maanantai 8. maaliskuuta 2010

Roihu

Roihu (180x170) 2009

Maalaus (180x170) 2007

Tässä kuussa Hekuma keskittyy esittelemään Turun Toivo!-näyttelyäni ja sen teoksia. Nyt kun avajaisiin on vielä pari päivää, ei voi tarkkaan tietää, millainen ripustus tulee olemaan. Kävin toissaviikolla Turussa silmäilemässä seiniä, ja muutaman maalauksen paikka tuntui selvältä, mutta muuten teosten järjestys ja lukumäärä tilassa on auki. Homma hoituu niin, että iso pakettiauto pakataan täyteen tauluja, ja paikan päällä sitten rakennetaan yläkerran ripustus nimimaalauksen ympärille. Alakertaan tulee toisenlainen kokonaisuus ja tunnelma.

Blogia seurannut on huomannut, että otan välillä vanhoja tauluja uuteen käsittelyyn, siis maalaan uutta vanhan päälle. Niin nytkin. Joskus työ muuttuu melkein tunnistamattomaksi, mutta tässä Roihu-maalauksessa olen säilyttänyt kaikki alkuperäiset elementit näkyvissä. Maalaus on kuitenkin saanut lisää syvyyttä ja ulottuvuutta, minusta se on parantunut roimasti.

Oranssi Maalaus vuodelta 2007 oli esillä tm-galleriassa, se on samaa sarjaa kuin joulukuussa esittelemäni keltainen työ, josta tuli sitten Kultaa ja mirhamia. Oranssiin liittyy vahva muisto öisestä himosta: väri pakotti heräämään puoliunesta, nousin keskellä yötä maalaamaan taulun pohjavärin. Työskentelin tuolloin Taidekeskus Salmelassa ja asuinhuone oli työhuoneen vieressä. Melko usein tuli maalattua ilta- ja yömyöhään.

8 kommenttia:

  1. Nyt kyllä olet maalannut aivan mahtavan työn, värit on uskomattomat ja hehkuva työ kaiken kaikkiaan, onnittelut!!! En tiedä miksi, mutta sun työt nään nyt musiikkina, tää on tangoa Argentiinasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, taitaa olla yksi parhaista töistä näyttelyssä tosiaan. Ihana tuo tangomielle!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, toi Roihu on kertakaikkisen upea!

    VastaaPoista
  4. Ooh, mikä säkenöivän hehkuva punainen! Upeaa! Onnea näyttelylle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kehuista ja onnitteluista! Lisään vielä ripustuskuvia, miten roihuaa suhteessa muihin.

    VastaaPoista
  6. Maaria, ostin Roihu-teoksesi eilen Auran galleriasta. Yhdyn muihin kommentteihin, se on kertakaikkisen upea ja sopii meille kotiin täydellisesti.

    VastaaPoista