Kappelin lavitsa oli kapea. Mitään ääniä ei kuulunut. Hänet oli kääritty paperilakanaan, olkapäät ja sääret olivat paljaat. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja märät, hänen kasvoissaan oli mutaa. Rakas.Veri sähähti ihoni alla, kun hipaisin hänen poskeaan. Missä sinä olet? Mitä tapahtui? Miksi sinä menit uimaan, miksi? Ethän sinä osaa uida. Vedin lakanan syrjään. Ethän sinä osaa uida. Puristin kättä, jonka sormet eivät liikkuneet. Hän ei avannut silmiään, viileä otsa ei lämmennyt huulteni alla. Jos tulisin viereesi? Halusin asettua häneen kiinni, vetää paperilakanan yhteiseksi peitoksi, nukahtaa. Ehkä aika pysähtyisi niin. Lepäisin hänen vieressään eikä sitten enää tapahtuisi mitään. Ehkä, jos oikein uskon, oikein rakastan, aika liikahtaa taaksepäin. Jos ruumiini lämpö siirtyisi häneen, sykkeeni saisi hänet uudelleen sykkimään, ja minä heräisin hänen hentoon kosketukseensa, kämmenen liikkeeseen ihollani.
.jpg)
Kaunista, mutta rankkaa.
VastaaPoistaOtto
On. Toivon mukaan se, että kuolemasta puhuu ja tekee taidetta, voisi olla jotenkin puhdistavaa, vapauttavaa, vahvistavaa ja elävöittävää loppujen lopuksi.
VastaaPoistaNäyttää makaaberilta ja helpolta. Hieman harhaanosuvaa: laittaa itsensä alasti maalausalustalle ja mässäillä läheisen kuolemalla, hukkusmiskuolemalla jossa verta ja rajattuja tussuja ei juuri nähdä. Vaan käärinliinoja. Seksiä ruumishuoneella.
VastaaPoistaKiitos, Anonyymi, helposta kommentista. En ryhdy tässä analysoimaan sen sisältöä saati puolustautumaan tuntemattomalle. Tuosta kuvasta ja miksi sen tein, kirjoitan ehkä erikseen toisen kerran. Sinulle esitän toiveen: kommentoi seuraavan kerran omalla nimelläsi.
VastaaPoistaSelkeä tyylirike.
VastaaPoistaJa taas puskista huudellaan, onko äänessä sama pelkuri vai uusi Anonyymi? Kuolema on tyylirike, niinkö? On se aika paljon pahempi minusta. Millainen on sinun surutyösi tyyli? Kenties eheä ja linjakas?
VastaaPoistaKaikki mahtuu, on sopivaa, on hyvä.
VastaaPoistaKun kuolema käy ovella, naputtaa olkapäille,
kaunistelu, sievistely katoaa. Ei ole aikaa tyhjänpäiväiselle. Kipu ja kirkkaus ovat. Tyhjä humina lakkaa. Taidemaalari maalaa, menee päin asioita, joista yleensä vaietaan.
Kiitos Maaria!
Kuva ja blogiteksti tuovat esiin ihmisen haurauden, avuttomuuden, hämmennyksen ja hädän
kuoleman koskettaessa.