Mania-Irina, roolissa Anna-Sofia Sysser
Jätin teidät eilen eteiseen. Jotain oli tapahtumaisillaan. Niin, lattialla oli A4-kokoinen kirje. Sellaiset ovat joskus tärkeitä. Ne voivat olla veemäisiä tai sitten oikein kivoja. Kirjekuoressa luki Avek. Siis tärkeä, päätöksen sisältävä. Äkkiä kuori auki! Joo, tämä on kiva kirje: Hyväksytty hakemus!
Kirjoitin aiemmin epämääräisesti tekeväni jotain kirjoitushommaa. Panin työn alulle alkusyksyksystä saatuani mielestäni hyvän idean. Pitäisi tehdä videoduuni, joka käsittelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sain aika nopeasti materiaalia kasaan, luonnoksia useamman kohtauksen verran. Leffa-alan ystävä neuvoi hakemaan Avekista käsikirjoitustukea. Näin tein. Kuten kollegalukijat hyvin tiedätte, apurahahakemusten väsääminen on ihan oman taiteenlajinsa. Näin paljon vaivaa. Samalla hahmottui itsellenikin paremmin, mitä olen tekemassä. Tulipahan hyvä hakemus, ajattelin.
Puuhasin välillä muuta, kuten virkkasin, leivoin sämpylöitä ja katsoin Netflixiä. Body Combat -tunneilla annoin Avekille varalta turpaan. Olin päättänyt, että kirjoitan jutun enivei, mutta pontta saadakseni odotin päätöstä. Joko kirjoittaisin innoissani tai sitten hakisin energian ärsytyksestä.
Tuki ei ole suurensuuri, mutta se, että Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus katsoo projektini tukemisen arvoiseksi, tuntuu hyvältä. Teen työtä, jolla on tarkoitus, ja saan siitä pienen palkankin.
Kappas kappas, nyt soi puhelin. Menen toiseen työhön, jolla on tarkoitus, eli opettajan sijaiseksi. Ilmoittauduin vähän aikaa sitten muutamaan kouluun, jotain oli keksittävä huonon rahatilanteen paikkaamiseksi. Tein sijaisuuksia opiskeluaikana, eli aika kauan sitten, ja tämä on nyt ensimmäinen kerta kun puhelin soi. (Kukas se sanoikaan, että sitten kun asioita alkaa tapahtua, sitten tapahtuu!) Hyvä että olin hereillä ja valppaana. Koulu alkaa ysiltä, eli ehdin laittaa vielä huulipunaakin. Olen noussut ylös jo 6.40, mieli kihisi koko yön intoa ja jännitystä. Apua, toivottavasti koulupäivä menee hyvin! Palataan myöhemmin kässäriin ja päähenkilöön Irinaan, jonka näette kuvassa.
Kirjoitin aiemmin epämääräisesti tekeväni jotain kirjoitushommaa. Panin työn alulle alkusyksyksystä saatuani mielestäni hyvän idean. Pitäisi tehdä videoduuni, joka käsittelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sain aika nopeasti materiaalia kasaan, luonnoksia useamman kohtauksen verran. Leffa-alan ystävä neuvoi hakemaan Avekista käsikirjoitustukea. Näin tein. Kuten kollegalukijat hyvin tiedätte, apurahahakemusten väsääminen on ihan oman taiteenlajinsa. Näin paljon vaivaa. Samalla hahmottui itsellenikin paremmin, mitä olen tekemassä. Tulipahan hyvä hakemus, ajattelin.
Puuhasin välillä muuta, kuten virkkasin, leivoin sämpylöitä ja katsoin Netflixiä. Body Combat -tunneilla annoin Avekille varalta turpaan. Olin päättänyt, että kirjoitan jutun enivei, mutta pontta saadakseni odotin päätöstä. Joko kirjoittaisin innoissani tai sitten hakisin energian ärsytyksestä.
Tuki ei ole suurensuuri, mutta se, että Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus katsoo projektini tukemisen arvoiseksi, tuntuu hyvältä. Teen työtä, jolla on tarkoitus, ja saan siitä pienen palkankin.
Kappas kappas, nyt soi puhelin. Menen toiseen työhön, jolla on tarkoitus, eli opettajan sijaiseksi. Ilmoittauduin vähän aikaa sitten muutamaan kouluun, jotain oli keksittävä huonon rahatilanteen paikkaamiseksi. Tein sijaisuuksia opiskeluaikana, eli aika kauan sitten, ja tämä on nyt ensimmäinen kerta kun puhelin soi. (Kukas se sanoikaan, että sitten kun asioita alkaa tapahtua, sitten tapahtuu!) Hyvä että olin hereillä ja valppaana. Koulu alkaa ysiltä, eli ehdin laittaa vielä huulipunaakin. Olen noussut ylös jo 6.40, mieli kihisi koko yön intoa ja jännitystä. Apua, toivottavasti koulupäivä menee hyvin! Palataan myöhemmin kässäriin ja päähenkilöön Irinaan, jonka näette kuvassa.
.jpg)
Maaria, juuri näin. Mieleenpainuvia hetkiä projektin kanssa. Hyviä asioita tullee rupattelemaan enemmänkin.
VastaaPoista