Hillittömyyden hallinta

Gloria (2009-2010) 200x170cm, osa maalauksesta

 Ei ehkä uskoisi, mutta eräs kiinnostavimmista kursseista taidekoulussa oli mielestäni "Yksi viiva".  Leonhard Lapinin kurssilla toistettiin yksinkertaista tehtävää. Yhä uudelleen täytyi piirtää paperille viiva, yksi ainoa viiva. Oli olennaista keskittyä, olla valpas, suorastaan harras. Kun nyt piirrän tämän viivan, siinä on kaikki.

Ensin tuli kikkailtua. Viiva - olkoon vaikka spiraali taikka kaunokirjoitettu lause, piirtäähän sitä elukan yhdellä viivalla, miksei koko Suomenlinnan. Ei. Yksi viiva, suora viiva piti piirtää. Ei muuta. Viiva ei kaarru eikä kierry, se vain kulkee paperin poikki, niin hyvä viiva kuin ikinä osaat.

En ihan muista, miten Lapin harjoituksen selitti. Varmasti hän puhui itämaisesta ajattelusta, jotain buddhalaisuudesta luultavimmin ja tyhjyydestä hänen on täytynyt puhua. Yks joon, yksi viiva, sitä piti harjoitella ja paljon. Joka kerta toimme tunnille pinkan piirustuksia ja valitsimme parhaan viivan kunkin opiskelijan pinkasta. Mistä hyvän viivan sitten tunnisti? Yllättäen hyvä ja paras löytyi yleensä yksimielisesti, sen vain näki. Viiva oli jäntevä, herpaantumaton ja kaunis.

 Ajatus yhdestä viivasta askarruttaa välillä mieltäni, kun kuorrutan maalauksia kimallekerroksilla. Juuri nyt ilmaisulleni on ominaista ylenpalttisuus, ryöpsähtely, pulppuaminen. Ah ja oih, wow, iik, uuh! Roihu, rieha, flirtti, hekuma ja ilakointi. Tamburiinit! Rummut! Uiuiuijui - hurraa, jihaa, jess halleluuja. Kiljutaan! Kuoro! Vyöry! Pasuunat! Kikatus, räkätys, jekku, lällällää, hähähää! Jouset, kaikki! Yllytys, kiihdytys, huumaus, loikka ja läiske, ponnahdus.

Miten hallita hillittömyys, glitterin hurma ja valon arvaamattomuus, sinkoilu, ihmettelin vähän aikaa sitten. Tuntui todennäköiseltä saada aikaan sekavista sekavinta, levotonta säkenöintiä, vailla mieltä ja rauhaa. Huh huh, sanoin monet kerrat päivän päätteeksi, oivoi.

Paljettiremellys, säihkymyräkkä ja kymmenen kirosanaa. Kimalletta tukassa ja korvissa kaupan päälle.

Yhtenä päivänä kirosanoja ei ollut missään. Oli hiljaista. Katso, maalaus sanoi. Yllätyin. Oli kimaltava hiljaisuus. Jotenkin miljoona kaikkea oli tullut yhdeksi. Niin näin.