Olin syyslomalla Mäntyharjussa. Tulokahveja juodessa Salmelassa paraikaa työskentelevä kollega puhui kokemuksestaan, jonka mukaan taide ei nykyään saisi olla kaunista ja harmonista. Vaikuttaa siltä, että etenkin esittävä maalari joutuu kamppailemaan tämän kysymyksen kanssa. Miten maalata realistisesti mutta nykyaikaisesti? Onko turvauduttava ironiaan, kuten monet tekevät? Saako olla romanttinen? Ironia on plääh, tokaisin, tylsää, minä en pidä ironiasta. Huumori on sitten toinen asia, itseironiakin on ok, mutta sellainen kylmä "enhän mä tosissaan tälleen, tässä on kato tasoja" on ihan tyhjää. Jos olet romantikko, pitäydy siinä, kehotin. Kaunis ilma sanoin sitten, lähden kuvaamaan ennen kuin aurinko laskee. Tosiaan, lunta maassa ja syksyn lehdet, siinäpä venäläisten maisemamaalareiden yksi lempiaihe, mies huomatti.
Maisema oli huimaavan kaunis. Kun sitten illalla latasin valokuvia koneelle, oivalsin kollegan tunteen. Kuvat näyttivät liian kauniilta, ei kai nyt taiteilija tosissaan tällaisia... postikortteja!
.jpg)
+%5BHDTV+(1080)%5D.jpg)
Miksi ei saisi olla kaunista!? Eivätkö ihmiset ole pyrkineet luomaan kauneutta asioihin jo kivikaudenajoista lähtien luomiskyvyllään? Kiinnostavaa on se ,että jo hyvin varhain ihmiset pitivät ns.nähtyä konkreettista todellisuutta taiteessaan tylsänä. Luolamaalauksista ja kreikkalaisten veistoksista nykypäivään on mm.mittasuhteet esitetty epärealistisesti (esim.mainoksissa hyvinkin voimallisesti),koska pyritään puhkaisemaan arkirealismi paranneltuina versioina. Luonto itsessään on jo niin valtavan monimuotoinen ja rikas,että sen ironisoiminen on samaa kuin lapsen tai murrosikäisen ilkamointi asialle,jota ei ymmärrä tai näe. Luonnon suora toistaminen taideteoksissa on vaativa tekninen suoritus,mutta onko se mielenkiintoista/merkityksellistä? Arkkitehti joka suunnitteli Sidneyn oopperatalon näki muodot ja suhteet mielessään appelsiininkuorista aamiaispöydässään. Avoin havannointi ja uteliaisuus luovat kauneutta,jota ilman kuivuisimme tylsyyteen ns.alta omegan. Se on taas eriasia miten kauneus esitetään myös mielenkiintoisesti.
VastaaPoistaLiian kaunista, liian rumaa, liian pysähtynyttä, liian vauhdikasta, liian liikaa...
VastaaPoistaKaikelle on aikansa ja paikkansa. Välillä kauneus pysähdyttää, elähdyttää, sykähdyttää, välillä se saa voimaan pahoin. Välillä ruma herättää ja saa elämään voimaa ja suuntaa, energiaa. Välillä on hyvä pysähtyä.
Taide on elämää ja elämässä on kaikkea. Miksi siis ei taiteessakin?
Ilahduttakaa taiteilijat meitä niillä kaikilla: kauneudella, rumuudella, pysähtyneisyydellä, ryntäämisellä, kaikella. Syntymästä kuolemaan, kivut, ekstaasit, seestyneisyydet, oivallukset...
Juha, tuota mielenkiintoisen esittämisen pulmaa mainitsemani kollega juuri pyöritteli. Mitä maalata, millaisia aiheita? Minusta tuntuu, että mielenkiintoinen taide syntyy siitä, että tekijä itse on innostunut aiheestaan ja tekniikastaan. Syvä inhimillisyys ja toisaalta verhon raottuminen tuntemattomaan, kenties jumalalliseen, ovat taiteessa minua sykähdyttäviä asioita.
VastaaPoistaMarkus, pidän kovasti tuosta ajatuksesta että "Taide on elämää ja elämässä on kaikkea". Tosiaan, "aika aikaa kutakin", näin tapasi Sotkamon mummuni sanoa. Sanoi myös "Pitäes ajatella sitä toisennii kohtoo".