skip to main | skip to sidebar

Hekuma

Maaria Oikarinen, taidemaalari

Sivut

  • Blogi
  • Artist’s Statement
  • CV
  • Hurma
  • Hukkuminen
  • kukka, joka...
  • Melankolia
  • Valkoinen

Valkoinen




















Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Nyt

Näyttely päättyi juuri. Kohta palaan työhuoneelle ja alan maalata uutta. Jokin aavistus siintää mielessä. Bussipysäkillä tai saunassa mieleen pulpahtaa ehdotuksia ideoiksi, jokin ehdotus valikoituu, versoo, haarautuu moneksi. Idea saa värin, väri muodon ja sitten näen jo mahdollisen maalauksen.

Mutta ensin täytyy raivata lattia ja järjestää purnukat.

Samalla käyn läpi ja arkistoin vanhoja töitäni. Julkaisen otoksia sieltä täältä.

Marbellan marraskuu

Marraskuussa Hekuma päivittyi Espanjasta, Marbellan viihtyisästä taiteilijaresidenssistä. Kuljeskelin kujilla kameran kanssa ja maalasin akvarelleja kattoterassilla. Mikä onni päästä lämpöön ja valoon tähän aikaan vuodesta! Toivottavasti hyvä mieli välittyy myös kuvista.

Tervetuloa

Hekuma on taidemaalarin työpäiväkirja. Blogi kertoo maalausten vaiheista aina pohjien suunnittelusta näyttelyiden rakentamiseen. Pääset mukaan työhuoneen arkeen, joka toisinaan on rutiiniuurastusta, joskus taas inspiraation huimaa virtaa. Silloin tällöin on juhlan aika: näyttelyn avajaiset.

Hekumassa on esillä viisi verkkonäyttelyä: Hurma, Hukkuminen, Kukka, joka... ja Melankolia sekä Valkoinen. Näyttelyyn pääset klikkaamalla sen nimeä yläpalkista, josta löydät myös ansioluetteloni.

Kommentoi ja kysy rohkeasti. Saat minuun yhteyden myös s-postilla maariaoi[ät]gmail.com


Taiteilija

Oma valokuva
Maaria Oi
Helsinki, Finland
Tarkastele koko profiilia

Tunnisteet

6xkuusi abstrakti aggressio ahdistus aika akryyli akvarelli Altti Kuusamo Andres Serrano Antero Kahila Antti Linnovaara argumentti Arvo Pärt avajaiset blogi depressio Eino Leino Espanja galleriakierros gesso glitter Gloria harmonia Harri Manner helmiäinen Helsinki hukkuminen Ilkka Lammi in English intohimo Irmeli Hulkko Janne Kaitala joulu Jukka Mäkelä Jussi Kivi katse kauneus keltainen Kemijärvi kesäyöt kevät kiilapuut Kimi Pakarinen koko konkreetti Koraani kritiikki kukka kuolema kärsimys körtti lasuuri Leonhard Lapin Maaretta Jaukkuri maisema Mania Marianna Uutinen Mark Rothko Markus Heikkerö Marlene Dumas Matti Rantanen medium melankolia Miina Äkkijyrkkä Minna Havukainen Mullan alla muoto mystiikka nimi näyttely paletti pasta Pentti Saarikoski peruskoulu pesah Pierre Bonnard pigmentti piirustus Pontius Pilatus punainen pääsiäinen radio Rafael Wardi raha rakkaus Reidar Särestöniemi ripustus romantiikka Sally Mann Salmela Savonlinnan Taidelukio sisältö sitaatti struktuuri substanssi suru Sylvia Plath Taide-lehti Taidemaalaus tekniikka teodikea tiedote Toivo tulkinta tumma Tuomo Saali Turku Turun Sanomat Tuulispää valkoinen valo valutus viiva Vincent van Gogh voima väri öljypastelli

Blogiarkisto

  • ►  2012 (16)
    • ►  huhtikuu (11)
      • Ripustuskuvia
      • Ilta täynnä iloa: Tuulispään avajaiset
      • Tuulispään tiedote
      • Kreeta 1997
      • Autiotalo 1994
      • Mänty, kataja, pusikko 1994
      • Teoriaa, käytäntöä ja punainen huivi
      • Täysosuma vai keisarin uudet vaatteet?
      • Näkymä Pihlajavedelle 1994
      • Andalusiaan!
      • Helsingin kevät
    • ►  maaliskuu (2)
      • Hiili-ihmisiä 94/95
      • Talvipuutarhassa 1997
    • ►  helmikuu (1)
      • Lentävä matto
    • ►  tammikuu (2)
      • Tuulispää 5.
      • Tuulispää 4.
  • ▼  2011 (71)
    • ►  joulukuu (5)
      • Omenaa ja ametisteja
      • Marbella 29.
      • Andalusian kaakeleita
      • Marbella 28.
      • Marbella 27.
    • ►  marraskuu (35)
      • Marbella 26.
      • Ronda 5.
      • Ronda 4.
      • Ronda 3.
      • Ronda 2.
      • Ronda 1.
      • Marbella 25.
      • Marbella 24.
      • Marbella 23.
      • Marbella 22.
      • Marbella 21.
      • Alhambra 3.
      • Alhambra 2.
      • Alhambra 1.
      • Marbella 20.
      • Marbella 19.
      • Marbella 18.
      • Marbella 17.
      • Marbella 16.
      • Marbella 15.
      • Marbella 14.
      • Marbella 13.
      • Akvarellimaalauksesta (Marbella 12.)
      • Marbella 11.
      • Aurinkoa ja espanjan alkeita (Marbella 10.)
      • Marbella 9.
      • Marbella 8.
      • Marbella 7.
      • Marbella 6.
    • ►  lokakuu (3)
    • ►  syyskuu (1)
    • ►  heinäkuu (4)
    • ►  kesäkuu (1)
    • ▼  toukokuu (4)
      • Magenta, crimson, pinkki, kulta, purppura
      • Punaisia vaiheita
      • Nimeni on punainen
      • Nimetön Hämeentiellä
    • ►  huhtikuu (6)
    • ►  maaliskuu (6)
    • ►  helmikuu (1)
    • ►  tammikuu (5)
  • ►  2010 (81)
    • ►  joulukuu (6)
    • ►  marraskuu (3)
    • ►  lokakuu (2)
    • ►  syyskuu (9)
    • ►  elokuu (5)
    • ►  heinäkuu (7)
    • ►  kesäkuu (4)
    • ►  toukokuu (8)
    • ►  huhtikuu (12)
    • ►  maaliskuu (13)
    • ►  helmikuu (7)
    • ►  tammikuu (5)
  • ►  2009 (89)
    • ►  joulukuu (7)
    • ►  marraskuu (7)
    • ►  lokakuu (17)
    • ►  elokuu (5)
    • ►  heinäkuu (22)
    • ►  kesäkuu (3)
    • ►  toukokuu (1)
    • ►  huhtikuu (8)
    • ►  maaliskuu (10)
    • ►  helmikuu (9)

Viimeksi

2011 Helmi, Auran galleria, Turku.

2011 Yön jälkeen rakkaus, galleria Pictor, Vihti

2010 Arabian Allstars -yhteisnäyttely, Suomenlinnan Rantakasarmin galleria

2010 Pyhä tuho - yhteisnäyttely, Galleria Maaret Finnberg, Läntinen Rantakatu 3, Turku. Katalogiin voit tutustua verkossa: http://pyhatuho.blogspot.com/

2010 Toivo! Auran galleria, Yliopistokatu 7, Turku

2009 Hekuma/ Wanton Bliss
Galleria Uusitalo, Lönnrotinkatu 15, Helsinki

Lukijat

Tilaa

Tekstit
Atom
Tekstit
Kaikki kommentit
Atom
Kaikki kommentit

Tilaa Hekuma Blogilistalta

Lisää suosikiksi