Kaikki mun poikakaverit

Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt maniassa?  Mikä on sun pahin kännimoka? Ensimmäistä kysyvät naistenlehdet, toisen kysymyksen esitti Minimuija vast'ikään. En ole paljastanut pahimpia toimittajille, ja Minimuijaakin huijasin. Mutta nyt homma alkaa käydä tylsäksi, kun olen monta kertaa puhunut kenkälähetyksistä ja käsilaukuista – enkö muka parempaan pysty? Jos vaihtaisin strategiaa X:n ehdottamaan. "Sanot vaan että kaikki kirjassa on totta." Sanotaan sitten: Kaikki on totta.

Kuvataiteilijoiden pikkujouluissa tapahtui kerran, että eräs yleensä melko hiljainen ja varautuneen oloinen naistaiteilija heittäytyi pöydälle peppu pystyssä ja huusi: "Pankaa mua!" En ollut todistamassa tilannetta, mutta kun kuulin jutun, minä niin ymmärsin. Tämä nuori nainen oli pienen lapsen yksinhuoltaja, joka ei varmaankaan ollut päässyt vapaalle vähään aikaan ja nyt oli juotava viinat ja naitava miehet! Kännimoka, tai sitten ei. Ja nyt jos joku luulee, että tämä sankaritar olen minä noin niin kuin etäännytettynä, niin ei pidä paikkaansa. Meikäläinen olisi ensin heittänyt miehet pöydälle.

Minimuijalla oli vainot päällä jostain lukiolaisten urpoiluristeilyn pikku sattumuksesta. Urpoiluristeilyllähän kuuluu urpoilla! Ne kuulemma tuijottaa. Joo niin varmaan. Ja mitä välii? Mokailu on ihan ok, kunhan ei ihan hirveästi kiusaa ketään. Urpoja tosin saa kiusata. Niin, minkä mokan minä sille kerroin? Sellaisen bilejutun, kun olin sitä mieltä, että "kaikki miehet rakastaa mua" ja julistin asiaa ihan ääneen. Olin ehkä myös maniassa. Ja kyllä aika moni rakastikin.

Sellaistakin on kysytty, että eikö minua arveluttanut ruveta kirjoittamaan niin henkilökohtaisesta aiheesta. Ei. Mutta työn edetessä, kun tavoite eli julkaiseminen alkoi kirkastua, jouduin kyllä ylittämään uskalluksen ja häveliäisyyden rajoja. Olen kotoisin perheestä, jossa ei koskaan ole lausuttu ääneen sanaa seksi.

Olen sanonut haastatteluissa, että en puhu parisuhdeasioista. Sanoin kyllä Iltasanomissa, että olen sinkku. Naistenlehti oli sitä mieltä, että blogissa kuitenkin kirjoitin toista. Sitten väitin naistenlehdessä että valehtelen blogissa, keksin tai vähintäänkin liioittelen. Onhan minulla seitsemän juutalaista poikaystävää, yksi palestiinalainen ja kolme afrikkalaista. En nyt saanut kaikkia samaan kuvaan, kun ne ei oikein välitä toisistaan, sori.

Ihhahhaa, näin sitä saa kevätorilla ratsastaa!

Maniaseksiä

" - Turpa kiinni, Janna sanoi. – Ei mua sun jutut kiinnosta. Panemaanhan tänne tultiin.

Nuori pukumies sointui hyvin Jannan asuun, pitsiselkäiseen iltapukuun. Miehen tumma tukka oli vasta leikattu, Janna oli tarkistanut niskan. Partavesi oli mausteinen. Mies yritti avata iltapuvun vetoketjua. Mikä virhe! Janna työnsi typeryksen etäämmälle ja ravisti rinnuksista.

- Täällä määrään minä, Janna ilmoitti. – Kuningatar määrää ja palvelija palvelee.

Janna istuutui nojatuoliin.

- Nuolet varpaita. Etkä koske muualle. Siihen vaan lattialle makaamaan."

Maniassa seksidraivi saattaa nousta lähes tähtitieteelliseksi; ja juuri näin on nyt sankarittarellemme käynyt.

"Tämä oli neljäs mies tänään. Petri, Sami, Harri ja tämä, mikä sen nimi nyt oli, Henrik vissiin, mitä väliä. Panetti niin armottomasti, minkäs teet. Eihän Janna voinut olettaa että Petri olisi käytettävissä koko ajan, senhän piti käydä töissä ja hoitaa lapsia ja nukkuakin välillä.

- Edelleen, minä määrään. Käskinkö puristaa persettä? En. Käyttäydy! Haepas kuoharia minibaarista.

Hänen korkeutensa siemaili kuohuviiniä. Mies oli saanut luvan suudella kuninkaallisia rintoja.

Tunnin päästä Janna pukeutui ja tilasi taksin.

- Etkö sä jää mun viereen nukkumaan? mies ihmetteli.

Jannaa ei huvittanut nukkua, varsinkaan tuon vieressä. Parikymppinen mies eikä jaksa panna kuin kahdesti."

No tässähän ei vielä sen kummempaa. Jos nyt ei numeroita ala tuijotella. Mutta jatkoa seuraa, ja tuon jatkon kohdalla ajattelin taittovedoksia lukiessani, että huihui, mitäs mä nyt olen kirjoittanut, kun huihui tämä julkaistaan! Ei sillä, että olisin häpeillen ollut poistamassa pornoiluja, mutta jotenkin vain kuitenkin... että mitä ihmisetkin ajattelee. Ja tämä onkin kumma juttu. En olisi ikinä voinut antaa romaaniani julkaistavaksi, jos antaisin muiden ihmisten ajatusten määrätä tekemisiäni. En voisi kirjoittaa tätä blogia, jos miettisin että mitä ihmisetkin ajattelee.

Tiedättehän, kun parhaan kaverin kanssa voi heitellä ihan mitä tahansa härskiyksiä ja nauraa räkättää itsensä puolikuolleeksi. Niin, seksihän on aika hauska asia! Kirjoitin tämän Monen miehen päivä -stoorin Oriveden opiston romaanikursilla, jossa oli melkoisen hulvaton meno. Muistan naurunpyrskähdykset, kun luin tekstiä ääneen. Moni muukin kirjoitti seksireipasta juttua. Oli tuttu porukka eikä tällaisen matskun lukeminen arveluttanut laisinkaan. Mutta nyt kun kirja lähtee maailmalle, tilanne on ihan toinen. Joku saattaa nostaa nämä jutut päällimmäiseksi ja unohtaa koko muun kirjan. Ja meitsistä tulee Porno-Oikarinen. Hahaha!Nyt kun bloggaan tätä, nauran taas ääneen. Antaa mennä vaan, go Janna, go:

"Taksissa Janna vertaili päivän panoja. Petrin kanssa aamulla oli ihan hyvää perusseksiä. Töissä Sami oli tullut pyytämään Jannaa kahvitauolle. Tule sä tänne, Janna oli sanonut ja riisunut maalausmekkonsa saman tien. Alusvaatteita hänellä ei ollutkaan. Sitten hän oli istuttanut miehen siniseen tuoliinsa. Kuvanveistäjät olivat usein isoja ja lihaksikkaita. Niin Samikin. Janna oli odottanut kuumaa menoa. Rajusti nussittu mutta loppui heti alkuunsa. Tuli kuin teinipoika. Heikko esitys. Ehkä se olisi jaksanut kohta uudelleen, mutta Janna ei jaksanut odottaa. Hän käski miehen ulos. Töitäkin piti tehdä.

Sitten oli Harri, entinen opiskelukaveri, jolle Janna oli soittanut iltapäivästä, ilmoittanut tulevansa käymään. Miehellä ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Sen hän oli ottanut lattialla. Kenellä oli paras kyrpä? Harrilla oli isoin, oikea megakalu, taisi yltää pronssille Jannan kullikokoelmassa. Mutta arkikäytössä moinen pornokyrpä saattaisi olla hankala. Muut munat olivat aika tasaväkisiä. Voisi olla kiva, jos olisivat kaikki kerralla paikalla, voisi käyttää vuorotellen tai yhtä aikaa."

Voitolla uuteen

Iso ja pieni cheeleader Oikarinen syysnäytöksessä. Harjoittelen nykyään GS:n Dinosaurs-joukkueessa. Enpä olisi tätäkään vielä vuosi sitten uskonut.

2017 alkaa riemukkaissa merkeissä. Iso unelmani on toteutumassa. Minusta tulee kirjailija! Olen tehnyt neljä vuotta työtä, joka nyt, ihan kohta näkee päivänvalon: esikoisromaanini  Lucian silmät pukataan kansien väliin ja pullautetaan maailmaan. Kustantaja on Arktinen Banaani, jonka sivulla kirja esitellään näin: 

"Romaanin päähenkilö Janna on nuori taiteilija, joka valmistelee tulevaa näyttelyään. Taidemaailma rosoineen on kuvattu aidosti, sillä kirjailija on itse taiteilija, jolle miljöö on tuttu. Hän valottaa romaanissaan myös vaiettua, itse kokemaansa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lucian silmät alkaakin Jannan maanisuuden kuvauksella, ja tarinaan mennään sisään kertarysäyksellä. 
Kirja on loistavaa ihmiskuvausta, sairauskuvausta, ajankuvausta ja varsinkin naistaiteilijakuvausta. Mitään ei selitellä eikä pyydetä anteeksi. Samalla romaani on hillittömän hauska. Sukupuoliroolit keikautetaan nurin: Janna on kuin Picasso tai Bukowski, nainen, joka panee kuin mies, ottaa itse. 
Visuaalinen romaani on paitsi vetävä tarina – kielellisesti elävä ja tarkka – myös kuin hehkuvan värikäs, hurja maalaus. Lukijalla on kädet kyynärpäitä myöten maalitahroissa kirjan luettuaan. 

Maaria Oikarinen (s. 1972) on helsinkiläinen taidemaalari ja kriitikko, joka harrastaa heprean kieltä ja cheerleadingia. Hän pitää myös suosittua Hekuma-kuvataideblogia."

Olen kovasti odottanut, että pääsen kertomaan tämän uutisen. Ensin vihjasin varovasti facessa laittamalla statukseeni kirjan IBSN-numeron. Kuvittelin koodini hukkuvan feediin, mutta niinpä vain kaverit olivat googlailleet arvoituksen auki ja sain rutkasti onnitteluja. Kiitos niistä!
No eilen sitten olin vähän radalla eli pikku avajaiskierroksella. Mieskollega oli innoissaan kirjauutisesta ja toitotti toisille kollegoille Bukowski-vertausta – että sellaista kamaa. Hih. Selitä siinä sitten, että tiedotteessa puhutaan kirjan päähenkilöstä eikä kirjailijasta.

Pysykää kuulolla, tulen kertomaan kirjasta lisää lähiaikoina. Palataan myös tuohon jännittävään omaelämäkerrallisuus-kysymykseen. 

Ai niin ja hei: jos haluat kirjan hyppysiisi tuoreeltaan, hyödynnä edullinen ennakkotilausmahdollisuus.  Toimitus on ilmainen.

Kuseta, kuseta, bimbo ei käsitä

 Lällällää mullon vanhaa rahaa!

Meikänaista on helppo kusettaa. Tervetuloa vaan. Ihan sinisilmäinen en ole, sillä lapsensilmiini tuli aikuisena vihreät rinkulat (olenko siis muuttumassa noidaksi – haa!). Minulla ei ole tapana suhtautua toisiin epäluuloisesti. Yleensä ajattelen ihmisistä hyvää, ellei sitten tapaamani ihminen käyttäydy todella huonosti tai epämiellyttävästi.

Suora ilkeys on helpompi havaita kuin kieroilu, varsinkin jos ei ole itse kohteena. Joissakin arkitilanteissa puutun epäasialliseen käytökseen. Näin tapahtui viimeksi Lidlissä, kun kiivastunut (känni)herra sätti kassatyttöä jonon pituudesta: ”Perkele täällä monta tuntia pitää seisoa.” Sanoin, että kauankohan olet odottanut, ehkä kaksi minuuttia, ja varmaan hyvin joudat odottaa kaksi lisää. Mutta isojen korstojen kahinat ja piripäiden sekoilut on paras kiertää kaukaa. Lasten kiusaamistilanteita nähdessäni puutun aina. Toisinaan yritän myös kasvattaa teini-ikäisiä; tämä ei ole välttämättä kovin hyvä idea! Kerran työhuonekulmilla hengaili iso porukka 12-17v jätkiä. Polttivat tupakkaa. Totesin, että taidatte olla vähän liian nuoria. ”Et sä oo meidän mutsi!” Kyllä mä vähän niin kuin olen, intin, ja rööki on kuulkaa huono homma.”No et oo, ja etkö muka ite oo ikinä nuorena kokeillu mitään? Minkä väriset stringit sulla on? Taitaa olla punaset.”

Sitten on sellaista mukamas perusteltua vinoilua ja vapaamatkustelua. Tapaus lapseni ala-asteen leirikouluun liittyen. Tiedättehän, kun suuri osa vanhemmista näkee suunnattomasti vaivaa kauppaamalla vessapaperia, kaakkua, karamelleja (ai faan, miten monta laatikkoa meille jäi niitä tahmatoffeita ja kolakiekuroita!), sukkia, kalsareita ja huuhteluainetta. Ja jonkun täytyy kysellä tarjouksia leiripaikoista ja bussifirmoista. Sitten on vanhempia, jotka kritisoivat kaikkea, mitä muut yrittävät. No, pari luokan iskää kyseli sähköpostilistalla että eikös nyt voisi jotain värillistä vertailuesitettä saada niistä leiripaikoista. Minä siihen, että mahtavaa hei, Kimmo ja Pekka, jos teette väriesitteet ja tilastot! Voitte arvata, että Kimmo ja Pekka vaikenivat. Mutta meikänaisen täytyy vielä opetella puolustautumaan muillakin miekoilla, pelkällä sanan säilällä ei aina pärjää. Voi X, nyt mä kadun sitä etten lähteny sun kanssa ampumaradalle vuonna 1995!

Lällällää, mullon kaks rahaa!

Heti luuli kumihuuli, siinä on kaks puolta!

En esitä hyvää ihmistä. En anna Helsingin kerjäläisille rahaa. Mitä mieltä te olette, tulisiko antaa?Olen kuitenkin  päättänyt ostaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän  Ison numeron, ostan sen mieluiten joltakulta nuorelta naiselta. Minusta lehden idea on varsin mielekäs: työtön saa itselleen suurimman osan myyntihinnasta, ja lehden sisältökin on ihan kiinnostava. Mutta teenkö väärin, kun en pudota kolikkoa maassa istuvan mummon kuppiin? Tuskin hän tietää mistään Isosta numerosta. Mitä jos ostaisin hänelle karjalanpiirakoita?

Muutama päivä sittten kohtasin Postitalon kulmalla nuoren miehen ja naisen, jotka pyysivät rahaa, koska ”please madam, we are hungry”. Sanoivat olevansa Unkarista. Ihan söpöjäkin olivat. Heltyneenä kaivelin lompakkoani. Siellä oli 20 euron seteli. Söpöjä tai ei – en halunnut antaa niin paljon. Niinpä sanoin että hei, mennään tuohon K-kauppaan, ostan teille voileivät. Ei, ei, madame, anna meille rahaa, anna 20 euroa (oliko niillä läpivalaisunäkö?) me ei tiedetä missä me nukutaan. Suutuin. Jos ei olekaan nälkä, niin moido. 

Pam pam Pamela, seksipanee haluaa

Kun muijalle juottaa kuoharia, se alkaa anteliaaksi

(Väliotsikko ekaluokkalaisten rallatuksesta, kun olivat saaneet selville jotain jännittävää.)

 Minulle on jokusen kerran käynyt niin, että mieshenkilö haluaa lähestyä minua – sanotaan nyt suoraan – panoaikeissa, mutta esittää aikovansa ostaa minulta maalauksen. Eräskin Ville-Kalle oikein vakuuttavasti, kun juuri oli uutta taloa rakentamassa ja sisustusarkkitehtikin oli meikäläisen duuneja suositellut, että tulisitko paikan päälle katsomaan olohuonetta. No justiinpa joo. Oli sillä se talo joo, ihan hieno olikin. Kävin katsomassa ja viiniä juotiin ja homejuustoa syötiin. Mutta saisiko hän alennusta jos ruvetaan olemaan yhdessä. Ovela ajatus: sisustus kuntoon ja muija taloon. Plääni jai kuitenkin toteutumatta.

Huutokauppakaveri

Mutta mistä tämä käytös- ja kusetusmietintäni lähti? Muuan tuttavan tuttava, olkoon hänen nimensä vaikka Igor, osti minulta ajat sitten maalauksen. Tyyppi valitteli rahatilanteensa niin vakuuttavasti, että annoin vanhemman (mutta ei mitenkään huonomman!) työn puoli-ilmaiseksi – kun nyt kavereita ollaan ja tälleen. Mies itse valitsi työn hillitynharmaaseen sisustukseensa sopivaksi. Kävin ripustamassa työn, ja totesimme yhdessä, että mainio on. En silloin edes tajunnut ihmetellä epäsuhtaa: jättitelkku, kallis matto ja äänentoistolaitteissa huippumageet kajarit, mutta tauluun ei oikein olisi ollut varaa. Riittäähän näitä selittäjiä: kaikki rahat meni huonekaluihin, täytyy nyt vaan ostaa joku Ikean juliste tai askarrella sisustustaulu, jossei sulta nyt jotain halvempaa löydy, onhan sulla noita varasto täynnä, anna nyt joku. Igor oli kuitenkin tietoinen taidehankkija, hän ei olisi ripustanut seinälleen askarrus-paskarrusta, eikä halpajulistetta, hän halusi huippulaatua pikkurahalla.

Törmäsin Igoriin silloin tälloin kadulla, ja juttelimme niitä näitä, opiskelua, duunia, urheilua, juutalaisjuttuja. Hän kertoi seurailevansa blogiani ja kävi myös näyttelyissäni. Lupaili ostaa myöhemmin isolla rahalla, kunhan biznekset pyörähtävät kunnolla käyntiin." Kuule Maria, mulla on rikkaita venäläisiä tuttuja, ehkä tehdään joskus biznestä yhdessä, mä tuon sulle asiakkaita."

Sibbe, sä oot niiiin ihana. Mä tiedän että säki tykkäät musta. Nää kynsilakat on sua varten kerta säki oot vihree. Eikä ne otsarypyt haittaa, onhan mullaki jo yks. Ai että ku sut vois monistaa!

Kerran mulla oli yks Elias. Yritin Andersiakin mutta en mä ikinä saanu. 

Ketä kiinnostaa jotku Paavot ja Jalmarit?

Igor kävi toisenkin kerran ostoksilla, tällä kertaa tyttöystävänsä Natalian (nimi muutettu) kanssa.

Taas oli haussa isompi maalaus ja varastoa käytiin hartaudella läpi. Pariskunta valitsi suosikin, ja seurasi kiivas tinkiminen. Igorilla oli muutama seteli povitaskussa. Tällä on lähdettävä, se oli päättänyt. "Kuule Maria, tää on iso raha, enempää mulla ei oo. - - Ei mua kiinnosta mikä sun galleriahinta on. - - Vittu, ok, mä lähden nyt tosta ovesta etkä sä enää ikinä näe mua!" Ei haittaa, minä sanoin ja nauraa räkätin sen vouhkaamiselle. Olen kehittynyt bisneshommissa! Natalia yritti rauhoitella miestään, selvästi häpesi sen aggressiivista tyyliä. Annoin ihan hitusen periksi (kuitenkin ”frendihintaan” taas meni), ja pariskunta piipahti pankkiautomaatilla. Silti – jotain vielä oli saatava, Igorin silmät kiiluivat. Natalia oli ihaillut pikkupikkumaalauksiani, ja kilttinä eleenä annoin yhden hänelle lahjaksi.

Lypsylehmänä, ammuu

Kuinkas sitten kävikään? Tuossa syksyllä kysyin Rabbi Googelilta, onko sillä uusia tietoja minusta. Olipa hyvinkin! Kas tässä:

Kuvakaappaus 3.7.2015

Lahjatauluni oli myyty  Hagelstamin huutokaupassa hintaan 160€, lähtöhinta 100€. Se oli matkalla muuttunut öljymaalaukseksi ja saanut nimekseen Korppi. Arvokkaampi ja menee paremmin kaupaksi, myyjä oli kaiketi ajatellut. (Ja kukas muu myyjä olisi ollut, ellei frendini Igor?) Hagelstam pahoitteli asiavirhettä kovasti, ja korjasi tiedot heti oltuani sinne yhteydessä. Tietenkin otin yhteyttä Igoriin. Että jopas on röyhkeää toimintaa, annoin lahjan, sinä teit siitä bisnesesineen. ”Maria, hei ku mulla oli vittu kaikki rahat loppu, mulla on vittu kallis kämpä ja kukaan ei lainaa rahaa, frendit kääntää selän, mä jouduin myymään vaikka mitä, Dalin grafiikat ja kaikki, mun oli pakko.” Kysymykseni tietojen väärentämisestä jäi paasauksen alle. ”Mutta se sun iso taulu on mulla, en mä sitä ikinä myy! Ja se toinen iso taulu, se on Natalialla, se tykkää siitä tosi paljon.”

Kuukausien kuluessa suuttumukseni laantui. Ajattelin, että voihan noin käydä, rahat loppuu, ja mistä vaan pitää yrittää repiä. Pidin Igorin kutsulistallani ja toki se tuli seuraavaan näyttelyyn, toi suklaatakin. Ja tiukkaan tyyliinsä ilmoitti, että kuule Maria, sä oot kyllä tän näyttelyn paras taiteilija.

Hitsi mä en muista, mikä eläin mä oon? Ainaki mun nouseva merkki on neitsyt. 
Mutta oonko mä kisu vai lehmä vai pupu? Eiks kaikilla oo utareet paitsi pässillä?

Piti muuten antaa noi oranssit rintsut Afrikan lapsille, koska boobsit kasvaa 38-vuotiaana, 
jos vaan muistaa syödä kunnolla.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Kesäkuun alussa Igor oli yllättäen yrittänyt soitella moneen kertaan ja jättänyt sitten viestin, että soita Maria, tärkeää asiaa. Soitin, ja sain sättimistä. Olin juuri kirjoittanut postauksen tummista maalauksista. ”Myit mulle huonon maalauksen!” Mitä hemmettiä? Kaikki ihmiset eivät osaa lukea, ja koska henkilö oli ulkomaalaistaustainen, ajattelin, että hänellä on ehkä enemmänkin lukuvaikeuksia. Yritin selittää, että enhän minä kirjoittanut tummien olevien huonoja, sanoin vain että yksi galleristi oli ”kieltänyt” mustan värin, koska oli sitä mieltä, että hänen asiakkaansa eivät tykkää, mitä ihmettä sä oikeen vouhkaat. 

Taas tapahtui. Igor muutti uuteen, pienempään asuntoon ja soitti uudemman kerran, että voi harmi, kun ei nyt tuo vanha taulu enää mahdu seinälle, voisinko mahdollisesti vaihtaa sen pienempään. Kiva Maria, kun uusi asunto on ihan ateljeesi lähellä, voisinko tulla käymään? Ajattelin, että ei kai tuossa mitään, nähdään ja katellaan.

Köyhällä on halvat kyyneleet.

Onko se perkele kännisä, silmät harottaa ja nenä punottaa, ei köyhällä saa olla rahaa alkoholiin!

Kun mies pääsi varastooni hääräämään, tajusin, että olen hankalassa tilanteessa. Tässä menee aikaa, ja luultavasti joudun jälleen ikävään verbaalivääntöön. ”Ai ku kiva tää ja tää, mä oon ihan sun fani”. Joka ikinen taulu oli taas käännettävä nurin. ”Onko sulla toinen varasto jossain?”  >Mitä vittuu?< (litteraatio teinikielen mukainen, lausutaan siis hyvin nopeasti, erityisesti vokaalit lyhenevät äännettäessä). Etten vain ollut piilottanut jotain arvokasta. Siinähän säätää, ajattelin ja yritin aloitella päivän töitäni. Jonkin ajan kuluttua Igor tuli ilmoittamaan, että tämän tästä ottaisin. Kyllä vaan, hän tästä ottaa tämän. Ei käy, sanoin, se on puoliksi varattu, on olemassa asiakas, joka ehkä ostaa sen ihan oikeaan hintaan, en voi antaa sitä noin vaan ilmatteeks. (Mutta pointsit vaan hyvästä valinnasta, teos on keskikokoisesta sarjasta, josta moni asiakas on ollut kiinnostunut. Myin puolet sarjasta heti sen valmistuttua.)

Sitten pääsemme parhaaseen osaan! Mitä paljastuukaan! ”Kuule Maria, miksi sä kirjotit niin negatiivisesti niistä tummista maalauksista. Mä olin viemässä sitä taulua huutokauppaan ja sanoin että kunnon lähtöhinta tuhat euroa pitää olla kun tämä on mun ystävän maalaus. Mutta sitten ne luki sen artikkelin [blogikirjoitus] eikä kukaan halua sitä ostaa.” Onko tässä raivostumisen paikka? Minusta on. Että kappas vaan. Jos mä olen sun ystävä niin oisitko sä ehkä voinut vaikka kertoa mulle, että aiot myydä mun työn huutokaupassa ja niinku minkä takia? No, rahantienuutarkoituksessa tietenkin, ja mitäs tuollaisia mainitsemaan. Mutta meikäläisen naiiviaivoihin ei vain ole ulottunut tällainen ”taide sijoituskohteena” -asenne. Eikä ainakaan mikään ”frenditaide”-luikuribiznes. Mies oli jo vastaamassa raivooni samalla mitalla, minähän olin myynyt hänelle huonon kauppatavaran! Silmänräpäyksessä hän tajusi virheen, ja arvioi parhaaksi peliliikkeeksi lieventelyn. ”No joo, kirjoitus sattui vähän pahaan aikaan kun huutokauppa oli siinä just kolmen päivän päästä. Ethän sä tietenkään voinu sitä tietää.” Mutta kun sitten kävi ilmeiseksi, että ei, en ole antamassa ilmaiseksi uutta 2500 euron työtä paremmaksi myyntiartikkeliksi, niin miten kello kilkattikaan? ”Vittu, se taulu on mun omaisuutta ja mä saan tehdä sillä mitä mä haluan. Tehdään sitten niin että mä tuon sen takas ja sä annat ne huntit mitä mä sulle maksoin.” HAH! Tämä keskustelu loppui tähän, minä totesin. Pelistrategia vaihtui uhkailuksi: ”No, se on sun päätös. Mä laitan sen sitten kaupaksi ilman lähtöhintaa, sullehan se on huonoa mainetta, kun kaikki näkee internetistä. Sun päätös.” Häivy, minä vastasin.

Iternetistä näkyy tällä hetkellä näin:

Kuvakaappaus 3.7.2015, virheellistä tekniikkatietoa ei ole pyynnöstäni huolimatta vielä korjattu.

Teos on ollut huutokaupassa lähtöhinnalla tuhat euroa.Tekniikaksi on taas merkitty "frendini" valehtelun takia öljy. Tällä sivulla näkyy mahdollisuus antaa maalauksesta ennakkotarjous, mutta päivämääriä ei mainita. Numerokoodilla löytyy kyseisen, toteutuneen huutokaupan tiedot. Teos ei ole myytyjen listalla. Merkille pantavaa on, että lähtöhinta on kohtalaisen korkea, kun vertaa yleiseen hintatasoon, samalla lähtöhinnalla on ollu tarjolla esim. Venny Soldan-Brofeldtin nimeämätön maisemamaalaus (öljy), jonka vasarahinnaksikin on tullut juuri tuo tuhat euroa. Kallein myyty taide-esine on Sigrid Schaumanin öljymaalaus  Gård, jonka hinnaksi on tullut 2000 euroa. Lähtöhinta sillä oli ollut vasarahintaa korkeampi, 2500 euroa.

Kyselin näistä kuvioista vähän Hagelstamilta. Nopea sähköpostivastaus kertoi:

”Kyseinen [Maaria Oikarisen] teos on ollut myynnissä kesäkuun kuukausihuutokaupassamme 9.6. - -Teoksen lähtöhintaan en valitettavasti voi ottaa kantaa, sillä en itse ole vastaanottanut työtä, enkä ole luetteloinut sitä. Hinta on todennäköisesti arvioitu linjassa mm. taidegallerioissa maksettuihin, sekä työn kokoon ja näyttävyyteen nähden.

Teoksia ja esineitä voidaan myydä myös lähtöhintaa alemmalla hinnalla, mikäli kohteessa ei ole ns. valvottua hintaa, tai se sallii työn myymisen. Valvottu hinta on myyjän ja meidän välinen sopimus alimmasta mahdollisesta hinnasta.

Teos on sijainnut toimipisteessämme Tehtaankadulla, mutta se tosiaan jäi myymättä. Mikäli se ei tule uudelleen seuraavaan huutokauppaamme elokuussa, on omistaja jo noutanut työn pois.

Ystävällisin terveisin

Johanna Lindfors

Intendentti

Hagelstam & Co"

Täytyy kysäistä Kuukkelilta uudestaan sitten loppukesästä, että missä päin menee Maria Oikarisen öljymaalaus. Jotainhan luikurin on keksittävä.

Igorille terveiset tässä:

Seuraavat kuvatekstit taas on suunnattu  muille lukijoille – ikään kuin loppukevennykseksi.

Tiukoissa farkuissa ei saa kuulemma kyykätä, joku muija oli joutunu sairaalaan! 

Sille tuli joku verenkiertohäiriö tai jotain. Mulle tuli vissiin joku tasapainohäiriö, ku toi toinen lihas kasvo enemmän ku toinen. Voi ei, näkyykö tossa jotain venymäarpiaki, no ne tuli siinä samalla ku se tolleen räjähti! Muuten mä oon kyllä kunnossa enkä aio luopua harrastuksesta. Niinhän ne sanoo, että köyhät kyykkyyn, sopii sillee. Laitan ens kerralla sortsit.

Miks muuten Suomessa ei oo niitä Miss Bum Bum -kisoja? Kyllä mä ainaki kolmanneks tulisin.

(Meinasin vielä kirjottaa tähän että voisitsä X laittaa tän kuun elarit ennakkoon, että mä saan uudet farkut, mutta se ois ollu vähä mautonta. Ja mä luulen että se mun tuolla ylhäällä esitelty rakas tykkää näista farkuista.)

Yellow Power

Voima (180x200cm) 2015

Okei hei. Sorbits englanninkielinen otsikko. Joo, moni laittaa enkkulaisia nimiä teoksilleen, mutta minä en fennistinä saata. Toki nimi pitää tarvittaessa kääntää tai keksiä uudelleen toiselle kielelle, mutta se on sitten spesiaalikeissi. Ja minulla on tänään ylipäätään otsikointivaikeus, toinen vaihtari olisi ollut My big fat butt. Joo, mania liehittelee mua, joten tehdäänkö silleen, että laitan tähän kuvia, joten ne jotka tykkää kuvista, voi katsoa kuvia, ja ne, jotka tykkää mun outomoodeista, voi lukea shittiä kuvien välistä? (Luetutin tekstin 16veellä: "Ei vittu mitä paskaa, oikeesti, ketä kiinnostaa, ota toi tamponijuttu pois, ota kaikki pois! Et sä voi tälleen avautuu! Toi ei oo normaalii! Ajattele sun julkisuuskuvaa!" En ajatellut, paitsi että julkisuuskuvani saakin olla hieman hullu.) 

Tämä keltainen hanipupu onkin tämän vuoden eka duuni! Aloitin sen kyllä jo aika kauan sitten - viime vuoden syyskuussa - mutta piti laittaa levolle, kun en osannut jatkaa hetsamantien. Harmillisesti vain tämä on niitä tyyppejä, jotka eivät oikein tykkää kamerasta. Vähän auttoi, että ylivalotin kuvaa hiukkasen, mutta ei tuo vaan anna sitä vahvaa vaikutelmaa, mikä livenä on taattu. Pitkästä aikaa olen käyttänyt myös glittereitä, ja se ei tule teoskuvassa mitenkään esiin. Siksi sarja pikkuvia, joissa kimmellys suostuu hieman näyttäytymään:

Niin, se big fat butt -juttu tuli siitä, että tänään olin salilla ja kyykkäsin oikein huolella (joku on ehkä hogannut että viljelen välillä piruuttani näitä inhasanoja). Ja sitten yksi mun fb-frendi, dancehall-mimmi postaa koko ajan kaikkia booty-picsejä, twerkkii ja sheikkii. Muuan nyrkkeilyjäbäope laittoi kerrran muijalauman lämpässä tekemään saamaristi askelkyykkyjä isojen painojengaa (tämä oli estonismi, virossa on näpsäkkä komitatiivi) luvaten että jätkien silmät putoo. Ja mitä kaikkea sen tunnilla pitikään, tempoa ihan saatanallisia painoja; yritin vikistä, että hei me ollaan naisia, mihin jäbä, että hänen treeni on treeni eikä mitään sukupuolierottelua. En tänään huomannut silmien putoamisia, mutta yksi ristiverinen vähän tsiigaili, panin merkille. 16vee neuvoo mulle välillä, miten miehiä isketään, mutta en nyt lähtenyt kuitenkaan siihen hommaan. Katotaan ens kerralla.

Ärtsysanoista lisää askaa. Voimaannuttava. What the fuck ja ei helvetti oikeesti ja ihan aikuisten oikeesti. Ihan on voimaannuttava tämä mun uusi työ, eikö? Mutta mitä vikaa on sellaisessa suomenkielisessä sanassa kuin vahvistava, tai sitten voimistava? Voimaantuminen on joku naisjuttu, joku luomusynnytys- ja semmoinen hommajuttu. Yritin kyllä oleilla ammeessa synnytyksen keskipaikkeilla, mutta sitten alkoi yrjöttää ja tulin pois. Yrjösin ainakin sata kertaa. Ja X - se luki päivän Hesaria. Hammashoitaja sanoi viime viikolla, että ilokaasu oli hyvä, mutta ei vaikuttanut mitenkään, kerron tässä. Ja hammaslääkäripetteri kiskaisi mun ylänelosen veke, vaikka oli luvannut että juurihoidolla selvitään. Että en diggaa voimaantumista.

Olen viettänyt öitä huonoissa paikoissa. Kenkäpaikoissa, netttikaupoissa. Ja tällä viikolla minulle tullee (tämä on siis tässä tulla-verbin potentiaali, ei murrekahdennusindikatiivimuoto) paketteja. Ihanuuksia juu, mutta järki hoi! Haaveilen heprean kesäkurssista, viime kesän Haifan kuukausi oli niin hieno juttu. Mutta kallis lysti. Miksi sitten laitan isoja rahoja korkeisiin korkoihin? Ei logiikkaa.

Oho, hei moi, kävin nukkumassa klo 22:05-2:32. Suloinen äkkiväsy. Sitten maaninen pompsylös. Tulin kahville ja leiville ja munille.
Hitto hei, en keksi mitään pölvästiä kirjoitettavaa! Olenko kuluttanut pölvästivarantoni?

Mutta voisin kirjoittaa Marokosta! Kävin Marokossa voimaantumassa. חחחחחח eli hepreaksi LOL. Ne laittaa tuota het-kirjainta eli kurkkuhoota noinikkää silläviisii riviin, pitäisi kai suomeksi litteroida hahahaha. Muuten, naurupartikkeleidenkin litteroiminen on kielitieteellisessä keskusteluntutkimuksessa tarkkaa, litteroija kirjaa hekotukset tarkalleen kuten kuulee hihi tai höh höh höh. Eikös lintujen lauluja myös kirjoiteta hassusti kuulemuksen mukaisesti krääk, ttsiu tsiu tsiu tai sinne suuntaan?

Miriam Mariam, sun piti kirjoittaa Marokosta. Jalla. Siis joo, olin Agadirissa 16:n (silloin vielä 15) kanssa viikon verran ennen joulua. Kyllä meidän kelpasi. Joka päivä aurinkoa. Oltiin niin turistia niin turistia. Saatiin silti uudet nimet: Fatima ja Aisha. 

Marokossa puhutaan arabiaa, berberiä (matkaopas Nilsille sana toi jotain tuhmaa mieleen, koska se kertoi bussissa että kielellä on myös toinen, kauniimpi nimi) sekä ranskaa. Englantia eivät tavan ihmiset välttämättä osaa. Olen lukenut ranskan alkeet, ja harmitti, etten älynnyt kerrata. Ja ne arabian kirjaimet alkoivat riivata ihan samalla lailla kuin heprean aikanaan: kiukuttaa, kun en osaa lukea tuota! Hepreassa sentään erotetaan kirjaimet toisistaan, mutta arabia on "kaunokirjoitusta", perehtymätön ei tiedä edes, missä kirjainten raja menee. Vielä on se homma selvitettävä, vähintään ne kirjaimet.

Oli tamponiepisodi. Ei pitänyt tulla menkkoja, enkä ollut varautunut. No tuli kuitenkin. Miten  islamimaassa ostetaan naisasioita? Hotellin lähellä oli pikkukauppoja, joissa myytiin elintarvikkeita ja myös sampoon ja saippuan tyyppisiä artikkeleita. Mutta ei niitä. Ei helvetti, muistatteko miten noloja nämä askat olivat Suomessakin vielä kasarilla? Telkusta kyllä tuli "onks kellään?" - mainoksia, mutta silloin kun tuli, koko perhe jähmettyi ja häpesi. Tampaxin imukykyä demonstroitiin sinisellä nesteellä. Joku huolestunut kysyi Suosikin Bees&Honey-palstalla, että onko epänormaalia, kun kuukautiset ovatkin punaiset.  Kuudennen luokan bilsan kirjassa oli luku "Ihmisen lisääntyminen". Luetaan sivu 86, pojat huutelivat aina tunnilla. Moni opettaja jätti kappaleen käsittelemättä. Meidän kutosen hormonihirmut katsoivat oikeudekseen puristella tyttöjen tissinalkuja. Kerroimme tästä opettajalle. "Voi voi poikia, tulkaa opettajan tisseille, täältä löytyy", Asta Virkki totesi. Eipä pervoa.

Aishan meikkipussista löytyi pari tampsua. Näytin puikkoa siivoojalle ja yritin kysyä, että mistäköhän moisia voisi ostaa. Emme ymmärtäneet toisiamme sitten ollenkaan. En ollut varma, tiesikö 55vee nainen edes mikä objekti oli kyseessä.

Markkinoilla oli vauvan peppupyyhettä, pumpulia, korvapuikkoja ja vessapaperia. Kaikki myyjät ovat miehiä, että kysy nyt siinä sitten jotain pillujuttuja. Noo, kelasin että supermarketissa on pakko olla. Olimme tulleet torille taksilla, eikä ollut oikein hajua supermarketeista. Muuan Muhis, senhetkinen seuraanlyöttäytyjä lupasi neuvoa. Mutta oliko sen pakko änkeä mukaamme kauppaan asti? Näköjään. No, sanoin sitten Aisha15:lle että sun pitää jotenkin kiinnittää tän jätkän huomio. Ihan ihme tilanne. A15 ei osannut olla tarpeeksi päättäväinen, joten F42 sanoi Muhikselle että I need some women things, jolloin se kauhistuen perääntyi. Mutta miten sitten löytää ne women thingsit? Kysyin nuorelta huivipäänaiselta (melkein kaikki ovat huivipäitä, no can do), mutta se ei älynnyt. Hikoilin ja punastelin, kun ystävällinen miespuoliso käänsi asiani naiselle. Löytyihän ne asiat sitten, paitsi että siinä hämmennyksessä ostin jotain jättimegatampsuja ja siteitten sijaan minisuojia.

Ei, muistin justiinsa duuniasian, joka piti hoitaa eilen! "4 riviä aanelkulle, kuvaus itsestäsi taiteilijana." Aina näitä.  No tota.

"Olen Maaria 42vee maalari. Tykkään väreistä ja siksi ajattelin värjätä tukkani kokopurppuraksi ja tilata Myooxista Giuseppe Zanottin papukaijakorkkarit 295€. Tulkaa katsomaan minua avajaisiin. Laitan jotain killerikirkasta huulipunaa ja superglitter-kynsilakkaa. Olen giuseppet jalassa 190cm pitkä."
Hemmetti. Jotain tylsempää pitää vissiin olla.

"Olen helsinkiläinen taidemaalari, syntyisin Kemistä (1972). Vahvat värit ovat tunnusomaisia työskentelylleni. Haluan luoda elämyksiä ja herätellä tunteita, viedä sinut matkalle yllättävään ja tuntemattomaan. Saan innoitusta luonnosta: valoilmiöistä taivaalla ja vedessä, metsistä ja puutarhoista, tuulen liikkeestä ja auringon lämmöstä iholla. Tällä kertaa olen maalannut viitteellisiä kukkia; Galleria Foggassa on esillä kolme maalausta sarjasta Orkideahuone." 

Boring! Taidepuhe on.

Pitäisi olla kamelikuva tähän. Mutta tuohan onkin 3veen piirtämä kameli. Turistituristeina kävimme istumassa berberimiehen kameleitten selässä, mun kameli oli Mustafa ja Aishan Abu, mies talutti elukoita 20 metriä ja saimme ottaa valokuvia. 100 dirham for too (10€) kiitos. Olisi ollut 150 mutta koska meillä oli familyä eli paikallinen mies mukana, saimme alea. Ystävällinen Yaqub näytti meille paikkoja, mm. vei katsomaan 1500-luvun portugalilaislinnoitusta.

Torilla "berberdoctor" Jaweed möi meille ylihintaisia mausteita, kaunistusaineita ja kaikkiin vaivoihin tehoavia yrttejä. Aivan hirvittävän ovela junailija. Tarjosi minttuteetä, ei vaan this is better, mixture berber, very nice ja jutusteli niitä näitä. Kutsui kotiinsa syömään kanaa (next time inshallah). Mausteiden hinnat nyt pystyy jotenkin arvioimaan, mutta paljonko maksaa puunpalasista, joilla lähtee viikossa viisi kiloa vyötärörasvaa? Yeh right ja silti ostin. Olen muuten unohtanut kokeilla, keppejä pitää liottaa vuorokauden verran ja nauttia sitten lasillinen taikavettä aamuisin. "Natural vicks" mitä lie kiteitä on kyllä stydiä tavaraa, sillä aukeaa nenätukko, jäbä ilmoitti jonkin aivan tähtitaivaallisen hinnan, joten sanoin että pannaan vain hippunen.

Kun kauppakassiin oli vielä saatu pullo naturalveribest arganöljyä, heebo lupasi ilmaisen hieronnan. No okei, jalkamassage, mutta huh huh kun se yritteli ylemmäs. Järkyttyneinä juoksimme soukin portista ulos ja pissahätäkin oli kamala. Menimme ensimmäiseen vastaantulleeseen kahvilaan ja kysyimme toilettia. Olihan siellä, reikä lattiassa. Ei kyllä, A15 totesi. Seuraavassa paikassa onneksi oli tavan eurooppalainen wc. Sitten istuimme terdelle, ja suloinen hammasrautatyttö toi kahvit pöytään. Ihalimme ostossaalistamme: violetti ja pinkki kamelinnahkalaukku, huiveja huiveja huiveja ja tuhannen ja yhden yön helmipaljettilipokkaat.

Mitä ajattelit, kun maalasit sitä? 2.

II

Banaali totuus

Jaahas saamari, taas yksi pensseli kuivunut pilalle. Aina jotain jää: purkki auki, maali kuivumaan, välineitä pesemättä.

Kahvia. Pikakahvia. Kovettunut perkele. No, ruuvimeisselillä lohkeaa.

Jassoo, sinä siinä. Aika raju olet. Ainakaan ei voi kaupalliseksi täsmätuotteeksi sanoa. Let mii sii.

Oliko liian räväkkä ratkaisu? Ei kai. Tiukka paikka tempaista tuo keltainen. Oikein meni: sävy, koostumus, liike.

Naps. Vedenkeitin.

Vaatteet. Yhden eksän paita ja toisen eksän housut. Isojen miesten vaatteet ovat parhaita työvaatteita. Vyö, muuten putoavat.

Seksi. Oli kivan reipasta viimeksi.

Missä iso kahvimuki on? Siinä. Ei hometta. Ei saa jättää jämiä pohjalle, kamalat möhnät tulee. Ziisööz. Pohojalaaseet sanovat Ristus, mutta ei vapahtajaa saa käyttää kirosanana. Kristus on sama kuin Messias, se, joka saattaa tulla tai olla tullut tai olla tulematta.

Musaa. Mitä musaa? Ikuista Ismoa. mullon hullun paperit..jumalat jalassa ja housut mielessä..ekstaasiin.. Ei tänään – vielä. Radio. Saamari kun täällä on huono kuuluvuus. Sputnik-kanava, helluntaikanava, ei käy kumpikaan. Mikä tämä on? Ruotsia puhuvat. Ei varsinkaan.

Aika mustaa kahvia. Jossain oli joskus sitä maidon korviketta, mitä se teki kuin vähän valkoisti väriä? Musta on hyvä. Sekoitan ruuvimeisselillä.

Valokuva. Olisi syytä ostaa tukevampi jalusta. Onhan kädet puhtaat? Objektiivi pitää vaihtaa. Muistikortti. Etsimen keskikohta duunin keskikohta. Vinossa vielä. Tämä jalka alemmas. Yykaakoo–kymppi, zum.

Feeniks ja toinen Feeniks. Miten se juttu menikään? Lintu rakentaa pesän, polttaa sen ja samalla itsensä. Sitten tuhkasta nousee uusi Feeniks. Onko jompikumpi teistä alku ja toinen loppu? Ei, koko juttu perustuu siihen alkuun, palaa aina alkuun, palamisen jälkeen palaa palaakseen palatakseen, luuppina. Ikarokselle kävi huonommin, siivet sulivat, kun se lensi aurinkoon. Se putosi ja kuoli. Janatarina eikä kehätarina. Pasi on joskus maalannut Ikaroksen.

Kuuluuko tässä olla harmaata, että olisi tuhkaa? Onhan siinä. Ja tulta on. Vihreä, mikäs se on? Riikinkukon sulat, joku on arvellut Feeniksin riikinkukon kaltaiseksi. Mutta ei saa olla liikaa vihreää. Oi, ne Madeiran puutarhat! Papukaijojakin. Ja madeira-viini, mitä sitä oli 5 eri kuivuus-makeusastetta, oliko? Miehet tummia, tarjoilivat pikkulaseja matkamuistomyymälöissä, usein vihreät silmät, kiva yhdistelmä, mutta ihmeen pidättyväisiä, kun on tottunut eteläroikaleisiin. Saati nyt se alakerran bläkki, joka aina mankuu saunaseuraksi ”tuun peseen sun selän”, oikein päivystää ovella. Hotellin vieressä oli se 24/7 ostoskeskus. Ei ihan yötunneilla tullut mentyä, montako asiakasta siellä on klo 3 yöllä, hä?

Seksi. Pitäisikö heti tilata?

Miten se antenni alun perin vääntyi ja irtosi? Ehkä pikkulapsi asialla, taisi olla aika pieni lapsi minulla tämän hankkimisaikoihin. Mikä siinä kenkien laittamisessa oli niin vastustettavaa? Kerran se huusi ja potki oikosenaan lattialla, kun olisi pitänyt päiväkotiin. Huuda siinä sitten, minä sanoin. Huuto loppui. ”Miks sä noin sanoit?” Ei ollut ironia tuttu käsite.

Rautalankaa. Jep, kuuluu paremmin. Voice. Paskanjauhantakanava. 

Se yksi dancetunnin ohjaajajäbä. Kyllä menivät dantsut perseelleen kun sillä olise hihaton paita. Hauikset! En kestä. Seksi.

Hesarissa sanottiin, että seksi kuluttaa 250 kaloria puolessa tunnissa. Mutta jos toinen tekee enemmän duunia kuin toinen, miten ne kalorit sitten jakautuvat? Onhan näitä miehiä, jotka sanovat että ei tartte harrastaa liikuntaa, kun on niin paljon seksiä. Hah. Mul on kolmen minuutin muna, kenen biisi se nyt oli, meneehän siinä 25 kaloria.

Mitä ne sanovat, miten usein miehet ajattelevat seksiä? Viiden minuutin välein, ei, viiden sekunnin, taisi olla. Doupeinta settii. Oho, sanotaanko noin vielä. Sikasalee, että jos kysyn teiniltä niin ei tod. Ikäluokkakysymyksiä. 35veet sanovat varmaan vieläkin ihan helmee, ihan liekeissä, se oli muotia, kun ne oli 20vee. Entäs kuuminta hottia? Ei ole hottia enää eikä kaikki muumit laaksossa - out. ei välii mis päin oot, beibi meilloin bileet 

jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen?  Miten päin se on tuon ajatellut, että tietää: kohta kuolen, vai ei tiedä? Jos tietää kohta kuolevansa, niin pystyykö siinä enää olemaan onnellinen? 

Kuinkahan monta maalausta voin vielä tappaa? Kun tulee tämä tappofiilis, sitä tekisi mieli ottaa kaikki vanhat maalaukset, joku sellainen ihme vimmavamma. Nytkin tuossa on parit puut isoon duuniin, mutta kun sen pohjan pitää olla hetipaikallatässänyt. Jos olisin varakas menestystaiteilija, palkkaisin hottis-apulaisen laittamaan tällaiset asiat kuntoon.

Epäterveelliset eväät tänään, fetapasteija ja tomaattipasteija. Illalla sentään body combat. Siinä menee jtn 700 kaloria. kuka muu muka, luukuta

Puntari näytti eilen enemmän kuin viimeksi. Tissit on isommat, kumpi parempi? Möhömaha ei käy. Pömppömaha? Menkkaturbomaha pahamaha. Pitää olla pikkasen pläski pläski, niinhän se oli. Iso peba hyvä peba. Onneksi ne on lopettaneet sen noille mä kyllä tarjoon kuoharit -mainoksen. Mutta jos sanoisi hottikselle salilla että sun sikspäkille mä tarjoon sikspäkin? Ei skulaa, skumppa sopii paremmin hottistilanteeseen. Meitsi on kuoharikuningatar eikä mikään siideri- tai bissepissis.  vain sinusta oon selvästi päihtynyt  

twenty dollars in my pocket... this is fuckin awesome tässä tehtiin se money walk.. that motherfucker... 50 dollars for a t-shirt... Ja lopuksi baby freeze, en olisi ikinä uskonut että sellainen menee. Sillä kertaa hottiksella oli t-paidassa hihat, ehkä siksi.
Hottiksia hottiksia! Kuntopyörästä on hyvä tarkkailla hottiksia. Kun käy yliopiston salilla on iso mahdollisuus että ulkonäköhottis on myös älyhottis. 

Miten 40veen kuuluu nimittää hottiksia? Miehiä ja naisia. Kundei ja mimmei.

Jannuja ja mirkkuja, sanovat 50veet stadin murteella. Jäbä on hyvä, jäbä toimii aina. Paitsi nainen ei perkele ole jäbä! 15veet sanovat muijii ja jätkii. Ennen muija oli vanha ja kulahtanut. Kun olin 18veenä kielikurssilla, oli muuten synttärit siinä niin sain ostaa kaikille loppuvuoden lapsille kaupasta viinaa. Kivoja ne pebbles-kivet ja pier (mikä se voi olla suomeksi, eihän niitä ole Suomessa? Laituri jossa on kauppoja ja pubi) ja aallonmurtajat ja niitä kalkkikivijyrkänteitä oli. 

girl i want to make you sweat ..Keravalaiset, olevinaan stadilaisia, sanoivat muuten muija, mutta miksi ne mieshenkilöitä sanoivat? Ehkä eivät puhuneet miehistä, kun en muista. Vaasassa sanottiin likka ja jätkä. Sen muistan kun telkkarista tuli Headbanger's Ball (Keravalla tykättiin kovasta hevistä) ja nukahdin poikakaverivirityksen kanssa sohvalle sitä katsoessa. Aamulla landlady tuli imurin kanssa olkkarin ovesta ja huusi getout. Oli muuten vihainen. Juttu vääntyi niin, että naapurihuoneen ruotsalaiskaksoset kertoivat meidän olleen alasti siinä sohvalla. Keravalaisilla oli myös sellainen verbi kuin 'kehittää', tarkoitti että yrittää iskeä.
helsinkiä pakoon soudan hankoon

Puhelin. Tuleekohan sieltä seksiä? Ei. X. Joo ei. Kehuskele itteäs ittekses vaan. Tämä sen viimeisin juttu oli, että pitää juosta maraton päiväntasaajalla keskipäivällä. Selvästi oli jäänyt kaivelemaan, kun kerran mainitsin, että maailmassa on yksi tosi kova heebo, joka on juossut maratonin kaikilla mantereilla, vain Antarktis puuttui.

On havaittu että äidinmaito on erinomainen juoma bodareille 
Ei helvetti. Tuo äidinmaitopannukakkujuttu on kuultu, onko se niitä urbaanilegendoja kuten se mummon matkalipun syönyt punkkari? Pikemmin kai ruraalilegenda, tapahtumapaikaksi sopii joku Raahe tai Oulunsalo. Oikein hyvää pannaria oli ollut. Mutta totuuden paljastuttua oli vessa varattuna sitten loppuillan. Se yksi äidinvihaaja oli aina sekoittanut jiddishe maman sapuskaan sianlihaa. Mama ei yrjönnyt kun ei tiennyt. Mutta ilkeä temppu kyllä. 

Onko tämä nyt Marilan matkimista kun näitä klimppejä laittelen? Ei voi olla yksinoikeutta klimppeihin.
what doesn't kill you makes you stronger. Epätosi.  jos ei se tapa niin se todellakin hajottaa

Puhelin. Mutsi. En vastaa. Sen asia on, että miten se teiniliini, eikös se nyt tulisi mummeliinin luokse viikonloppuna. Teiniltä pöllittiin puhelin salaisella öisellä limunhakureissulla, niin että teiniasiat hoidetaan jonkin aikaa minun puhelimeni kautta. Kuten päivällä kello kolme, kun teinifrendi soitti että tiedänkö teinin olinpaikasta jotain, hän on tässä ovella eikä kukaan avaa eikä se vastaa whatsappiin eikä  mihinkään. Sanoin että pimputtele siinä vielä, ja huuda postiluukusta, saattaa nukkua.

mietin mitä jää kun mä lähden täältä, se päivä ei oo vielä tänään
Onko kuolema muotia? Kaikissa biiseissä kuolemaläppää. Mistä vetoa, kohta surua kyynelin kastella täytyy.

En ole muistanut pelätä kuolemaa pitkään aikaan. Joskus pelkään koko ajan, yöllä varsinkin. Voiko pelkäämisen lopettaa?

Hassua, että muistan kaikkien eka- ja tokaluokan luokkakavereiden etu- ja sukunimet, ainakin melkein. that big fat but Kuulin, että S oli tehnyt itsemurhan, en tiedä, miten. Pikkuisen pullukka poika, ehkä silmälasit, siihen aikaan silmälaseista monesti kiusattiin. Sillä oli usein jussi-paita päällä, mutta puolella pojista oli, Etelä-Pohjanmaalla kun oltiin. Kerran oli bileet sen himassa, oltiin vissiin kutosella, ja se K, johon kaikki ihastuivat jo tarhassa, oli tavallista kiltimpi, tarjosi minulle sipsejä ja limua. Sitten mentiin makuuhuoneeseen pussailemaan. Ja seuraavana päivänä se ei tuntenut minua koulussa.
 we'll be counting stars

Shiit, nyt pöllähti pigmentit kengille.

Seiskalla olin ihastunut yhteen, jonka serkku oli olevinaan ystäväni. Kieroserkku järjesti "treffit" tämän ysiluokkalaisen jäbän kanssa.

Pyöräilin sitten siinä jäbän talon tietämillä. Jäbää ei näkynyt. Kiertelin tienoota ja ohitin talon uudelleen, toisen, kolmennen, ehkä neljännenkin kerran. Sitten sen pikkuveli tuli pihalle että mitä sä etit. En mitään, minä sanoin ja häivyin häpeissäni. 

Mutta kaikki ne itsemurhat. Lukion O:kin teki päälle parikymppisenä. ratatatataa Myöhemmin joku tiesi, että O oli ollut useamman kerran hullujenhuoneella. Masennusko? Psykoosi, harhat, mitä nyt voi olla. Sitten on näitä että taloudellinen ahdinko, pahimmillaan tappavat koko perheen siinä samalla. Entäs se morsian hääpäivän aattona?

niin selvin sanoin sain mä kuulla sen nyt että oisin vain se entinen

Kiiltopasta, missä olet? Missä? En jaksa teitä hukkautujia.

Hajuvesitesti. Tänään Anna Suin sininen. Aika ok. Toiset ovat menneet pilalle, mikä se Versacen hedelmämetsäinen punainen oli. oot mun brand uus ihanuus

Äiti ei koskaan käyttänyt hajuvesiä. Aina joskus nousin vessanpöntön kannelle ja otin pullot ylähyllyltä, nuuhkin vuorotellen. Se oli saanut ne papalta lahjaksi.

Puhelin. X. Pitäisi laittaa äänettömälle, mutta liikaa maalia käsissä. Kerran mikrofoni tukkeutui, piti parsinneulalla kaivella akryylit ulos. X soittaa kerran päivässä. Ainakin. Tai niin monta kertaa että vastaan kerran. Tai kuitenkin lisää. X on kyllä hyvä tietotoimisto, jos ihmettelen historiaa tai maailmanpolitiikkaa, sieltä saa faktaa ja analyysiä. Eilen ihmettelin Irania. Se tykkää; oliko vielä muuta, kysyi avuliaasti. Kiitos tällä kertaa, hyvä palvelu.

Seksi! Kuinkas näin unohdin. Parempaa kuin seksi, maalaminen, nyt. Suklaa on muka naisten mielestä parempaa kuin seksi. Kuka sanoo että pitää valita vain toinen? Paskaradio, loppui nyt. mä heitän punaviinit tapettiin

Taas puhelin. Antakaa nyt mun tehdä töitä! Hullupellefrendikaveri. Se on teinin asentama nimi. Ja siellä soittaa teini itse koska se limukeikka. "Mis oot? Millo tuut himaa? Osta mehuu ja nuudeleit. Ja jtn hyvää." Mahdollisesti: "Mikset oo himas? Vittu mullei oo avaimii." Soitan myöhemmin, kun olen pessyt kädet. 

Hakemaan vettä. Moi. Kollega P. Sekin tykkää työskennellä iltaisin. Eipä tästä kauan ole, kun piti neljältä lähteä äidiksi. Tai on siitä muuten aika kauan. Teini ei enää suostu mihinkään kello viiden ruoka-aikaan, kunhan huitelee menemään. Syödään sitten etelämaalaisittain ysiltä tai kympiltä. rappiolla on hyvä olla
Jos kirjoittaisi Hekumaan jutun "tätä ajattelin maalatessa" Äh hitto, nyt en voi ajatella rauhassa!

Miten kuvata ajattelua kirjoittamalla? Miten aistit ajatteluttavat, mikä on tietoista, mitä taustalla tapahtuu? Jos kirjoitan siitä, mitä ajattelen, ajattelen, mitä ajattelin, ajateltu on jo kadonnut, muuntunut. Ajatuksen muisto synnyttää uusia ajatuksia kuin säteitä ja kehiä, miten sitä kuvaisi, verkostoa, edestakaista liikettä, singahtelua, kimppuja, junnaamista, irrallisia pilkkuja ja katkonaisia viivoja. Toiset ajatukset häivähtävät ja katoavat, ehkä nousevat jossain uudestaan esiin, kenties eivät ikinä. Monet palaavat ja jatkuvat.

Puhelin. Jess! Seksi!

Huora!

Tunnustan pahan pinnallisen. Ajattelin kaupallisesti. Miten optimoida myynti? Kävin mielessäni läpi kaikkien aikojen suosituimmat maalaukseni ja kehittelin supertuotetta. Onko suosituilla yhteisiä piirteitä?

Kuulen usein kommentin: ”Ihanat värit”. Värikästä siis olla pitää. Tummia töitä ei osteta paljon. ”Älä laita mustaa”, torui galleristisetä ja oli kaupallisuuskannalta oikeassa (ja elämän kannalta täysin väärässä, mutta nyt piti ajatella bisnestä). Valkoiset, tai hyvin vaaleat työni ovat menneet hyvin kaupaksi, samoin keltaisista on aina tykätty kovasti. Olisin niin halunnut tuon, moni totesi ensi minuutilla ostetusta Joutsenet-maalauksesta Hekuma-näyttelyssä. Loisto, joka vastikään viimein löysi kodin, oli ollut vuosien varrella varattuna varmaan kymmenen kertaa, mutta se oli sitten aina 10 cm liian iso tai 500€ liian kallis. ”Eikö sulla olis mitään samanlaista, mutta pienempää?” Montakohan kertaa olen kuullut tämän kysymyksen? Myyntimielessä kannattaisi siis tehdä ”sohvatauluja”, sopiva koko olisi monen mielestä noin 100x150cm, tai sekin voi tuntua isolta, eli sitten vaikka 70x100cm. Miten paha asia olisi tällainen täsmäreseptimaalaaminen?

2000-luvun alussa taidekentällä oltiin hyvin kurttuotsaisia. Taide ei saanut olla kaunista, eikä sitä saanut myydä. Muuten oli huora. Oikea taide oli suppeaa taidepiiriä varten, tavallisen yleisön suosima ja ostama taide oli ilmiselvästi paskataidetta. Jos taideteos ostettiin museoon tai kokoelmaan, se oli ok ja toi rispektiä. Mutta kovin paljon ei saanut kuitenkaan tienata, sillä oikea taiteilija oli köyhyysrajalla elävä omistautuja, joka ei mammonasta piitannut. Joku taisi olla niinkin cooli että kieltäytyi isosta palkinnosta, koska palkinnon myöntäjä oli väärä. Ja yksi yritti elää kokonaan ilman ruokaa, valoenergialla.

Muistan, miten keväällä 2000 ihmettelin Hannu Castrénin tekstiä Ilkka Lammin näyttelyluettelossa. Tekstin lähtökohtana oli oletus, että kauneus on pannassa ja nyt hei kuulkaa kyllä kaunis voi olla ihan ok ja hyvää taidetta. Paitsi kauneuden ja hyvän myynnin takia, Ilkan taidetta dissattiin, koska se oli ”vanhanaikaista”. En tiedä, onko tämä tarina totta, mutta olen useammasta suusta kuullut, että Kuvataideakatemian valintaraati olisi kouluun pyrkijöitä seuloessaan kaavaillut Ilkan kohdalla: ”tehdään siitä abstraktikko”. No eivät omahyväiset onnistuneet. Minusta Ilkan parhaissa töissä abstrakti hiiliviivasto yhdistyy todella kauniisti, taitavasti ja omintakeisesti ihmisfiguuriin. Ihminen oli Ilkan ensisijainen kiinnostuksen kohde, eritoten nainen. Ilkka rakasti ja kunnioitti naisia yli kaiken – pikkuisen pelkäsikin – ja halusi tutkailla naisen olemusta ja sielua.

Ystävääni P:tä on huoriteltu. Hän maalaa ihmisfiguureja, ja on myös päässyt maalaamaan hyvän rahan virallisia muotokuvia – eli on siis saanut työstään korvausta eikä pelkkää miinusta niin kuin usein on laita. Oli P:n avajaisilta vuonna 2008, ja taulujen kylkeen oli ilmaantunut kivasti punaisia palloja. Silti taiteilija oli hieman synkkämielinen, sillä hän jännitti tulevia kritiikkejä ja pelkäsi huorakorttia. Sanoin että ei se haittaa, jos on huora, kunhan on kallis huora. Näkökulman vaihdos kohotti seurueen tunnelmaa, kilisteltiin ja naurettiin huoranaurua.

Huorakorttia ei kuitenkaan enää käytetä. En ole ainakaan kuullut. Homma on kovasti muuttunut. Taiteilijasta on tullut yrittäjä, labeli ja brändi. Nyt oikea taiteilija tienaa isot massipussit, vain luuserit ruinaavat pikkuhiluja kuten apurahoja. Isot palkinnot ovat jees, niistä saa kansainvälistäkin feimiä.

Vielä Ilkkaan palatakseni, tätä nykyä pensseleitä heiluttelee vähintään tusina matkijoita enkä nyt puhu väärennöksistä, vaikka niitäkin tehtaillaan. Tarkoitan taiteilijoita, jotka kopioivat toisen teoksista idean/aiheen ja tekniikan (sikäli kuin taidot riittävät), usein myös värimaailmaa ja sommitteluperiaatteita. No, kukaan ei tietenkään voi olla uniikki, vaikutteet kiertävät ja teemat toistuvat, niin maailma pyörii. Mutta osaisin nimetä monta tunnistettava tapausta, kuten kuka tahansa nykytaidetta seuraava. Ehkä kaikki eivät matki tietoisesti, mutta olen varma että moni matkii, olen nähnyt muutaman oikein härskin yritelmän. Eikös varas ole pahempi kuin huora?

Mutta kuinkas tämä minun markkinastrategiani sitten? Itseään kai saa kopioida? Taiteen historiassa on vallan tavallista, että taiteilija tekee useita versioita samasta aiheesta tai palaa vuosien päästä vanhaan työhönsä, ja tulkitsee sen uudelleen. Muotokuvien kohdalla tehdään usein niin, että taiteilija maalaa sen viralliselta taholta tilatun rinnalla toisen kuvan, jonka malli saa kotiseinälleen. Mutta sitten on sellaisia pahoja sanoja kuin tehtailu ja suoltaminen. Nounou. Sellaiselta pitäisi välttyä. Mutta kävele siinä nuoralla sitten, kun elääkin pitää.

Päädyin lopulta aika selkeään linjaukseen. Rehellisyys. Siihen kiteytyy työni haaste, ilo ja etiikka. Yrittämällä yritin maalata kolme ”markkinamaalausta”. Ensimmäisestä tuli hyvä. Ei maailman paras, mutta hyvä, sellainen jonka voi lähettää maailmalle. Raikas, kiva. Muistuttaa erästä toista teosta, mutta ei ole sama. Toisesta tuli valheellinen. Joku saattaisi jopa haluta ostaa sen, mutta minä en halua myydä. Teoksella ei ole sielua, se vaatii vielä aikaa ja työtä, ehkä suurenkin muutoksen. Sitten se kolmas markkinawannabe. Maalaus on vasta heräämässä, antaa heräillä rauhassa. Jutellaan. Ei valehdella.

Everydayhappyday

Olen ollut viime viikot varsin iloinen ja onnellinen. Pakkanen piristää, aurinko tulee jo aamiaispöytään ja viipyy iltapäiväkahvilla. Punakeltainen orkidea kukkii, ja viisi muuta aikoo kohta. Irinasta on tullut mitä eläväisin olento, hänellä oma omituisensa tapa pukeutua, liikkua ja puhua. Jammailen Irinan kanssa voimazumbapallojumppaa ja koristelen turkoosia joulukuusta pääsiäismunilla. Hekuma on saanut uusia lukijoita, tässä kuussa täällä on käyty yli 1700 kertaa! Ja minä olen saanut jokusen fanikirjeen.

