tiistai 10. marraskuuta 2009

Joulukuussa 6 x kuusi


Kertosäkeet (2008) 160 x 125cm

Tasan viiden viikon kuluttua avataan Helsingin Taiteilijaseuran  galleria Katariinassa joulunäyttely, jossa olen mukana. Teemana on joulukuusi. Näyttelyyn oli avoin haku puoli vuotta sitten, viime tingassa tajusin osallistua. "Kuusi-teemaa voi käsitellä hyvin vapaasti – kuvainnollisesti tai konkreettisesti, koristellen tai minimalistisesti, kuvaillen tai kantaaottavasti. Teokset voivat olla esittäviä ja abstrakteja, maalauksia, grafiikkaa, valokuvia, piirustuksia, sekatekniikalla tehtyjä teoksia, veistoksia, installaatioita, maalausinstallaatioita, esineinstallaatioita, tilateoksia, performansseja…" kertoi hakuohje.

Glitteriä, hyvänen aika, ajattelin, etsin tarkoitukseen sopivia kuvia, ja kirjoitin hakemukseen:
"Kuvat ovat teoksistani, joissa näkyy kuusi-teemaan soveltuvaa tekniikkaa, tarkoitukseni on kuitenkin tehdä uudet kiinteämmin teemaan sopivat työt, mikäli tulen valituksi. Olen käyttänyt maalauksissa glitteriä sekä joulukoristeeksi tarkoitettuja helmi- ja kimallenauhoja. Näitä voisi yltyä laittamaan tauluun vielä runsaammin."
 
Kuvan maalaus Kertosäkeet mainostaa näyttelyä gallerian nettisivulla ja paperiesitteessä, joka kertoo vielä seuraavaa:
 
Helsingin taiteiljaseuran jouluripustus virittää kuusen yhdeksän taiteilijan kanavalle: wunderbaumiksi, action paintingiksi, valohetkiksi, oravan syömiksi kävyiksi, glitteriksi ja metsähartaudeksi. Mukana tunnelmassa: Marja Hakala, Marjatta Hanhijoki, Jonna Johansson, Kari Lindström, Teemu Mäki ja oppilaat, Maaria Oikarinen, Antti-Ville Reinikainen, Metta Savolainen ja Mia Seppälä.
 
Tervetuloa!
Avajaiset tiistaina 15.12. klo 17-19, Näyttely avoinna 16.12. - 10.1.2010
Galleria Katariina, Kalevankatu 16


4 kommenttia:

  1. Hieno joulukuusi;) Hoitavaa väriloistoa pimeyden synkistämälle

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hassua kyllä en ajatellut "maalaanpa tässä joulukuusen", mutta oivasti tuo vuosi sitten maalattu taulu teemaan sopii. Kertosäkeet oli esillä Uusitalolla keväällä, joten en varmaan tuo sitä nyt Katariinaan. Jännitetään mitä uusista maalauksista tulee.

    VastaaPoista
  3. Voi Maaria kuinka haet ihannointia itseesi ,kuin 13v. tyttö,joka on meikannut itsensä kohti katseita. Etsiydyt hymyyn ja hyväksyntään. Käperryt ilmeisen romantisesti itseesi ja teet taiteestasi porvarillisen keskinkertaista. Rakastamme puolisoni kanssa värejäsi ja tulemme näyttelyihisi,kuten aikaisemminkin. Sinusta huokuva eheys vielä on puuttumatta.


    Seija ja Ulla

    VastaaPoista
  4. Jokin nyt taas ärsytti? Jutellaan avajaisissa lisää, tervetuloa.

    VastaaPoista