maanantai 8. maaliskuuta 2010

Roihu

Roihu (180x170) 2009

Maalaus (180x170) 2007

Tässä kuussa Hekuma keskittyy esittelemään Turun Toivo!-näyttelyäni ja sen teoksia. Nyt kun avajaisiin on vielä pari päivää, ei voi tarkkaan tietää, millainen ripustus tulee olemaan. Kävin toissaviikolla Turussa silmäilemässä seiniä, ja muutaman maalauksen paikka tuntui selvältä, mutta muuten teosten järjestys ja lukumäärä tilassa on auki. Homma hoituu niin, että iso pakettiauto pakataan täyteen tauluja, ja paikan päällä sitten rakennetaan yläkerran ripustus nimimaalauksen ympärille. Alakertaan tulee toisenlainen kokonaisuus ja tunnelma.

Blogia seurannut on huomannut, että otan välillä vanhoja tauluja uuteen käsittelyyn, siis maalaan uutta vanhan päälle. Niin nytkin. Joskus työ muuttuu melkein tunnistamattomaksi, mutta tässä Roihu-maalauksessa olen säilyttänyt kaikki alkuperäiset elementit näkyvissä. Maalaus on kuitenkin saanut lisää syvyyttä ja ulottuvuutta, minusta se on parantunut roimasti.

Oranssi Maalaus vuodelta 2007 oli esillä tm-galleriassa, se on samaa sarjaa kuin joulukuussa esittelemäni keltainen työ, josta tuli sitten Kultaa ja mirhamia. Oranssiin liittyy vahva muisto öisestä himosta: väri pakotti heräämään puoliunesta, nousin keskellä yötä maalaamaan taulun pohjavärin. Työskentelin tuolloin Taidekeskus Salmelassa ja asuinhuone oli työhuoneen vieressä. Melko usein tuli maalattua ilta- ja yömyöhään.

Vuodelta 2006

 
Maalaus (130x170cm) 2006
 
 
Maalaus (170x130cm) 2006

Maalaus (130x170cm) 2006

Tekstissä Parit olin asettanut rinnakkain upouuden ja muutaman vuoden takaisen maalauksen. Kehotin lukijoita arvaamaan, kumpi on kumpi.  Kolme neljästä veikkasi oikein:  heleämpi maalaus oli uusi, ja harmaapohjainen, skaalaltaan hieman tummempi taulu edusti vanhempaa tuotantoa.

Tässä on vielä kolme maalausta vuodelta 2006, lienevät ainoat, jotka enää ovat omistuksessani. Jos en väärin muista, näistä kaksi alimmaista on ollut esillä Lahdessa syksyllä 2006, alin oli myös tm-galleriassa keväällä 2007. Vihreänharmaa viihtyi aika pitkään kotini seinällä, se päässee ensi kerran näyttelyyn nyt Turussa. Suurin osa 2006-tuotannostani myytiin Taidekeskus Salmelassa kesällä 2007, kun olin kesän nuori taiteilija (tässä kuuluisi kirjoittaa kaikki isolla, mutta näyttää pöljältä ja on suomen oikeinkirjoitussääntöjen vastaista). Harmi kyllä, en siinä hötäkässä älynnyt edes kuvata kaikkia maalauksia. (Pitäisi mennä käymään "lasten" luona ja ottaa kuvat jälkikäteen! Ehkäpä jossain vaiheessa ehdin ja rohkenen ottaa ostajiin yhteyttä näissä merkeissä. Jos sinä, maalaukseni omistaja, luet tätä, voit lähestyä ujoa taiteilijaa vaikka sähköpostilla :))

Kyllä näistäkin näkee, etteivät ole eilen maalattuja, värit ovat toisenlaiset, en mielelläni sanoisi synkemmät, mutta uskon monen kokevan siten. 2005 maalasin paljonkin tummia töitä, niitä minulla on pino työhuoneen nurkassa, juuri syystä että kirkkaat ja vaaleat värit koetaan positiivisempina, sellaisia useimmat ihmiset näyttävät valitsevan kotinsa seinälle. Salmelan ripustukseen, jossa siis oli maalauksia vuosilta 2005-2007, valittiin kirkkaita ja vaaleita teoksia, tummat eivät päässeet joukkoon. Muistan, miten näyttelyn jälkeen tein tilaan varjoripustuksen tummista tauluista. Saatoin puuhata tällaista kaikessa rauhassa, sillä samainen Salmelan näyttelysali oli työhuoneeni syksystä 2007 kevääseen 2008.

Vaihtoehtonäyttelyäni  tutkaillessani päädyin arvelemaan, että kyse ei todellakaan ollut siitä, että tummat taulut olisivat olleet teoksina huonompia. Siis sinä tumman ystävä, tervetuloa joskus työhuoneelle katsomaan dramaattinen taulu kotiisi!

Beibet

 

 

 

 



"Onko nää sun beibejä?" muuan katsoja kysäisi pikkumaalauksista. Onhan ne, minä hymyilin. "Mitäs sinä tykkäät", herra kysyi seuralaiseltaan. "Eivät oikein puhuttele", nainen tuumasi, "toisin kuin nuo isot". "Taidamme olla suurten linjojen henkilöitä", mies totesi ja siirtyi takaisin tutkailemaan isoja teoksiani. 

Eräällä ystävälläni oli juuri päinvastainen kokemus, hän kertoi pitävänsä eritoten pienistä teoksistani. "Minulle, taiteeseen perehtymättömälle, ne ovat helpommin lähestyttäviä ja puhuttelevampia. Isoissa värikylläisissä maalauksissa on paljon voimaa, äänekäs sanoma, joka vaatii paljon tilaa." Makuasia, tai paremmin ehkä temperamenttikysymys. Pienellä, siistillä käsialalla kirjoitettu kirje pohti vielä värikokemuksia: "Mielenkiintoista, miten omat mieltymykset tietynsävyiseen värimaailman ohjaavat katseen määrättyihin töihin, toisinaan huomaan yllätyksekseni pitäväni uusistakin väriyhdistelmistä".

Näissä pikkutauluissa taitaa olla joitain minulle uusia väriyhdistelmiä. Lempilapseni näistä on tuo ylin, reliefimäinen sininen taulu, jossa on paljon värikerroksia. Kolmas ylhäältä on sellainen vähän ärsyttävä, mutta rakas kakara. Aika ärripurri on neljäskin, mutta suloinen. Mistä sinä pidät vai jäävätkö mykiksi ja etäisiksi?

Kaikki maalaukset ovat tänä vuonna valmistuineita ja kooltaan 30x35 tai 35x30cm. Muutamia vauvasisaruksia voi jo nyt nähdä Auran galleriassa, nämä lähtevät Turkuun ylihuomenna isolla autolla isojen siskojen kanssa.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Sinikevät

Sarjasta Kevät (130x170cm) 2010

Taivaansininen kevätmaalaus tuli valmiiksi eilen. Se on maalattu pääasiassa tiputellen, pirskotellen ja sirotellen. Glitter kiinnittyy hyvin, kun maalauksen pitää lattialla ja sirottelun jälkeen lusikoi jauheen päälle laimennettua mediumia.

Maanantaisen tilanteen jälkeen olen tehostanut maalauksen sinisyyttä ja lisännyt keltavihreitä sävyjä sekä aavistuksen kuparia. Sitten tietenkin glitteriä: roosaa, violettia, sinivihreää, sinistä, kultaa ja vaaleaa.

38 vuotta tai kolme varttia kevättä

Sarjasta Kevät (170x130cm) 2010

"Älä ikinä sano noin", taidebisnesrouva varoitti, "kuulostaa liian helpolta". Olin kertonut maalanneeni taulun kahdessa päivässä. "No, eihän se ihan niin ole", aloin selittää, "kun -" "Niin kyllä juu suunnittelu ja esityöt ja mitä kaikkea, mehän tiedämme, mutta jos sanot kaksi päivää - älä sano niin. Jos asiakas kysyy, kauanko maalasit, sano kuukausi". Myöhemmin opin vielä paremman tavan määrittää tauluun tarvittu aika: "Maalasin yllä olevaa pinkkiä maalausta 38 vuotta." Mark Rothko oli viisaampi kuin minä ja bisnesrouva yhteensä, hän oli vastannut omalla iällään kysyttäessä kauanko kesti maalata maalaus x. Tosiaan.

No, jos nyt arkisemmin puhutaan, pinkki maalaus valmistui kahdessa kuukaudessa. Ja jos maalaaminen olisi vain sitä, kun taiteilija koskettaa kangasta lisäten siihen väriä, siinä tapauksessa maalasin pinkkiä taulua viitenä päivänä. Jos ei lasketa edes värien valintaa, sekoittamista eikä niiden kuivumiseen tarvittavaa aikaa, luulenpa että maalasin pinkkiä taulua vain kolme-neljä tuntia. Jos vieläpä jätetään huomiotta ne minuutit, jotka käytin keskittymiseen ja intuitioni tarkentamiseen hakiessani seuraavan värin paikkaa ja levitystapaa, saattaa olla, että olen oikeastaan maalannut pinkin maalauksen puolessa tunnissa.

Vasemmalla maalaus on vaiheessa 4/5. Ristikkomainen rakenne on saatu aikaan valuttamalla maalia. Pisara piirtää viivan juostessaan kangasta alas, kohti lattiaa, ja kun taulua äkkiä kääntää 90 astetta, maali alkaa tietenkin juosta sinne missä lattia nyt on. Siniset kohdat ovat klönttimäisempää maalia, mediumin ja glitterin seosta, ja ne on painettu kankaaseen palettiveitsillä.

Isommassa kuvassa oikealla on valmis (olen melkein varma, en satavarma, että se on nyt valmis) maalaus. Maalasin ristikkoon eripunaisia pilkkuja tihentäen rakennetta alavasemmalla. Lisäsin vielä sinistä sekä vaaleaa glitteriä.

  Sarjasta Kevät (170x130cm) 2010

Oranssin maalauksen aikajänne on suunnilleen samanlainen. 38 vuotta tai 7 viikkoa tai 4 päivää tai kolme varttia. Viime vaiheen keltaiset, haarautuvat vinovalutukset onnistuivat minusta hyvin.

Tykkään näistä kahdesta, pinkistä ja oranssista kevättaulusta aika lailla! Niissä on lennokkuutta ja ilmavuutta ja tunne, että yksi ja kaksikin viivaa on osunut oikein. Hassua kyllä, näen tällä kertaa töissäni selvää esittävyyttä. Ai jaa, tätä maalaankin, huomasin sarjan alkuvaiheessa. Olen sitten ihan tietoisesti hakenut näihin rytmejä luonnosta, mutta mitä mikäkin voisi olla, jääköön katsojan koettavaksi. 

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Parit

 

Tässä on rinnakkain kaksi maalausta. Toinen on ihan uusi, toinen muutaman vuoden takaa. Osaatko sanoa, lukijani, kumpi on kumpi, ja mistä niin päättelet? Onkohan tämä ihan helppo kysymys?

Molemmat maalaukset ovat kokoa 170x130cm, siis skaalassani keskikoisia. Koska tämä koko näillä mittasuhteilla on tuntunut aiemmin sopivalta, tein vuodenvaihtessa saman tien viisi samanlaista pohjaa. Aika pian töistä näytti muotoutuvan jonkinlainen sarja. 

Maalaamisen ja keskeneräisen työn aprikoinnin lomassa minulla on välillä tapana tarkastella vanhempia, valmiita maalauksiani. Nytpä nostin esiin noita saman koon 2006-2007 maalaamiani töitä, joita minulla on jäljellä muutama. Vaikutti siltä, että työt sopivat oikein hyvin rinnakkain tai lähekkäin, samaan sarjaan upouudet ja vanhemmat.  Yläkuvan pari tullaan varmasti näkemään Turussa. En kerro kaksikosta nyt enempää, etten tule paljastaneeksi ajoituskysymystä. Odotan kommentteja.

Alempana on vielä kaksi pariskuntaa. Nämä maalaukset ovat työn alla. Näytän uusia kuvia, kun edistyvät.

(Huom. mitkään maalauksista eivät sinänsä "kuulu" yhteen, siis en aio ripustaa niitä pareiksi, saati myydä pakettina, kunhan katselen tällä lailla).