”Sä oot kaikista feimein taiteilija
ja sulla on kaikista kaunein tytär!” tyttäreni totesi eräiden
avajaisten jälkeen. Nuoriso tietää.
Blondilla on hauskaa! Taustalla maalaukseni Sarastus (A), (240x190cm) 2009
Nyt kun oli taas avajaisten aika, tytär
soitti jo päivällä: ”Monelta me aletaan laittautuu?” Tärkeää
hommaa. Päätimme olla musta-punaisia. Koruiksi hopeaa ja kultaa.
Vähän harmittelimme siinä, ettei taloudessamme ole mieshenkilöitä,
jotka voisivat hoitaa silityshommat ja kenkien kiillotukset. Jotenkin
hutaisten pakon edessä suoriuduimme noista miesten töistä.
Aloitteleva avajaisreportteri osaa poseerata.
Teini on mankunut tuhannesti lupaa
käyttää järkkäriäni. En ole antanut, koska sillä on eräs
erityislahjakkuus: kameroiden ja läppäreitten ja pädien ja
aifounien rikkominen – en tiedä, miten kukaan voi olla niin
tumpelo. Ei edes sen faija. Päätin ottaa riskin, kun tytär halusi kuvata galleria A_C:n avajaisissa. Viime kerralla Foggassa oli sellaista hässäkkää, ettei avajaisista ole olemassa kuvan kuvaa, tylsää. Kiinnitin runkoon halvimman zuumiobjektiivin ja vannotin pitämään hihnan _koko ajan_ kaulassa.
"Hups mä unohdin ottaa mutsista kokonaisasukuvan! No sillä oli semmonen minimekko, jonka päällä lyhyt, ohut, leveemallinen neule. Mutta tässä on kuitenki sen kengät ja sukkikset:"
Minna Parikka Kide
Työnsin tota yhtä ihailijaa vähän kauemmaksi
Näin me diivat. Seuraavassa postauksessa vähän muutakin, kuten näyttelyn muita teoksia ja taiteilijoita ja vieraita.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti