Kirjoitin eilen kummasta tunnelmasta aamuöisessä kaupungissa. Päivällä mietin, että kesäinen Kemijärvi on mainio valolaboratorio taiteilijalle. On tilaisuus nähdä ja kuvata, miten aurinko kulkee kaupungin ympäri ja millä tavoin se mistäkin asemasta valaisee ja muokkaa maisemaa. Kaupungin keskusta on pieni, maa on laakeaa ja taivas ja vesi ovat tavoitettavissa joka laidalla. Toisin sanoen aina voi hetkessä kävellä paikkaan, josta näkee auringon ja edelleen pienellä paikanvaidoksella tarkastella sivu- ja vastavaloa tutuissa kohteissa.Sinänsä, ajattelin alkuun, Kemijärvi on ruma kaupunki. Nyt ajattelen aurinkolaboratorion, kaupungin pienoismallina sen sisällä. Näin S-marketin parkkipaikka, Taivaan tulien aukio ympäröivine liikkeineen ja porokyltti hotelli Kemijärven katolla ovat kiehtovia valon kulkualustoja.
Riemukseni löysin Pohjoisen kulttuurilehti Kaltion sivuilta unkarilaisen taidemaalari Vera Vargan kokemuksia kaamoksen Kemijärvestä. "Ultramariininsinisen hetken luonnonvalo yhdistettynä lumen tehostamiin mainosvaloihin suo maalari Vera Vargalle voimakkaan impulssin. Kemijärvessä häntä kiehtoo ainutlaatuisen absurdi, twinpeaksmainen tunnelma, jota nämä visuaaliset puitteet myös hyvin tukevat." Kaupunki on Vargan mielestä surrealistinen, kuvitteellisen ja keinotekoiseen oloinen, amerikkalainen. (Henri Hagman: Viipyvä silmä Kemijärvellä. Kaltio 2/2007). On olemassa riski, että minut valtaa pakkomielle päästä tarkkailemaan Kemijärven talvivaloa. Entäs auringonlaskut ja hanki? S-marketin parkkipaikka ja revontulet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti