Kuiskaava profeetta

Hekuma on ollut vaiti, koska sanat ovat uupuneet, kuvat kieltäytyneet katseilta.

Raamattu kertoo kristittyjen Vapahtajan paastonneen erämaassa neljäkymmentä päivää. Saatana kiusasi nääntynyttä nasaretilaista, mutta tämä pysyi lujana. ”Jos kerran olet Jumalan poika”, sielunvihollinen ilkkui, ”käske kivien muuttua leiväksi. Miksi et hyppäisi jyrkänteeltä, enkelit ottavat kiinni! Katso, annan sinulle kaikki maailman valtakunnat, kaiken loiston, kun kumarrat minua!”

Nälkä, itsekorostus, loisto ja mammona kiusaavat taiteilijaakin. Mainittakoon kartettavina myös häly, virran imu ja kiire. Ajattelen taiteilijuuden kutsumusammattina, jonka ydin on sisäinen rehellisyys. On kuunneltava sisintään, uskottava sydämen kertomaan. Suoraan sanoen, joskus taidemarkkinoiden maireat ja lipevät hahmot tuntuvat saatanasta seuraavilta. Vai mitä pitäisi olla mieltä taidebisnestelijästä, joka varoittaa mustan värin käytöstä: ”asiakkaat eivät tykkää”? Emme me taiteilijat turhaan käytä galleristeista nimiä Käärme, Susi, Hyeena ja Krokotiili.

"Taiteilija on profeetta", sanoin tänään ystävä-kollegalle. "Niin." Tämä piti sanomaani itsestään selvänä. "Jaa mutta", minä kiemurtelin, "ei ole kovin trendikästä sanoa näin". "Kuka sitten", ystävä oli melkein tuohtunut, "jos ei taiteilija, kertoisi, miten asiat ovat, mikä on tärkeää? Kansanedustajako? Kuka muka?"

Narsismi-kysymys kiepsahti vastuu-kysymykseksi. Yritän selittää. Se, mitä nyt maalaan, on äärimmäisen henkilökohtaista, raskasta ja vaikeaa. Meitä taiteilijoita syytetään joskus siitä, että terapoimme itseämme julkisesti, kaadamme saastaa toisten niskaan. Etenkin naistaiteilijaa, joka tekee henkilökohtaisia teoksia, voidaan pitää narsistisen häiriintyneenä. Olkoonkin, että henkilökohtainen on ollut poliittista jo kauan.

Työ on pitänyt minua puristuksissa. Olen maalannut sitä 40 päivää. Raamatulllisten merkitysten rohkaisemana päätän päätellä, että on aika tehdä salaisesta julkinen. Pelkään, mutta otan pelon pelättäväksi. Vähän kerrassaan.