Muutama kadonnut sielu

Olen tässä selannut kameraani. Vuosi sitten kuvasin muutamia töitä, joita en muista kuvanneeni aiemmin. on mahdollista, että ne piileskelevät blogissa jossakin, mutta tallennan ne kuitenkin tähän.

Maisema (punaharmaa) 2008 89x180cm

Maisema (sininen) 2008  92x180cm

Tämä maalauspari on toteutettu paksulla maalilla. Olen ensin antanut maalin valua, sitten käyttänyt kampalastoja ja hyvin leveää lastaa. Jonkun kannattaisi ehdottomasti ostaa nämä. Mutta nämä eivät oikein ole olleet tarjolla. Ne eivät ole olleet näyttelyissä eivätkä edes Taidelainaamon sivulla. Tänään lähetin lainaamoon sähköpostia, jossa pyysin lisäämään nämä. Näin typerä olen.

 

Olen muistaakseni kertonut viiden tonnin jutun, mutta jotenkin tekee mieli kertoa se uudestaan.  Alempi teos oli toinen, jota viiden tonnin mies havitteli. Sen lisäksi hän halusi ison Juhlat-teoksen, jonka hinta yksinään oli 4000€, joten en ollut halukas suostumaan. Haluatko nähdä, hän kysyi. Rahat olivat kuulemma taskussa. En halunnut. Sanoin , että saat kolme pikkutyötä. Hänellä oli mukana seuralainen, joka sanoi, että pienet eivät kosketa. Niinkin tinkimätön olin, että kun viiden tonnin mies ehdotti erästä keltaista työtä, sanoin, että en oikein voi myydä sitä vielä, koska en ole varma, onko se valmis.

Kotimatkalla tarvoin hangessa ja puhuin äidilleni puhelimeen. Olinko ollut täysin järkeä vailla, nyt saattaisi olla setelipino taskussa. 

Halki punaisen meren 92x180cm 2008

Tämä työ on niitä harvoja, joissa olen käyttänyt öljyväriä. (Siis maalasin öljyllä koko kouluajan, mutta valmistuttuani aloin kokeilla akryyliä ja se alkoi viehättää koko ajan enemmän). Laitoin tälle ison raamatullisen nimen, koska mielestäni teos hurjuudessaan ansaitsee sellaisen! Ja ansaitsisi päästä seinälle tämäkin. Miten hyvältä tuntuukaan katsoa hyviä maalauksia, jotka olen ihan itse maalannut, hohoo. Tänään olen markkinatuulella. Lähetä minulle sähköpostia, niin saat teoksen edullisesti. Taidelainaamon kautta saat sen myös, mutta kalliimmalla. 

Jotenkin tuo punainen vain aina kiehtoo, Niin paljon eri punaisia tässäkin taulussa! Ja niin monta muuta punaista vielä on olemassa. Olen maalannut niitä, mutta niitä täytyy taas maalata! Maalata lisää ja eri tavalla, monta kertaa ja paljon maalata! Kiitos, kun kutsut minua, punainen!

EDIT. Hups! Unohdin että olinkin antanut nimen Halki punaisen meren toiselle maalaukselle. Antaa niitten kinastella keskenään. Linkistä voit lukea, miten Raamatun tarina meni. 

Anteeksi, Marianna!

Nimeämätön (140x180cm)

Voi hemputti. Nyt tuli matkittua pahemman kerran. Vai mitä sanotte tästä maalauksesta? Olen ainakin pari kertaa maininnut, että Marianna Uutinen on minulle tärkeä taiteilija. Hänen tuotannossaan on kausia ja teoksia, jotka saavat minut huohottamaan, joskin on myös vaiheita, joista en tykkää yhtään. Minusta on ollut huippukiinnostavaa kokeilla Mariannan kalvotekniikkaa ja hyödyntää sitä omissa teoksissani. Mutta tämän kuvan työ tuntuu jotenkin pahemmalta matkinnalta kuin mikään ikinä koskaan. Johtunee pinkistä väristä sekä siitä, että en ole oikeastaan tuonut maalaukseen mitään omaa (vai pelastavatko keltainen, kulta ja vihreä pinteestä?) Pinkki on Mariannan väri. Mutta eihän kukaan voi omistaa väriä? Suomessa on kirjoitettu 90-luvulla nousseesta ”tyttömaalauksesta”, jossa vaaleanpunaista ja pinkkiä käytettiin paljon, tähän lajiin kuuluvat mm. Katja Tukiainen ja Eeva-Leena Eklund, mutta eivät hekään pinkkiä keksineet. Neonvärit olivat vaatemuodissa kovaa huutoa 80-luvulla ja nyt ne ovat taas muotia, hot-pinkiksi kutsuttu fluoripinkki etunenässä. Väriä näkee teinien farkuissa ja kaikenikäisten tennareissa sekä urheiluvaatteissa. 

Aiempi vaihe

Sanotaan (Saarnaajan kirja, Vanha Testamentti), että auringon alla ei ole mitään uutta. No, ei kai kamalasti. Sitä Saarnaaja ei kuitenkan tiennyt, että 1900-luvulla jaa.oli tuleva akryylimaali. Sanotaan myös, että samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa (Herakleitos). Täysin vastakkaiset viisaudet – toisen mukaan ei ole mahdollista keksiä tai kokea mitään, mikä ei olisi jo keksitty ja koettu, kun taas toisen mukaan kaikki muuttuu, vaihtuu ja uudistuu, joka hetki. Tykkään jälkimmäisestä enemmän. Saarnaajan kirja on kielellisesti kaunista luettavaa, mutta sisältö tiivistyy aika hyvin kirjan ensimmäisessä lauseessa: ”Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”. Että hirteenkö sitten vaan? Ei sentään. Turhuuden pohdinta vie Saarnaajan päätelmään, että on hyvä iloita, syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista kaiken murheen ja vaivan keskellä.

Muistan, miten I tuli kerran opiskelukaverinsa työhuoneelta suuttumusta puhisten: ”L on laittanut töihinsä neliöitä!” I oli käyttänyt neliöitä uusien teostensa elementteinä, ja nyt häntä vaivasi paha epäilys, että kollega oli varastanut neliöt. No mutta hei, minä sanoin, et sinä tainnut neliötä keksiä.

Aku Ankka ja veljenpojat löysivät joskus keskeltä viidakkoa hyvin hyvin vanhoja kuution muotoisia munia. Taisivat tehdä arkeologisista löydöksistä munakkaankin. Mutta kuka keksi kuution? Tai neliön? Äkkihakemalta löydän Googelista viitteitä lähinna Rubikin kuutioon ja isoäidin virkkausneliöihin. --- Eipäs, löytyi sieltä muutakin. Neliön käsite on ollut olemassa ainakin babylonialaisessa matematiikassa 3000-500 eaa (ei nyt Kukkeli kovin tarkasti tiennyt). (Kuitenkin jos ajatellaan käytännön asioita, niin esim kulmikasta arkkitehtuuria ei ole monessa maailmankolkassa edelleenkään nähty.)

Siis neliön”matkiminen” ei ole matkimista, minusta se on aivan selvää, koska neliö on ollut olemassa maailman sivu. Mutta kuten todettu, akryylimaalin historia on vielä melkoisen lyhyt. Tarkoittaako se sitten, että akryylitekniikan matkiminen on pahempaa matkimista? Ajatellaanpa vanhempaa tekniikkaa eli öljymaalausta. Matkiiko laseeraaja jotakuta? Entäs se, joka sekoittaa värit vasta kankaalla eikä paletilla? Kumpikin tekniikka tuo mieleen aika liudan maalareita. Entäs sitten maalausaiheet. Miksi ”kaikki” maalavat asetelmia, maisemia ja alastonmalleja? Aivan järkyttävää matkimista, eikö muka? En ole saanut selville, kuka ensimmäisenä kalvoili, myöhemmin tekniikkaa on hyödyntänyt minun lisäkseni ainakin Kaarina Haka. Itse "keksin" tekniikan ihan vahingossa. Olin sekoittanut väriä muovipurkin kannella. Kun väri oli kuivunut, huomasin, että se irtoaa alustasta kalvona, ja aloin kokeilla yhä suurempia kalvoja, ohuitaja paksuja, tasaisen läpikuultavia ja paksun möykkyisiä.

Orkidea-sarjaa varten tein aika rutosti kalvoja. Niitä maalatessa en kuitenkaan kokenut kovasti matkivani, luultavasti siksi, että maalauksista ensiksi pomppaava asia oli värimaailma eikä niinkään se, miten taulu oli teknisesti toteutettu. Tämän postauksen teos ei ole kovin koloristinen tekele, väritys perustuu aika yksinkertaiseen vastavarikontrastiin. Niinpä minun spesiaaliteettini ei niin pääse tässä esille. Kivalta se silti minusta näyttää. Silti en ole varma, miltä näyttää vaikkapa lokakuussa.