Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. helmikuuta 2021

Muutama kadonnut sielu

Olen tässä selannut kameraani. Vuosi sitten kuvasin muutamia töitä, joita en muista kuvanneeni aiemmin. on mahdollista, että ne piileskelevät blogissa jossakin, mutta tallennan ne kuitenkin tähän.

Maisema (punaharmaa) 2008 89x180cm

Maisema (sininen) 2008  92x180cm

Tämä maalauspari on toteutettu paksulla maalilla. Olen ensin antanut maalin valua, sitten käyttänyt kampalastoja ja hyvin leveää lastaa. Jonkun kannattaisi ehdottomasti ostaa nämä. Mutta nämä eivät oikein ole olleet tarjolla. Ne eivät ole olleet näyttelyissä eivätkä edes Taidelainaamon sivulla. Tänään lähetin lainaamoon sähköpostia, jossa pyysin lisäämään nämä. Näin typerä olen.
 
Olen muistaakseni kertonut viiden tonnin jutun, mutta jotenkin tekee mieli kertoa se uudestaan.  Alempi teos oli toinen, jota viiden tonnin mies havitteli. Sen lisäksi hän halusi ison Juhlat-teoksen, jonka hinta yksinään oli 4000€, joten en ollut halukas suostumaan. Haluatko nähdä, hän kysyi. Rahat olivat kuulemma taskussa. En halunnut. Sanoin , että saat kolme pikkutyötä. Hänellä oli mukana seuralainen, joka sanoi, että pienet eivät kosketa. Niinkin tinkimätön olin, että kun viiden tonnin mies ehdotti erästä keltaista työtä, sanoin, että en oikein voi myydä sitä vielä, koska en ole varma, onko se valmis.

Kotimatkalla tarvoin hangessa ja puhuin äidilleni puhelimeen. Olinko ollut täysin järkeä vailla, nyt saattaisi olla setelipino taskussa. 

Halki punaisen meren 92x180cm 2008

Tämä työ on niitä harvoja, joissa olen käyttänyt öljyväriä. (Siis maalasin öljyllä koko kouluajan, mutta valmistuttuani aloin kokeilla akryyliä ja se alkoi viehättää koko ajan enemmän). Laitoin tälle ison raamatullisen nimen, koska mielestäni teos hurjuudessaan ansaitsee sellaisen! Ja ansaitsisi päästä seinälle tämäkin. Miten hyvältä tuntuukaan katsoa hyviä maalauksia, jotka olen ihan itse maalannut, hohoo. Tänään olen markkinatuulella. Lähetä minulle sähköpostia, niin saat teoksen edullisesti. Taidelainaamon kautta saat sen myös, mutta kalliimmalla. 

Jotenkin tuo punainen vain aina kiehtoo, Niin paljon eri punaisia tässäkin taulussa! Ja niin monta muuta punaista vielä on olemassa. Olen maalannut niitä, mutta niitä täytyy taas maalata! Maalata lisää ja eri tavalla, monta kertaa ja paljon maalata! Kiitos, kun kutsut minua, punainen!

EDIT. Hups! Unohdin että olinkin antanut nimen Halki punaisen meren toiselle maalaukselle. Antaa niitten kinastella keskenään. Linkistä voit lukea, miten Raamatun tarina meni. 


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Koulusta uralle



Minulle tuli jokin aika sitten mukava haastattelupyyntö. Pekka Halosen akatemian kuvataideopiskelijat olivat saaneet tehtävän, jossa tuli haastatella itseä kiinnostavaa suomalaista kuvataiteilijaa. Maalausta ja taidegrafiikkaa opiskeleva Charlotte Tuohimaa halusi haastatella minua. Sähköpostitse saamani kysymykset koskivat omia taideopintojani ja uraani niiden jälkeen. Vastaillessa meni muutama tovi, ja joitakin asioita piti vähän kaivellakin muistin sopukoista, mutta se osoittautui itsellekin antoisaksi. Niinpä ajattelin julkaista haastattelun pohjalta tekstin myös täällä Hekumassa. Monille lukijoille tässä on paljon tuttuakin juttua,mutta nyt tulee tämmöinen vähän kronologisempi tarina.


Missä ja milloin olet suorittanut taideopintosi?
Millaisena koit opinnot?
Mikä tai mitkä asiat ovat jääneet erityisesti mieleen?
Mistä koulussa oppimistasi asioista on ollut hyötyä ammatillisessa työskentelyssäsi? 

