Tänään
minulla oli iloinen päivä. Niin kuin naama paistaa. Päivä, jota olin
jännittänyt, joka oli ahdistanut ja pelottanut, aiheuttanut uniongelmia, oli
tänään. Ja mitä kävi: päivä oli erinomainen päivä. Ja vähän noloa: päivä oli
ihan chilli päivä! Hyvä kun tuli askelmittarin askeleet täyteen.
Oli
siis muutettava varasto Töölöstä Roihupeltoon. Kello on nyt 22, ja olen kaikessa
rauhassa käynyt saunassa ja nauttinut muutaman juoman. Painajaisessani
kiipeäisin edelleen kellarin rappusia painavien kantamusten kanssa. Kyllä
varmaan kerroin aiemmin, että aiempi varastomuutto, reilu vuosi sitten, Arabiasta Töölöön, oli muutto helvetistä.
Meitä oli suurimman osan aikaa vain kolme ihmistä, minä X ja Xn bro, hemmetisti
tavaraa, kiire ja piina päällä, kukaan ei oikein ymmärrä miten auto pakataan,
minä en ehdi neuvoa, koska itsekin pitää niin kovasti uurastaa, sitten yritän
soittaa sinne ja tänne epätoivossa, että ehtisikö joku hetkeksi, muutama
ehtiikin mutta ei sekään uuvuttavaa sirkusta tunnu lopettavan. Olimme tietenkin
Xn kanssa niin huonossa henkisessä kunnossa silloin, robottimaisesti yritimme
toimia, mutta emme toimineet rationaalisesti, ehkä emme esimerkiksi
kertakaikkiaan kognitiivisesti käsittäneet, miten pakettiauto pakataan. Näin
muuton jälkeen painajaista, jossa muuttolaatikot sekoittuivat traumanäkyyni, ja
jouduin soittamaan kriisipäivystykseen aamuyöllä. Muistan sen painajaisen
edelleen, se on karmiva. Siksikin on helpottavaa päästä uuteen paikkaan.
Olisi pitänyt olla 10 ihmistä, olin todennut jälkiviisaana. Tällä kertaa sainkin 10 ihmistä. Oli X ja 2 bros, minun bro, Kalle ja Pauliina ja Taisto sekä 3 Gambian bros. ”Haha, you don’t know how blacks work. Two, three hours, everything is finished”, African boyfriend sanoi ennen muuttoa. No en tosiaan tiennyt. Varasto kun oli kellarin uumenissa kaksien hankalien rappusten takana ja tauluja tuhat, laatikoita sata, sälää miljoona. Mutta hän oli oikeassa. Olimme ajaneet Roihupeltoon ja nostaneet taulut ulos Turakka Purhosten ja veljen haltuun; vähän vain näytin, miten järjestetään. Istuimme autoon, ja boyfriend soittaa: missä olette. Tämän reilun puolen tunnin aikana bros olivat saaneet puoli varastoa sieltä kellarin uumenista ulos odottamaan. Sitten pakattiin autoa. X oli laittamassa luukkuja kiinni. No, no, its not full, ja lisää meni helposti. Kaikki saatiin kahteen kuormaan. Viimeksi ajoimme ainakin viisi! (Tavaraa oli vähän vähemmän kuin viimeksi, koska olin myynyt jotain ja tuonut jokusen laatikon kotiin, mutta ei mitenkään merkittävästi.) Olimme aloittaneet vähän ennen kymmentä ja kymmenen yli kaksitoista päästimme Gambian bros kotiin.
Loppu oli iisiä. Okei, pariin tauluun tuli painauma, mutta mitäpä kuljetan tauluja pakkaamatta; ja luulen että ne palautuvat ihan hyvin kunnon vesisuihkulla. Roihikassa ei ole rappusia, joten oli helppo saada taulut varastoon ja työhuonekamat toiselle puolelle. Kalle ja Pauliina ammattilaisina auttoivat säätämään tauluille optimaalisen järjestyksen. Kun pitää huomioida, että on hyvin laitettu, ettei mikään painu, mutta myös on tärkeää, että tauluihin pääsee helposti käsiksi. Vanhat teokset eivät ole niin kysyttyjä, joten niiden kannattaa olla takana, jne.Varasto on kunnossa!
Mutta
mikä tärkeintä, tietenkin se työhuone! Nyt vain availemaan laatikoita ja
tarkistamaan materiaaliarsenaalia. Toivon mukaan värit eivät ole kuivuneet
säilytyksessä. Kankaita minulla on, puita aion hankkia lisää. Tällä kertaa
sarjan pienempää kokoa, 70x100cm. Siitä lisää myöhemmin tässä kuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti