lauantai 8. toukokuuta 2010
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Kahdestoista Hukkuminen
Tämäkin on hukkunut.
Ensin kävi näin.
Sitten näin
Ja näin
Kahden viimeisen kuvan erona on vain se, että jälkimmäisessa paksu mediumpitoinen maali on kuivunut reilun vuorokauden verran (vasemmalla alhaalla näkyy vielä olevan pieni vaalea läntti, joka ei ole ihan kuiva). Käyttämäni violetti on Spectrumin purkista, mutta olen sekoittanut väriin reilusti helmiäistä, muuten tulos olisi paljonpaljon tummempi.
Seuraavassa postauksessa katsotaan tätä tarkemmin. Lähikuvat ovat samalta päivältä kuin viimeinen kuva tässä. Opettelen valokuvausta ihmetellen että millainen se maalaus nyt sitten oikein onkaan.
Mitä tähän kuvasarjaan tulee, en hämmästy, jos joku on sitä mieltä, että olen pilannut tai ylityöstänyt hyvän alun. Ehkä. Oikeastaan näiden kuvien perusteella epäilen itsekin näin käyneen. Miksi en säilyttänyt ensimmäistä, kuulasta maalausta? (Onko pilaaminen, tuhoutuminen, peittyminen peräti jotensakin välttämätöntä, niin kuin menetys tai unohtaminen tai muiston piilottaminen? Että elämän raskaus on maalin raskaus. Tai. Kai. En saa aavistustani sana-asuun enkä oikein haluakaan, sillä edelleen koen epäluuloa sanoja kohtaan. En halua eksyä enkä eksyttää, valehdella!) Mutta, on hyvä muistaa kuvien mittakaava: kankaiden koko on n. 180x170cm. Kuva ruudulla on siis kovin kutistettu; siksipä harvempirakenteinen luonnosmainen maalaus voi näyttää pienenä paremmalta kuin tiheä, kolmiulotteinen ja monikerroksinen.
Mutta kun katson näitä, arvelen (ilman sanojen rautalankakytkösta elämään, aikaan ja muistiin, änkytys äng, sössön söö) että kuulaan kepeän päälle vyörynyt on vyörynyt syystä, että tämä maalaus on tarvinnut punaiset kourat ja violetin myrskyn ja pinkin puristuksen, vielä kultarippeet verihyhmän sisään.
Ensin kävi näin.
Kahden viimeisen kuvan erona on vain se, että jälkimmäisessa paksu mediumpitoinen maali on kuivunut reilun vuorokauden verran (vasemmalla alhaalla näkyy vielä olevan pieni vaalea läntti, joka ei ole ihan kuiva). Käyttämäni violetti on Spectrumin purkista, mutta olen sekoittanut väriin reilusti helmiäistä, muuten tulos olisi paljonpaljon tummempi.
Seuraavassa postauksessa katsotaan tätä tarkemmin. Lähikuvat ovat samalta päivältä kuin viimeinen kuva tässä. Opettelen valokuvausta ihmetellen että millainen se maalaus nyt sitten oikein onkaan.
Mitä tähän kuvasarjaan tulee, en hämmästy, jos joku on sitä mieltä, että olen pilannut tai ylityöstänyt hyvän alun. Ehkä. Oikeastaan näiden kuvien perusteella epäilen itsekin näin käyneen. Miksi en säilyttänyt ensimmäistä, kuulasta maalausta? (Onko pilaaminen, tuhoutuminen, peittyminen peräti jotensakin välttämätöntä, niin kuin menetys tai unohtaminen tai muiston piilottaminen? Että elämän raskaus on maalin raskaus. Tai. Kai. En saa aavistustani sana-asuun enkä oikein haluakaan, sillä edelleen koen epäluuloa sanoja kohtaan. En halua eksyä enkä eksyttää, valehdella!) Mutta, on hyvä muistaa kuvien mittakaava: kankaiden koko on n. 180x170cm. Kuva ruudulla on siis kovin kutistettu; siksipä harvempirakenteinen luonnosmainen maalaus voi näyttää pienenä paremmalta kuin tiheä, kolmiulotteinen ja monikerroksinen.
Mutta kun katson näitä, arvelen (ilman sanojen rautalankakytkösta elämään, aikaan ja muistiin, änkytys äng, sössön söö) että kuulaan kepeän päälle vyörynyt on vyörynyt syystä, että tämä maalaus on tarvinnut punaiset kourat ja violetin myrskyn ja pinkin puristuksen, vielä kultarippeet verihyhmän sisään.
Hukkumiseen: Yhdestoista
Yhdestoista alkoi lokakuussa Kahdeksannen parina. (Ordinaalinumeraalini yrittävät noudattaa maalausten valmistumisjärjestystä, vaikka voikin käydä niin, että aiemmin valmiiksi arvioimani, vaikkapa Kolmas, jatkuu vielä). Maalasin alun lattialla heittämällä ja tiputtelemalla väriä, kävelemällä siinä ja huiskimalla isolla siveltimellä.
Onneksi on tämä kuva. Tykkään siitä, kuinka väri pisaroi, miten oranssi ja punavioletti liukuvat toisiinsa, kuinka kangas imee ja hylkii väripirasoita, miten uomat kulkevat ja pysähtyvät. Tykkään vihreistä tähdistä violetilla, oranssin ja vihreän raja-alueista myöskin. Olisi sääli, jos mitään näistä ei enää näkyisi valmiissa maalauksessa.
Huhtikuussa maalaus jatkui. Maalasin kangasta ensin toisin päin. Kädet olivat tönköt. Vesi sumeni, liejuuntui. En tykännyt. Mutta siellä täällä paksu räkäkeltainen alkoi luistaa.
Maalasin liian lämpimien ruskeiden päälle ohuen mustan. Annoin valua noroiksi. En tykännyt, mutta työ parani. Käänsin kankaan. Runnoin veripunaisia. En tykännyt mutta tiesin jonkin menevän oikein.
Onneksi on tämä kuva. Tykkään siitä, kuinka väri pisaroi, miten oranssi ja punavioletti liukuvat toisiinsa, kuinka kangas imee ja hylkii väripirasoita, miten uomat kulkevat ja pysähtyvät. Tykkään vihreistä tähdistä violetilla, oranssin ja vihreän raja-alueista myöskin. Olisi sääli, jos mitään näistä ei enää näkyisi valmiissa maalauksessa.
Huhtikuussa maalaus jatkui. Maalasin kangasta ensin toisin päin. Kädet olivat tönköt. Vesi sumeni, liejuuntui. En tykännyt. Mutta siellä täällä paksu räkäkeltainen alkoi luistaa.
Maalasin liian lämpimien ruskeiden päälle ohuen mustan. Annoin valua noroiksi. En tykännyt, mutta työ parani. Käänsin kankaan. Runnoin veripunaisia. En tykännyt mutta tiesin jonkin menevän oikein.
En tykkää tykkään. On pahaa. Ja pitää olla. Enemmän pitää. En tykkää.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
