Keltaisia maalauksia

Suvivirsi (160x210cm) 2008-2009

Viime aikoina käydessäni materiaalikaupassa olen melkein aina ostanut keltaisia värejä, niitä kuluu paljon. Myös valkoisia, oransseja ja punaisia on ostoskorissani - ja tietenkin kultaa. Pyrin pitämään värivalikoimani runsaana ja mahdollisimman täydellisenä, eli ostan toki silloin tällöin sinisiä, violetteja, mustia ja vihreitäkin. Ruskeat sitä vastoin eivät tunnu hupenevan lainkaan.

Vastikään minulta tiedusteltiin puhelimessa "jotain keltaista tai oranssia, mutta sellaista rauhallista, kun toiset työsi ovat niin rajuja". Aloin miettiä keltaista väriä ja sen taustaa ja merkitystä töissäni. Jos nyt ei mennä varhaislapsuuden kukkakedoille, vaan mielen säilömiin taidekokemuksiin, muistan Rafael Wardin tehneen lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten. Näin kelta-oransseja asetelmia ensi kerran Aineen taidemuseossa joskus 1980-luvun alussa. Sittemmin olen ihastellut Wardin kuumaa palettia monen monet kerrat. Olen ihaillut Wardin myöhempiä ihmiskuvia ja kukkamaalauksia, mutta edelleen pidän erityisen vaikuttavina noita lapsena näkemiäni 1960-luvun asetelmamaalauksia. Keltaisen värin käyttöön ovat rohkaisseet myös ainakin Pierre Bonnard ja Gustav Klimt ja suorastaan ajanut varsinkin Vincent van Gogh.

Esittelen tässä postauksessa muutaman keltaisen maalaukseni. Yläkuvan Suvivirsi on paraikaa esillä Auran galleriassa. Olen käyttänyt siinä enimmäkseen kylmiä keltaisia, joita aiemmin vierastin. Fluorikeltainen on melkoisen raju väri, liikennemerkkien ja huomioliivien väri on tehty näkymään ja kauas, se esiintyy usein tumman rinnalla ja pomppaa silmään hämärästä. Halusin esittää fluorikeltaisen mahdollisimman tavallisena värinä, jätin valöörikontrastit vähäisiksi. Ärtsykeltainen (fluorin lisäksi olen käyttänyt intiankeltaista ja sitruunankeltaisia) ja ruohonvihreä rinnastettuina sekä toisiinsa sekoitettuina ovat pääosassa. Onhan tuo oranssikin aika vahva, mutta muut värit ovat sitten kilttejä hempukoita. Noita sinisiä, oikeaa vaaleaa mutta vielä kylläistä, hain kauan sekoittamalla. Valmiiksi työ tuli sitten kun vaaleanvaaleanoransseja tipluja oli tarpeeksi.

Maalaus syntyi varsin pidäkkeettä, en asettanut prosessille raameja. Nimi tuli myöhemmin. Muuten, siinä on vähän ironiaa. Aina eivät kakarat niin suloisesti veisaa sitä "kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen", koulun piano on epävireessä, laulunopettajan mies hikoilee häpeissään. Mutta siunaustaan suopi ja uudeks luopi, kutsuu elohon! Eikö muuten siinä alkukesän vimmassa ole jotakin vallan röyhkeää? Niin rajuja asioita tuntuu tapahtuvan, lokitkin koko ajan huutavat ja vihreä räjähtää kaikkialle.

Soidin (160x375cm) 2008-2009

Triptyyki Soidin oli yksi Hekuma-näyttelyni tärkeimmistä ja pidetyimmistä teoksista. Olen maalannut tämän kolmesta (160x125cm) pohjasta koostuvan työn siten, että kankaat ovat puolet ajasta olleet kiinni toisissaan, puolet erillään. Teos on yksi, mutta halusin joka palan toimivan myös itsenäisenä maalauksena, niin että kankaat voidaan ripustaa yhtä hyvin erilleen kuin kuvan mukaisesti reuna reunaan. Tarkoituksella vain osa maalauksen elementeistä jatkuu kuin rajoja ei olisi. Maalasin tätä koko ajan nimen kanssa, varhaiskevään tunnelmassa  (vaikka olikin syksy ja talvi työtä tehdessä).

Oli muuten sillä hilkulla ettei Soidin tullut Toivo!-näyttelyyn Suvivirren kumppaniksi. Hurjaksi olisi äitynyt, jotain tosi hienoa siinä oli, mutta olisi jonkun mielestä taatusti mennyt liioittelun ja mauttomuudenkin, ei rohkeuden ja huikeuden piikkiin. Laitettiin sille paikalle vähän pienempi maalaus sarjasta Kevät (keltaoranssi).

Siunaus (160x200cm) 2006-2008

Sitten on Siunaus, jossa on kultaa, keltaista ja valkoista vaikka kuinka.  Onko tämä nyt sellainen rauhallisempi, jos Suvivirsi oli raju? Omasta mielestäni tärkeää ja onnistunutta työssä on se, että 2006 maalatut pigmenttipurskahdukset ja muutamat hienonhienon ohuet kohdat ovat säilyneet uudempien kultapuserrusten, telahinkkausten ja lastarapsutusten kanssa samassa työssä ja kokonaisuus on jotenkin ihanan ilmava.

 

Maalaus (180x170cm) 2007

Löysinpäs vielä kaksi vähän vanhempaa kuvaa! Maalaus on samaa uudelleen maalattujen sarjaa kuin aiemmin esittelemäni Roihu ja Kehtolaulu. Paitsi että tätä ei ole maalattu uudelleen, eikä maalata. Teos on löytänyt hyvän kodin niin kuin on tämän tarun viimeinenkin, Kuume. Siinä keltainen ilmaantuu kalvoina tumman päälle. Oikeasti olin korkeassa kuumeessa loppuratkaisun keksiessäni. Houre voi olla kaunis tai kivulias, kumpaakin voi maalauksesta lukea.

Kuume (120x180cm) 2006-2007