014_2021

 

013_2021

 

011_2021 ja 012_2021

010_2021

 

009

 009_2021, 86x86cm

008

 008_2021, 86x86cm

006

 006_2021

005 ja 007

005_2021, 60x81cm

007_2021, 60x81cm

004

004_2021

 

002, 003

003/2021 86x86cm

002/2021

Työrauha

00121 92x100cm

Aloin maalata viime viikolla. Olin epävarma, pelokaskin. En tiennyt, mitä tehdä. Tuntui, etten muistanut tekniikasta mitään. Ensimmäisen työhuoneviikon olin käyttänyt järjestelyyn ja pohjien tekemiseen. Kokeilin  pienelle pohjalle jotain, mutta väri oli väärä. Seuraavalla kerroksella se oli vielä huonompi, Kokeilen toista. Siitä tuli ok, mutta ei kummoinen. En uskaltanut jatkaa.

Olin ottanut valokuvia erilaisista värillisistä objekteista, järjestellyt niistä kivoja sommitelmia. Jos niistä vaikka saisi lähtökohdan. Päätin sitten yrittää vähän isompaa kangasta. Maalasin vanhan, kehnon työn päälle. Eilen lähdin töistä jännittynein mielin ja tänään aloitin ilahtuneena: työ oli onnistunut hyvin. En anna vielä nimeä, pelkän numeron. Luultavasti tulevista töistä tulee jollain tapaa samankaltaisia, niin kuin yleensä tietyn periodin aikana. Jostain se nimi sitten putkahtaa.    

Parasta on ollut se syvä keskittyminen, johon työ minut vie. Tänään en kokenut "jess, nyt menee hyvin" -tunnetta niin kuin eilen. Eilen tuntui, että yhtäkkiä sivellin alkoi kulkea, ja värit sekoittuivat juuri niin kuin pitikin. Tänään en ollut ollenkaan varma siitä, mitä olin tekemässä, oliko suunta kenties ihan väärä. Tuliko nyt pilaajaväri? Tuliko huono muoto? Nyt tuli liian vetinen litku! Minkäväriseksi tämä kuivuu? Pitäisi lopettaa. Olisi pitänyt lopettaa jo aiemmin. Mutta jos keltaista lisää, ehkä se sillä pelastuu. Maalaukset ovat siis olleet ihan erilaisia työstää, mutta se, että tekee työtä täysillä, tuntuu niin hyvältä. Että ei tarvitse ajatella mitään muuta.  

Muutto

 

Tänään minulla oli iloinen päivä. Niin kuin naama paistaa. Päivä, jota olin jännittänyt, joka oli ahdistanut ja pelottanut, aiheuttanut uniongelmia, oli tänään. Ja mitä kävi: päivä oli erinomainen päivä. Ja vähän noloa: päivä oli ihan chilli päivä! Hyvä kun tuli askelmittarin askeleet täyteen.  

Oli siis muutettava varasto Töölöstä Roihupeltoon. Kello on nyt 22, ja olen kaikessa rauhassa käynyt saunassa ja nauttinut muutaman juoman. Painajaisessani kiipeäisin edelleen kellarin rappusia painavien kantamusten kanssa. Kyllä varmaan kerroin aiemmin, että aiempi varastomuutto, reilu vuosi sitten,  Arabiasta Töölöön, oli muutto helvetistä. Meitä oli suurimman osan aikaa vain kolme ihmistä, minä X ja Xn bro, hemmetisti tavaraa, kiire ja piina päällä, kukaan ei oikein ymmärrä miten auto pakataan, minä en ehdi neuvoa, koska itsekin pitää niin kovasti uurastaa, sitten yritän soittaa sinne ja tänne epätoivossa, että ehtisikö joku hetkeksi, muutama ehtiikin mutta ei sekään uuvuttavaa sirkusta tunnu lopettavan. Olimme tietenkin Xn kanssa niin huonossa henkisessä kunnossa silloin, robottimaisesti yritimme toimia, mutta emme toimineet rationaalisesti, ehkä emme esimerkiksi kertakaikkiaan kognitiivisesti käsittäneet, miten pakettiauto pakataan. Näin muuton jälkeen painajaista, jossa muuttolaatikot sekoittuivat traumanäkyyni, ja jouduin soittamaan kriisipäivystykseen aamuyöllä. Muistan sen painajaisen edelleen, se on karmiva. Siksikin on helpottavaa päästä uuteen paikkaan.   

Olisi pitänyt olla 10 ihmistä, olin todennut jälkiviisaana. Tällä kertaa sainkin 10 ihmistä. Oli X ja 2 bros, minun bro, Kalle ja Pauliina ja Taisto sekä 3 Gambian bros. ”Haha, you don’t know how blacks work. Two, three hours, everything is finished”, African boyfriend sanoi ennen muuttoa. No en tosiaan tiennyt. Varasto kun oli kellarin uumenissa kaksien hankalien rappusten takana ja tauluja tuhat, laatikoita sata, sälää miljoona. Mutta hän oli oikeassa. Olimme ajaneet Roihupeltoon ja nostaneet taulut ulos Turakka Purhosten ja veljen haltuun; vähän vain näytin, miten järjestetään. Istuimme autoon, ja boyfriend soittaa: missä olette. Tämän reilun puolen tunnin aikana bros olivat saaneet puoli varastoa sieltä kellarin uumenista ulos odottamaan. Sitten pakattiin autoa. X oli laittamassa luukkuja kiinni. No, no, its not full, ja lisää meni helposti. Kaikki saatiin kahteen kuormaan. Viimeksi ajoimme ainakin viisi! (Tavaraa oli vähän vähemmän kuin viimeksi, koska olin myynyt jotain ja tuonut jokusen laatikon kotiin, mutta ei mitenkään merkittävästi.) Olimme aloittaneet vähän ennen kymmentä ja kymmenen yli kaksitoista päästimme Gambian bros kotiin. 

Loppu oli iisiä. Okei, pariin tauluun tuli painauma, mutta mitäpä kuljetan tauluja pakkaamatta; ja luulen että ne palautuvat ihan hyvin kunnon vesisuihkulla. Roihikassa ei ole rappusia, joten oli helppo saada taulut varastoon ja työhuonekamat toiselle puolelle. Kalle ja Pauliina ammattilaisina auttoivat säätämään tauluille optimaalisen järjestyksen. Kun pitää huomioida, että on hyvin laitettu, ettei mikään painu, mutta myös on tärkeää, että tauluihin pääsee helposti käsiksi. Vanhat teokset eivät ole niin kysyttyjä, joten niiden kannattaa olla takana, jne.Varasto on kunnossa!

Mutta mikä tärkeintä, tietenkin se työhuone! Nyt vain availemaan laatikoita ja tarkistamaan materiaaliarsenaalia. Toivon mukaan värit eivät ole kuivuneet säilytyksessä. Kankaita minulla on, puita aion hankkia lisää. Tällä kertaa sarjan pienempää kokoa, 70x100cm. Siitä lisää myöhemmin tässä kuussa. 

Pikkuhuone

Otin eilen kuvia pikkuhuoneesta. Pikkuhuoneella oli ennen eri nimi. Sitä nimeä ei saa enää sanoa.

Pikkuhuone on kauan ollut paha huone. Edelleen se on paha aina pimeän aikaan, sinne ei voi mennä. Jos jostain syystä täytyy mennä, hengitys kiihtyy ja rintaa puristaa. On tultava nopeasti pois. Mutta päivällä pikkuhuoneeseen voi mennä. Olen ostanut pikkuhuoneeseen kasveja, yhteensä yli kymmenen. Käyn ihan mielelläni katselemassa ja kastelemassa niitä. Ripustin seinälle maalauksen Golden Spirit. Minulla on kuva, jossa tytön kanssa seisomme taulun edessä. Mutta sitä kuvaa ei voi katsoa. Tytön kuvaa ei voi katsoa.

Jääkaapin ovessa on kolme kuvaa, joita voi joskus katsoa, kolme kuvaa meistä yhdessä. On kuva ensikohtaamisesta. Tyttö on nostettu vatsastani, minulla on sairaalan suojamyssy päässä, vauva on tuotu käärönä rinnalleni. On kuva kesämökiltä, nelivuotias tyttö juoksee karkuun, kun jahtaan häntä vesipyssyn kanssa. Pitkä tukkaa viuhuu vauhdissa. Sitten on vielä hassuttelukuva Kiasmasta. Jostain syystä nämä kuvat voivat olla, ja niitä voi välillä vilkaista. Mutta ei voi olla mitään kehystettyä muistokuvaa lipaston päällä. Eikä kuvia tietenkään voi näyttää täällä.

Pikkuhuoneessa on hylly täynnä palapelejä. Yhden pinon alla on kirja, valokuvakirja tytöstä. Sen on oltava piilossa. Kirjassa on kauneimmat kuvat ikinä. Mutta vielä niitä ei voi katsoa.

Otin valokuvia pikkuhuoneesta, koska siellä näytti mukavalta. Siellä näytti mukavalta, koska kasvit ovat kauniita, ja ennen muuta siksi, että sinne on tullut työn merkkejä. Tuolilla on vasara, lattialla niittipyssy, kiilapuita ja kankaita.      

Olen kirjoittanut kolmeen eri paikkaan. Minulla on Aamukirja, joka on pehmeäkantinen muistikirja, jonka etupuolella on paljetteja. Kannessa lukee Think happy. Kirjasta tulee mieleen kahdeksanvuotias tyttö. Sitten minulla on Päiväkirja, joka on tiedosto koneella. Toisen tiedoston nimeä en voi sanoa, mutta siitä saattaisi tulla romaani. Kirjoitan tuota tekstiä harvoin, koska kirjoittaminen sattuu. Ja nyt kun aloin taas päivittää Hekumaa, mietin, mitä kaikkea kerron täällä. Olen aina kokenut, että taide liittyy elämään, ja että elämä liittyy taiteeseen, jopa niin, että taide on elämää, ja elämä on taidetta. Ja se näkyy monissa teoksissani täällä blogissa. Olen kirjoittanut paljon elämäni vaikeista asioista, niin kuin iloistakin.

Kysyin Xltä, voisiko surusta kirjoittaa blogissa. Voi, hän vastasi. Mutta eikö se ole liian henkilökohtaista? minä kysyin. No eipä se sun blogi ennenkään kovin epähenkilökohtainen ole ollut, X tuumasi.

Jos Googleen laittaa tyttäreni nimen, se ehdottaa hakua ”kuolinsyy”. En halua, että minulta kysellään tällaisia. Pelkään, että saan ilkeitä kommentteja. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on ilkeää. Heti tytön kuoleman jälkeen sain useita viestejä, joissa kysyttiin, mihin hän kuoli, osa puolitutuilta tai tuntemattomilta. Ei osanottoa. Vain tunkeileva kysymys.

Löysin tyttäreni huoneestaan kuolleena 6.11.2019. Senkin kertominen on vaikeaa. On kauheaa kirjoittaa tuollainen lause. Kysymykset musertavat. (EDIT. Kirjoitin ensin vuosiluvun väärin, 2020, en huomannut vaikka kävin tekstin useasti läpi. Luultavasti kirjoitin väärin, koska se päivä on joka päivä, koko ajan se tapahtuu uudelleen. Se tapahtui silloin, eilen ja tänään ja huomenna.)

Olen yrittänyt tehdä pikkuhuoneesta muun huoneen. Halusin ottaa valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena. Kun otin valokuvia pikkuhuoneesta muuna huoneena, ryömin lattialla saadakseni oikean kuvakulman, saalistin ikkunan valoa, siirsin vihreää tuolia vähän, että se näyttäisi sommitelmassa kivemmalta. Kun teen pikkuhuoneessa pikkuasioita, iso suru on hetken vähän pienempi suru.   

Teoksia TAIKO:on

 

Suvilumi (35x30cm) 2009

Päivitin yläpalkkiin verkkonäyttelyn Pieniä maalauksia,; siellä on tämä ja monta muuta. Olen tehnyt näitä paljon vuosien varrella, ehkä yhdeksänkymmentä. Ostin nimittäin reilu kymmenen vuotta sitten mahtipontisesti kiilapuut sataan tällaiseen, ja puita on enää kassillinen jäljellä. Näköjään maalauksia on paljon myös lähtenyt maailmalle. (Ja taas huomaan, miten huolimaton boheemi olen, sillä en tiedä läheskään kaikkien sijaintia.) Mutta nämä nyt julkaisemani ovat siis vielä saatavilla. Muutaman lisää löydät hakemalla Yellow hellow!

Olen nyt väsännyt TAIKO:n sivuani. Siellä pitää kirjoittaa yli 200 merkin selitys kustakin teoksesta, suomeksi ja englanniksi, että siinä on vähän runoilemista. Monilla töilläni ei ole edes ollut nimiä, ei tälläkään tyypillä, josta kirjoitin näin: "Tässä maalauksessa lumi on satanut kesäisten värien päälle. Halusin tehdä jotain yllättävää, joten maalasin valkoisen kerroksen, joka osittain peittää alemmat värit. Lopputulos on herkkä ja unenomainen." 

TAIKO:ssa suositeltiin myös laittamaan useampia kuvia teoksesta, esim sivusta, yksityiskohdista ja takaa. Tomerana kuvailin toissapäivänä. 

Tässä muutamia muita otoksia:

Ehkä siis vielä ostan puita lisää, sitten kun olen käyttänyt kaikki sata.

Aihetta juhlaan

Bileet 89x180cm 2007

Korona jyllää pahimmillaan, ja saatat ihmetellä miksi otsikoin tekstini niin kuin otsikoin. Koska korona ei haittaa minua ollenkaan. Voisi luulla, että olen vastuuton, kun sanon noin. Sanon siis että korona haittaa minua hieman. Käytän kyllä maskia kauppakeskusssa, vaikka aina en muista. Maski on epämukava. Mutta aion vihdoin hankkia cooleja maskeja niitten sairaalarumilusten sijaan. Pesen käsiä ja yritän olla rynnimättä kassajonossa. Tervehdin kyynärpäällä tai kaukohalilla. Olen ollut harmissani, kun cheerleading on peruttu ja uimahallit on suljettu. Ja nyt suljetaan vielä kuntosali. Kyllä nämä harmittavat. Mutta eivät ne silti hirveästi haittaa. Nämä ovat naurettavan pieniä asioita minulle. (EDIT. 2.3.2012 Nyt, kun rajoitukset tiukentuivat entisestään, saattaa alkaa haitata. Jos tulee vielä ulkonaliikkumiskielto, miten pääsen muuttamaan työhuoneelle?)

Olen melkeinpä glitter-mielialalla, koska vihdoin aloitan työt. Eilen kävin katsomassa tytöhuonetta ja totesin: tässä se on. Muutto on huhtikuun alussa. Aion aloittaa pienestä. Minulla on minikiilapuita ja kangasta kotona. Aion naputella ja niittailla pohjia valmiiksi pikkuhuoneessa.

Minä pystyn. Nyt olen valmis ja varma. Ja se on parempaa kuin paraskin juhla. 

Muutama kadonnut sielu

Olen tässä selannut kameraani. Vuosi sitten kuvasin muutamia töitä, joita en muista kuvanneeni aiemmin. on mahdollista, että ne piileskelevät blogissa jossakin, mutta tallennan ne kuitenkin tähän.

Maisema (punaharmaa) 2008 89x180cm

Maisema (sininen) 2008  92x180cm

Tämä maalauspari on toteutettu paksulla maalilla. Olen ensin antanut maalin valua, sitten käyttänyt kampalastoja ja hyvin leveää lastaa. Jonkun kannattaisi ehdottomasti ostaa nämä. Mutta nämä eivät oikein ole olleet tarjolla. Ne eivät ole olleet näyttelyissä eivätkä edes Taidelainaamon sivulla. Tänään lähetin lainaamoon sähköpostia, jossa pyysin lisäämään nämä. Näin typerä olen.

 

Olen muistaakseni kertonut viiden tonnin jutun, mutta jotenkin tekee mieli kertoa se uudestaan.  Alempi teos oli toinen, jota viiden tonnin mies havitteli. Sen lisäksi hän halusi ison Juhlat-teoksen, jonka hinta yksinään oli 4000€, joten en ollut halukas suostumaan. Haluatko nähdä, hän kysyi. Rahat olivat kuulemma taskussa. En halunnut. Sanoin , että saat kolme pikkutyötä. Hänellä oli mukana seuralainen, joka sanoi, että pienet eivät kosketa. Niinkin tinkimätön olin, että kun viiden tonnin mies ehdotti erästä keltaista työtä, sanoin, että en oikein voi myydä sitä vielä, koska en ole varma, onko se valmis.

Kotimatkalla tarvoin hangessa ja puhuin äidilleni puhelimeen. Olinko ollut täysin järkeä vailla, nyt saattaisi olla setelipino taskussa. 

Halki punaisen meren 92x180cm 2008

Tämä työ on niitä harvoja, joissa olen käyttänyt öljyväriä. (Siis maalasin öljyllä koko kouluajan, mutta valmistuttuani aloin kokeilla akryyliä ja se alkoi viehättää koko ajan enemmän). Laitoin tälle ison raamatullisen nimen, koska mielestäni teos hurjuudessaan ansaitsee sellaisen! Ja ansaitsisi päästä seinälle tämäkin. Miten hyvältä tuntuukaan katsoa hyviä maalauksia, jotka olen ihan itse maalannut, hohoo. Tänään olen markkinatuulella. Lähetä minulle sähköpostia, niin saat teoksen edullisesti. Taidelainaamon kautta saat sen myös, mutta kalliimmalla. 

Jotenkin tuo punainen vain aina kiehtoo, Niin paljon eri punaisia tässäkin taulussa! Ja niin monta muuta punaista vielä on olemassa. Olen maalannut niitä, mutta niitä täytyy taas maalata! Maalata lisää ja eri tavalla, monta kertaa ja paljon maalata! Kiitos, kun kutsut minua, punainen!

EDIT. Hups! Unohdin että olinkin antanut nimen Halki punaisen meren toiselle maalaukselle. Antaa niitten kinastella keskenään. Linkistä voit lukea, miten Raamatun tarina meni. 

Voisiko jokin alkaa?

Tämä on viimeinen kuva vanhalta työhuoneelta. Olin lähdössä Israeliin, ja halusin pitää maalaamisesta taukoa. Annoin huoneen vuokralle. Myöhemmin luovuin työhuoneesta enkä palannut sinne koskaan.

Vein kaikki tavarat varastoon. Pian jouduin vaihtamaan varastoa mukavasta Arabian kiinteistöstä toiseen paikkaan. Muutto oli helvetistä, se aiheutti minulle myöhemmin painajaisia. Varasto oli kellarissa ja sinne oli hankala kulku. X:n kanssa tuli riitaa, koska "olin suunnitellut huonosti". Totta kyllä, olisi tarvinnut kymmenen tyyppiä. En käsittänyt, miten paljon kantamista oli. Tilasta jäi pahat vibat. Joka kerta minua inhotti mennä sinne.

Nyt tuli eteen irtisanominen. Kauhistutti, löydänko edes kohtuuhintaista paikkaa. Tädin tuttavan kautta sain kontaktin ja pääsin katsomaan paikkaa, joka tuntuu olevan ok, aion tehdä sopimuksen. Uusi varasto on pitemmän matkan päässä, mutta se on tilana parempi, eikä sinne tarvitse nousta kuin muutama porras. Uuden varaston vieressä on tyhjä tila, joka voisi olla potentiaalinen työhuone. Kurkkasin sinne samalla kun kävin tarkastamassa varaston. Kunhan tulin kysyneeksi, että mitäs muuta täällä on. En ajatellut, että se mitenkään koskisi minua. Ennen kuin palasin iltapäivällä kotiin. 

Minulla oli ihan erilainen suunnitelma. Uusi varasto on viisi neliötä vanhaa pienempi. Siksi olen karsinut kotini kellarivarastosta kaiken ylimääräisen. Säkeittäin lähti tavaraa SPR:n Konttiin ja kontilla Gambiaan, paperinkeräykseen, fb-kirpparille ja roskalavalle ja ihan roskikseen. Olin ajatellut, että materiaalilaatikot ja pikkusälä varastosta täytyy ottaa kellariin, että uuteen varastoon menisivät sitten pelkät teokset. Kävin myös purkamassa muutamia vanhoja maalauksia kiilapuilta rullalle. 

Olen tuonut pieniä maalauksia kotiin. Liityin taiteen nettikauppa TAIKO:on. (Profiilini on vielä hyväksyttävänä, laitan linkin, kun saan vahvistuksen sieltä.)

 Ne maalaukset ovat kauniita, hyviä ja houkuttavia. Mitä jos voisin tehdä vielä jotain samanlaista? En halua tehdä isoa, sillä nyt olen kohdannut varastoinnin ongelmat. Pienet eivät veisi paljon tilaa, ja niitä voisi tehdä monta, hitaasti ja pikku hiljaa. Joskus roiskaisen ison kankaan muutamassa päivässä. Tosiaan, pienessä kestää joskus kauemmin kuin jättiläisessä!

Niinpä siis. Mitä jos. Mieleni alkoi kiihtyä tuona iltapäivänä. Mitä jos aloittaisin maalaamisen uudestaan? Olen ajatellut, että en pysty enää. Mutta jospa sittenkin. Ensi torstaina menen katsomaan huonetta tarkemmin.