Muuan komea mies soittelee melkein joka viikko, haluaa tavata heti aamutuimaan (no LOL, se on yhden koulun seksikäs reksi, joka pyytää minua töihin). (Olikohan tuon kirjoittaminen nyt niin viisasta? Vaan minkäs minä asialle mahdan. Soittelee se - ja on tod. hot.)

Olen syönyt joka päivä vaniljajäätelöä suolapähkinöiden ja kinuskikastikkeen kanssa ja laihtunut kilon, tämän herkkuvinkin minulle kertoi ystävänikollegani PT. (Asiantuntijakalorilausunto: älä syö mitään muuta, kahvia saat aamulla juoda, toisten mielestä mustana, mutta itse suosin maitotilkkaa, olikohan se espanjaksi cafe cortado, niin luulen, siis minä olen yleensä aivan tiukkatarkka lähdeviitteiden kanssa, nyt näin vain heitän ihan tarkistamatta, mutta jos joku huomaa korjaamisen tarpeen, niin please do); toinen hyvä väliaikaisdieetti on laittikola (ihan on ok se Rainwow, Pepsi Maxiin voi sijoittaa ja luottaa, jos olet ihan romuna) ja valkosuklaalevy.

Uudet maalausaiheet heräilevät, ihan muutama päivä enää, sitten ne alkavat ryöpsähdellä kankaalle.

10 litraa sukkahousuja; näin järjestelmällinen henkilö järjestää sen jonkun maanikon ostokset.

Minulla on tunne, että saattaisin pystyä välttämään perinteisen kevätmanian. Joku voisi sanoa, että hei beibi, tää sun puheryöppy vihjaa vähän muuta. Not. Tytärkin epäili, kun menin sen eteen onnellistelemaan, ilmehtimään ja tekemään hassumuuveja. Esitti vastatodisteita: et sä voi olla onnellinen, sä asut kaupungin asunnossa, sulla on kapinoiva teinitytär ja ammatti, josta ei saa mitään rahaa. Mitäs onnen esteitä ne tuommoiset on? Sanoin vielä että kuule, kun tämän kirjeen tästä lähetän, niin heti tulee kahdeksan tonnia. Sillä oli hetken sellainen ooh-ilme, sitten se älysi että niin varmaan joo. Ja sen jälkeen testasi: mennäänkö shoppailemaan? Maniamutsi nimittäin lähtisi siltä seisomalta. Sanoin ei, se on vaarallista. Ei kun mennään vaan halpoihin kauppoihin, koklasi. Ei käy ei. En lähde.

No miten se mania sitten estetään? Pointti on siinä, että pää ei saa lähteä kierroksille. Keinoja on kolme. Se shoppailukeino, eli ei mitään shoppailua. Ei yhtään tun mitään. En käy missään muussa kaupassa kuin ruoka- rauta- ja maalikaupassa. En klikkaa sitä fb:n kyljessä huutavaa nettikauppamainosta (tämä on kyllä toooosi vaikeaa). En juo alkoholia. Siitä kun tulee niin huisin kivaa, että mitäs tuota heti lopettelemaan; bileet! Lepään paljon, jos päässä surisee, menen heti pötköttämään, laitan päähän sen, mikä sen nimi on, millä täsmäpimennetään silmät, niitä mitä joissain lentokoneissa jaetaan, joku silmikko tai tai naamio, paitsi noita pidetään jossain karnevaaleissa ja niissä on silmäreiät, ja on hurjan jännittävää, kun ei tiedä, kuka kukin on, mikä sen reiättömän nimi on hä? Minulla on henkkiksenmaukkiksen paljettipäällysteinen musta, siinä on kuningattaren hyvä pikkuisen levähdellä. Sitten: jätän keittiön siivoamatta (teini voi vapaavalintaisesti halutessaan tiskata ja luutuilla, näistä saattaa mutsin mielialasta riippuen tienata jtn tai sitten tulee vain sellainen sanominen että voi kuule, minä en voi sulle pikku euroiksi muuttua, ikäisesi ihmisen kuuluu ihan osallistua kodin asioihin, aina ei ole höyryävä annos kivalla puhtaalla lautasella sopivan juoman kanssa (voisko olla jälkiruokakin?) odottamassa neidin tullessa kotiin).

Muistan vielä: En pukeudu superwoman-asuun enkä tehotyttöile. Olen ihan härskisti laiska.

En tiedä tämän orkidean nimeä, mutta kauniit ovat kukat, harvinaisempaa lajia kuin ne takuuvarmat kämmekät. Vaikeampi saada kukkimaan kuulemma. 

Näitä joku maanikko osti urakalla, oliko se nyt viime keväänä tai toissa-. Ensin mentiin poikaystävän kanssa Ikeaan, ja minä puolustauduin vahvasti, kun tuo jotenkin toppuutteli, kukat maksoivat ehkä 9,90, (halpoja! halpoja on ostettava monta tai tulee paha mieli!) tsibale (sanoisin abalttiarallaa , mutta hyi h:tti mikä sana, kuka noita imakoita ihanuuksia keksii, varmaan joku kielelläkiusaamiskomitea). Sitten arvelin että PY ei välttis lähde maanikon kanssa shoppisreissulle uudestaan heti seuraavana päivänä, ja ihan pokena sanoin ohimennen X:lle että käytäiskö vähä kattelee Ikeast kaikkee.. Xllä oli akateeminen opinnnäyte kesken ja viikon yövalvomisten jälkeen se ajatteli pitää pienen breikin ja lähti megeen ilomielin; ja Xäähän ei niin kiinnosta miten ex-muija rahojaan käyttelee, niin tuli siinä kaikkia orkideoja ja kaktuksia laitettua ikkunalaudat täyteen.

Alepassa on uutta tummaa Rainbow-kahvia, 2,49€ ja se on hyvää. Vaatekaapissani on kaikkia ihania juttuja. Tosin olin aivan kauhuissani ja häpeissäni, kun suoritin sukkahoususavotan, ja mitä niitä nyt oli, sukkahousuja, kaikenlaisia, vähintään sata paria, siis kenellä on sadat sukkahousut! Kysyn vaan. Kurvissa on toosi hyvä sushipaikka, ja lehdessä luki tänään että sushia saa syödä sormin. Minä en osaa syödä hienosti. Minkä hiton takia haarukkaa täytyy pitää vasemmassa kädessä jos ei ole vasenkätinen? En. Koti on muuttunut niin kaoottiseksi että se on jo kodikasta (onkos tämäkin joku ilon aihe sitten, olkoon). Viime perjantaina kävin huippuhyvän lyhytelokuvan ensi-illassa Jee, tilaisuus kävelyttää Pura Lopezeja, nyt ei tule kuvaa, joku raja, avajaisraja, mutta voin antaa verbaalikuvan: pitkät, mustaa mokkaa, karvasisus, käännettävä varsi, saappaista saa siis normikohtuut tai pitkät ”lutkasaappaat” (tällä kertaa en kääntänyt varsia), korkeat, tietty, korokepohjassa pienet niittikoristeet. Niin, se leffa, se oli Paratiisin avaimet, suosittelen.

14 litraa sukkahousuja. Minigrippussit on tällaseen hyvii.

Oo, ja kuntosali: puolessa vuodessa olen pystynyt lisäämään painoja eri vekottimiin kahteen kertaan, että mä olen vahva! No kai te tiedätte tän, että vahva on uus laiha.

Joku varmasti luulee että mä olen leuhka blondibimbobitch, mutta osaan kehua muitakin kuin itseäni. Kehunpa sen, että se kapinoiva teinitytär vasta onkin vahva, se on cheerleader base, ja niitten pitää vetää kunnon punnerruksia siellä ihan sikana, se varmaan antais pojille turpaan tosta vaan, varmaan on antanutkin, ei kai sellaisia mutsille kerrota, öö olikos tuo turpaananto nyt oikein kehuttava juttu, tässä nyt vaan on vilkkaat sormet mielenjatkeena. Kehun vielä pari kollegaa. Kaarina Haka ja Mia Saharla, checkthemout. Jotain vielä voisin kehua. Vaikka mun serkkuja, no sen yhden Sysserin te tiedättekin, mutta niitä on aika paljon myös Korhos-nimisiä, Anna-Reetta teki huippisgradun ja vähän se osaa espanjaa hyvin.

X:ää en kehu, koska kukaan ei kehu itseään yhtä pajon kuin se. Siis se soittaa minulle kertoakseen ”minä tuossa juoksin maratonin iltalenkiksi” ja mitä näitä kaikkia onkaan. ”Juoksin 50 kilometriä. Juoksin 70 kilometriä. Juoksin 100 kilometriä”. Ja nyt se on taas niin mielissään kun minä hänestä kirjotan, eli ottaa kehuna kuitenkin, sanoo työkavereilleen että kahtokaahan sitä eksän blogia. No oli se opettanut jollekin kapiaiskamulleen abstraktin taiteen beisikkejä, että vissiin se sitten taiteenkin vuoksi käskee tätä kahtomaan välillä. Mutta kyllä ihminen saa itseäänkin kehua ja olla ylpeä suorituksistaan. Vaan jos on niin ylpeä, että omassa erinomaisuudessaan julistaa kaikki muut luusereiksi, ei hyvä, ja näitähän on, ei kovin kivoja kavereita.

Täs o vaa kaheksa litraa, mitäs noilla. Litraan menee vaan jtn tyyliin 12 ehk.

Vielä on lisääkin häpihäpi-asiaa, tai se on samalla sellaista vakavaa elämänvalinnat-asiaa, säästetään ensi kertaan.