Maniaseksiä

" - Turpa kiinni, Janna sanoi. – Ei mua sun jutut kiinnosta. Panemaanhan tänne tultiin.

Nuori pukumies sointui hyvin Jannan asuun, pitsiselkäiseen iltapukuun. Miehen tumma tukka oli vasta leikattu, Janna oli tarkistanut niskan. Partavesi oli mausteinen. Mies yritti avata iltapuvun vetoketjua. Mikä virhe! Janna työnsi typeryksen etäämmälle ja ravisti rinnuksista.

- Täällä määrään minä, Janna ilmoitti. – Kuningatar määrää ja palvelija palvelee.

Janna istuutui nojatuoliin.

- Nuolet varpaita. Etkä koske muualle. Siihen vaan lattialle makaamaan."

Maniassa seksidraivi saattaa nousta lähes tähtitieteelliseksi; ja juuri näin on nyt sankarittarellemme käynyt.

"Tämä oli neljäs mies tänään. Petri, Sami, Harri ja tämä, mikä sen nimi nyt oli, Henrik vissiin, mitä väliä. Panetti niin armottomasti, minkäs teet. Eihän Janna voinut olettaa että Petri olisi käytettävissä koko ajan, senhän piti käydä töissä ja hoitaa lapsia ja nukkuakin välillä.

- Edelleen, minä määrään. Käskinkö puristaa persettä? En. Käyttäydy! Haepas kuoharia minibaarista.

Hänen korkeutensa siemaili kuohuviiniä. Mies oli saanut luvan suudella kuninkaallisia rintoja.

Tunnin päästä Janna pukeutui ja tilasi taksin.

- Etkö sä jää mun viereen nukkumaan? mies ihmetteli.

Jannaa ei huvittanut nukkua, varsinkaan tuon vieressä. Parikymppinen mies eikä jaksa panna kuin kahdesti."

No tässähän ei vielä sen kummempaa. Jos nyt ei numeroita ala tuijotella. Mutta jatkoa seuraa, ja tuon jatkon kohdalla ajattelin taittovedoksia lukiessani, että huihui, mitäs mä nyt olen kirjoittanut, kun huihui tämä julkaistaan! Ei sillä, että olisin häpeillen ollut poistamassa pornoiluja, mutta jotenkin vain kuitenkin... että mitä ihmisetkin ajattelee. Ja tämä onkin kumma juttu. En olisi ikinä voinut antaa romaaniani julkaistavaksi, jos antaisin muiden ihmisten ajatusten määrätä tekemisiäni. En voisi kirjoittaa tätä blogia, jos miettisin että mitä ihmisetkin ajattelee.

Tiedättehän, kun parhaan kaverin kanssa voi heitellä ihan mitä tahansa härskiyksiä ja nauraa räkättää itsensä puolikuolleeksi. Niin, seksihän on aika hauska asia! Kirjoitin tämän Monen miehen päivä -stoorin Oriveden opiston romaanikursilla, jossa oli melkoisen hulvaton meno. Muistan naurunpyrskähdykset, kun luin tekstiä ääneen. Moni muukin kirjoitti seksireipasta juttua. Oli tuttu porukka eikä tällaisen matskun lukeminen arveluttanut laisinkaan. Mutta nyt kun kirja lähtee maailmalle, tilanne on ihan toinen. Joku saattaa nostaa nämä jutut päällimmäiseksi ja unohtaa koko muun kirjan. Ja meitsistä tulee Porno-Oikarinen. Hahaha!Nyt kun bloggaan tätä, nauran taas ääneen. Antaa mennä vaan, go Janna, go:

"Taksissa Janna vertaili päivän panoja. Petrin kanssa aamulla oli ihan hyvää perusseksiä. Töissä Sami oli tullut pyytämään Jannaa kahvitauolle. Tule sä tänne, Janna oli sanonut ja riisunut maalausmekkonsa saman tien. Alusvaatteita hänellä ei ollutkaan. Sitten hän oli istuttanut miehen siniseen tuoliinsa. Kuvanveistäjät olivat usein isoja ja lihaksikkaita. Niin Samikin. Janna oli odottanut kuumaa menoa. Rajusti nussittu mutta loppui heti alkuunsa. Tuli kuin teinipoika. Heikko esitys. Ehkä se olisi jaksanut kohta uudelleen, mutta Janna ei jaksanut odottaa. Hän käski miehen ulos. Töitäkin piti tehdä.

Sitten oli Harri, entinen opiskelukaveri, jolle Janna oli soittanut iltapäivästä, ilmoittanut tulevansa käymään. Miehellä ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Sen hän oli ottanut lattialla. Kenellä oli paras kyrpä? Harrilla oli isoin, oikea megakalu, taisi yltää pronssille Jannan kullikokoelmassa. Mutta arkikäytössä moinen pornokyrpä saattaisi olla hankala. Muut munat olivat aika tasaväkisiä. Voisi olla kiva, jos olisivat kaikki kerralla paikalla, voisi käyttää vuorotellen tai yhtä aikaa."

Kielikommervenkkejä

Jekku (30x35cm) 2008

Tästä maalauksesta on tehty myös postimerkki

Lucian silmät toi eteeni monenlaisia kielipulmia. Hankalimmaksi osoittautui, miten kirjoittaa sujuvaa dialogia.

Kirjassa on aika paljon vuoropuhelua. Janna puhuu mm. miehensä, tyttärensä ja ystävänsä Riikan kanssa; nämä kohtaukset olen kirjoittanut puhekielenomaisiksi. Mutta Stokkalla, kampaajalla, iltapukuliikkeessä ja lääkärissä Janna puhuu kirjakieltä ja odottaa puhekumppaniltaan teitittelyä – onhan hän korkearvoinen Rouva Kuningatar. 

Minähän olen ollut töissä Kotimaisten kielten keskuksen ja Helsingin yliopiston puhekielihankkeissa litteroimassa aineistoa. Olen siis herkistynyt kuulemaan puheen pienet sävyt hönkäyksiä myöten. Aluksi kirjoitin kaiken puheen niin kuin nyt oikeasti puhutaan – totta kai. Sitä paitsi onhan olemassa vaikka hurumykke slangiksi ja murteilla kirjoitettua proosaa. Mutta minun oli myönnettävä, että Jannan frendipuhe ja hieno rouva -puhe olivat kerta kaikkiaan liian kaukana toisistaan. Monikaan esilukija ei kiinnittänyt tähän asiaan huomiota, mutta muuan tarkka lukija sanoi aika suorat sanat, että ihan oikeesti hei – ei. Ja erään kustantamon hylkäys perustui palautteen perusteella osin juuri dialogin kieleen, joka oli kustannustoimittajan mielestä ”teennäistä”. Ok, jossain mätti, mutta teennäistä helvetti! Minähän olin nimenomaan kirjoittanut oikein. En meinannut pystyä antamaan periksi ”puhdasoppisuudesta”.

Vasta kolmantena vuonna, ties kuinka monennella luku- ja kirjoituskierroksella tajusin, mistä on kyse. Jos puhe kirjoitetaan, kyseessä on puheen kuva. Lingvistin litteraatiokirjoitus pyrkii olemaan matemaattisen tarkka, realistinen kuva. Tärkein huomio siis: en kirjoita romaania kielitieteilijöille, en siis voi suoraan kopioida autenttista puhekieltä, minun on luotava puhekielen kuva, vaikutelma puhekielestä.

Näitä pohtiessani tutkin paljon uutta suomalaista proosaa, esim Anna-Leena Härköstä, jonka on sanottu olevan dialogin mestari. Paljastui, että hyvin usein dialogin lähes ainoa puhekielinen piirre olivat pronominit: mä, mulle, sä, sulle, se (hän), sille (hänelle). Sitten ehkä sanottiin ”me mennään” eikä ”menemme”. Ihan tähän en halunnut mennä.

Aloin siis miettiä, minkä verran puhekielisyyttä säilytän ja missä kielen piirteisessä. Pohdin, pyörittelin ja kuulostelin. Ja nyt oli tietenkin oltava johdonmukainen.Tein taulukoita. Alla muutama pohdinnan kohde. Päädyin käyttämään tähdellä merkittyä muotoa.

*vihree, kauhee, oikeestaan – vihreä, kauhea, oikeastaan

punanen – *punainen

*ollaan – olemme

kato, kattomaan – *katso, katsomaan

ite – *itse

tullu, nähny – *tullut, nähnyt

tuu, meet, oon – *tule, menet, olen

kahelta, lähetään – *kahdelta, lähdetään

*uus, viis – uusi, viisi

(jne... mutta tämä riittänee)

Tällaista on siis Jannan arkipuhe. Nuorempien henkilöiden puheessa on vähän enemmän puhekielisyyksiä. Lisäksi kirjaan ilmaantuu hahmoja, jotka puhuvat murretta: Oulusta kotoisin oleva Pelle Hermanni ja kainuulainen Jeesus-mummo. Näitten annoin lasketella ihan kunnolla, mielestäni teksti kestää sen, ja vähän piristyykin, kunhan henkilöt eivät puhu kovin pitkään. Näin tarinoi Pelle Hermanni äidistään:

Voi Eerikin henkselit! Se kun kävi markkinoilla niin heleppoheikitki ne hilijeni. Niin se komenti ku kasarmin kenraali. Että mitä laitetaan ja palijoko maksaa: ”Raavilohi seittemän markkaa, puoli kilua, pottua kolome kappaa, markalla mukkaan, muuretterit sammaan syssyyn, roppavoita kaks kilua, piimälimppu ja rettiisit kaupan päälle!”

Penteleen postimerkki!

Sulo 2008 (n 100x80cm)

Janna on postissa apurahakemusta lähettämässä. Kärsivällisyys on koetuksella, sillä postissa on kova ruuhka.
”267. Ei helvetti. Plim, kassa 4 ottaa vastaan asiakkaan 232. Pakkoko teidän kaikkien on tänne samaan aikaan tulla? Kurjat kottaraiset! Ruskea harmaa musta, toppatakki rättihuivi tuulipuku kauppakassi. Plim, 233, kassa 2. Ykkönen ja kolmonen tyhjiä. Surkea puoti, kuraa lattialla ja niin on naamat kuin Neuvostoliitossa. Hansikkaat ehtivät kastua, ja turkishattu, herraisä, ihan rännän lyttäämä. Ei vaihdu numero ei. Sössivät siellä, epäpätevät. Ikuisuus menee. Mistä noita idiootteja sikiää? Pilipaliasioita toimittavat. Huono ryhti, persepolvifarkut. Lähettävät rumia joulukortteja. Spanielikin tuossa haisemassa. Hakevat halpiskauppojen postimyyntipaketteja. Mitä lie riepuja tuokin ressukka tilannut. Saisi käydä kampaajalla.

Yäk yäk yäk. Jättikokoisia adventtikalentereita, läskejä tonttuja ja hilukilutusta. Kuusenkoristeitakin myyvät, kamalia muovipalloja. Ja suklaat tarjouksessa saatana, neljä kolmen hinnalla. Ei paljon kannattaisi tuonkaan makeaa mussuttaa. Ja angrybirdssitätätä vittu. Ennen posti oli posti eikä mikään kyläkauppa.

Armeijan harmaita! Pitäisikö pyörtyä niin kuin silloin Aleksanterinkadulla? Urhea upseeri riensi pelastamaan, vei lounaalle Café Engeliin. Mutta ei tiennyt kuka minä olen! Oli niin komea, annoin anteeksi; olin armeliaalla tuulella. Ei tässä ehdi pyörtyilemään, eikä se tällaisessa läävässä olisi edes tyylikästä. Jahas moimoi, tuokin luuseri, opiskelukavereita, osasihan se piirtää, mutta meni kaupan kassalle ja sinne jäi. Vai hakemusta olet toimittamassa.”

Janna jonottaa ja jonottaa. Maalarinteipin ja muistikirjojen pölliminen huvittaa hetken. Mutta ei jaksa - ja samassa Janna hoksaa itsestäänselvyyden:

”Tarvitsenko minä mitään apurahaa, oikeasti. Mitä se nyt on, kaksikymmentä tonnia, parin taulun myynti, muutama pikku laukku ja iltapuku. Onhan minulla rahaa. Yöpöydän laatikko täynnä keltaista ja violetttia. Jos minulta kysytään, niin saisi seteleissä olla kylläisempi väri. Lisää tulee niin ettei ehdi edes tuhlata! Annetaan luuseriruikuttajille mahdollisuus. En minä jaksa jonkun postimerkin takia tässä jonotella. Sainpahan teippiä sentään. Roskiin vaan koko hakemus, menen Sokoksen näköalabaariin juomaan rommitotin.”

Petri (Kanaemo inisee)

Design Ulla Karttunen

Jannan puoliso Petri on 45vee kirjallisuuden professori. Hän on luonteeltaan rauhallinen, kärsivällinen ja vastuuntuntoinen, ehkä vähän turhan tarkka ja ylihuolehtivainenkin. (Kuten viimeksi mainitsin, Hilman salanimi isäpuolelleen on Nössö). Janna on löytänyt Petrissä tasapainoisen, turvallisen ja luotettavan kumppanin, jollaista hänellä ei ennen ole ollut. Pariskunta on ollut yhdessä kolmisen vuotta, ja heillä parivuotiaat kaksoset Aada ja Erik. Petri on ihastunut Jannan herkkyyteen, eloisuuteen ja luovaan energiaan; mutta manian puhjetessa juuri nämä piirteet heittävät yli: Jannasta tulee eksentrinen, vimmaisen kiihkeä ja levoton. Hän leijuu arjen yläpuolella ja perhe saa pärjäillä ilman äitiä.

Janna istuu samppanjabaarissa pukumiehen kanssa. Käynnissä on pitkä keskustelu, tai oikeammin monologi, josssa Janna visioi seuraavia näyttelyitään (Kiasma, Lontoo, New York), hiplailee miehen hiuksia ja pälättää sperman valumisesta pikkupöksyihin.

"Puhelin soi laukussa. Petri. Aina se oli häiritsemässä.

- Niin?

- Päiväkodista soittivat, et ole hakenut kaksosia.

- Minulla on palaveri kesken, Janna sanoi ärtyneenä.

- Sun vuorohan se on, nyt on maanantai.

- Ai oikeen vuoro, maanantaivuoro! Vitun byrokraatti, anna mun nauraa. I couldn't care less. Senkun haet itse vaan, Kanaemo. Mulla on ura, miten sä kehtaat inistä jostain vuoroista! Tai jos on niin vaikeeta niin laita Hilma hakemaan.

- Janna, mä olen Espoossa, tästä kestää ainakin puoli tuntia sinne päiväkodille. Ja Hilma on soittotunnilla kuuteen.

- So? Omapa on ongelmasi. Mind your own business. Kyllä kai ne hoitajat siellä joutavat odottamaan. Älä viitsi häiritä noin typerillä jutuilla.

Janna lopetti puhelun. Sorry, some idiot."

Janna tilaa lisää samppanjaa ja vaatii pöytään sen seitsemää kahvileipää, mm. mantelimassalla täytettyjä laskiaispullia ja Runebergin torttuja (tapahtuma-aika on joulukuun alku). Petri soittaa uudestaan.

"- Jo on helvetti, jätä mut rauhaan!

- Oikeesti Janna, missä sä olet, sun täytyy nyt hakea lapset.

- Mitä mä just sanoin sulle, puupää?

- Noin vastuuttomasti ei voi käyttäytyä. Lapsilla täytyy olla säännölliset, turvalliset rutiinit, ne on tottuneet että 16.30 haetaan. Nyt on kello jo 17.10.

- Et ole tosissas! Pitäiskö sun lopettaa duunis ja alkaa koti-isäks? Mene nyt ainakin sinne tarhaan vahtimaan, että aikataulut on kunnossa. Mitä jos ne saa lounasta kolme minuuttia liian myöhään? Mitä jos ne pannaan pihalle seitsemän minuuttia liian aikaisin? Rutiinit! Jumalauta. Turvallisuus. Mitä jos ne lukee liian pelottavia satuja siellä? Mitä jos tulee paha pipi, pitää olla isi puhaltamassa. Pihalla voi kaatua tai pudota leikkitelineestä ja entäs ne portaat? Mitä jos naapurin Eetu ottaa lelun meidän mussukan kädestä?

"I'm sorry, these idiots keep calling me", Janna toteaa pukumiehelle ja alkaa kysellä esinahkaan liittyviä asioita.

Jannan tytär Hilma

Tämä kansi on niiiin hieno! Design Ulla Karttunen

Ajattelin, että voisin hieman esitellä teille kirjani henkilöitä. Päähenkilö-Jannan jo tiedättekin. Jannan lisäksi kirjassa on muutama sivuhenkilö, jotka myös pääsevät ääneen. Jannan persoonallisuus, bipolaarisuus ja elämänhistoria valottuvat sivuhenkilöiden kautta, mutta on heillä toki "omaakin elämää".

Tänään kerron Hilmasta, Jannan 13-vuotiaasta tyttärestä. Hilma on tunnollinen koululainen, joka harrastaa partiota, viulunsoittoa ja käsitöitä. Suurimman osan elämästään hän on asunut kaksin äitinsä kanssa ja on siksi tottunut liikaakin tarkkailemaan tämän mielialoja.

"Mutsilla menee taas hiukka lujaa. Se on vähä niinku kännissä koko ajan. Se ei muista mitään, mitä sille puhuu, tai ei se ees kuuntele ku se ite selittää jotain koko ajan. Kiva. Mutta mä oon kyllä jo ihan tottunu tähän. Oonhan mä jo kolmetoista vuotta ollu sen lapsi. Tai no tavallaan neljätoista, mutsi jaksaa muistuttaa, miten rankkaa oli olla raskaana ja ai ai oli pitkä synnytys ku mun pää oli väärin päin. - -  Ei kai se oikeesti voi tolle mitään, mutta mä oon vaan niin vihanen että muilla on tavalliset mutsit ja mulla tollanen pipipää." 

Hilmaa nolottaa Jannan riikinkukkomainen pukeutuminen, naistenlehtiesiintymiset ja ajatus mania-mutsista koulun kevätjuhlissa. Äidin ja tyttären suhde on kuitenkin läheinen. Hilmalla on mukavia muistoja yhteiselosta äidin kanssa: "Meillä oli keittiön pöytä aina majana ja yleensä leikittiin retkeä niin että syötiin lattialla missä oli kans ponien niitty. Olohuoneessa oli nallesairaala ja barbien koulu." Tähän verrattuna Ronja-ystävän autio koti ja Määrääjä-mutsi, joka käski aina kerätä lelut, tuntui omituiselta. Joskus Janna unohti herättää Hilman kouluun:"Oho, se sano, no ei sinne tartte joka päivä mennä, tehdään jotain kivaa. Sit me mentiin vesipuistoon ja se valehteli Wilmaan jotain."

Mutta nyt Hilman elämään on tullut Nössö, joka yrittää pitää uusperheessä tiukat rutiinit. Äiti on ärsyttävän outo, isäpuoli on ärsyttävän normaali.

Tuplajuhlat tulossa!

Lucian silmät lähti painoon! Päiväkaudet tein töitä lähes koko valveillaoloajan ja elin kofeiinilla. Unet pakenivat: taittopäivää edeltävänä yönä sain levättyä vain 2,5h. Maanantaina taitto saatiin valmiiksi ja käytiin sitten kustantamon porukan kanssa nauttimassa vähän ruokaa ja juomaa - vai olisko ollut melkein dokaamista? Mukavaa oli istua rauhassa ja kiitollisena kaikkien onnistuneesta työpanoksesta. Varmistin vielä: "Saanhan tilittää teille, jos alkaa päässä viiraamaan, kun tämä on melkein liian jännittävää?" Saan tilittää.
Eilen nukuin käytännössä koko päivän, tänäänkin melkein. Nyt ei ole pakko tehdä yhtään mitään vähään aikaan. Pieniä bloggauksia ajattelin vähän postailla, herätellä uteliaisuutta kirjaa kohtaan. Ja onhan tulevasta näyttelystäkin kerrottavaa.

Arvatkaapas mitä! Nyt tuleekin tuplajuhlat! Kirja julkaistaan avajaisteni yhteydessä 14.2. Tervetuloa juhlimaan! Luvassa ainakin hurjia, hauskoja, härskejä ja herkkiä lukunäytteitä. Paikka ja aika: Galleria Katariina, Kalevankatu 16, klo 17-19.

FB:ssä kirjaprojekti on saanut pitkin matkaa paljon tykkäyksiä, kiitos niistä. Mutta saisinko pyytää aktivoitumaan nextille levelille? Lähettäkää kysymyksiä kirjasta! Olisi kiva tehdä sellainen kysymys-vastaus -postaus.