamaan, kumpi on kumpi.  Kolme neljästä veikkasi oikein:  heleämpi maalaus oli uusi, ja harmaapohjainen, skaalaltaan hieman tummempi taulu edusti vanhempaa tuotantoa.

Tässä on vielä kolme maalausta vuodelta 2006, lienevät ainoat, jotka enää ovat omistuksessani. Jos en väärin muista, näistä kaksi alimmaista on ollut esillä Lahdessa syksyllä 2006, alin oli myös tm-galleriassa keväällä 2007. Vihreänharmaa viihtyi aika pitkään kotini seinällä, se päässee ensi kerran näyttelyyn nyt Turussa. Suurin osa 2006-tuotannostani myytiin Taidekeskus Salmelassa kesällä 2007, kun olin kesän nuori taiteilija (tässä kuuluisi kirjoittaa kaikki isolla, mutta näyttää pöljältä ja on suomen oikeinkirjoitussääntöjen vastaista). Harmi kyllä, en siinä hötäkässä älynnyt edes kuvata kaikkia maalauksia. (Pitäisi mennä käymään "lasten" luona ja ottaa kuvat jälkikäteen! Ehkäpä jossain vaiheessa ehdin ja rohkenen ottaa ostajiin yhteyttä näissä merkeissä. Jos sinä, maalaukseni omistaja, luet tätä, voit lähestyä ujoa taiteilijaa vaikka sähköpostilla :))

Kyllä näistäkin näkee, etteivät ole eilen maalattuja, värit ovat toisenlaiset, en mielelläni sanoisi synkemmät, mutta uskon monen kokevan siten. 2005 maalasin paljonkin tummia töitä, niitä minulla on pino työhuoneen nurkassa, juuri syystä että kirkkaat ja vaaleat värit koetaan positiivisempina, sellaisia useimmat ihmiset näyttävät valitsevan kotinsa seinälle. Salmelan ripustukseen, jossa siis oli maalauksia vuosilta 2005-2007, valittiin kirkkaita ja vaaleita teoksia, tummat eivät päässeet joukkoon. Muistan, miten näyttelyn jälkeen tein tilaan varjoripustuksen tummista tauluista. Saatoin puuhata tällaista kaikessa rauhassa, sillä samainen Salmelan näyttelysali oli työhuoneeni syksystä 2007 kevääseen 2008.

Vaihtoehtonäyttelyäni  tutkaillessani päädyin arvelemaan, että kyse ei todellakaan ollut siitä, että tummat taulut olisivat olleet teoksina huonompia. Siis sinä tumman ystävä, tervetuloa joskus työhuoneelle katsomaan dramaattinen taulu kotiisi!

Beibet

 

 

 

 



"Onko nää sun beibejä?" muuan katsoja kysäisi pikkumaalauksista. Onhan ne, minä hymyilin. "Mitäs sinä tykkäät", herra kysyi seuralaiseltaan. "Eivät oikein puhuttele", nainen tuumasi, "toisin kuin nuo isot". "Taidamme olla suurten linjojen henkilöitä", mies totesi ja siirtyi takaisin tutkailemaan isoja teoksiani. 

Eräällä ystävälläni oli juuri päinvastainen kokemus, hän kertoi pitävänsä eritoten pienistä teoksistani. "Minulle, taiteeseen perehtymättömälle, ne ovat helpommin lähestyttäviä ja puhuttelevampia. Isoissa värikylläisissä maalauksissa on paljon voimaa, äänekäs sanoma, joka vaatii paljon tilaa." Makuasia, tai paremmin ehkä temperamenttikysymys. Pienellä, siistillä käsialalla kirjoitettu kirje pohti vielä värikokemuksia: "Mielenkiintoista, miten omat mieltymykset tietynsävyiseen värimaailman ohjaavat katseen määrättyihin töihin, toisinaan huomaan yllätyksekseni pitäväni uusistakin väriyhdistelmistä".

Näissä pikkutauluissa taitaa olla joitain minulle uusia väriyhdistelmiä. Lempilapseni näistä on tuo ylin, reliefimäinen sininen taulu, jossa on paljon värikerroksia. Kolmas ylhäältä on sellainen vähän ärsyttävä, mutta rakas kakara. Aika ärripurri on neljäskin, mutta suloinen. Mistä sinä pidät vai jäävätkö mykiksi ja etäisiksi?

Kaikki maalaukset ovat tänä vuonna valmistuineita ja kooltaan 30x35 tai 35x30cm. Muutamia vauvasisaruksia voi jo nyt nähdä Auran galleriassa, nämä lähtevät Turkuun ylihuomenna isolla autolla isojen siskojen kanssa.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Sinikevät

Sarjasta Kevät (130x170cm) 2010

Taivaansininen kevätmaalaus tuli valmiiksi eilen. Se on maalattu pääasiassa tiputellen, pirskotellen ja sirotellen. Glitter kiinnittyy hyvin, kun maalauksen pitää lattialla ja sirottelun jälkeen lusikoi jauheen päälle laimennettua mediumia.

Maanantaisen tilanteen jälkeen olen tehostanut maalauksen sinisyyttä ja lisännyt keltavihreitä sävyjä sekä aavistuksen kuparia. Sitten tietenkin glitteriä: roosaa, violettia, sinivihreää, sinistä, kultaa ja vaaleaa.

38 vuotta tai kolme varttia kevättä

Sarjasta Kevät (170x130cm) 2010

"Älä ikinä sano noin", taidebisnesrouva varoitti, "kuulostaa liian helpolta". Olin kertonut maalanneeni taulun kahdessa päivässä. "No, eihän se ihan niin ole", aloin selittää, "kun -" "Niin kyllä juu suunnittelu ja esityöt ja mitä kaikkea, mehän tiedämme, mutta jos sanot kaksi päivää - älä sano niin. Jos asiakas kysyy, kauanko maalasit, sano kuukausi". Myöhemmin opin vielä paremman tavan määrittää tauluun tarvittu aika: "Maalasin yllä olevaa pinkkiä maalausta 38 vuotta." Mark Rothko oli viisaampi kuin minä ja bisnesrouva yhteensä, hän oli vastannut omalla iällään kysyttäessä kauanko kesti maalata maalaus x. Tosiaan.

No, jos nyt arkisemmin puhutaan, pinkki maalaus valmistui kahdessa kuukaudessa. Ja jos maalaaminen olisi vain sitä, kun taiteilija koskettaa kangasta lisäten siihen väriä, siinä tapauksessa maalasin pinkkiä taulua viitenä päivänä. Jos ei lasketa edes värien valintaa, sekoittamista eikä niiden kuivumiseen tarvittavaa aikaa, luulenpa että maalasin pinkkiä taulua vain kolme-neljä tuntia. Jos vieläpä jätetään huomiotta ne minuutit, jotka käytin keskittymiseen ja intuitioni tarkentamiseen hakiessani seuraavan värin paikkaa ja levitystapaa, saattaa olla, että olen oikeastaan maalannut pinkin maalauksen puolessa tunnissa.

Vasemmalla maalaus on vaiheessa 4/5. Ristikkomainen rakenne on saatu aikaan valuttamalla maalia. Pisara piirtää viivan juostessaan kangasta alas, kohti lattiaa, ja kun taulua äkkiä kääntää 90 astetta, maali alkaa tietenkin juosta sinne missä lattia nyt on. Siniset kohdat ovat klönttimäisempää maalia, mediumin ja glitterin seosta, ja ne on painettu kankaaseen palettiveitsillä.

Isommassa kuvassa oikealla on valmis (olen melkein varma, en satavarma, että se on nyt valmis) maalaus. Maalasin ristikkoon eripunaisia pilkkuja tihentäen rakennetta alavasemmalla. Lisäsin vielä sinistä sekä vaaleaa glitteriä.

  Sarjasta Kevät (170x130cm) 2010

Oranssin maalauksen aikajänne on suunnilleen samanlainen. 38 vuotta tai 7 viikkoa tai 4 päivää tai kolme varttia. Viime vaiheen keltaiset, haarautuvat vinovalutukset onnistuivat minusta hyvin.

Tykkään näistä kahdesta, pinkistä ja oranssista kevättaulusta aika lailla! Niissä on lennokkuutta ja ilmavuutta ja tunne, että yksi ja kaksikin viivaa on osunut oikein. Hassua kyllä, näen tällä kertaa töissäni selvää esittävyyttä. Ai jaa, tätä maalaankin, huomasin sarjan alkuvaiheessa. Olen sitten ihan tietoisesti hakenut näihin rytmejä luonnosta, mutta mitä mikäkin voisi olla, jääköön katsojan koettavaksi.