Maalaukset kuivuvat auringossa. Kattoterassilla on lämmin. Odotellessa luen kirjaa (nyt Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeliä) tai vain nautin hetkestä silmät kiinni. Olen niin onnellinen tästä Espanjan kuukaudesta! Toivoin pääseväni residenssiin juuri marraskuuksi, ja toiveeni toteutui.
Aamulla on vielä viileää. On myös hiljaista. Kaikkina muina aikoina asuntoon tulee melua kadulta: huutelua läheisestä baarista ja aukiolta, musiikkia, kopinaa ja taputuksia vastapäisestä flamencopaikasta, askeleita, rullalautojen rahinaa, roskakuskien kolinaa. Nyt tuntuu, että vain kyyhkyset ovat hereillä. Plaza Santa Criston suihkulähde solisee. Hiivin keittiöön tossut jalassa, yöpaidän päälle on hyvä vetää villaneule. En yleensä ole mikään aamuvirkku, mutta täällä olen. En tarvitse kelloa, aavistan aamun tulon unen läpi. Tänäänkin nousin kuuden jälkeen. On mukava herätä samaan tahtiin päivän kanssa. Seuraan, kuinka itätaivaan tumma sini muuttuu vaaleammaksi, sitten talojen taakse ilmaantuu keltainen rantu.
Kahvin kanssa kertailen espanjan sanoja ja rakenteita. Muodostan lauseita, joita arvelen päivällä tarvitsevani. Tänään aion sanoa ainakin: "haluaisin tonnikalaa, noin 300 grammaa" ja "onko teillä lisäsivuja tähän kalenteriin". Vuosi sitten iltalukiossa oppimani alkaa palautua mieleen, ja olen ottanut mukaani oppikirjoja, joiden harjoituksia koetan tehdä iltaisin. On hieno tunne, kun onnistuu käyttämään kieltä ja vieläpä ymmärtämään, mitä toinen sanoo. Ilokseni huomaan yleensä ymmärtäväni esimerkiksi kaupan kassalla pyydetyn hinnan.
Joskus menee pieleen. Ostin leipää. Piti sanomani: "Saisinko tuollaisen leivän vasemmalta?" Vahingossa kuitenkin sanoin "oikealta" mutta osoitin samalla vasemmalle. "Tämäkö?" myyjä kysyi. "Niin, joo, se, vasemmalta", sain korjattua. Leipä oli hyvää. Kannatti siis uskaltaa palvelutiskille.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti