Nauraa päin naamaa

(180x200), 2014

Meinasin olla uskaltamatta jatkaa tästä. Kannatti uskaltaa. 

Semmonen. Muuta en sano.

.הציור החדש שלי. אין לי מלים. אין סיפור. רק הצבע.

Kangas pohjustamaton Cotton Duck. Maalattu lattialla kontillaan ja seisaallaan, heittämällä ja roiskimalla. Maalin ja mediumin lisäksi käytetty reippaasti mikropalloja. Mikropallot = hienonhieno ja kevyt tuhkamainen aine, saatavilla vaalean ja tummanharmaana, voidaan sekoittaa maalin joukkoon tai pelkkään mediumiin. Valmistajan (Kymin Palokärki) mukaan vaalenharmaa on valkoista, tuotteen esittely: "Valkoiset mikropallot ovat onttoja, kevyitä piidioksidipalloja. Mikropallojen raekoko on noin 40-80 µm. Käytetään täyteaineena." Ja spesifimpi seloste: "Valkoiset (C-lasi)mikropallot ovat onttoja piidioksidipalloja (SiO2 53 – 73 % laadusta riippuen), joiden keskimääräinen partikkelitiheys on 0,20 g/cm³ ja tilavuuspaino 0,10 – 0,15 g/cm³. Partikkelikoko on 40 – 80 µm. Sulamispiste on 700 – 850 ºC ja kovuus Mohsin asteikolla 6 – 6,5."

EDIT (14.10.): Ainiin, just löyty kamerasta, tälleen mä alotin tän. Esittää selvästi mustekaloja:

Pitäiskö vaihtaa toi nimi? Maaniset mustekalat. 

ArtHelsinki 14

Galleria Maaret Finnbergin osasto 5N 2: Elina Ruohonen, Veronica Ringblom ja Maaria Oikarinen

Feeniks ja Toukokuussa

Taustalla Ritva-Liisa Pohjalaisen unikkeja lasiteoksia

Kuutti Lavosta

Kyllä vaan on hieno osasto, katsoi sitten mistä suunnasta tahansa!

Veronican grafiikanlehti ja Toukokuussa-maalaus, niin erilaiset, niin hyvin viihtyvät yhdessä. "Tahdomme samaan kotiin!"

Tervetuloa osastollemme Messukeskukseen. ArtHelsinki on avoinna vielä 14.9.14 klo 10-18. Samaan aikaan halleissa on menossa kolmet muut messut: Habitare, Antiikki, ja Valo.

EDIT. Näin hauska kuva löytyi messujen jälkeen Messukeskuksen Feelings from the previous event -sivulta

Hyvää loppukesää!

En ole näyttänyt täällä naamaani vähään aikaan, niin näytän tässä. Teini valisti, että tämä ei ole selfie, koska ei ole sellainen käsi ojossa räpsäisty, vaikka onkin itse otettu.

Sanon työhuoneelle heippa vähäksi aikaa. Nousen huomenna lentokoneeseen, joka vie minut Kiovaan. Siellä vaihdan konetta ja illalla saavun Tel Aviviin. Määränpääni on Haifan yliopisto, jossa opiskelen hepreaa neljän viikon ajan. Miksi opiskelen hepreaa? Miksi sitä aina kysytään? Kysytäänkö rakastuneelta "Miksi rakastat?" Miksi syön, miksi hengitän? Minä rakastan kielioppeja ja kummallisia kirjaimia, hengitän outoja äänteitä ja ahmin uusia sävelkulkuja.

Rakastan myös juutalaisuutta ja Israelia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin fanaattisesti "Israelin puolella" ja kannattaisin IDF:n toimia. Olen ihmisyyden ja elämän puolella. Olen viime viikkoina päivittäin seurannut konfliktiin liittyviä uutisia ja keskusteluja, Facebook-postauksia ja twiittejä sekä lukenut laajempia artikkeleita monesta eri lähteestä. On faktajuttuja, kiihkojuttuja, hämmentäviä juttuja, vihajuttuja. On analyyttisia, punnitsevia juttuja, historiaa valottavia juttuja ja pohdintaa rauhan edellytyksistä sekä mahdollisista pysyvämmistä ratkaisuista. Tämä kaikki on mielenkiintoista ja samalla erittäin monimutkaista. En katso ymmärtäväni asioita niin hyvin, että voisin huudella minkäänlaisia vankkoja mielipiteitä. Mutta toistan: olen ihmisyyden puolella.

Kurssini on hyvin intensiivinen, neljä oppituntia päivässä ja iso kasa läksyjä päälle. Koulu järjestää myös useita retkiä ja lisäksi on elokuvailtoja ja erilaisia luentoja. Opiskelijoita tulee ympäri maailman. Olen niin innoissani! En varmaankaan ehdi sieltä käsin postailla. Otan kuitenkin pikkukameran mukaan, ja jos kortille tarttuu hyviä otoksia, saatan näyttää niitä sitten myöhemmin. Nyt toivotan hyvää elokuuta!

Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 2.

II

Banaali totuus

Jaahas saamari, taas yksi pensseli kuivunut pilalle. Aina jotain jää: purkki auki, maali kuivumaan, välineitä pesemättä.

Kahvia. Pikakahvia. Kovettunut perkele. No, ruuvimeisselillä lohkeaa.

Jassoo, sinä siinä. Aika raju olet. Ainakaan ei voi kaupalliseksi täsmätuotteeksi sanoa. Let mii sii.

Oliko liian räväkkä ratkaisu? Ei kai. Tiukka paikka tempaista tuo keltainen. Oikein meni: sävy, koostumus, liike.

Naps. Vedenkeitin.

Vaatteet. Yhden eksän paita ja toisen eksän housut. Isojen miesten vaatteet ovat parhaita työvaatteita. Vyö, muuten putoavat.

Seksi. Oli kivan reipasta viimeksi.

Missä iso kahvimuki on? Siinä. Ei hometta. Ei saa jättää jämiä pohjalle, kamalat möhnät tulee. Ziisööz. Pohojalaaseet sanovat Ristus, mutta ei vapahtajaa saa käyttää kirosanana. Kristus on sama kuin Messias, se, joka saattaa tulla tai olla tullut tai olla tulematta.

Musaa. Mitä musaa? Ikuista Ismoa. mullon hullun paperit..jumalat jalassa ja housut mielessä..ekstaasiin.. Ei tänään – vielä. Radio. Saamari kun täällä on huono kuuluvuus. Sputnik-kanava, helluntaikanava, ei käy kumpikaan. Mikä tämä on? Ruotsia puhuvat. Ei varsinkaan.

Aika mustaa kahvia. Jossain oli joskus sitä maidon korviketta, mitä se teki kuin vähän valkoisti väriä? Musta on hyvä. Sekoitan ruuvimeisselillä.

Valokuva. Olisi syytä ostaa tukevampi jalusta. Onhan kädet puhtaat? Objektiivi pitää vaihtaa. Muistikortti. Etsimen keskikohta duunin keskikohta. Vinossa vielä. Tämä jalka alemmas. Yykaakoo–kymppi, zum.

Feeniks ja toinen Feeniks. Miten se juttu menikään? Lintu rakentaa pesän, polttaa sen ja samalla itsensä. Sitten tuhkasta nousee uusi Feeniks. Onko jompikumpi teistä alku ja toinen loppu? Ei, koko juttu perustuu siihen alkuun, palaa aina alkuun, palamisen jälkeen palaa palaakseen palatakseen, luuppina. Ikarokselle kävi huonommin, siivet sulivat, kun se lensi aurinkoon. Se putosi ja kuoli. Janatarina eikä kehätarina. Pasi on joskus maalannut Ikaroksen.

Kuuluuko tässä olla harmaata, että olisi tuhkaa? Onhan siinä. Ja tulta on. Vihreä, mikäs se on? Riikinkukon sulat, joku on arvellut Feeniksin riikinkukon kaltaiseksi. Mutta ei saa olla liikaa vihreää. Oi, ne Madeiran puutarhat! Papukaijojakin. Ja madeira-viini, mitä sitä oli 5 eri kuivuus-makeusastetta, oliko? Miehet tummia, tarjoilivat pikkulaseja matkamuistomyymälöissä, usein vihreät silmät, kiva yhdistelmä, mutta ihmeen pidättyväisiä, kun on tottunut eteläroikaleisiin. Saati nyt se alakerran bläkki, joka aina mankuu saunaseuraksi ”tuun peseen sun selän”, oikein päivystää ovella. Hotellin vieressä oli se 24/7 ostoskeskus. Ei ihan yötunneilla tullut mentyä, montako asiakasta siellä on klo 3 yöllä, hä?

Seksi. Pitäisikö heti tilata?

Miten se antenni alun perin vääntyi ja irtosi? Ehkä pikkulapsi asialla, taisi olla aika pieni lapsi minulla tämän hankkimisaikoihin. Mikä siinä kenkien laittamisessa oli niin vastustettavaa? Kerran se huusi ja potki oikosenaan lattialla, kun olisi pitänyt päiväkotiin. Huuda siinä sitten, minä sanoin. Huuto loppui. ”Miks sä noin sanoit?” Ei ollut ironia tuttu käsite.

Rautalankaa. Jep, kuuluu paremmin. Voice. Paskanjauhantakanava. 

Se yksi dancetunnin ohjaajajäbä. Kyllä menivät dantsut perseelleen kun sillä olise hihaton paita. Hauikset! En kestä. Seksi.

Hesarissa sanottiin, että seksi kuluttaa 250 kaloria puolessa tunnissa. Mutta jos toinen tekee enemmän duunia kuin toinen, miten ne kalorit sitten jakautuvat? Onhan näitä miehiä, jotka sanovat että ei tartte harrastaa liikuntaa, kun on niin paljon seksiä. Hah. Mul on kolmen minuutin muna, kenen biisi se nyt oli, meneehän siinä 25 kaloria.

Mitä ne sanovat, miten usein miehet ajattelevat seksiä? Viiden minuutin välein, ei, viiden sekunnin, taisi olla. Doupeinta settii. Oho, sanotaanko noin vielä. Sikasalee, että jos kysyn teiniltä niin ei tod. Ikäluokkakysymyksiä. 35veet sanovat varmaan vieläkin ihan helmee, ihan liekeissä, se oli muotia, kun ne oli 20vee. Entäs kuuminta hottia? Ei ole hottia enää eikä kaikki muumit laaksossa - out. ei välii mis päin oot, beibi meilloin bileet 

jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen?  Miten päin se on tuon ajatellut, että tietää: kohta kuolen, vai ei tiedä? Jos tietää kohta kuolevansa, niin pystyykö siinä enää olemaan onnellinen? 

Kuinkahan monta maalausta voin vielä tappaa? Kun tulee tämä tappofiilis, sitä tekisi mieli ottaa kaikki vanhat maalaukset, joku sellainen ihme vimmavamma. Nytkin tuossa on parit puut isoon duuniin, mutta kun sen pohjan pitää olla hetipaikallatässänyt. Jos olisin varakas menestystaiteilija, palkkaisin hottis-apulaisen laittamaan tällaiset asiat kuntoon.

Epäterveelliset eväät tänään, fetapasteija ja tomaattipasteija. Illalla sentään body combat. Siinä menee jtn 700 kaloria. kuka muu muka, luukuta

Puntari näytti eilen enemmän kuin viimeksi. Tissit on isommat, kumpi parempi? Möhömaha ei käy. Pömppömaha? Menkkaturbomaha pahamaha. Pitää olla pikkasen pläski pläski, niinhän se oli. Iso peba hyvä peba. Onneksi ne on lopettaneet sen noille mä kyllä tarjoon kuoharit -mainoksen. Mutta jos sanoisi hottikselle salilla että sun sikspäkille mä tarjoon sikspäkin? Ei skulaa, skumppa sopii paremmin hottistilanteeseen. Meitsi on kuoharikuningatar eikä mikään siideri- tai bissepissis.  vain sinusta oon selvästi päihtynyt  

twenty dollars in my pocket... this is fuckin awesome tässä tehtiin se money walk.. that motherfucker... 50 dollars for a t-shirt... Ja lopuksi baby freeze, en olisi ikinä uskonut että sellainen menee. Sillä kertaa hottiksella oli t-paidassa hihat, ehkä siksi.
Hottiksia hottiksia! Kuntopyörästä on hyvä tarkkailla hottiksia. Kun käy yliopiston salilla on iso mahdollisuus että ulkonäköhottis on myös älyhottis. 

Miten 40veen kuuluu nimittää hottiksia? Miehiä ja naisia. Kundei ja mimmei.

Jannuja ja mirkkuja, sanovat 50veet stadin murteella. Jäbä on hyvä, jäbä toimii aina. Paitsi nainen ei perkele ole jäbä! 15veet sanovat muijii ja jätkii. Ennen muija oli vanha ja kulahtanut. Kun olin 18veenä kielikurssilla, oli muuten synttärit siinä niin sain ostaa kaikille loppuvuoden lapsille kaupasta viinaa. Kivoja ne pebbles-kivet ja pier (mikä se voi olla suomeksi, eihän niitä ole Suomessa? Laituri jossa on kauppoja ja pubi) ja aallonmurtajat ja niitä kalkkikivijyrkänteitä oli. 

girl i want to make you sweat ..Keravalaiset, olevinaan stadilaisia, sanoivat muuten muija, mutta miksi ne mieshenkilöitä sanoivat? Ehkä eivät puhuneet miehistä, kun en muista. Vaasassa sanottiin likka ja jätkä. Sen muistan kun telkkarista tuli Headbanger's Ball (Keravalla tykättiin kovasta hevistä) ja nukahdin poikakaverivirityksen kanssa sohvalle sitä katsoessa. Aamulla landlady tuli imurin kanssa olkkarin ovesta ja huusi getout. Oli muuten vihainen. Juttu vääntyi niin, että naapurihuoneen ruotsalaiskaksoset kertoivat meidän olleen alasti siinä sohvalla. Keravalaisilla oli myös sellainen verbi kuin 'kehittää', tarkoitti että yrittää iskeä.
helsinkiä pakoon soudan hankoon

Puhelin. Tuleekohan sieltä seksiä? Ei. X. Joo ei. Kehuskele itteäs ittekses vaan. Tämä sen viimeisin juttu oli, että pitää juosta maraton päiväntasaajalla keskipäivällä. Selvästi oli jäänyt kaivelemaan, kun kerran mainitsin, että maailmassa on yksi tosi kova heebo, joka on juossut maratonin kaikilla mantereilla, vain Antarktis puuttui.

On havaittu että äidinmaito on erinomainen juoma bodareille 
Ei helvetti. Tuo äidinmaitopannukakkujuttu on kuultu, onko se niitä urbaanilegendoja kuten se mummon matkalipun syönyt punkkari? Pikemmin kai ruraalilegenda, tapahtumapaikaksi sopii joku Raahe tai Oulunsalo. Oikein hyvää pannaria oli ollut. Mutta totuuden paljastuttua oli vessa varattuna sitten loppuillan. Se yksi äidinvihaaja oli aina sekoittanut jiddishe maman sapuskaan sianlihaa. Mama ei yrjönnyt kun ei tiennyt. Mutta ilkeä temppu kyllä. 

Onko tämä nyt Marilan matkimista kun näitä klimppejä laittelen? Ei voi olla yksinoikeutta klimppeihin.
what doesn't kill you makes you stronger. Epätosi.  jos ei se tapa niin se todellakin hajottaa

Puhelin. Mutsi. En vastaa. Sen asia on, että miten se teiniliini, eikös se nyt tulisi mummeliinin luokse viikonloppuna. Teiniltä pöllittiin puhelin salaisella öisellä limunhakureissulla, niin että teiniasiat hoidetaan jonkin aikaa minun puhelimeni kautta. Kuten päivällä kello kolme, kun teinifrendi soitti että tiedänkö teinin olinpaikasta jotain, hän on tässä ovella eikä kukaan avaa eikä se vastaa whatsappiin eikä  mihinkään. Sanoin että pimputtele siinä vielä, ja huuda postiluukusta, saattaa nukkua.

mietin mitä jää kun mä lähden täältä, se päivä ei oo vielä tänään
Onko kuolema muotia? Kaikissa biiseissä kuolemaläppää. Mistä vetoa, kohta surua kyynelin kastella täytyy.

En ole muistanut pelätä kuolemaa pitkään aikaan. Joskus pelkään koko ajan, yöllä varsinkin. Voiko pelkäämisen lopettaa?

Hassua, että muistan kaikkien eka- ja tokaluokan luokkakavereiden etu- ja sukunimet, ainakin melkein. that big fat but Kuulin, että S oli tehnyt itsemurhan, en tiedä, miten. Pikkuisen pullukka poika, ehkä silmälasit, siihen aikaan silmälaseista monesti kiusattiin. Sillä oli usein jussi-paita päällä, mutta puolella pojista oli, Etelä-Pohjanmaalla kun oltiin. Kerran oli bileet sen himassa, oltiin vissiin kutosella, ja se K, johon kaikki ihastuivat jo tarhassa, oli tavallista kiltimpi, tarjosi minulle sipsejä ja limua. Sitten mentiin makuuhuoneeseen pussailemaan. Ja seuraavana päivänä se ei tuntenut minua koulussa.
 we'll be counting stars

Shiit, nyt pöllähti pigmentit kengille.

Seiskalla olin ihastunut yhteen, jonka serkku oli olevinaan ystäväni. Kieroserkku järjesti "treffit" tämän ysiluokkalaisen jäbän kanssa.

Pyöräilin sitten siinä jäbän talon tietämillä. Jäbää ei näkynyt. Kiertelin tienoota ja ohitin talon uudelleen, toisen, kolmennen, ehkä neljännenkin kerran. Sitten sen pikkuveli tuli pihalle että mitä sä etit. En mitään, minä sanoin ja häivyin häpeissäni. 

Mutta kaikki ne itsemurhat. Lukion O:kin teki päälle parikymppisenä. ratatatataa Myöhemmin joku tiesi, että O oli ollut useamman kerran hullujenhuoneella. Masennusko? Psykoosi, harhat, mitä nyt voi olla. Sitten on näitä että taloudellinen ahdinko, pahimmillaan tappavat koko perheen siinä samalla. Entäs se morsian hääpäivän aattona?

niin selvin sanoin sain mä kuulla sen nyt että oisin vain se entinen

Kiiltopasta, missä olet? Missä? En jaksa teitä hukkautujia.

Hajuvesitesti. Tänään Anna Suin sininen. Aika ok. Toiset ovat menneet pilalle, mikä se Versacen hedelmämetsäinen punainen oli. oot mun brand uus ihanuus

Äiti ei koskaan käyttänyt hajuvesiä. Aina joskus nousin vessanpöntön kannelle ja otin pullot ylähyllyltä, nuuhkin vuorotellen. Se oli saanut ne papalta lahjaksi.

Puhelin. X. Pitäisi laittaa äänettömälle, mutta liikaa maalia käsissä. Kerran mikrofoni tukkeutui, piti parsinneulalla kaivella akryylit ulos. X soittaa kerran päivässä. Ainakin. Tai niin monta kertaa että vastaan kerran. Tai kuitenkin lisää. X on kyllä hyvä tietotoimisto, jos ihmettelen historiaa tai maailmanpolitiikkaa, sieltä saa faktaa ja analyysiä. Eilen ihmettelin Irania. Se tykkää; oliko vielä muuta, kysyi avuliaasti. Kiitos tällä kertaa, hyvä palvelu.

Seksi! Kuinkas näin unohdin. Parempaa kuin seksi, maalaminen, nyt. Suklaa on muka naisten mielestä parempaa kuin seksi. Kuka sanoo että pitää valita vain toinen? Paskaradio, loppui nyt. mä heitän punaviinit tapettiin

Taas puhelin. Antakaa nyt mun tehdä töitä! Hullupellefrendikaveri. Se on teinin asentama nimi. Ja siellä soittaa teini itse koska se limukeikka. "Mis oot? Millo tuut himaa? Osta mehuu ja nuudeleit. Ja jtn hyvää." Mahdollisesti: "Mikset oo himas? Vittu mullei oo avaimii." Soitan myöhemmin, kun olen pessyt kädet. 

Hakemaan vettä. Moi. Kollega P. Sekin tykkää työskennellä iltaisin. Eipä tästä kauan ole, kun piti neljältä lähteä äidiksi. Tai on siitä muuten aika kauan. Teini ei enää suostu mihinkään kello viiden ruoka-aikaan, kunhan huitelee menemään. Syödään sitten etelämaalaisittain ysiltä tai kympiltä. rappiolla on hyvä olla
Jos kirjoittaisi Hekumaan jutun "tätä ajattelin maalatessa" Äh hitto, nyt en voi ajatella rauhassa!

Miten kuvata ajattelua kirjoittamalla? Miten aistit ajatteluttavat, mikä on tietoista, mitä taustalla tapahtuu? Jos kirjoitan siitä, mitä ajattelen, ajattelen, mitä ajattelin, ajateltu on jo kadonnut, muuntunut. Ajatuksen muisto synnyttää uusia ajatuksia kuin säteitä ja kehiä, miten sitä kuvaisi, verkostoa, edestakaista liikettä, singahtelua, kimppuja, junnaamista, irrallisia pilkkuja ja katkonaisia viivoja. Toiset ajatukset häivähtävät ja katoavat, ehkä nousevat jossain uudestaan esiin, kenties eivät ikinä. Monet palaavat ja jatkuvat.

Puhelin. Jess! Seksi!

Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 1.

Feeniks 2 (140x250cm) 2014

Feeniks 1 (140x250cm) 2014

I

Virallinen kaunisteluversio

Kun kysytään, mitä taiteilija on ajatellut maalatessaan, kysymyksellä haetaan tietoa inspiraatiosta ja taiteellisesta prosessista – kai. Oma vastaukseni kysymykseen on yleensä tämänkaltainen:

Yhtäältä ajattelen koko ajan värejä, sommitelmaa, rytmiä, kuvapinnan kokonaistapahtumaa sekä teknisiä seikkoja: kun nyt maalaan tähän oranssia, voin huomenna tehdä päälle keltaista kuorrutusta tai punaisen lasuurin; nyt tarvitsen leveää palettiveistä, että voin tempaista tuohon liu'utuksen; tähän tarvitaan roisketta, täytyy nostaa maalaus lattialle, että ei tule epätoivottuja valumia. Tai että jassoo, kun nyt on noita lämminvärejä taulun täydeltä, täytyy tökätä vähän kylmää vastaväriä. Tuonne. Tuonne. Tänne.

Toisaalta, jos minulla on olemassa aihe, sanotaan vaikka auringonlasku tai syysyö, tavoittelen tiettyä valovaikutelmaa, väri- ja muotomaailmaa sekä tunnelmaa. Usein maalaan sarjan, jossa on esim. 3-10 osaa. Viimeinen tällainen sarja on ollut Orkideahuone, jossa on nyt viisi valmista maalausta ja kolme vielä tulossa.

Joskus maalaan tunne edellä ilman aihetta. Saatan olla riehakas ja maalata riehakkaasti; kuitenkin seuraavana päivänä samaan maalaukseen voi tulla toisenlaista tunnetta. Kysyn maalaukselta: kuka sinä olet? Ja vasta prosessin kuluessa saan vastauksen. Nimi saattaa olla arvoitus vielä hetken työn valmistuttua, se pitää vielä löytää.

Feeniks-maalausten kohdalla nimi nousi esiin maalausrupeaman aikana. Maalasin teokset hyödyntäen pohjina vanhoja teoksia, joiden katsoin jo eläneen oman aikansa. Tabula rasan sijasta minulla oli pohja, jolla oli historia ja tarina. Kiinnostava lähtökohta. Uudelleen maalatessa aloin kuljettaa tarinaa eteenpäin. Feeniks – siinäpä se, lintu, joka syntyy uljaasti uudelleen.

Huora!

Tunnustan pahan pinnallisen. Ajattelin kaupallisesti. Miten optimoida myynti? Kävin mielessäni läpi kaikkien aikojen suosituimmat maalaukseni ja kehittelin supertuotetta. Onko suosituilla yhteisiä piirteitä?

Kuulen usein kommentin: ”Ihanat värit”. Värikästä siis olla pitää. Tummia töitä ei osteta paljon. ”Älä laita mustaa”, torui galleristisetä ja oli kaupallisuuskannalta oikeassa (ja elämän kannalta täysin väärässä, mutta nyt piti ajatella bisnestä). Valkoiset, tai hyvin vaaleat työni ovat menneet hyvin kaupaksi, samoin keltaisista on aina tykätty kovasti. Olisin niin halunnut tuon, moni totesi ensi minuutilla ostetusta Joutsenet-maalauksesta Hekuma-näyttelyssä. Loisto, joka vastikään viimein löysi kodin, oli ollut vuosien varrella varattuna varmaan kymmenen kertaa, mutta se oli sitten aina 10 cm liian iso tai 500€ liian kallis. ”Eikö sulla olis mitään samanlaista, mutta pienempää?” Montakohan kertaa olen kuullut tämän kysymyksen? Myyntimielessä kannattaisi siis tehdä ”sohvatauluja”, sopiva koko olisi monen mielestä noin 100x150cm, tai sekin voi tuntua isolta, eli sitten vaikka 70x100cm. Miten paha asia olisi tällainen täsmäreseptimaalaaminen?

2000-luvun alussa taidekentällä oltiin hyvin kurttuotsaisia. Taide ei saanut olla kaunista, eikä sitä saanut myydä. Muuten oli huora. Oikea taide oli suppeaa taidepiiriä varten, tavallisen yleisön suosima ja ostama taide oli ilmiselvästi paskataidetta. Jos taideteos ostettiin museoon tai kokoelmaan, se oli ok ja toi rispektiä. Mutta kovin paljon ei saanut kuitenkaan tienata, sillä oikea taiteilija oli köyhyysrajalla elävä omistautuja, joka ei mammonasta piitannut. Joku taisi olla niinkin cooli että kieltäytyi isosta palkinnosta, koska palkinnon myöntäjä oli väärä. Ja yksi yritti elää kokonaan ilman ruokaa, valoenergialla.

Muistan, miten keväällä 2000 ihmettelin Hannu Castrénin tekstiä Ilkka Lammin näyttelyluettelossa. Tekstin lähtökohtana oli oletus, että kauneus on pannassa ja nyt hei kuulkaa kyllä kaunis voi olla ihan ok ja hyvää taidetta. Paitsi kauneuden ja hyvän myynnin takia, Ilkan taidetta dissattiin, koska se oli ”vanhanaikaista”. En tiedä, onko tämä tarina totta, mutta olen useammasta suusta kuullut, että Kuvataideakatemian valintaraati olisi kouluun pyrkijöitä seuloessaan kaavaillut Ilkan kohdalla: ”tehdään siitä abstraktikko”. No eivät omahyväiset onnistuneet. Minusta Ilkan parhaissa töissä abstrakti hiiliviivasto yhdistyy todella kauniisti, taitavasti ja omintakeisesti ihmisfiguuriin. Ihminen oli Ilkan ensisijainen kiinnostuksen kohde, eritoten nainen. Ilkka rakasti ja kunnioitti naisia yli kaiken – pikkuisen pelkäsikin – ja halusi tutkailla naisen olemusta ja sielua.

Ystävääni P:tä on huoriteltu. Hän maalaa ihmisfiguureja, ja on myös päässyt maalaamaan hyvän rahan virallisia muotokuvia – eli on siis saanut työstään korvausta eikä pelkkää miinusta niin kuin usein on laita. Oli P:n avajaisilta vuonna 2008, ja taulujen kylkeen oli ilmaantunut kivasti punaisia palloja. Silti taiteilija oli hieman synkkämielinen, sillä hän jännitti tulevia kritiikkejä ja pelkäsi huorakorttia. Sanoin että ei se haittaa, jos on huora, kunhan on kallis huora. Näkökulman vaihdos kohotti seurueen tunnelmaa, kilisteltiin ja naurettiin huoranaurua.

Huorakorttia ei kuitenkaan enää käytetä. En ole ainakaan kuullut. Homma on kovasti muuttunut. Taiteilijasta on tullut yrittäjä, labeli ja brändi. Nyt oikea taiteilija tienaa isot massipussit, vain luuserit ruinaavat pikkuhiluja kuten apurahoja. Isot palkinnot ovat jees, niistä saa kansainvälistäkin feimiä.

Vielä Ilkkaan palatakseni, tätä nykyä pensseleitä heiluttelee vähintään tusina matkijoita enkä nyt puhu väärennöksistä, vaikka niitäkin tehtaillaan. Tarkoitan taiteilijoita, jotka kopioivat toisen teoksista idean/aiheen ja tekniikan (sikäli kuin taidot riittävät), usein myös värimaailmaa ja sommitteluperiaatteita. No, kukaan ei tietenkään voi olla uniikki, vaikutteet kiertävät ja teemat toistuvat, niin maailma pyörii. Mutta osaisin nimetä monta tunnistettava tapausta, kuten kuka tahansa nykytaidetta seuraava. Ehkä kaikki eivät matki tietoisesti, mutta olen varma että moni matkii, olen nähnyt muutaman oikein härskin yritelmän. Eikös varas ole pahempi kuin huora?

Mutta kuinkas tämä minun markkinastrategiani sitten? Itseään kai saa kopioida? Taiteen historiassa on vallan tavallista, että taiteilija tekee useita versioita samasta aiheesta tai palaa vuosien päästä vanhaan työhönsä, ja tulkitsee sen uudelleen. Muotokuvien kohdalla tehdään usein niin, että taiteilija maalaa sen viralliselta taholta tilatun rinnalla toisen kuvan, jonka malli saa kotiseinälleen. Mutta sitten on sellaisia pahoja sanoja kuin tehtailu ja suoltaminen. Nounou. Sellaiselta pitäisi välttyä. Mutta kävele siinä nuoralla sitten, kun elääkin pitää.

Päädyin lopulta aika selkeään linjaukseen. Rehellisyys. Siihen kiteytyy työni haaste, ilo ja etiikka. Yrittämällä yritin maalata kolme ”markkinamaalausta”. Ensimmäisestä tuli hyvä. Ei maailman paras, mutta hyvä, sellainen jonka voi lähettää maailmalle. Raikas, kiva. Muistuttaa erästä toista teosta, mutta ei ole sama. Toisesta tuli valheellinen. Joku saattaisi jopa haluta ostaa sen, mutta minä en halua myydä. Teoksella ei ole sielua, se vaatii vielä aikaa ja työtä, ehkä suurenkin muutoksen. Sitten se kolmas markkinawannabe. Maalaus on vasta heräämässä, antaa heräillä rauhassa. Jutellaan. Ei valehdella.