Olen siideritauolla.
Huh huh hikikuuma ja ah aah klunk klunk. Pantakoon sen piikkiin jos
höpisen levottomia. No ei vaan, olen muuten vain levoton. Olen ehkä
pikkuisessa maniassa. Pikkumania on nimeltään hypomania. Se on
taiteilijoilla paljon tunnettua yleisempää. Luomisvimmaa ja
ideavirtausta, parhaimmmillaan aivan mahtavaa menoa ja kaikkea uutta
synnyttävää, vaivaa myös tiedeihmisiä. Hienoja keksintöjä,
huipputeorioita ja luomuksia, kaikilla taiteen ja tieteen aloilla!
Maniassa ajatukset rientelevät ja pompsahtelevat, humpelipumpeli.
Kiihkosekohöpömenovimmamania voi olla hankala ja vaarallinenkin
tila, jossa ihminen kuvittelee olevansa Jeesus tai koko maailman
Kuningatar, mutta tämä minun on vain mielen ja kropan
selviytymiskeino tiukassa tilanteessa. On pakko puskea, joten on
oltava virtaa. Olen töissä töissä töissä. Ja nyt olen tauolla,
ja ajattelen pompsahtelevia. Jos olet tiukka taidelukija, en tiedä,
onko tässä mitään kovin kiinnostavaa. En nyt laita kuvaakaan niin
on vähemmän houkutteleva juttu.
Heräsin viideltä.
Niin hullu en ollut, että olisin siitä pompannut pyörän selkään
ja hommiin. Vääntelehdinnän jälkeen onnistuin jatkamaan unia.
Eilen pomppasin seiskalta, vaikka yleensä olen armottoman
aamu-uninen. Kävin töissä kolme kertaa. En turhaan, totesin tänä
aamuna, ja olin huomattavasti toiveikkaampi kuin eilen. Paniikki
leijuu koko ajan ilmassa, ja stressi yrittelee ottaa valtaansa.
Häilyn.
Kaupassa myytiin
satuhäitä, Neumannin petosta ja mäkihyppääjä-Matin synttäreitä.
Vesimeloni maksoi 0,89 kilo, kokonainen, se tarkoittaa että kappale
maksaa noin kolme euroa, sillä ne painavat suunnilleen vauvan
verran. Tosin jotkut vauvat painavat jopa 5 kiloa, kauhistuttaisi
synnyttää niin iso, jos ei leikkattaisi niin kuin keisarilta. Miksi
ihmeessä keisarinleikkaus, synnyttävätkö keisarit, kysyn vaan,
keisarinnanleikkaus sen kuuluisi olla!
No mutta, jos
melonin tunkee paidan alle, näyttää suunnilleen siltä kuin olisi
raskaana. Mikä säästövinkki! Minulla on yksi jääkaapissa, ihan
rehellisesti hankin, se maksoi enemmän, vaikka samasta Alepasta
ostin, 0,99 kilo, enkä ole vielä syönyt palaakaan. Tiesittekö,
että vesimeloni on kurkun sukulainen, ei hedelmä, vaan vihannes!
Sitä kasvaa mm. Israelissa. Minä haluaisin mennä Israeliin, mutta
toiset juutalaiset ovat sitä mieltä, että sinne ei missään
tapauksessa saa mennä, ennen kuin Messias on tullut. Jotenkin uskon
heihin. Tulisi jo!
Minä ostin kaksi
Rainbow Applea ja yhden Rainbow kaffen. Juon kahvia aamulla kaksi
kuppia. Muuten en. Edessä istui pikkupoika ostoskärryssä, no siinä
missä on pikkulapsille se istumispaikka. Kertoi menevänsä omaan
kotiin, kysyi menenkö minäkin, vastasin meneväni. Sulla on kypärä,
poika sanoi. Joo, pitää olla kun ajaa pyörällä. En sanonut että
jaa sinulla on angrybirds-paita, en pysty sanomaan sellaista kivasti
niin kuin lapsille kuuluu sanoa, minä vihaan niitä typeriä
tunkeutujalintuja, kuolkaa! En tiedä, voinko enää mennä edes
Iittalan tehtaanmyymälään, kun siellä on sellaisia hirviömukeja.
Kaupassa haisi
hedelmän ja pesuaineen sekoitus, oli viileää. Minä haisen
akryylilta, en osaa maalata tulematta akryyliseksi, haalareita ei voi
käyttää näillä säillä ja kengät putoavat aina jalasta.
Maalaan vanhassa mekossa, (Vero moda, pinkki, hihaton, trikoota, noin
vuodelta 2003). Tuuletus ei toimi, säästävät vissiin kesälomien
takia. Työhuoneessa on sankka maalikatku, melkein oksettava.
Kuulen ikkunasta
kirkulintuja, itsekin olen eläin. Olen alaspäin katsova koira, joka
punnertaa kankaan päällä, olen kobra ja sipsutteleva, kiipeilevä
kissa, olen karhukävelijä, viheliäinen tuhotorakka ja myyrä, joka
haluaisi vetäytyä pesäänsä.
Olen löytöretkeilijä
kaikkien purkkieni välissä, olen painonnostaja kanistereineni ja raskaine kankaineni. Yritän olla johtaja ja kapellimestari,
sotapäällikkö ja presidentti.
En pysty syömään,
paitsi aamulla kupin mysliä ja illalla jotain roskaa. Vitut
lounaista ja välipaloista. Koska olen yksin kotona, en osta ruokaa.
Ai niin, tuli vähän
raflaava otsikko. Otsikkohan on kuin lööppi, tarkoitettu
houkuttelemaan. Minulla ei ole ollut hakkaavaa eikä muunkaanlaista
äitipuolta, enkä itsekään ole äitipuolena harkinnut lapsipuolten
hakkaamista.
Onneksi muistin
viedä roskat. Pari hedelmäkärpästä keittiössä silti lentelee
(huomasin hakiessani sen toisen siiderin). Ja tiskitkin huuhtelin
niin ettei siellä pitäisi olla mitään eliöitä kiinnostavaa.
Mutta eteisessä on emmityttävä roska. Kudoin kerran pitkän maton,
sinivihreävalkokeltaisen. Mutta. Siinä on kummallinen harmaa osio,
johtui varmaankin depressiosta. Niinpä olen viemässä mattoa
roskikseen mutta kuitenkin harkitsen, veisinkö sittenkin
pyykkitupaan. Pidin sitä viime kesänä parvekkeella. Tänä kesänä
pidän keltaisia, jotka kuvittelin laittavani keittiöön. Miten
typerä idea! Lattialle kaatuu maitoa ja mehua ja ketsuppia ja
soijakastiketta ja teetä ja kahvinpuruja ja liiskaantuu herneitä,
tomaatteja, sano vaan, mitä ei. Pese siinä sitten keltainen matto
joka saamarin viikko.
Vihdoin lopettivat
rakennusremuamisen. Naapuriin tulee uusi kerrostalo, en tykkää
yhtään, avara näköala menee. Ja parvekenautinto on mahdollista
vain ilta-aikaan. Kiva sentään että partsi on länteen päin. Minä
vain pelkään aurinkoa niin paljon etten voi mennä sinne ilman
50-suojakerrointa, vaikka alkaisi iltaantua. Miksiköhän rusketus on
edelleen muotia, vaikka kaikki tietävät sen olevan vaarallista?
Kuntosalilla oli kerran suihkuruskettaja. Se homma ei ole vaarallista
mutta kallista se on. Vähän niin kuin hiustenpidennykset.
Naistenlehdessä kerrottiin että intialaisten jumalille uhraamat
hiukset lennätetään Angelina Jolien tuuheuttamiseksi.
Kasvit tykkäävät
auringosta, olen laittanut yrtit ja mehikasvit parvekkeelle. Minulla
on yksi iso joulukaktus ja kaksi pientä, kaikki näyttävät
diggailevan, näin myös pääsiäiskaktus, jonka olin viime kesänä
viittä vaille heittämässä hittoon. Mutta persiljaa ei juuri
huvita kasvaa. Nimetön yrtti, jonka sain lahjaksi, voi ihan kivasti,
mutta se ei maistu miltään! Viime kesänä kasvatin jopa
tomaatteja, kyllä siitä urakasta jokunen pikkupallero syntyi. Nyt en ole ostanyt edes mitään orvokkeja enkä pelargonioita, ehkä sitten loman jälkeen, elokuun alussa. Mites on, saako orkideoja laittaa ulos? Olen jossain
määrin orkideahullu. Mutta en kuitenkaan osannut maalata kukkia
vesiväreillä, vaan turhauduin kolmessa päivässä.
Istun tässä
himasohvalla ja pälätän vain siksi, että maalaus kuivuu
työhuoneen lattialla ja vie kaiken tilan, joten en voi tehdä siellä
mitään. Kaikki kaikki on nyt maalaus, maalaus on kaikki. Sitten kun
tyyppi on vähän kuivunut, eikä valu, voin siirtää sen
loppukuivumaan aulaan, ja tehdä työhuoneen puolella
seuraavaa. Laitan anteeksi-lapun ja puhelinnumeron. Tuskin se ketään
häiritsee. Joku saattaa tuhahdella, mikäs tuokin tuossa on
olevinaan. Kiinni jäit, negatiivinen ajatus. Joku tietenkin
ajattelee että wautsiwau! Apua jos varastaa, arvotaidetta sentään.
(Kalliiksi on nimittäin tullut, kilokaupalla ahminut maalia, kuin
olisin ravintolassa syöttänyt juottanut kaksi viikkoa).
Kohta menen.
Tosiaan, muistapas ottaa hiustenkuivaaja, se on hyvä apu ja hommien
pikaistaja. Ennen th:lla oli vakivarusteena vanha kuivaaja,
kasarikuivaaja, pieni violetti, mutta sitten kotikuivaaja meni rikki,
ja pitkätukkainen tyttäreni oli vailla vekotinta. (Miksi se
suoristaa sitä ihanan kiharaa tukkaa? Ja miksi kaikilla miehilläni
on ollut kihara tukka, eikös sellainen ole vallan harvinaista tässä
maassa? Kutsuin erästä valkoiseksi neekeriksi, anteeksi vaan,
minusta neekeri voisi olla ihan neutraali sana edelleen. Näin
ensimmäisen mustan miehen Vaasan Sokoksen liukuportaissa vuonna
1978, ja se oli neekeri. Kerran näin Hakaniemessä neekeritappelun ja
anteeksi nyt vaan taas, mutta kun ne koko ajan huusivat toisilleen
että vitun neekeri niin pitääkö sitä silti korrektisti sanoa
musta-tappeluksi vai kuinka.
Oletttekos
huomanneet, että somalimiesten yleisin nimi on Muhammed, siitä on
erilaisia kirjoitusmuotoja kuten Mohammed ja Mahamud, jos en väärin
muista niin se nimi kuuluu antaa esikoispojalle. Niitten lempinimi on
usein kavereitten kesken Muhis. Niin miksi Suomessa Jeesus on
kielletty nimi, eikös se olisi vallan kunniakasta luterilaiselle
lapselle? Jos minulla olisi poika, se olisi ehkä Joosef. Paitsi kun
olin raskaana, isäni kysyi, että jos se on poika, tuleeko sen
nimeksi Erkki, ja se valkoinen neekeri -mieheni, joo se on siis
lapseni isä, mutta nykyään sillä ei ole afrotukkaa, vaikka
huulista ei voi erehtyä, niin se sanoi, että Joosef on
aisankannattaja, että sellaista nimeä ei saa laittaa. Ja sitten
vielä sellainen juttu, että se X-mieheni on äkkipikainen mutta ei
pitkävihainen, joten kerran se oli Kurvissa sanonut bussirahaa
pyytävällä miehelle vitun neekeri, mutta sekunnin päästä
pyytänyt anteeksi ja antanut viisi euroa. Mihinkähän tämäkin
liittyy? Ehkä rasismikysymykseen, ja liittyy tietenkin, koska
epärasismi ja ihmistykkääminen on rakkautta ja minähän maalaan
sitä rakkautta paraikaa, vaikka olikin puhe hiustenkuivaajasta alun
perin.)
Niin, onko köyhällä
varaa ostaa uusia koneita? Ei tietenkään. – Voisitteko tulla
ostamaan maalauksia, ne niin ilahtuisivat päästessään kotiin!
Saatte alennusta ja osamaksukin passaa. Mutta voi hyvänen aika sitä
yhtä rouvaa, joka maksoi ajat sitten eikä ole vieläkään noutanut
töitä, mitä jos se on kuollut, pitäisi soittaa.– Ja siitä
hiustenkuivaajasta tuli vielä mieleen, että minulla oli kasarilla
Dingo-tukka, ihan sairaasti geeliä, hiuslakkaa ja tupeerausta ja
värjäystä. Olikos Neumannilla joskus puoli tukkaa musta ja puoli
valkoinen, täytyi olla, sillä minullakin oli. En kyllä oikein sovi
blondiksi, vaikka joskus on niin nimitelty, kun olen vähän hurjalla
päällä pikkujouluissa ollut.
Öö joo, sori, en
vieläkään kertonut tuosta otsikosta. Siis tämä lattialla
makoileva, minua toivon mukaan kovasti odotteleva maalaus on
nimeltään Äitipuoli. Niin, tuli idea laittaa maalausten nimiksi
rakkauden erilaisia rooleja. Äitipuolen rooli on harvoin helppo, se
on ristiriitainen ja monenlaisia tunteita herättävä, niin kuin tuo
keskeneräinen maalauskin.
Seuraavaksi postaan
Sulhasen, ja yritän vannoa, että en sitten jorise tällä lailla,
näytän maalauksen ja kehun vähän Miestä ja siinä se. Se
Äitipuoli tulee myöhemmin, pälätyksellä tai ilman. Muitten nimiä
en vielä kerrokaan.