Aamuyö heinäkuussa, Helsinki

Heinäkuun yö, Helsinki (75x150cm) 2015

Tämä maalaus on vähän samaa porukkaa kuin nämä aiemmin dissaamani keskeneräiset. Siinä se oli samassa kasassa, myös kesken. En kuitenkaan hyväksynyt tätä dissailutuokioon, tämä ei ollut hankala eikä huono. Se tarvitsi ihan muutaman pienen kosketuksen tullakseen valmiiksi. 

 Kirjoitan tätä klo 2 ja minusta pohjoisluoteessa näyttää nyt aika lailla tuolta. No, oikeastaan taivas on tasaisempi, pilvipeite utuinen eikä tällainen ukkosta uumoileva, mutta kuitenkin se on aika tumma. Koillisessa on hienoinen sarastus. Huoneessa on hämärää, minulla on valot päällä. Melko varmasti etelässä syntynyt maalaisi vaaleamman sinisen. Juttelin joskus jonkun paljasjalkaisen kanssa, ja vähän valitin, kun Helsingissä tulee keskikesälläkin hämärä, kaipasin oikeaa yötöntä yötä. Helsinkiläinen ei ollenkaan ymmärtänyt mistä puhuin!

Tänään matkustan sinne valkeampiin öihin! Harmi vaan, että on luvattua sadetta ja viilenevää. Minä vietin kaikki kuumat päivät työhuoneella, otin ilon irti viimeisistä päivistä ennen lomaa. Mutta mökissä on joskus mukava löllöillä ihan vaan sohvalla ja lukea kirjoja. Pakkasin mukaan David Grossmanin romaanin Sinne missä maa päättyy. (Kunpa osaisin lukea sen hepreaksi!) Ja joka ilta on sauna.

Supi-supi-kukat

 Kukat supisivat päät yhdessä (65x81cm) 2012

Melkein unta (65x81cm) 2012

Sininen sarja lähtee nyt levolle (tai yksi lähti kyllä näyttelyyn). Marraskuu tarvitsee muita värejä. Jokunen kahdestatoista on vielä kesken. Tässä näette viimeksi valmistuneet.

Ruislinnun laulu korvissani

 Ruislinnun laulu korvissani (65x81cm) 2012

Tähkäpäiden päällä täysi kuu (65x81cm) 2012

Yösydännä, elokuu

Yösydännä, elokuu (100x150cm) 2012

Siinto vaaran tuulisen

Siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu (100x100cm)

Tuoksut vanamon ja varjot veen (100x100cm)

Työ on ollut harvinaisen hankalaa viime päivät. En meinaa tulla toimeen sinisen kanssa. Olen tottunut maalaamaan paljon punaista, oranssia, keltaista. Sinistä on yleensä ollut vain ripaus, pieni viileä vire kiihkon keskellä.

Nyt olen rajannut värit siniskaalaan, vähän turkoosia ja violettia saa olla, mutta ei muuta. Täytyy hakea, kokeilla, puurtaa, aina vaan yrittää. Nämä maalaukset ovat syntyneet hyvin hitaasti pienenpienillä vivahteilla rakentaen. Tuntuu, että sinisen luonto on verkkainen ja meditatiivinen. Minä kun tahtoisin räjähdyksiä tai leimahduksia nyt ainakin, säpinää! Mutta tekee hyvää astua välillä epämukavuusalueelle ja yrittää jotain, mitä ei meinaa osata. Olen tottunut temperamenttisiin teinityttöihin, nyt koetan kasvattaa näitä kilttejä ja hiljaisia pikkupoikia.

Aiheena sininen

Aloitin kukista. Mitä kaikkia niitä onkaan? Lilja, lemmikki, ruiskukka, kissankello, sinivuokko, orvokki, helmihyasintti... Marjatkin voisivat päästä mukaan: mustikka, herukka, karhunmarja, juolukka. Selasin kasvikirjaa. Kurjenmiekka, sudenmarja, kylmänkukka, hiirenvirna, akileija. Sinisen skaala kukissa ulottuu hennon vaaleansinisestä tummaan siniviolettiin. Turkooseja kukkia ei ainakaan Suomen luonnossa taida olla, ilmeisesti kukan väri olisi silloin liian lähellä lehtien vihreää, mikä hankaloittaisi hyönteisten hommia.

Ajattelin kokeilla tällä kertaa keskikokoisia pohjia. Päädyin mittoihin 65x81cm. Haen oikeat mitat kokeilemalla useaan kertaan. Rajaan työhuoneen lattialle suorakulmion esimerkiksi pitkien kiilapuiden avulla, siirtelen reunoja kunnes koko ja mittasuhteet miellyttävät silmää. Mittaan. Puran rakennelman ja teen uuden vaikkapa paperien avulla tällä kertaa. Mittaan. Kokeilen kotonakin, matolla kirjojen avulla. Seuraavana päivänä taas työhuoneella. Näin löydän vähitellen oikeat mitat, sillä pikkuhiljaa kokeilut tuottavat aina saman tuloksen, sen mikä tuntuu alkavaan työhön parhaalta.

Etsin kaikki siniset pigmentit ja purkkivärit ja sekoittelin sopivia sävyjä. Maalasin ensimmäiset kerrokset. Seuraavilla alkoi tuntua, että eivät nämä mitään kukkia ole, kun haluan pintoihin rosoa ja röpelöä. Vaan mitäs sitten? Luulen että ne ovat suviöitä, sellaisia kuin täällä etelässä, sillä pohjoisen yöt ovat valkeita ja oransseja, niitä olen ennen maalannut. Tai ehkä sitten loppukesän pohjoisöitä. Aion varastaa näille nimiä Eino Leinon runosta Nocturne.

Mänty, kataja, pusikko 1994

 Mänty, Parkumäki (65x49,5cm)

 Suviyö, Simo (65x49,5cm)

Palava pensas, Simo (70x49.5cm)

Puut ovat aina olleet mielestäni kiintoisia tutkailtavia. Tässä muutama puuaihe kesältä 1994. Kahdessa ylimmässä työssä olen käyttänyt Cansonin värillisiä papereita (tummanharmaa ja vaaleanharmaa), jotka myöhemmin tulivat erityisen mieluisiksi. Alimpaan työhön, jonka lähtökohtana oli kataja, olen halunnut saada mukaan juhannusyön auringon palon, ehkä vähän onnistunutkin. Juuri tuossa työssä taitaa olla eniten viitteitä tulevaan tuotantooni.

Residenssin tarkoitus

Niin siinä vain kävi. En maalannut akvarelleilla. Liidut ja kynät pysyivät laatikoissaan, iso paperisalkku jäi avaamatta.

Kuukauden annos Lapin kesää on huomenna ohi. Yöjuna ryskyttää etelän hämäriin.

Tunnustan nyt, että tullessa koin lievää kauhua. Junan ikkunasta oli näkynyt niitty- ja jokimaisemia, maalaistalojen pihapiirejä Tervolassa ja Muurolassa, ohut valo oli hyväillyt peltoja. Rovaniemen ja Napapiirin häpeällisen pukkilan (Santa Park, älä klikkaa) jälkeen taivas meni pilveen ja alkoi tuntematon. Tuijotin ankeaa talousmetsää. Rovajärven ampuma-alue jatkui ja jatkui. Poro seisoi tiellä. "Tulevat sääskiä karkuun", selitti taksikusksi, "niitä riittää. Kato kato kun ropisee!" Se, mitä olin luullut sateeksi, olikin sääskien liiskautumista tuulilasiin.

"Tässäpä tämä". Auto pysähtyi S-marketin parkkipaikalle.

Katselin asunnon ikkunasta, miten keltaiset liput liehuivat harmaata taivasta vasten. Vastapäätä oli ruma kerrostalo, joka vaikutti elottomalta. Postin ja viinakaupan valokyltit killittivät.

Mutta myöhemmin yöllä ilmestyi kumma puna: merkki auringosta.

Aamulla ruman talon takaa löytyi uimaranta. Uimarannan vierestä kirjasto. Aurinko kiersi yöllä bensa-aseman ja hautuumaan takaa, aamulla sillan ja sataman yli, keskipäivällä paistoi ruman talon päällä, läksi illaksi asemalle ja voimalan työmaalle.

Kuljin auringon perässä. Ei siinä maalaamaan kerennyt. Istua nyt talossa ja töpötellä väriä paperille, tuijottaa S-marketin parkkipaikkaa! Ei sentään. Aurinko määräsi. Ja mitä sitten tapahtui, on osittain nähtävillä blogin heinäkuun merkinnöissä.

Aurinko laski Lidlin taakse

Sateessa

Varastotien sarastus

Aurinkoa kyydissä