sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Säväys ja Lempi

Säväys (160x120cm) 2006-2008

Kutsukortit tulivat painosta torstaina. Tiistaina olin tarkistanut koevedoksen Jon, galleria-apulaisen, kanssa. Painoon lähti pyyntö lisätä hieman sinistä. Lopputulos oli onnistunut. "Ihanan keväinen, herättää positiivisia mielikuvia", kehui galleristini Marjukka Uusitalo, "tällaista juuri ihmiset tähän aikaan vuodesta kaipaavat, ja värikkyys piristää taantuman keskellä".

Maalausten valokuvaaminen on haastavaa hommaa. Valoa pitää olla tarpeeksi ja sen on oltava väriltään neutraalia ja laadultaan tasaista. Päivänvalo tulee sisätiloihin ikkunan kokoisina kaistaleina, jolloin ison taulun reunat jäävät katveeseen. Tarvitaan tehokkaita lamppuja ja keinot estää maalipintojen liika kiilto ja heijastukset kuvassa. Digikuvan sävyjä voi toki säätää jälkikäteen, mutta aika mahdottomaksi menee, jos originaali on valoltaan hajanainen. Käytimme kuvaajani Otto Santalan kanssa yksinkertaista kikkaa: kannoimme suurimmat taulut kadulle ulkovaloon. Oli sopivan pilvinen päivä, valo oli täydellinen. Taulu nojasi Taideteollisen korkeakoulun seinää vasten, ohikulkijat pysähtelivät ihmettelemään. Otto joutui nostamaan jalustan keskelle Hämeentietä saadakseen tarvittavan välimatkan, minä varmistin takana, etteivät autot aja päälle.

Tarkistimme värit Oton isolta pc-näytöltä. Useimmat kuvat näyttivät hyviltä. Toisten kohdalla emmin: onko liian räikeä, miltä se näyttää, sano Otto sinä. Minun on vaikeaa katsoa uusia töitäni valokuvina, arvioida kuvaa neutraalisti. Tiedän millainen maalaukseni on, saatan nähdä kuvassa jotain, mitä siinä ei ole tai odottaa kuvalta sellaista, mihin se ei ikinä pysty. Niinpä kysyn muiden mielipidettä silloin, kun on valittava maalauskuva vaikkapa nettisivulle tai painotuotteeseen.

Kutsuun valittiin Säväys, jossa on voimakkaita kontrasteja ja laaja väriskaala. Hienovireisempi työ saattaisi näyttää painettuna pliisulta. Kooltaan maalaus on mittakaavassani keskikokoinen (160x120). Isoimmat työt tuntuvat jotenkin mitättömiltä pienenä kuvana.

Säväys ei ollut helppo maalattava. Hylkäsin sen pitkiksi ajoiksi, unohdin välillä kokonaan. En muista sen kaikkia vaiheita, sen muistan että ensimmäiset kerrokset olivat sinivioletteja. Taitaa olla niin, että kun en tiedä, mitä tehdä, turvaan punaiseen. Punainen on minulle väreistä tutuin ja luontevin. Taulussa on paljon punaisia: hentoa ruusunpunaa, paloauton fluoripunaa ja tummaa purppuraa. Erityisen hieno kalpea punaväri syntyi sekoittamalla hopeaväriin hieman kinakridon-pigmenttiä.

Väri yhdistetaan usein tunteeseen. Töideni on sanottu viestivän iloa ja energiaa. Vaaleanpunainen Lempi ihastutti erästä katsojaa: "olit varmaan hyvällä tuulella", hän arveli. Tosiasiassa maalarin tunnetila ei välttämättä heijastu työn tunnelmaan. Vihaisena voi maalata seesteisen työn, itkiessä ihanan. Voi kyllä olla niin, että tavoitellessaan maalauksen harmoniaa maalari samalla saa oman levottoman mielensä rauhoittumaan.

Lempi on maalattu ennätysnopeasti, yhdessä viikossa. Se on maalattu melkeinpä kerralla, ensimmäisen päivän parituntisessa työvaiheessa sommittelu ja värien suhteet menivät mielestäni hyvin kohdilleen. Myöhemmät maalauskerrat olivat enemmän korostamista ja pientä sävyttämistä. Keskialueen vaalea violetinpunainen on vedetty nopeasti lastalla, jätetty niin kuin on jäänyt.

Lempi (160x125cm) 2008

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti