Feeniks 2 (140x250cm) 2014
Feeniks 1 (140x250cm) 2014
I
Virallinen
kaunisteluversio
Kun
kysytään, mitä taiteilija on ajatellut maalatessaan, kysymyksellä
haetaan tietoa inspiraatiosta ja taiteellisesta prosessista – kai.
Oma vastaukseni kysymykseen on yleensä tämänkaltainen:
Yhtäältä
ajattelen koko ajan värejä, sommitelmaa, rytmiä, kuvapinnan
kokonaistapahtumaa sekä teknisiä seikkoja: kun nyt maalaan tähän
oranssia, voin huomenna tehdä päälle keltaista kuorrutusta tai
punaisen lasuurin; nyt tarvitsen leveää palettiveistä, että voin
tempaista tuohon liu'utuksen; tähän tarvitaan roisketta, täytyy
nostaa maalaus lattialle, että ei tule epätoivottuja valumia. Tai
että jassoo, kun nyt on noita lämminvärejä taulun täydeltä,
täytyy tökätä vähän kylmää vastaväriä. Tuonne. Tuonne.
Tänne.
Toisaalta,
jos minulla on olemassa aihe, sanotaan vaikka auringonlasku tai
syysyö, tavoittelen tiettyä valovaikutelmaa, väri- ja
muotomaailmaa sekä tunnelmaa. Usein maalaan sarjan, jossa on esim.
3-10 osaa. Viimeinen tällainen sarja on ollut Orkideahuone,
jossa on nyt viisi valmista maalausta ja kolme vielä tulossa.
Joskus
maalaan tunne edellä ilman aihetta. Saatan olla riehakas ja maalata
riehakkaasti; kuitenkin seuraavana päivänä samaan maalaukseen voi
tulla toisenlaista tunnetta. Kysyn maalaukselta: kuka sinä olet? Ja
vasta prosessin kuluessa saan vastauksen. Nimi saattaa olla arvoitus
vielä hetken työn valmistuttua, se pitää vielä löytää.
Feeniks-maalausten
kohdalla nimi nousi esiin maalausrupeaman aikana. Maalasin teokset
hyödyntäen pohjina vanhoja teoksia, joiden katsoin jo eläneen oman
aikansa. Tabula rasan sijasta minulla oli pohja, jolla oli historia
ja tarina. Kiinnostava lähtökohta. Uudelleen maalatessa aloin
kuljettaa tarinaa eteenpäin. Feeniks – siinäpä se, lintu, joka
syntyy uljaasti uudelleen.
Tulin juuri kellarista maalaamasta. Tauko. Tietokonetauko. Ja päädyin tänne. Näyttely on elokuussa, teen töitä aika vimmalla, koska aikaa on vähän. Juurikin pohdin, mitä "ne muut" luulevat minun ajatelleen, kun olen vanuttanut värejä, möyrinyt niitä sekaisin, viivannut, pyyhkinyt, töpötellyt ja suorastaan rähjännyt. Nautin siitä, että en ole näyttelyvieraille vastuussa tekemisistäni. En voi miellyttää ketään väkisin. Joku pitää. Joku ei pidä. Elämä on.
VastaaPoista