Entäs akvarelli?

Haluaisin osata maalata vesiväreillä. Tekniikka on ärsyttävän vaikea, koska siinä ei ole varaa virheille. Sössittyä ei voi korjata tai tulee pahempaa sössöä. Opettelu vaatii rutkasti kärsivällisyyttä.

Akvarellilla voi maalata monella tapaa: paperi voi olla kuiva ta kostea, samoin pensseli, väri voi olla paksua tai vedellä aivan aavistukseksi laimennettua. Voi maalata kerroksia ja liukumia. Äkkinäisen on kuitenkin hankala arvioida, miten väri käyttäytyy: voi tulla liian laihaa tai tukkoisen tummaa, värit voivat levitä liikaa ja likaantua sekoittuessaan paperilla toisella lailla kuin oli tarkoitus, kuivumisjäljistä voi tulla kummallisia rajoja. Jotkut käyttävätkin akvarellia alustekniikkana ja jatkavat työtä piirtämällä tai peittävimmillä maaleilla kuten guassilla tai akryylilla. 

Paraikaa on meneillään Henry Wuorila-Stenbergin upea näyttely, jossa hän on hyödyntänyt akvarellia sekatekniikan osana. Värit ovat vahvoja ja valoisia, niin kuin akvarelli parhaimmillaan on. Marjukka Paunilan puhdasoppinen maalaustapa on juuri sellainen, jonka haluasin itse hallita. Hän yhdistää taitavasti märkää ja kuivaa, jättää sopivasti paperin valkoista valoksi ja sekoittaa hienovireisiä sävyjä. Myös Senja Vellonen on melkoinen mestari. Petri Hytönen onnistuu suurissa tarinallisissa maalauksissaan yhdistämään vapaata jälkeä tarkasti kontrolloituun ja pikkutarkkaan.

Aina välillä yrittelen ja sitten taas luovutan. Nyt yrittelen. Jotain pitää keksiä, kun en kerran pääse työhuoneelle huiskimaan. (Ateljee on nyt vuokralla tammikuun loppuun, pikkuisen alan jo kaipailla sinne; pieni into pulpsahtelee, helmikuuhun mennessä se on ehkä kasvanut suihkulähteeksi ellei ihan Niagaraksi.) Valtasin keittiön pöydän. (Laitetaan tähän väliin sellainen juttu, että joskus männävuonna poistin keittiöstä pöydän ihan muuten vain, halusin avaraa tilaa. Tyttärellä oli synttärit. "Arvaa, näillä syödään kunnon ruokakin lattialla", selitti yksi vieras hakemaan tulleelle isälleen.) Toinen puoli pöydästä on akvarelleille, toinen espanjan opiskelulle. Päätin että kumpaakin on tehtävä puoli tuntia päivässä, siis ainakin, että keskityn ihan täysillä enkä haahuile, poimi sukkia lattialta, tsekkaile sähköposteja tai murehdi raha-asioita (jotka ovat olleet näin huonosti viimeksi 15 vuotta sitten, mutta ei nyt mennä siihen). 

Kaksi vuotta sitten Marbellassa  jaksoin keskittyä vesiväriin aika hyvin. Mikäs siinä oli kattoterassilla biksuissa maalatessa valkoviinilasin kanssa. (No joo, enimmäkseen maalasin illalla alakerran ateljeessa, punaviinilasin kanssa). Tein vähän epätyypillista hommaa, kun teippasin paperiin skarpit rajat, ja maalasin moneen kertaan kerrostamalla kolme erikokoista värialuetta. Toimivat sarjana ihan kivasti. Mutta nyt en haluaisi kikkailla teipillä, vaan opetella vesimäisempää, kuultavaa otetta.

Nuo kolme tähän lätkäisemääni maalausta ovat muutaman vuoden takaisia yritelmiä. Ovat kokoa 53x70cm. Löysin ne piirustussalkusta, jonka toin töistä himaan joskus keväällä, kun yritin yritellä orkideankukkien maalaamista. Oli vaikeaa. Luovutin. Salkussa on kasakaupalla akvarellipaperia, että sietää kyllä yritellä aika monta kertaa. Ja väritkin ovat vimpan päälle: on nappia ja tuubia, mitä lie nekin maksaneet, onneksi eivät ole menneet miksikään. Nyt alkuun teen sellaisia pikku pikku värikerrosteluja, joita en aio tässä näyttää. Niistä tullee tummia ja tuikeita.