Olen käynyt Savonlinnan Taidelukion (1988-1991), opiskellut Helsingin yliopiston Piirustuslaitoksella ja valmistunut kuvataiteilijaksi Taidekoulu MAAsta (1998). Kaikki nämä opinnot ovat olleet minulle ammatillisesti merkittäviä. Lisäksi olen opiskellut yliopistolla kaiken maailman humanistisia aineita – mikä myös on ollut tärkeää, vaikken olekaan ikinä valmistunut.


Taidelukiossa kaikesta opetuksesta kolmasosa oli taideaineita. Kuvataiteen puolella sai valita kolmesta linjasta: sovellettu taide, yleinen taide tai käyttögrafiikka ja arkkitehtuuri. Valitsin ensimmäisen, koska siinä pääsi monipuolisesti kokeilemaan erilaisia juttuja: mm. grafiikkaa, kankaanpainantaa ja -värjäystä, lavastusta, emalikorujen tekoa, paperin valmistusta, vaatesuunnittelua jne. Kaikki opiskelivat piirustusta ja maalausta, sommittelua sekä taidehistoriaa. Näiden lisäksi oli vielä erilaisia kerhoja, joissa opiskelin ainakin valokuvausta, ompelua ja kankaankudontaa. Koulun ovet olivat auki iltamyöhään ja jäinkin monesti koulun jälkeen pimiöön kehittämään valokuvia. Se, että koulu oli täynnä lahjakkaita ihmisiä, sai minut kuitenkin epäilemään omia lahjojani niin paljon, etten lukion jälkeen rohjennut hakea taidekouluihin. Hain ja pääsin Helsingin yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuustiedettä. Ja olihan yliopistollakin Piirustulaitos, sinne ei ollut pääsykoetta. Myöhemmin tuli sitten pakottava tarve hakeutua taiteilijan ammattiin, en enää epäillyt, intohimoni oli niin valtava.


Yliopiston piirustuslaitoksella opiskeltiin ensin monta kuukautta vanhanaikaisesti kipsiluokassa piirtäen hiilellä Nefertitiä, Daavidia, Afroditea ja mitä kaikkia näitä onkaan. Tämän jälkeen pääsi "toiselle luokalle" piirtämään ja maalaamaan elävää mallia. Kerran viikossa oli croquis-piirustus; se oli minulle jonkinlainen avain uuteen. Nopea, pelkistävä piirtäminen oli kiehtovaa. Oli piirrettävä nopeasti, koska kohta mallin asento katoaisi, ei ole mahdollista jäädä junnaamaan tai miettimään, että onpas vaikeaa. Minuutin croquis on edelleen suosikkini.

Ammattiin valmistava taidekoulu MAA sijaitsee Suomenlinnassa, mikä sinällään oli hieno elementti koulunkäynnissä: jokapäivänen lauttamatka ja kävely perimmäiseen saareen. Kävin ensin vuoden iltalinjaa, josta minut valittiin sitten suoraan päivälinjan kolmivuotiseen koulutukseen. Muistan piirtäneeni ja maalanneeni paljon ulkona (osa tästä taisi liittyä koulun kursseihin, mutta piirsin myös muuten vain silkasta kiinnostuksesta ja oppimisen halusta). Linnoitusaiheet sopivat hyvin hiilityöskentelyyn ja koulun viereinen puutarha vei värikkään paletin maailmaan. Kolmantena vuonna kiinnostuin abstraktiosta, siirryin siihen pikku hiljaa luontevasti havaintomaalausta pelkistamällä. Työskentelin tuolloin öljy- ja temperavärein – koulussa opetettiin nämä tekniikat hyvin.


Mielestäni taideopiskelijalle kaikkein tärkeintä on löytää ja säilyttää oma sisäinen tahto ja voima tehdä taiteilijan työtä sekä harjoitella paljon, että löytää oman tapansa tehdä. Parhaat opettajat osaavat kannustaa tässä. Muistan miten Anne Sunila esim. vinkkasi minulle taiteilijoita, jotka saattaisivat olla juuri minun kehitykselleni tärkeitä (mm. Pierre Bonnard) – ja osui oikeaan. Olavi Suomela oli erinomainen piirustuksen ja sommittelun opettaja. Oli rohkaisevia opettajia, mutta myös sellaisia, jotka lähestyivät opiskelijaa mollaamisen ja väheksymisen kautta. Tällainen jää ikävästi mieleen ja saattaa tuhoisastikin salvata jonkun opiskelijan luovuuden. ”Kai sä tiedät että tämmöstä on ennenkin tehty”, joku tokaisi työni äärellä, eikä tällä besserwisserillä sitten muuta sanottavaa ollutkaan. Kritiikki-istunnoista opettajien suusta saattoi päästä paljon pahempaakin. Olen kuullut samanlaisia ikäviä kritiikkikokemuksia monilta kollegoilta, näitä on tapahtunut varmaankin kaikissa kouluissa. Toivottavasti tämänkaltaista opetuskulttuuria ei enää harrasteta. (Asia tutkimuksen alla, kirjoittanen raportin myöhemmin.) Nagashila Hämäläinen oli opettaja, josta tuli viimeisenä vuonna minulle tärkeä hahmo. En ensin tajunnut hänen opetustapaansa alkuunkaan, hänellä oli esim. tehtävänannoissa tapa puhua pitkään ja pohdiskellen – taisin sitä paitsi pelätä buddhalaisuustartuntaa. Mutta sitten välillemme avautui antoisa keskusteluyhteys, hän on opettaja, joka kuuntelee ja auttaa opiskelijaa löytämään sisäisen timanttinsa, näin itse koin.



Miten ilmaisusi on muovautunut sellaiseksi kuin se tällä hetkellä on?

Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ilmaisuusi? 

Kuten jo kerroinkin, olen aikoinaan työskennellyt paljon ulkona piirtäen ja maalaten suoraan havainnosta. Suosikkiaiheeni oli pitkään vesi, tarkemmin maiseman heijastukset vedessä. Maalasin siis maisemaa ”väärin päin”. Hauska aneknootti muuten: muistin juuri, että Taidelukion ensimmäisen vuoden teema oli vesi. Ajattelin tuolloin, että voi hyvänen aika, vettä koko vuosi, miten tylsää. Nyt ajattelen, että vesi riittäisi hyvin elämänmittaisen tutkiskelun ja inspiraation aiheeksi. Ja edelleen monet katsojat näkevät teoksissani veden liikettä. Ja edelleen itse katselen vettä ”sillä silmällä”.
Sitten siirryin tarkastelemaan varjoja. Jos katsoo esim. vaaleaa seinää auringonlaskun aikaan, näkee lukemattomia väreileviä värejä. Kuten croquis-piirustuksessa, täytyy työskennellä nopeasti, että tavoittaisi hetken.
Nykyään työskentelen lähes yksinomaan ateljeessa, mutta erilaiset kokemukset maisemasta vaikuttavat edelleen maalauksiini vahvasti. Olen myös synesteettinen kokija: auringon lämpö, lintujen sirkutus tai sateen piiska kasvoilla muuttuu väriksi.


Mitkä asiat ovat olleet erityisen haasteellisia taiteilijan ammatissa?

Suurimmat ongelmat tässä ammatissa ovat taloudellisia. Parhaina vuosina olen pystynyt elämään teosmyynnillä, huonoimpina vuosina olen myynyt vain yhden tai kaksi maalausta. Apurahoja olen saanut vain muutaman kerran. Melkein kaikki muut ongelmat syntyvät taloudellisesta epävarmuudesta: se, ettei maalauksia osteta, synnyttää joskus tunteen siitä, että olen taiteilijana arvoton, keskinkertainen ja epäkiinnostava. Samoin kielteinen apurahapäätös aiheuttaa hetkeksi tunteen huonoudesta. Työtä ei jaksa tehdä, jos usko oman taiteen arvoon, joka ei riipu ostajista tai apurahalautakunnista, ei ole vahva. Ja jos ei ole varaa maksaa työhuonetta, on keksittävä jotain pienimuotoisempaa. Muutaman kerran olen vuokrannut työhuoneen pois ja tehnyt kotona pieniä kollaaseja tai akvarelleja. Tai sitten vaihdan välinettä, ja kirjoitan. Olen tehnyt mm. yhden lyhytelokuvakäsikirjoituksen ja katalogitekstejä kollegoille. Yhteen aikaan toimin vapaana toimittajana ja kriitikkona, mistä sai vähän lisätuloja, mutta tällä hetkellä kirjoitan lähinnä blogiani Hekumaa (kunpa saisinkin siitä palkkaa kuten suosituimmat muotibloggarit!).


Miksi haluat tehdä taidetta juuri niillä menetelmillä joilla työskentelet?

Maalaan akryyliväreillä tekniikan nopeuden ja monipuolisuuden vuoksi. Akryylilla on mahdollista maalata kuultavan akvarellimaisesti tai hyvin paksusti, reliefimäisesti – ja kaikkea näitten väliltä. Väri kuivuu nopeasti, mikä sopii temperamentilleni; työtä pääsee yleensä jatkamaan viimeistään seuraavana päivänä. Olen varma, että tulen vielä keksimään monta uutta tapaa käyttää tätä tekniikkaa. Mieluiten maalaan kookkaita teoksia, koska pidän työn fyysisyydestä ja laajoista liikkeistä kankaalla.


Millainen työhuone sinulla on taiteen tekemistä varten?

Työskentelen ateljeessa, joka on kooltaan 38m2. Työhuoneen yhteydessä on lisäksi erillinen varastotila. Koska maalaan ”isosti” ja teokseni ovat kookkaita, tarvitsen paljon tilaa. Tilassa on valaistuksena hyvät päivänvaloputket (ikkunat ovat pienet, ja päivänvalo harvoin riittää). Olen tilaani tyytyväinen, mutta kukapa ei joskus haaveilisi valtavasta, korkeasta ateljeesta, jossa olisi suuret ikkunat pohjoiseen.


Inspiraatiokuvat Madeiralta 2006, kun teini oli vielä pieni.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Crazy Birds

Aamuyön linnut (125x160cm) 2016

Sanoinkin vissiin viimeksi että oranssi everywhere oranssi everybody. Tämä Crazy Bird Spice Girl valmistui siis tietenkin oranssittamalla (alla pinkki-kelta-turkoosi kierros). Tuo tummanpunainen siellä huiskeen keskellä on Essien uusi muotisävy big spender, ja minulla on kynsissä sävyä meet me at the sunset. Odottelen vielä ultimate-oranssinkeltaista kesäsävyä. Ja sitä että Essie alkaa sponssata Hekumaa, täällä on kaikki niitten värit!!! Tai tulisinko teille suunnitelijaksi? Mulla on värisilmä ja nimikorva.

Hetken verran harkitsin maalaukselle nimeä Angry Birds, sillä onhan tuo vähän aggressiivinen jopa, mutta minä inhoan niitä siivekkäitä tihulaisia liikaa - maalaustani en sentään inhoa, jos vaikka hitusen dissaisinkin. Olen joskus joutunut altistumaan raivolinnuille, ja minä kärsin. Kriik krääk kirkuvinku, mäsh, - helvetillistä melusaastetta ja visuaalista häirintää. Jos ei tule mania, niin tulee migreeni. Onneksi minulla ei ole poikalapsia. Joutuisivat ruutuaikadeprivaatioon.

Unohdetaan siis ruutukummitukset. Muistelin sitä, kun alkutalvesta, kun silloin tällöin vahingossa heräsin aamuyöstä, hullut linnut olivat äänessä kello kolme. Talviyö oli tumma, mutta hullulinnut hinkuivat parittelemaan, ja niitten kiima sähköisti maiseman fluoriväreihin. Ehkä tässä on jotain sellaista. Nyt kevätaamuina linnut ääntelevät mielestäni lempeämmin, tänään kuuntelin niitä parvekkeella viideltä eikä kahvirauhani mitenkään häiriintynyt.

Kreisilinnuista tuli mieleen, että rakas siskoni Miriam on monta kuukautta meinannut ja jahkannut vlogin aloittamista. Se on pulputtanut ideoitaan, että tälleen mä sanon ja tälleen - eiks oo hyvä, ja kirjoitellut matskua monen jakson verran. Mutta silti se on että emmätiiä, emmäuskalla, emmäosaa, emmä. Sori Miri, kun nyt juoruan susta mutta move that ass, Sis! Täällä on yksi katsoja, ja aika monta muuta tulee heti! Emmä emmää... lopeta emmäilly, ämmä - shake it, biiitch!

Me molemmathan ollaan harrastettu Tinderiä, mutta Miriam on suorittanut ihan kunnon sosiologista tutkimusta aiheen parissa, joten hänellä on paljon mielenkiintoista sanottavaa. (Ja miksi tämä tuli mieleen paskalinnuista? Se selviää kohta) Mirillä oli treffit yhden jäbänkaa, jäbä oli pyytänyt Mirin drinkille. Se oli ihan söpö ruskeasilmä. Me suomalaisjuutalaiset sisarukset ymmärrämme tällaisen kutsun niin, että mies haluaa tarjota drinkin - mutta se saattaakin olla väärinymmärrys. Mies hilautui tiskille, sisko perässä, baarissa oli tungos. Mitä sä juot, mies kysyi. Mi juo siideriä. Mies tilasi kokista. Itselleen. Katsellaan, sosiologisesti, Mi ajatteli ja tilasi tasa-arvosiiderin. Mies oli turkkilainen - okei, mä oon käynyt sun kotimaassa kaksi kertaa, Mi kertoi. Miehellä oli hermostunut kimeä nauru - vitun epämiehekästä, Mi ajatteli. Sillä oli paskalintufirman käyntikortti!  Mi nauroi paskaisesti  kovaan ääneen. Räkäisesti ja pitkään. Eikä selitellyt.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Aamuyö heinäkuussa, Helsinki

Heinäkuun yö, Helsinki (75x150cm) 2015

Tämä maalaus on vähän samaa porukkaa kuin nämä aiemmin dissaamani keskeneräiset. Siinä se oli samassa kasassa, myös kesken. En kuitenkaan hyväksynyt tätä dissailutuokioon, tämä ei ollut hankala eikä huono. Se tarvitsi ihan muutaman pienen kosketuksen tullakseen valmiiksi. 

 Kirjoitan tätä klo 2 ja minusta pohjoisluoteessa näyttää nyt aika lailla tuolta. No, oikeastaan taivas on tasaisempi, pilvipeite utuinen eikä tällainen ukkosta uumoileva, mutta kuitenkin se on aika tumma. Koillisessa on hienoinen sarastus. Huoneessa on hämärää, minulla on valot päällä. Melko varmasti etelässä syntynyt maalaisi vaaleamman sinisen. Juttelin joskus jonkun paljasjalkaisen kanssa, ja vähän valitin, kun Helsingissä tulee keskikesälläkin hämärä, kaipasin oikeaa yötöntä yötä. Helsinkiläinen ei ollenkaan ymmärtänyt mistä puhuin!

Tänään matkustan sinne valkeampiin öihin! Harmi vaan, että on luvattua sadetta ja viilenevää. Minä vietin kaikki kuumat päivät työhuoneella, otin ilon irti viimeisistä päivistä ennen lomaa. Mutta mökissä on joskus mukava löllöillä ihan vaan sohvalla ja lukea kirjoja. Pakkasin mukaan David Grossmanin romaanin Sinne missä maa päättyy. (Kunpa osaisin lukea sen hepreaksi!) Ja joka ilta on sauna.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Puutarhassa ja lammella 1997










Jokin - varmaankin vihreä väri, ja pystysuora rytmi - uusissa maalauksissani sai minut muistamaan nämä opiskeluaikaiset öljypastellini. Etsin kuvia blogista enkä löytänyt, vaikka muistelin kuvanneeni nämä keväällä ja julkaiseenikin. Löytyivät sitten luonnosten puolelta, ja laitan nämä nyt tähän. Kuvat uusista maalauksista näyttävät ihmeen pliisuilta, kun näihin vertaa. Siinäpä haastetta: pärjätä parikymppiselle Maaria Korhoselle. Öljypastellit on kaikki tehty ulkona ja ne ovat kooltaan 70x100 cm

Kesän 1997 öljypastelleja

70 x 99,5  cm

 70 x 93 cm

  70 x 93 cm

torstai 5. huhtikuuta 2012

Näkymä Pihlajavedelle 1994



(á 42x28,5 cm)

Keväällä 1994 olin Vapaan Taidekoulun karsintakurssilla Suomenlinnassa. Parin viikon pituisella kurssilla työskenneltiin ulkona, ensin hiilellä, sitten öljypastellilla. Öljypastellihan on monille jo ala-asteelta tuttu väline. Jokaisella oli pulpetissaan oma pieni laatikko värejä. Kovin laadukkaita nuo koulun värit eivät välttämättä olleet, mutta eivät vallan surkeitakaan. Muistatteko, kun eräs (melkeinpä tärkein) kriteeri työn tasolle oli se, oliko paperi väritetty reunasta reunaan. Taivaan ja maan välillä ei saanut olla tyhjää, koska "eihän siinä oikeastikaan ole, on horisontti, jossa toinen vaihtuu toiseksi", tämä tuli oppia. Muuallakaan paperilla valkoinen ei saanut näkyä, huolimattomasti väritetty työ oli kehno työ. Minä en ikinä saanut hinkattua koko pinta-alaa tunnin aikana valmiiksi. Jos opettaja oli kiltti, sai jäädä välitunniksi jatkamaan.

Karsiksella neuvottiin ostamaan hyvä valikoima laadukkaita liituja. Opin kuinka öljypastellilla voi hinkkauspiirtämisen ohella maalata: väri liukenee tärpättiin, ja sitä voi sitten levittää siveltimellä.

Löysin nyt karsiksella tekemäni työt, enkä ihmettele, etten tuolloin päässyt sisään. En ehtinyt oppia uutta tekniikkaa, ja värini olivat kumman sameita. Sen lisäksi olin kiinni kiemuraisessa piirustusviivassa, jonka oli omaksunut siihen aikaan ihailemastani jugend-tyylistä. En nyt edes kehtaa näyttää noita töitä tässä.

Harmittihan se, ettei päässyt sisään. Mutta samana kesänä aloin harjoitella ahkerasti ja pikku hiljaa tekniikka alkoi parantua ja jälki muuttua maalauksellisemmaksi. Käytin tekniikkaa myöhemminkin erityisesti matkoilla ja lupaan, että tulossa on ovielä tosi hienoja teoksia!

Nämä kaksi työtä on maalattu samasta maisemasta noin tunnin välein. Tein harjoituksen, jossa seurasin valon ja värin muuttumista useamman tunnin ajan. Moinen sarjallisuus on aika paljon käytetty mutta mielestäni aina kiintoisa idea. Kuuluisimmat tällä periaatteella maalatut työt ovat ehkä Claude Monet'n Rouenin katedraalista maalaamat kymmenet tutkielmat. Minunkin sarjassani on useampi työ, mutta laitan tähän nyt vain nämä kaksi, koska tekniikka on vielä näissäkin aika surkea (ja aijai kun sitä paperin valkoistakin näkyy siellä niin paljon!). (Kemijärven residenssissä muuten toteutin valokuvaamalla vastaavan sarjan rumasta kerrostalosta.) 

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Helsingin kevät








Kävin eilen Suomenlinnassa. Pääasiallinen syy oli katsoa Akasakan ja Nagashilan näyttely Galleria Rantakasarmissa (suosittelen, oli hieno, kaunis, kiinnostava, rauhoittava, innostava). Mukanani oli mittanauha, jota salavihkaa avasin takasalissa arvioidakseni omien teosteni ripustuskohtia. Näyttelyyni ei ole enää paljonkaan aikaa, avajaiset ovat 25.4.!

Odotellessani paluulauttaa keskustaan käveleskelin ympäriinsä ja harmittelin, etten ollut ottanut kameraa mukaan. Päätin aloittaa heti huomenna valokuvaprojektin Helsingin kevät. No, heräsin tänä aamuna puuhakkaana kello seitsemän. Ulos katsoessani huomasin projektini muuttuneen Helsingin takatalveksi. Ei se mitään, olin ihan innoissani. Tässä siis ensimmäiset kevätkuvat.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Espanjaa

Espanjalainen maisema (keltainen), (80x150cm), 2010

Espanjalainen maisema (oranssi), (80x150cm), 2010

Marraskuuni on tänä vuonna ollut energinen, onnellinenkin. Suurelta osin hyvä mieleni on johtunut tulevan odotuksesta: vuoden kuluttua tähän aikaan olen Marbellan taiteilijaresidenssissä. Aloitin espanjan opinnot aikuislukiossa. Olen hyvässä vauhdissa ja innoissani, kun ymmärrän jo pätkiä Almodóvarin leffoista.

Marraskuun maalaukset ovat kuitenkin olleet tummia, hitaasti kerros kerrokselta rakennettuja hämäriä ja pimeitä (ks. kaksi edellistä postausta). Työ on ollut puurtamista ja pinnistelyä. Kunnes tällä viikolla Espanja ilmestyi työhuoneelle! Tuli oikein karkelot. Aurinko lämmitti, tukassa oli kukkia ja Enrique tanssitti. Kummallista.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010