Väite haavoista ja timanteista

On kyseenalaista, voiko abstrakti maalaus väittää mitään. Onko niin, että tämä maalaus onkin esittävä? Paljetti esittää timanttia, viilto maalipinnassa haavaa - niinkö? Mitä haluan sanoa, kun kiinnitän maaliriekaleeseen hakaneuloja?

En osaa vastata tyhjentävästi. Edellisessä postauksessa viittasin juutalaiseen lahkoon ja lapsen herkkään mieleen; nyt voisin sanoa maalaukseni olevan eräs tulkinta teodikea-ongelmasta. En sano. Sanon, että maalaus toteaa kärsimyksen ongelman, että tuskan ja onnen vuoropuhelu kenties saa jonkin ilmiasun siinä.

Voin kertoa, että maalaamisen aikoihin luin Tähden suuraa, luin Koraanin kokonaisuudessaan. Selittääkö se teosta jotenkin? Liittyykö asiaan se, että kuuntelin körttivirsiä? Voi olla.

Väite haavoista ja timanteista on suuri (200x190x8cm) ja painava taulu (pohja on siis laatikkomainen, 8cm keltainen reuna uupuu kaksiulotteisesta kuvasta). Jaksan nostaa maalauksen yksin, mutta en helposti. Puut ovat raskaat ja maalikerrokset painavat varmasti useita kiloja.

Käytin venäläistä kangasta, jossa on vahva kolmen loimi- ja kudelangan tekstuuri. Kangas ei ole erityisen tiivistä, se vaatii hyvän pohjustuksen. Pohjustettuunkin kankaaseen jää näkyviin selvä pienistä neliöistä koostuva pintarakenne. Kangas rohkaisee raakaan jälkeen.

Aloitin maalaamisen telalla ja keltaisella sekoituksella. Lisäsin maalin sekaan mm. Tiimarin karkeaa koristehiekkaa. Käytin jonkin verran Marianna Uutisen 90-luvulla tunnetuksi tekemää maalaustapaa, jossa akryyli sivellään tai kaadetaan paksun muovin päälle kuivumaan, irrotetaan sitten ja näin saatu maalikelmu tai -levy kiinnitetään sitten varsinaiseen maalaukseen laskostaen, rutistaen, osin irralleen jättäen. Leikkelin ja revin kalvoja, kaadoin maalimassaa niiden alle ja päälle. Upotin maaliin glitteriä, muovihelmiä ja erivärisiä paljetteja. Käytin työssä varmaankin kaikkia tähän mennessä keksimiäni tapoja maalata akryylillä. Teos on monella tapaa hyvin kontrastinen, välillä arvelin sen olevan liian outo maalaukseksi.

Kärsimys ja kirkkaus

Löysin ikkunalaudalta palan sanomalehteä. Siinä lukee "Kannattaa muistaa sufimystikko Rumin sanat: Älä käännä katsettasi. Katso sidottua haavaa. Sieltä valo tulee sinuun."

Paperinpala on ajelehtinut tärkeiden aanelosten, kirjeiden, kuvien ja muun joukossa; olen repäissyt ajatteluttavan kohdan puolihuolimatta tai ehkä riemastuneen suunnitelmallisesti, en muista tilannetta. Ajatus liittyy maalaukseeni Väite haavoista ja timanteista, olen aikonut liimata lehdenpalan taulun takalautaan.

Teokseni nimi oli ensin Haavoista pursuaa timantteja. Koin väitteen julkeaksi, enkä sitten halunnutkaan väittää, vaan nostaa väitteen tarkasteltavaksi. Jalostaako tuska, hioutuvatko särmät, kirkastaako kipu?

Väite iskeytyi tajuntaani ensi kerran syytöksen muodossa. Urkuharmoni säesti virttä: Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen... Viaton Jeesus kärsi, ai, kuinka Jeesukseen sattui, kun naulat lyötiin kämmenten läpi! Anteeksi Jeesus kiltti!

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, opin myöhemmin. Mutta miksi on nälkää ja sotaa? Koska tulee uusi maailma, jossa Viimeiset tulevat ensimmäiseksi, ensimmäiset viimeiseksi. Kärsivällisyyttä, sillä Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan. Myöhemmin istutaan valtaistuimella!

Mikä on totuus? Pontius Pilatus kysyi. Eeli Eeli, lama sabaktani? huusi Jeshua ristillä. Ajankohtaista.

Möykkyjä ja metallia

Jatkan sinistä. Se näyttää nyt tästä kohden tältä. Lisäsin eilen noin litran harmaata mömmöä, jonka pitäisi kuivua sinertävän tummaksi, läpikuultavaksi. Mömmö on peräisin syksyltä enkä tarkkaan muista sen koostumusta, arvelen käyttäneeni indigo-pigmenttiä ja hippusen mustaa. Vanhentuminen tekee mediumista sitkasta, purkkamaista, mikä sopi tarkoitukseen tässä kohden.

Kangas on kooltaan 210x160. Sitkomömmön alue on siis aika pieni kokonaisuudessa. Nostan taulun pystyyn ja keskityn katsomaan.

Taulu on aloitettu valutuksin, siinä on voimakkaat vertikaalilinjat. Olisiko turhan raidallinen, hajanainen? Värien kanssa kannattaa myös varoa sateenkaaripalettia, sellaista, jossa on kaikkia kirkkaita värejä yhtä paljon.

Ajatten harmaan kumppaniksi hopeaa. Päätän uskaltaa lisätä massaa edelleen. Vatkaan polymeeripaksunninta kiilto-mediumiin kolmen litran astiassa, tarvitsen ainetta ehkä kaksikin satsia. Lasken taulua loivempaan kulmaan, kiipeän tikkaille ja kaadan valkoista kiisseliä suoraan ämpäristä kankaalle. Kiisseli valuu hieman, ohjailen sen kulkua lastalla, työnnän takaisin ylös, vähän sivuille.







Nyt otan käteen purtilon alumiiniväriä, puristan sitä voimakkaasti ja suuntaan suihkun valkoisen kiisselin sekaan. Raidoitan valkoista muillakin metalliväreillä. Peiton alla on punaisia ja keltaisia. Värien päälle pitäisi nyt muodostua lasimainen massa, jonka sisällä kulkee vanoja tummaa ja vaaleampaa kultaa, terästä ja hopeaa.

Lasken taulun vaakatasoon. Vedän metallikiisseliin muutaman uran haarukalla. Ripottelen kiisselin sekaan hyppysellisen paljetteja.

Sininen

Sanon maalausta siniseksi, koska sillä ei ole muuta nimeä vielä. Objektiivisesti ottaen työ ei taida olla kovin sininen, ainakaan missään nimessä se ei ole pelkästään sininen. Katson keskeneräistä työtä nyt pieninä kohtina. Eräs tavoitteeni on, että maalaus kestäisi tarkastelun hyvin läheltä, että siitä voisi löytää jännittäviä mikromaailmoja. Katseen voisi pysäyttää mihin kohtaan tahansa, liu'uttaa siitä toiseen paikkaan, siirtyä sitten itse, kumartua, kallistua, vetäytyä sivulle, sulkea toinen silmä, ujuttaa avoinna oleva taulun pintaan kiinni.

On kankaan tekstuuri ja sen päälle rakentuvat maalikerrokset. Maali nousee harjanteiksi ja kielekkeiksi, se kiiltää, heijastaa ja varjostaa eri tavoin katselukulman ja valon vaihtuessa. Näissä pienissä valokuvissa maalin materiaalisuus ja erilaiset tekniset tavat käyttää maalimateriaa tulevat paremmin esiin kuin virallisessa teoskuvassa, joka kyllä näyttää kuvapinnan reunasta reunaan, mutta kutistaa, piilottaa ja unohtaa paljon.

Huimaus

Tämä 160x120cm kokoinen työ alkaa lammikosta. Olen ravistanut purkisssa useita punaisia, heitän seoksen lattialla makaavalle maalauspohjalle. On toimittava nopeasti, sillä kankaan kastuminen liikaa yhdestä kohden saattaa aiheuttaa puiden vääntymisen, diagonaaliset nurkat pongahtavat ylös kankaan pingottuessa epätasaisesti ja taulu muuttuu käyräksi suunnikkaaksi.

Välineet ovat valmiina: leveitä lastoja, sileitä ja urallisia, kaapimia, kampoja, pensseleitä. Työnnän maalimassaa lastalla, nostelen ja kallistan taulua ohjaten vuon kulkua. Olen sekoittanut osan tarvitsemistani väreistä jo edellisenä päivänä. Akryyliväri ohennetaan mediumilla, joka kanisterissa on valkoista, kuivuessaan kirkasta. Mitä läpikuultavamman värin haluaa, sitä enemmän mediumia, vähemmän väriä. Toiset pigmentit ovat niin voimakkaita, että muutama pisara tai lusikallinen maalia litraan mediumia riittää saamaan aikaan intensiivisen värin. Tässä on opettelemista, sillä seokset näyttävät aina paljon vaalemmilta kuin lopullinen kuiva väri. Etukäteen sekoittaminen auttaa arvioinnissa: kaadan hieman seosta kuivumaan purkin kannelle ennen kuin painan sen kiinni. Seuraavana päivänä tämä jälki kertoo, miten vahva väri purkissa on.

Pursotan punaisen viereen kirkasta oranssia ja kullan ja harmaan sävyjä, läjäytän lusikalla kahta sinistä ja kolmea vihreää. Liikuttelen, vedän ja pyöritän värejä lastoilla paikoin hakien, toisin varoen sävyjen sekoittumista. Noin tunnin kuluttua lopetan tältä päivältä. Kangasta peittää nyt vaalea massa.

Seuraavana aamuna avaan työhuoneen oven, juoksen takki päällä katsomaan. Punainen on kirkastunut, mutta väri on vielä märkää ja liikkuvaa. Nyt voin tökkiä massaa palettiveitsellä, rujontaa ja möyhentää, tarvittaessa irrottaa liikoja sekä pursottaa päälle ja väliin uutta väriä. Sininen, hyytelömäinen kohta tulee näköjään halkeilemaan. Se ei ehkä ollut tarkoitus, mutta se on käännettävä tarkoitukseksi.

Lätäkön kuivuminen kestää pari vuorokautta. Välillä huolestun, sillä märkä kangas vetää pidemmän sivun puita kohti keskustaa, mittaan, puu on antanut pari senttiä myöten. Odotan. Huojennun, puu palautuu lähes suoraksi. Viimeistelen taulun keltaoransseilla ja viileänvihreillä.

Huimaus valmistui noin viikossa. Siitä tuli vauhdikas, aika hurjakin.

Kolme maisemaa

Vaihtelen ja pohdin mielelläni taulun korkeuden ja leveyden suhdetta. Suorakaiteet mittasuhteilla 4:5, 2:3, 3:4 ovat tavallisia, hyväksi havaittuja peruspohjia. Neliöitä teen myös välillä. Staattinen 1:1 on vaikea sommiteltava, valitsenkin monesti melkein neliön, vaikkapa 19:20. Olen myös kokeillut pitkulaista panoraamaa 1:3. Siirtyminen formaatista toiseen haastaa ja valpastaa.

Yleensä teen useamman pohjan samaa kokoa. Teoksista muodostuu silloin luonteva sarja esim. näyttelyripustuksia ajatellen. Myös teosten säilyttäminen on helpompaa, kun sarjan voi asetella nojalleen reuna reunaa vasten.
Viime syksynä pingotin kuusi 180x90cm kangasta (2:1). Koko ja malli tuntui mukavalta. Pohja on vielä pienehkö ja helppo liikutella, sitä voi lähestyä kaikilta suunnilta, ja taulun ollessa lattialla sen yli voi vaikka hypätä, jos pitää äkkiä päästä työstämään toista laitaa.
Maalauksista tuli aika spontaaneita ja hyväntuulisia. Oli luontevaa alkaa kutsua niitä Maisemiksi. Erityisesti pidän itse ylimmästä vaaleasta Maisemasta, jossa kankaan luonnonvalkoinen on mukana yhtenä, tärkeänä värinä kokonaisuudessa.

Nimeämisestä

Alla armon, auringon (190x230cm) 2006

Edellisen yksityisnäyttelyni teoslista oli hieman monotoninen: Maalaus, Maalaus, Maalaus , Alla armon, auringon, Kuume, Tuonen tarha, Maalaus, Maalaus, Maalaus... Esillä oli yhdeksäntoista teosta, joista vain kolmella oli muu nimi kuin Maalaus.

Pahemmaksi meni Taidekeskus Salmelan näyttelyssä samana vuonna 2007: koko salillinen Maalauksia. Miksi näin?

Koska. "Maalaus on maalaus eikä se ole mikään muu. Maalaus ei esitä mitään, se ei kuvaa mitään. Maalaus on abstrakti." Kyllä. Vastustin määrittelyä ja luokittelua. Vastustin selittelyä. "Maalarin kieli on maalaaminen ja on tuon kielen halveksimista kuitata koko kielioppi yhdellä proprilla!" Kysymyksiin, mitä töissäni on, tapasin vastata kysymällä "mitä sinä näet?" Katsojalla oli vastuu ja valta. Kömpelökielinen taiteilija ei saanut määrätä tulkitsijaa.

Paitsi että. Omiin muistivihkoihini olin listannut maalaukset numeraalein, vaikkapa 23/2005. Saman numeron olin sitten kirjoittanut kyseisen maalauksen taakse signeerauksen alle. Jotenkinhan piti tietää, mitkä maalaukset oli myyty, mitä tarjottu näyttelyihin, mikä hylätty. Tai mistä työstä on kyse, kun joku on kiinnostunut punaisesta maalauksesta. Oli hankalaa palauttaa mieleen, oliko 17 se keltainen ja 18 punainen vai toisin päin.

Vaihtelun vuoksi vuoden 2006 tuotanto on merkitty heprean kielen aakkosin. Lamed personoitui paremmin kuin 15 mutta aakkoset loppuivat äkkiä kesken, mikä eteen?

Sitä paitsi. Aloin luottaa maalaukseen enemmän. Ei se kutistu eikä latistu eikä varsinkaa katoa tai mitöidy, jos se on hyvä maalaus. Sillä voi olla nimi; sen nimi voi olla propri, adverbi, appellatiivi, adjektiivi, verbi, lause, partikkeli, tavu, tarina.

Niinpä näyttelyni nimi on Hekuma eikä Maalauksia. Voin melkein luvata että teolistassa ei ole taulua nimeltä Maalaus.

Loisto

Loisto (2007-2008)

240x200cm kokoinen Loisto on yksi suurimmista töistäni. Se on tehty paksulle pellavalle ja jykeville kiilapuille. Näin suuressa teoksessa on hyvä olla jokin etukäteissuunnitelma. Käytin sävytettyä pohjustetta: sekoitin gessoon fluoripunaista purkkiväriä. Maalaukselle tuli nimi aika nopeasti, nyt nimi ohjasi työskentelyä, oli maalattava nimenomaan Loisto eikä jotakin muuta. Loiston tuli olla kaunis ja vangitseva, mutta ei pelkästään kaunis. Sävyt keskittyivät asteikolle puna-kelta-oranssi. Käytin paljon metallivärejä, kultaa ja pronssia eritoten. Se, mikä taulussa näyttää siniseltä, on useimmiten hopeaa
Ajattelin kimallusta ja yltäkylläisyyttä, pröystäilyä ja ahneuttakin. Niin kuin jonkin kirkon kultaisessa kauneudessa saattaa tuntea pahoinvointia, kokea vääristymän. Jos taulu vaikutti himmeältä, samealta tai vaisulta, lisäsin kiiltoa lasimaisella akryylikerroksella, loistetta vaaleilla kultasävyillä.
Maalausvälineinä käytin leveitä pensseleitä ja rautakaupan hammaslaitaisia lastoja, näiden urat ovat tässäkin kuvassa näkyvissä. Pursotin purkkeihin sekoittamiani kullankeltaisia. Hieroin palettiveitsellä muutamia viileämpiä värejä pigmenteistä ja pastoista. Viimeistelyvaiheessa kädessäni oli pieni sivellin. Katsoin ateljeen toisesta päästä, mikä kohta kaipaa kirkastusta, kävin koskettamassa kangasta ja peruutin taas.
Työskentelin Loiston kanssa muutaman kuukauden, syksystä 2007 alkutalveen 2008. Jännitystä oli ilmassa siinä vaiheessa, kun taulu piti saada Salmelan yläkerran alteljeestani alas: työmiehet joutuivat irrottamaan portaista kaiteen, että maalaus saatiin käännettyä ja kannettua kuljetusautoon!

Syntymäpäivä

Aloitan tämän maalausblogin kauniina kevättalven päivänä, kirkkaan valon päivänä. Toivotan hyvää syntymäpäivää blogille, tervetuloa lukijoille!

En ole varma, millaiseksi tämä blogi muotoutuu. Kirjoitan kommunikoidakseni, ajatellakseni. Enimmäkseen kommunikoin maalaamalla, mutta nyt, näyttelyn lähestyessä, on hyvä aika tarkastella ja jakaa omaa työtään myös verbaalisesti. Olisi mukavaa saada aikaan keskustelua. Jos kuva tai teksti synnyttää ajatuksen, kommentoi, kysy! Liian usein olen itsekin pitänyt suuni kiinni, jättänyt viestin lähettämättä.

Julkaisen kuvia työhuoneeltani ja maalauksistani, myös keskeneräisistä. Aion myös kertoa teoksista, jotka tulevat esille Galleria Uusitaloon huhtikuussa. Miten ja miksi ne ovat syntyneet, mistä saaneet nimensä.