lauantai 29. toukokuuta 2021

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Työrauha


00121 92x100cm

Aloin maalata viime viikolla. Olin epävarma, pelokaskin. En tiennyt, mitä tehdä. Tuntui, etten muistanut tekniikasta mitään. Ensimmäisen työhuoneviikon olin käyttänyt järjestelyyn ja pohjien tekemiseen. Kokeilin  pienelle pohjalle jotain, mutta väri oli väärä. Seuraavalla kerroksella se oli vielä huonompi, Kokeilen toista. Siitä tuli ok, mutta ei kummoinen. En uskaltanut jatkaa.

Olin ottanut valokuvia erilaisista värillisistä objekteista, järjestellyt niistä kivoja sommitelmia. Jos niistä vaikka saisi lähtökohdan. Päätin sitten yrittää vähän isompaa kangasta. Maalasin vanhan, kehnon työn päälle. Eilen lähdin töistä jännittynein mielin ja tänään aloitin ilahtuneena: työ oli onnistunut hyvin. En anna vielä nimeä, pelkän numeron. Luultavasti tulevista töistä tulee jollain tapaa samankaltaisia, niin kuin yleensä tietyn periodin aikana. Jostain se nimi sitten putkahtaa.    

Parasta on ollut se syvä keskittyminen, johon työ minut vie. Tänään en kokenut "jess, nyt menee hyvin" -tunnetta niin kuin eilen. Eilen tuntui, että yhtäkkiä sivellin alkoi kulkea, ja värit sekoittuivat juuri niin kuin pitikin. Tänään en ollut ollenkaan varma siitä, mitä olin tekemässä, oliko suunta kenties ihan väärä. Tuliko nyt pilaajaväri? Tuliko huono muoto? Nyt tuli liian vetinen litku! Minkäväriseksi tämä kuivuu? Pitäisi lopettaa. Olisi pitänyt lopettaa jo aiemmin. Mutta jos keltaista lisää, ehkä se sillä pelastuu. Maalaukset ovat siis olleet ihan erilaisia työstää, mutta se, että tekee työtä täysillä, tuntuu niin hyvältä. Että ei tarvitse ajatella mitään muuta.  

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Muutto

 


Tänään minulla oli iloinen päivä. Niin kuin naama paistaa. Päivä, jota olin jännittänyt, joka oli ahdistanut ja pelottanut, aiheuttanut uniongelmia, oli tänään. Ja mitä kävi: päivä oli erinomainen päivä. Ja vähän noloa: päivä oli ihan chilli päivä! Hyvä kun tuli askelmittarin askeleet täyteen.  

Oli siis muutettava varasto Töölöstä Roihupeltoon. Kello on nyt 22, ja olen kaikessa rauhassa käynyt saunassa ja nauttinut muutaman juoman. Painajaisessani kiipeäisin edelleen kellarin rappusia painavien kantamusten kanssa. Kyllä varmaan kerroin aiemmin, että aiempi varastomuutto, reilu vuosi sitten,  Arabiasta Töölöön, oli muutto helvetistä. Meitä oli suurimman osan aikaa vain kolme ihmistä, minä X ja Xn bro, hemmetisti tavaraa, kiire ja piina päällä, kukaan ei oikein ymmärrä miten auto pakataan, minä en ehdi neuvoa, koska itsekin pitää niin kovasti uurastaa, sitten yritän soittaa sinne ja tänne epätoivossa, että ehtisikö joku hetkeksi, muutama ehtiikin mutta ei sekään uuvuttavaa sirkusta tunnu lopettavan. Olimme tietenkin Xn kanssa niin huonossa henkisessä kunnossa silloin, robottimaisesti yritimme toimia, mutta emme toimineet rationaalisesti, ehkä emme esimerkiksi kertakaikkiaan kognitiivisesti käsittäneet, miten pakettiauto pakataan. Näin muuton jälkeen painajaista, jossa muuttolaatikot sekoittuivat traumanäkyyni, ja jouduin soittamaan kriisipäivystykseen aamuyöllä. Muistan sen painajaisen edelleen, se on karmiva. Siksikin on helpottavaa päästä uuteen paikkaan.   

Olisi pitänyt olla 10 ihmistä, olin todennut jälkiviisaana. Tällä kertaa sainkin 10 ihmistä. Oli X ja 2 bros, minun bro, Kalle ja Pauliina ja Taisto sekä 3 Gambian bros. ”Haha, you don’t know how blacks work. Two, three hours, everything is finished”, African boyfriend sanoi ennen muuttoa. No en tosiaan tiennyt. Varasto kun oli kellarin uumenissa kaksien hankalien rappusten takana ja tauluja tuhat, laatikoita sata, sälää miljoona. Mutta hän oli oikeassa. Olimme ajaneet Roihupeltoon ja nostaneet taulut ulos Turakka Purhosten ja veljen haltuun; vähän vain näytin, miten järjestetään. Istuimme autoon, ja boyfriend soittaa: missä olette. Tämän reilun puolen tunnin aikana bros olivat saaneet puoli varastoa sieltä kellarin uumenista ulos odottamaan. Sitten pakattiin autoa. X oli laittamassa luukkuja kiinni. No, no, its not full, ja lisää meni helposti. Kaikki saatiin kahteen kuormaan. Viimeksi ajoimme ainakin viisi! (Tavaraa oli vähän vähemmän kuin viimeksi, koska olin myynyt jotain ja tuonut jokusen laatikon kotiin, mutta ei mitenkään merkittävästi.) Olimme aloittaneet vähän ennen kymmentä ja kymmenen yli kaksitoista päästimme Gambian bros kotiin. 

Loppu oli iisiä. Okei, pariin tauluun tuli painauma, mutta mitäpä kuljetan tauluja pakkaamatta; ja luulen että ne palautuvat ihan hyvin kunnon vesisuihkulla. Roihikassa ei ole rappusia, joten oli helppo saada taulut varastoon ja työhuonekamat toiselle puolelle. Kalle ja Pauliina ammattilaisina auttoivat säätämään tauluille optimaalisen järjestyksen. Kun pitää huomioida, että on hyvin laitettu, ettei mikään painu, mutta myös on tärkeää, että tauluihin pääsee helposti käsiksi. Vanhat teokset eivät ole niin kysyttyjä, joten niiden kannattaa olla takana, jne.Varasto on kunnossa!

Mutta mikä tärkeintä, tietenkin se työhuone! Nyt vain availemaan laatikoita ja tarkistamaan materiaaliarsenaalia. Toivon mukaan värit eivät ole kuivuneet säilytyksessä. Kankaita minulla on, puita aion hankkia lisää. Tällä kertaa sarjan pienempää kokoa, 70x100cm. Siitä lisää myöhemmin tässä kuussa. 


sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pikkuhuone


Otin eilen kuvia pikkuhuoneesta. Pikkuhuoneella oli ennen eri nimi. Sitä nimeä ei saa enää sanoa.

Pikkuhuone on kauan ollut paha huone. Edelleen se on paha aina pimeän aikaan, sinne ei voi mennä. Jos jostain syystä täytyy mennä, hengitys kiihtyy ja rintaa puristaa. On tultava nopeasti pois. Mutta päivällä pikkuhuoneeseen voi mennä. Olen ostanut pikkuhuoneeseen kasveja, yhteensä yli kymmenen. Käyn ihan mielelläni katselemassa ja kastelemassa niitä. Ripustin seinälle maalauksen Golden Spirit. Minulla on kuva, jossa tytön kanssa seisomme taulun edessä. Mutta sitä kuvaa ei voi katsoa. Tytön kuvaa ei voi katsoa.

Jääkaapin ovessa on kolme kuvaa, joita voi joskus katsoa, kolme kuvaa meistä yhdessä. On kuva ensikohtaamisesta. Tyttö on nostettu vatsastani, minulla on sairaalan suojamyssy päässä, vauva on tuotu käärönä rinnalleni. On kuva kesämökiltä, nelivuotias tyttö juoksee karkuun, kun jahtaan häntä vesipyssyn kanssa. Pitkä tukkaa viuhuu vauhdissa. Sitten on vielä hassuttelukuva Kiasmasta. Jostain syystä nämä kuvat voivat olla, ja niitä voi välillä vilkaista. Mutta ei voi olla mitään kehystettyä muistokuvaa lipaston päällä. Eikä kuvia tietenkään voi näyttää täällä.

Pikkuhuoneessa on hylly täynnä palapelejä. Yhden pinon alla on kirja, valokuvakirja tytöstä. Sen on oltava piilossa. Kirjassa on kauneimmat kuvat ikinä. Mutta vielä niitä ei voi katsoa.

Otin valokuvia pikkuhuoneesta, koska siellä näytti mukavalta. Siellä näytti mukavalta, koska kasvit ovat kauniita, ja ennen muuta siksi, että sinne on tullut työn merkkejä. Tuolilla on vasara, lattialla niittipyssy, kiilapuita ja kankaita.      

Olen kirjoittanut kolmeen eri paikkaan. Minulla on Aamukirja, joka on pehmeäkantinen muistikirja, jonka etupuolella on paljetteja. Kannessa lukee Think happy. Kirjasta tulee mieleen kahdeksanvuotias tyttö. Sitten minulla on Päiväkirja, joka on tiedosto koneella. Toisen tiedoston nimeä en voi sanoa, mutta siitä saattaisi tulla romaani. Kirjoitan tuota tekstiä harvoin, koska kirjoittaminen sattuu. Ja nyt kun aloin taas päivittää Hekumaa, mietin, mitä kaikkea kerron täällä. Olen aina kokenut, että taide liittyy elämään, ja että elämä liittyy taiteeseen, jopa niin, että taide on elämää, ja elämä on taidetta. Ja se näkyy monissa teoksissani täällä blogissa. Olen kirjoittanut paljon elämäni vaikeista asioista, niin kuin iloistakin.

Kysyin Xltä, voisiko surusta kirjoittaa blogissa. Voi, hän vastasi. Mutta eikö se ole liian henkilökohtaista? minä kysyin. No eipä se sun blogi ennenkään kovin epähenkilökohtainen ole ollut, X tuumasi.

Jos Googleen laittaa tyttäreni nimen, se ehdottaa hakua ”kuolinsyy”. En halua, että minulta kysellään tällaisia. Pelkään, että saan ilkeitä kommentteja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on ilkeää. Heti tytön kuoleman jälkeen sain useita viestejä, joissa kysyttiin, mihin hän kuoli, osa puolitutuilta tai tuntemattomilta. Ei osanottoa. Vain tunkeileva kysymys.

Löysin tyttäreni huoneestaan kuolleena 6.11.2019. Senkin kertominen on vaikeaa. On kauheaa kirjoittaa tuollainen lause. Kysymykset musertavat. (EDIT. Kirjoitin ensin vuosiluvun väärin, 2020, en huomannut vaikka kävin tekstin useasti läpi. Luultavasti kirjoitin väärin, koska se päivä on joka päivä, koko ajan se tapahtuu uudelleen. Se tapahtui silloin, eilen ja tänään ja huomenna.)

Olen yrittänyt tehdä pikkuhuoneesta muun huoneen. Halusin ottaa valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena. Kun otin valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena, ryömin lattialla saadakseni oikean kuvakulman, saalistin ikkunan valoa, siirsin vihreää tuolia vähän, että se näyttäisi sommitelmassa kivemmalta. Kun teen pikkuhuoneessa pikkuasioita, iso suru on hetken vähän pienempi suru.   

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Teoksia TAIKO:on

 



Suvilumi (35x30cm) 2009

Päivitin yläpalkkiin verkkonäyttelyn Pieniä maalauksia,; siellä on tämä ja monta muuta. Olen tehnyt näitä paljon vuosien varrella, ehkä yhdeksänkymmentä. Ostin nimittäin reilu kymmenen vuotta sitten mahtipontisesti kiilapuut sataan tällaiseen, ja puita on enää kassillinen jäljellä. Näköjään maalauksia on paljon myös lähtenyt maailmalle. (Ja taas huomaan, miten huolimaton boheemi olen, sillä en tiedä läheskään kaikkien sijaintia.) Mutta nämä nyt julkaisemani ovat siis vielä saatavilla. Muutaman lisää löydät hakemalla Yellow hellow!

Olen nyt väsännyt TAIKO:n sivuani. Siellä pitää kirjoittaa yli 200 merkin selitys kustakin teoksesta, suomeksi ja englanniksi, että siinä on vähän runoilemista. Monilla töilläni ei ole edes ollut nimiä, ei tälläkään tyypillä, josta kirjoitin näin: "Tässä maalauksessa lumi on satanut kesäisten värien päälle. Halusin tehdä jotain yllättävää, joten maalasin valkoisen kerroksen, joka osittain peittää alemmat värit. Lopputulos on herkkä ja unenomainen." 

TAIKO:ssa suositeltiin myös laittamaan useampia kuvia teoksesta, esim sivusta, yksityiskohdista ja takaa. Tomerana kuvailin toissapäivänä. 

Tässä muutamia muita otoksia:










Ehkä siis vielä ostan puita lisää, sitten kun olen käyttänyt kaikki sata.