tiistai 9. huhtikuuta 2013

Parempaan päin

Liaani 1 (100x150cm)


Tuntuu siltä, että nyt sujuu paremmin kuin vielä viikko sitten. Olen ottanut duunin duunina, maalannut pienillä ja vielä pienemmillä siveltimillä työn läpi, alue kerrallaan. Katsonut. Maalannut päälle, joukkoon, viereen, ylös alas keskelle. Käyttämäni voimakkaat vastavärikontrastit tuovat työhön haastetta. Kun värit ovat oikeassa suhteessa ja värialuiden rytmi toimii, värit härnäävät toisiaan pikkuisen, sopivasti, ja kokonaisuus on kipakka ja pirteä. Mutta jos hommat ovat pielessä, eripura aiheuttaa päänsärkyä. Sitten on vielä liiallisen makeuden uhka: jos nyt vetelisi puhdasta fluoria ja pastellia vuorotellen, tulos olisi helposti etovaa karkkia. Jokin ruma ja murretumpi kohta on hyvä olla.

Määrätietoinen kärsivällisyys tuottaa tulosta. Työstän nyt sarjaa numerojärjestyksessä, yksi kerrallaan, niin valmiiksi kuin osaan. Kun tämä on tehty, aloitan uuden kierroksen, jolloin toivottavasti voin jo todeta muutaman maalauksen valmiiksi.

Maalauksen aiempi vaihe löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti